Tuleeko onni odottaen vai omalla työllä hankittuna? Antaako Jumala aurinkonsa paistaa myös risukasaan vai auttaako hän vain niitä, jotka auttavat itse itseään? Onko onni etsimisen arvoinen asia vai tuleeko se sittenkin osaksemme ikään kuin elämän sivutuotteena?
Jakakaamme paremman tulevaisuuden kaihoajat tässä bloggauksessa kahteen ryhmään, Vaivattomiin ja Vaivaisiin. Vaivattomia olkoot ne, jotka tahtovat päästä osalliseksi paremmasta elämästä vaivattomasti eli ilman vaivannäköä. Tämä joukko lottoaa, lukee horoskooppeja ja tarttuu mieluusti myös kaikenlaisiin katteettomiin lupauksiin. Ne lupaukset voivat olla miltei kenen tahansa antamia, ei kuitenkaan Jumalan.
Mainioksi esimerkiksi vaivattomasta onnenonginnasta käy se uudenvuodenennustus, jonka bloggaaja teetti ennen tämän kirjoittamista eräällä Facebook-sovellutuksella. Kyse oli yhden napin painalluksesta.Tuloksen näet ohessa. Minulle on tarjolla suurta rakkautta, häät, vauva, trimmattu vartalo ja Ferrari. Ähäpiti!
Järki sanoo kyseiselle ennustukselle, että huihai, mutta tunne innostuu oitis ja sanoo järjelle heihei! Mielikuvitus saa heti siivet ja alitajunta alkaa pohtia, miten tuo kaikki toteutetaan. Oikeastaan alitajunta odottaa vain, että minä uskollani vahvistaisin asian ns. todeksi. Jos tuo vahvistus tulee, niin sittenhän tämä vuosi on yhtä haipakkaa…
Oikeastaan minua tässä visiossa hämää vain epätietoisuus siitä, pitääkö minun asioitten rullaamisen suhteen tehdä jotakin vai riittääkö, että istahdan kiikkustuoliini odottelemaan, kunnes kaikki on valmista?
Vaivaisten ryhmä taas on tällaista Tee-Se-Itse-vaivannäkijäporukkaa. Nämä ihmiset uskovat siihen, että elämää voidaan hallita. Lupaus on tässäkin takana: Saat kaiken haluamasi, kunhan vain rohkenet tarttua tilaisuuteen. Valmistautuminen oman elämän sankaruuteen tapahtuu lukemalla elämänhallintaoppaita ja osallistumalla elämänhallintagurujen suosituille luennoille.
Koska kun kerran elämä harmaassa arjessa ja kaiken maailman kriisien keskellä kamppaillen on rankkaa, ihminen tarvitsee toivoa ja vieläpä helposti sulateltavassa muodossa, hymyjen ja kevyitten tarinoitten höystämänä.
Sankariopit tukevat yksilökeskeistä ihmiskäsitystä, jonka mukaan elämän tarkoitus on olla onnellinen ja menestyvä. Sankariajattelu perustuu ihmisen uskoon omasta jumalisuudestaan. Haluamme ajatella, että pystymme luomaan ja tekemään asioita itse. Ajatus siitä, että elämä on hallittavissa tai selitettävissä, perustuu käsitykseen, että elämälle on olemassa jokin juoni. Ikään kuin elämä olisi valmis tarina, jota eletään.
Ne, jotka kuvittelevat voivansa hallita elämäänsä, eivät usko kohtaloon. Se, joka ei usko kohtaloon, ei usko sattumaankaan. Kristitty ei usko kohtaloon eikä sattumaan, vaan johdatukseen.
Ihan rehellisesti ajatellen ihmisen mahdollisuudet oman elämänsä suhteen ovat melko rajalliset. Tärkein elämänhallinnan väline eli aika ei ole omissa käsissämme. Kristitty sanoo, että suuri osa omasta ajastani on ulkoapäin ohjattua: minulla on tietyt duunit, jotka minun on vain tehtävä, halusin tai en. Mutta tässä auttaa oikea asennoituminen: Jos on pakko tehdä jotakin, niin tee se mielelläsi. Eli mielesi avulla ja kernaasti.
Menestys on ympätty samaan pakettiin elämänhallinnan kanssa. Menestystä mitataan helposti maineen, rahan tai koulutuksen perusteella. Mutta ne nyt ainakaan eivät takaa onnellisuutta. Parempia arviointikriteereitä voisivat olla vaikkapa ihmissuhteiden laatu, mielekkyyden tunne ja elämänilo.
Elämänhallinta-ajatuksen tai myytin kutkuttavin ja samalla rohkaisevin kohta on tämä: Ihminen voi omilla ajatuksillaan ja teoillaan vaikuttaa elämäänsä.
Murheelliseksi tilanne tulee, kun otamme järjen käteen ja huomaamme, että eivät kaikki voi olla parhaita, eivät kaikki voi olla johtajia. Todellista elämänhallintaa onkin kyky erottaa ne asiat, joihin voit itse vaikuttaa niistä asioista, joille et mahda yhtään mitään.
Jos elämäsi on tällä hetkellä kenkkumaista, niin voit yrittää vaikuttaa olosuhteisiin. Jos se ei onnistu, niin sitten voit muuttaa tapaasi tulkita asioita.
Onnellisuutta tärkeämpää on elämän kokeminen mielekkääksi. Tähän tarvitaan sekä uskoa ja toivoa että myös itsearvostusta ja kohtuullisuutta näin annosteltuna:
Toivo panee luottamaan siihen, että elämä antaa enemmän hyviä kuin huonoja asioita.
Itsearvostus on oman minuuden arvostamista ja hyväksymistä.
Kohtuullisuus merkitsee realismia ja rajojen tunnistamista ynnä tunnustamista.
Usko tarkoittaa tulkintaa, jonka mukaan elämässä on jotakin järkeä ja se on elämisen arvoista varsinkin silloin, kun sen eteen tekee työtä ja siitä on valmis kantamaan vastuuta.
Kristityn onni on olla Herraa lähellä. Saamme luottaa tähän lupaukseen (Jes. 43:18-19):
”– Älkää enää menneitä muistelko,
älkää muinaisia miettikö!
Katso: minä luon uutta.
Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa?”
Hyvää uuttavuotta veli! Nuo punaiset pallerot, joita punaisin klasein katselet, lupaavat toodella hyvää!
Kun nyt annat hengityksen tasaantua siinä kikkustuolissa, niin sitten odottamaan. Sieltä ovesta pitäisi tulla sellanen kolmevitonen blondi, joka sanoo muuttaneensa postin osoitteeseesi. Laskee Ferrarin avaimet siihen pianon päälle samalla, kun riisuu turkkiaan. Sitten on pari pientä juttua. Menethän kiltisti sohvalle siihen asti, kun sinä ammattilaisena hoidat viralliset asiat kuntoon. Pitemmälle ei kannata tässä vaiheessa haaveilla, koska vaipanvaihto ja koliikkivauvat ovat sitä elämän hatrmaata puolta, joista nuo ohjelmat eivät tiedä mitään.
Minäkin olen kuullut julistusta, jossa sanotaan: Teille kaikille on Jumalalla suunnitelma. No minä heti lapsellisena ja ainakin osin luihallisenakin mietin heti, että missähän se minun haltuuni uskottava seurakunta mahtaa olla. Kuitenkin useimpien pitäisi ymmärtää se niin, että iankaikkisen elämän armolahja on meille kaikille varattuna Kristuksen ristin tähden!
Mainiota, Lauri, ostan heti tuon kolmevitos-unelman. Mieleni minun tekevi ja aivoni ajattelevi, että tässä se nyt on. Mutta sitten tajuntaani iski epäilys jos toinenkin. Entäs jos blondi kaivaakin turkkinsa uumenista vastasyntyneen babyn valmiiksi kapaloituna? Jä mitäs, jos tulipunainen Ferrari on ajettu romutuskuntoon ja jäljellä ovat vain vara-avaimet?
Sasallinette sanaisen johtamisesta? kerran minulta tivattiin, osaanko minä johtaa. Vastasin näin:
Kyllähän nuo ihmiset näyttävät perässäni kulkevan. Aina en tosin voi olla varma, seuraavatko he minua vai ajavatko minua takaa…?
Joskus teen noita testejä minäkin. Minusta ne ovat aikuisen leikkihetkiä. Ei muuta. Ora et labora, sanoi rehtori Impi Kormu aina muinoin samalla, kun paukautti raamatun kannet kiinni. Sen mukaan olen koettanut elää. Olen arki-ihminen. ”pidetään hauskaa”, on aika vieras termi minulle. Arjessa on lukemattomia harmaan sävyjä, kauniita, ja sitten ykskaks tupsahtaa jotain ilon punaista aivan yllättäen arjen joukkoon. Silleen elämä kantaa ja antaa voimia.
Onni on sitä, että tahtoo rakastaa. Se ei ole lottovoitto, eikä sitä, että saa olla kisassa ensimmäinen. Olen mielelläni se yksi muurahainen siellä keossa. Ja vuodet ovat tuoneet ympärille muutamat hyvät ryhmät, joiden kanssa tehdä ja jakaa ja vaihtaa ajatuksia. Siten saa uusia näkökulmia. Ystävistä on kiitollinen, lapsista ja lapsenlapsista. Kiitollisuuden tunne lisääntyy vuosi vuodelta. Tulevaisuus? Sitä ei tiedä.
Jobin kirja on yksi Raamatun merkittävimmistä ja Jobin tarina kertoo meille aika karua tapahtumaa, siitä kuinka kaikki menee… Siis kaikki oli viety.
”Silloin Job nousi, repäisi viittansa ja leikkasi hiuksensa, heittäytyi maahan ja rukoili.
Ja hän sanoi: ”Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi.” (Job.1)
Jobin asenne on jotenkin fataali ja ikäänkuin kohtaloonsa alistuva, mutta kun lukee kirjan loppuun, niin ymmärtää, että Jobia kantoi usko oikeudenmukaiseen Jumalaan, eikä Jumala lopulta hyljännyt Jobia, vaan Jumala antoi Jobin nähdä todellisen Jumalan.
Joskus olen saanut kuulla itsekin olevani fatalisti (kohtaloon uskova), mutta olen vastannut että: Asiani ei ole minkään sattumanvaraisen kohtalon käsissä, vaan rakastavan Isän, joka tuntee kaikki asiani ja tietää mikä minulle on parasta. Joskus Isä silittää päätäni niin, että verinahka paistaa… Mutta ei Hän hylkää.
Olen muuten allerginen humanisti ”Jumalalle” joka on vain ihmisten luoma kuva Jumalasta. Jeesus ei myöskään ollut mikään pupujussi, vaan kovassa uskon tulessa koeteltu mies. Kallio.