Itsenäisyytemme alussa 100 v. sitten kirkolla oli vakiintuneet toiminnot ja luja rooli yhteiskunnassa hengellisenä johtajana, kristillisen sanoman eteenpäin viejänä, toimitusten pitäjänä, kristillisenä opettajana ja moraalin vartijana.

Toimintamuodot, ulkoiset tavat, kirkkokieli ja kirkolliset tavat olivat pitkälti samat kuin nykyäänkin. Ainoa suurempi ero oli nykyistä voimakkaampi naisiin ja lapsiin kohdistuva syrjintä. Homoseksuaaleja kukaan ei uskaltanut edes mainita.

En liene väärässä, kun sanon, että Suomessa on varmasti paljon vanhahenkisiä ihmisiä, jotka toivoisivat kirkon arvot ja toimintojen olevan lähempänä 100 v takaista kuin nykyistä, vaikka tasa-arvokehitystä lukuun ottamatta eivät ne paljon ole muuttuneet. Onko se hyvä vai paha?

100 v sitten viljeltiin peltoja, mutta hyvin eri menetelmillä kuin nykyään. Samoin tehtaissa tuotettiin tuotteita, mutta tuotanto toteutettiin hyvin eri tavalla.

Median toiminta- ja muukin ilmaisupolitiikka oli erilaista. Kotitaloustyö oli myös hyvin erilaista koneiden puutuessa.

Demokratian toteutuminen Suomen alkutaipaleella oli horjahtelevaa ja äkkinäistä. Nyt parlamentarismin ja demokraattisen vaikuttamisen ja toiminnan muodot ovat hyvin toimivia ja rutiininomaisia hyvine tai ainakin kohtalaisine tiedottamisineen.

Juuri mikään yhteiskunnan perustoiminnoista ei ole kadottanut alkuperäistä toimintatavoitettaan, vaikka menetelmät ja tavat ovatkin muuttuneet paljon 100 vuodessa.

Kirkossa eivät asiat ole muuttuneet, valitettavasti.

Myöskään demokratia ei toimi seurakunnissa kunnolla. Kirkkoherrat on jo kirkkolaissa varustettu epädemokraattisen suurella vallalla ja monet kahmivat vielä lisää valtaa epävirallisilla negatiivisen henkilövaikuttamisen ja muilla vallankäytön muodoilla hiippakuntien juuri mitenkään estämättä. Huonosta yleisestä kiinnostavuudesta johtuen, äänestysprosentti on lähes vitsi.

Olisiko ajanmukaisuuden puute toimintatavoissa ja vanhakantaisuus syynä siihen, että seurakuntien toiminnot hyvästä sanomasta huolimatta eivät voisi vähemmän kiinnostaa suurta enemmistöä keski-ikäisiä ja nuoria työikäisistä. Tämän vuoksi jumalanpalvelusten väki on keskimäärin päälle 60 – vuotiasta eli eläkeikäistä. Sanoman heikko ilmaisutaito ja - menetelmät ovat aiheuttaneet yleisellä tasolla kirkon ja sen sanoman uskottavuuden vakavaa katoamista.

Kirkon suosio ei varmaan ole kadonnut hengellisen pohdiskelun ja hengellisten tarpeiden puutteeseen. Siitä todistavat mm. monet ei kristilliset filosofiat, suuntaukset ja liikkeet.

Olisiko meillä tästä ankeasta tarkastelusta ja havainnoista jotakin opiksi otettavaa? Vai pitääkö meidän jyystää perinteisiä uria niin syvälle, että niistä tulee hautoja, joihin peittyy se tehtävä ja näky jonka Jeesus antoi seuraajilleen 2000 v. sitten.

Minusta on seurakuntien ja kirkon synti ja häpeä, että uudistamista ei valmistella tai edes suunnitella, vaan kirkkojunan annetaan väsyneesti rullata puskittuneelle sivuraiteelle, jossa kiskotkin loppuvat varmasti.