Yhteiskunta kehittyy - kirkko ei

Itsenäisyytemme alussa 100 v. sitten kirkolla oli vakiintuneet toiminnot ja luja rooli yhteiskunnassa hengellisenä johtajana, kristillisen sanoman eteenpäin viejänä, toimitusten pitäjänä, kristillisenä opettajana ja moraalin vartijana.

Toimintamuodot, ulkoiset tavat, kirkkokieli ja kirkolliset tavat olivat pitkälti samat kuin nykyäänkin. Ainoa suurempi ero oli nykyistä voimakkaampi naisiin ja lapsiin kohdistuva syrjintä. Homoseksuaaleja kukaan ei uskaltanut edes mainita.

En liene väärässä, kun sanon, että Suomessa on varmasti paljon vanhahenkisiä ihmisiä, jotka toivoisivat kirkon arvot ja toimintojen olevan lähempänä 100 v takaista kuin nykyistä, vaikka tasa-arvokehitystä lukuun ottamatta eivät ne paljon ole muuttuneet. Onko se hyvä vai paha?

100 v sitten viljeltiin peltoja, mutta hyvin eri menetelmillä kuin nykyään. Samoin tehtaissa tuotettiin tuotteita, mutta tuotanto toteutettiin hyvin eri tavalla.

Median toiminta- ja muukin ilmaisupolitiikka oli erilaista. Kotitaloustyö oli myös hyvin erilaista koneiden puutuessa.

Demokratian toteutuminen Suomen alkutaipaleella oli horjahtelevaa ja äkkinäistä. Nyt parlamentarismin ja demokraattisen vaikuttamisen ja toiminnan muodot ovat hyvin toimivia ja rutiininomaisia hyvine tai ainakin kohtalaisine tiedottamisineen.

Juuri mikään yhteiskunnan perustoiminnoista ei ole kadottanut alkuperäistä toimintatavoitettaan, vaikka menetelmät ja tavat ovatkin muuttuneet paljon 100 vuodessa.

Kirkossa eivät asiat ole muuttuneet, valitettavasti.

Myöskään demokratia ei toimi seurakunnissa kunnolla. Kirkkoherrat on jo kirkkolaissa varustettu epädemokraattisen suurella vallalla ja monet kahmivat vielä lisää valtaa epävirallisilla negatiivisen henkilövaikuttamisen ja muilla vallankäytön muodoilla hiippakuntien juuri mitenkään estämättä. Huonosta yleisestä kiinnostavuudesta johtuen, äänestysprosentti on lähes vitsi.

Olisiko ajanmukaisuuden puute toimintatavoissa ja vanhakantaisuus syynä siihen, että seurakuntien toiminnot hyvästä sanomasta huolimatta eivät voisi vähemmän kiinnostaa suurta enemmistöä keski-ikäisiä ja nuoria työikäisistä. Tämän vuoksi jumalanpalvelusten väki on keskimäärin päälle 60 – vuotiasta eli eläkeikäistä. Sanoman heikko ilmaisutaito ja - menetelmät ovat aiheuttaneet yleisellä tasolla kirkon ja sen sanoman uskottavuuden vakavaa katoamista.

Kirkon suosio ei varmaan ole kadonnut hengellisen pohdiskelun ja hengellisten tarpeiden puutteeseen. Siitä todistavat mm. monet ei kristilliset filosofiat, suuntaukset ja liikkeet.

Olisiko meillä tästä ankeasta tarkastelusta ja havainnoista jotakin opiksi otettavaa? Vai pitääkö meidän jyystää perinteisiä uria niin syvälle, että niistä tulee hautoja, joihin peittyy se tehtävä ja näky jonka Jeesus antoi seuraajilleen 2000 v. sitten.

Minusta on seurakuntien ja kirkon synti ja häpeä, että uudistamista ei valmistella tai edes suunnitella, vaan kirkkojunan annetaan väsyneesti rullata puskittuneelle sivuraiteelle, jossa kiskotkin loppuvat varmasti.

33 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Olen pohdiskellut tuota samaa ja tullut siihen tulokseen, että on joitakin hyvin vahvoja esteitä sille, että rakenteellisia muutoksia ei kyetä tekemään. Muutosvastarinta on erityisen voimakasta. Jokaisella instituuttiolla on sille ominainen toiminta kulttuuri. Kirkon kulttuuriin kuuluu tuo muutosvastarinta olennaisena osana. Toimimattomia menetelmiä toteutetaan vuodesta toiseen ja kaikki tietää sen, silti muutosta vastustetaan, kuin oltaisiin juoksuhaudoissa.

    Yksi ongelma on viranhaltioiden suuri vapaus toimia omalla sektorillaan melko vapaasti. Kukaan ei siihen voi ulkoapäin puuttua. Mikäli pysyy vain omalla tontilla, niin hyvin menee. Siinä yksi perussyy siihen ettei yhteistyö toimi eri osien välillä. Tämä vapaus estää toisia tulemasta samalle tontille, tekemään työtä yhdessä. Sama asia estää myös vapaaehtoisten täysipainoista hyödyntämistä. Koska tällöin voi tulla varpaille tallomista. Vapaaehtoiset kun ei osaa tunne raja-aitoja.Muutoksia tehtäessä kulttuuri vesittää ne oikein sopiviksi, kirkon elämään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja-Sisko Aalto sanoo:

    Blogissa viitataan myös kirkkoherran vaalitapaan. Totta on, että äänestysprosentti on usein todella alhainen. Toisaalta nykyisin on yleisempää valita kirkkoherra välillisellä vaalilla, jonka toimittaa yhtymään kuuluvassa seurakunnassa seurakuntaneuvosto ja itsenäisessä seurakunnassa kirkkovaltuusto. Niissä äänestysprosentti voi olla 100… Mutta eipä äänestysprosentti ole hääppöinen silloinkaan, kun seurakunnan luottamuselimiä valitaan. Se johtaa siihen, että valittujen joukko voi olla näkemyksiltään ja uudistusmielisyydeltään huomattavan toisenlainen kuin seurakuntalaiset keskimäärin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Kirkon nykyinen kriisi on kytköksissä länsimaisen kulttuurin kriisiin. Eurooppa on nykyisin rappion ja turmeluksen tilassa, jota taiteet ja media vain syventävät, kun klassiset kultturi-ihanteet on hylätty. Antiikin ajoilta aina 1900-luvun alkupuolelle pyrittiin eurooppalaisessa kulttuurissa toteuttamaan totuuden, kauneuden ja hyvyyden ihanteita, mutta nykyisin tuntuu pyrittävän useimmiten valheeliseen vääristelyyn, rumuuteen ja paheiden ihannointiin. Kristillisen kirkon tulisi olla vastavoima tällaiselle, olkoonkin että parannusta ja katumusta saarnaavat profeetat eivät ole koskaan saaneet suurta kansansuosiota.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Sahama: ” Antiikin ajoilta aina 1900-luvun alkupuolelle pyrittiin eurooppalaisessa kulttuurissa toteuttamaan totuuden, kauneuden ja hyvyyden ihanteita, ”

      Jaa-a, kyllä ennen oli kaikki paremmin kun ei ollut rikollisuutta, prostituutiota, tappoja, tappeluita, murhia, sotia, juonittelua, petkutusta, pettämistä, vallankumouksia, kapinoita, kansalaissotia, uhkapelejä, riettautta, homoseksuaaleja, jne. jne. jne.

      Voi kuinka kaipaan noita viattomuuden ja kauneuden aikoja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      En sanonut etteikö ennen olisi ollut paljon pahaa maailmassa, mutta taiteissa ja muutenkin julkisuudessa sitä ei ihannoitu samalla tavoin kuin nykytaiteessa, sekä visuaalisissa taiteissa että kirjallisuudessa ja osin musiikissakin, tapahtuu, vaan pyrittiin ihmisluonnon kesytäämiseen ja jalostamiseen tarjoamalla ehkä illusorisestikin noita kauneuden, hyvyyden ja totuuden ihanteita. Ainakin renessanssista 1800-luvun romantiikkaan asti taulut ja veistokset olivat kauniita, musiikki oli korviahivelevän kaunista ja runouden arvoja olivat ylevyys, romantiikka ja isänmaallisuus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Sahama: “Ainakin renessanssista 1800-luvun romantiikkaan asti taulut ja veistokset olivat kauniita, musiikki oli korviahivelevän kaunista ja runouden arvoja olivat ylevyys, romantiikka ja isänmaallisuus.”

      Taisi olla vain niin, että entisajan sääty-yhteiskunnassa siitä ylevästä kauneudesta ja ihanuudesta pääsi nauttimaan ainoastaan osa kansasta, pieni ylimystö, ylemmät säädyt ja johtava luokka. Arkipäivän raaka realismi oli rahvaalle kyllä ihan jotain muuta kuin kauniita tauluja ja veistoksia, korviahivelevän kaunista musiikkia ja runouden ylevyyttä, romantiikkaa ja isänmaallisuutta.

      Jotain on täytynyt vuosien mittaan muuttua ratkaisevasti parempaan suuntaan, koska tänä päivänä tuosta ihannoimastasi kulttuurista pääsevät nauttimaan kaikki jotka haluavat, ihan riippumatta yhteiskuntaluokasta tai varallisuudesta, ja jotka menneiden aikojen yliromantisoidusta kulttuurista pitävät.

      Se, että kulttuurin saralla on tänä päivänä tarjolla jokaiselle jotakin, on pelkästään hyvä ja positiivinen asia. Siinäkin suhteessa kehitys on kehittynyt ja sivistys sivistynyt – huimaa vauhtia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tutustupa Yrjö Sahama Hieronymus Boschin taiteeseen ja helevvtiä kuvaavaan perverssiin kirkkotaiteeseen läpi kirkon historian.

      Bosch kuului uskontoelitistiseen Meidän siunatun rouvamme veljeskuntaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Kimmolle: Kyllä sama kaunuden kaipuu kuin vanhemmassa korkeakulttuurissa on selkeästi havaittavissa myöa kansankulttuurissa menneinä vuosisatoina ja vuosikymmeninä. Tyylikkäät ryijyt ja huolella koristellut kapioarkut ovat esimerkkejä visuaalisesta kauneusaistista tavallisen maalaisrahvaan keskuudessa, ja vielä 1950-luvun lavatanssien musiikki oli hyvin kaunista verrattuna nykyaikaiseen diskometeliin. Sepolle: Boschin ja monen muunkin helvettinäyt ovat sittenkin kauniita verrattuna niihin saastepläjäyksiin, joita modernin taiteen museoissa esitellään, ja joita työväenluokka tuskin käy katsomassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Sahama: “vielä 1950-luvun lavatanssien musiikki oli hyvin kaunista”

      Makunsa kullakin jos tykkää Severi Suhosesta, Repe Helismaasta ja rillumareista, eikä siinä mitään, olihan se aikaa kun Bill Haley & His Comets ja Rock Around The Clock (1955) pisti donnien ja vähän kundienkin sukat pyörimään klabbeissa, puhumattakaan kuningas Elviksestä itsestään. Prätkät oli Jawoja ja fledat suurimmaksi osaksi Suavea tai Brylcremiä. Gimmat oli södejä ja jive heitti kellohameen helmat korviin. Kundien rotsit oli nahkaa, byysat Jamekset ja borsat “lättä”.

      Sahama: “verrattuna nykyaikaiseen diskometeliin”

      Missä ajassa setä Sahama mahtaa nyt seikkailla? Mikä on “disko”? Taisin kuulla jotain jostain diskoista viimeksi 90- luvulla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Boschin ja monen muunkin helvettinäyt ovat sittenkin kauniita verrattuna niihin saastepläjäyksiin, joita modernin taiteen museoissa esitellään, ja joita työväenluokka tuskin käy katsomassa.

      Tuo jos mikä todistaa että kauneus on todellakin katsojan silmässä. Helvetissä kidutettavat ja tuskissaan vääntelehtivät ihmiset ovat siis kauniita…Keruun puukirkon maalauksissakin näitä ‘kauniita’ näkee, minä meinasin oksentaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Muuttamisessa on pari heikkoa kohtaa. Muutetaan asioita, joita ei tarvitsisi muuttaa, tai jätetään muuttamatta niitä, jotka välttämättä muutosta kaipaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Messujen ajankohta on yksi merkillisyys. Nykyisin valvotaan pitkää ja varsinkin lasten on vaikea päästä ylös ajoissa. Silti pidetään kiinni varhaisemmasta ajasta. Joissakin seurakunnissa on kokeiltu myöhempää aikaa ja kun väki ei ole lisääntynyt, niin on palattu takaisin. Miksi ?

    Outoa on monissa kirkoissa tuo äänentoiston heikkous. Käsittämätöntä, ettei mokomaa asiaa saada kunnolla hoidettua. Ei kovin mielekästä ole istua penkissä hiljaa, jos ei saa puheista mitään selvää.

    Miksiköhän kirkossa on kovin vähän ajatusta sille; miten tulija tilaisuudet kokee ?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leo Tihinen sanoo:

      Pekka.

      Minun mielestä sinä mariset turhista asioista. Jumalanpalvelusten ajankohtaa voisi muuttaa, mutta miksi? Ei se ole ongelma jos kirkossa käynti kiinnostaa.

      Olen täällä Oulun seuduilla käynyt lähes kaikissa kirkoissa ja koskaan en ole törmännyt siihen että äänentoisto olisi ollut riittämätön. Kokemusta on myös Oulinalueen ulkopuolelta.

      Tuo viimeinen lause kommentissasi on myös pötyä – en ole “kirkonmies” mutta tiedän, että kirkossa ajatellaan hyvinkin paljon sitä, miten tulija tilaisuuden kokevat.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Raappana sanoo:

    Kehityksen ja muutoksen pitäminen itsetarkoituksena johtaa helposti ojasta allikkoon. Kehitys ja muutos ovat vain välineitä, eivät päämääriä sinänsä. Ei myöskään pidä luulla, että kaikki muutos on aina automaattisesti muutosta parempaan. Kaikki uusi ei ole aina ole parempaa kuin kaikki vanha. Suomi on täynnä sisällyksetöntä konsulttihöpinää. Kaikkein pahin on muutos, jota tehdään itsensä vuoksi vailla käsitystä siitä, mihin muutoksella pyritään. Silloin muutos on oikeaa ja kestävää, kun ensin on itselle kristallinkirkkasti selvitetty, mitä muutoksella todella halutaan saavuttaa, ja että muutos on välttämätön.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Totuus on alati muuttuvaa tietoa.

      Tieto lisääntyy, muuttuu ja päivittyy jatkuvasti. Sen mukana totuus muuttuu, on aina muuttunut ja mahdollistanut kehityskulun joka on jatkunut alkuihmisten aikaansaannoksista tämän päivän huipputeknologiaan asti.

      Kehitys jatkaa edelleen junan lailla kulkuaan eteenpäin sitä mukaa kun tieto kiihtyvällä vauhdilla lisääntyy, ihan riippumatta Jari Raappanan mielipiteistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jari.: “… mitä muutoksella todella halutaan saavuttaa, ja että muutos on välttämätön.”

    Yhtä tärkeää on kirkossa miettiä sitä, mihin toiminnalla pyritään ja tehdä kaikille se kristallin kirkkaaksi. Jos pyrkimys on vain tehdä jokin tehtävä, niin ulkoapäin tuotu muutos, tuskin on edes tarpeellinen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Raappana sanoo:

    Kristityn elämään kuuluu kyllä muutos, oikeastaan se on yksi elämämme päätarkoituksista: muuttuminen Kristuksen kaltaisuuteen. Olemme jatkuvassa liikkeessä, joko kohti Kristusta tai poispäin hänestä. Siksi voi hyvin kysyä, että ovatko eri kirkkokuntien sisällä tällä hetkellä tapahtuvat muutokset liikettä kohti Kristusta vai Hänestä poispäin? En vaan millään jaksa uskoa, että kaikki tai edes valtaosa näistä muutoksista olisi liikettä kohti Kristusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Se tässä onkin merkillisintä että, vaikka olemme jatkuvasti menossa pois, niin Hän kärsivällisesti vetää takaisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    No, ei kärsivällisyys koske niitä, jotka kutsun jatkuvasti torjuvat. Kutsuminen lakkaa kyllä nopeasti, jos siihen ei ole halua vastata. Joten on ihan sanan mukaista, ettei huomaa mitään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Veli-Jussi Jalkanen
    Veli-Jussi Jalkanen

    Olen monialatuottaja, vuorovaikutuskouluttaja sekä keksijä, asenteiltani varmaan maailmanparantaja ja kehittäjä ja harrastuksiltani, seikkailija, sekä hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöasiantuntija. Haluan yrittää ymmärtää kaikkeudessa olevia vuorovaikutussuhteita sekä edistää elämää ja rakkautta. vessi@salli.com