Tänään suomalaisen luonnon päivänä mielessäni on viimeviikkoinen vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa. Parina viime vuonna olemme suunnanneet jokakesäisen vaelluksemme Paistunturille ja Muotkatuntureille. Siksi oli hienoa ja nostalgista palata Saariselälle, missä olen vaeltanut kymmeniä kertoja kesällä ja talvella. Tämän kirjoituksen lopuksi teen ehdotuksen UKK-puiston laajentamisesta pohjoiseen.
_ _ _
Urho Kekkosen kansallispuisto perustettiin 40 vuotta sitten 1983 kouluaikaisen kotikuntani Sodankylän ja Inarin kunnan alueelle. Jos oikein muistan, siihen liitettiin hieman myöhemmin alueita Savukosken kunnan alueelta. Nykyisin puiston laajuus on 2550 neliökilometriä.
Tuolloinen päätös kansallispuiston perustamisesta oli erittäin arvokas ja kauaskantoinen. Metsätaloudelta siihen asti säästyneet vanhat mäntymetsät olisi varmaankin hakattu. Tunturi-Lapin kansallispuistojen karut paljakat ja koivikot eivät ole olleet samalla tavalla vaarassa joutua taloudellisesti hyödynnetyiksi.
Metsälapissa minua kiehtovat vaihtelevat luontotyypit vanhoista mäntymetsistä tunturikoivikkoon ja varpupeitteiseen avotunturiin. Monet purot yhtyvät vuolaiksi joiksi, jotka laskevat etelässä Kemijokeen ja pohjoisessa Luttoon. Tämän vuotisella vaelluksella ihailin erityisesti vanhoja, järeitä mäntyjä, jollaisia ei muualla juuri näe. Vaarojen ja tunturien metsäiset rinteet olivat sinisenään mustikoita ja keltaisenaan punikkitatteja. Molempia keräsimme joka päivä ruoan jatkeeksi.
_ _ _
Saariselkä on vedenjakaja, jonka todellista luonnetta jokien virtaus avaa. Luiro- ja Nuorttijoki kynttiläkuusikoineen antavat alun Kemijoelle. Sen paisuntasäiliöinä ovat Lokan ja Porttipahdan altaat tasaisen vesivoiman turvaamiseksi. Kitinen ja Ounasjoki yhtyvät Kemijokeen, joka laskee lopulta Perämeren pohjukkaan. Monet voimalat ovat tappaneet lohen nousun. Tämä on useimmille tuttua.
Väittäisin, että paljon tuntemattomampi on Saariselältä koilliseen virtaavien vesien kulku. Urho Kekkosen puiston vaeltajille tuttuja ovat kylläkin puiston keskiosissa vuolaina virtaavat Sarvijoki ja Muorravaarakan joki, jotka laskevat vetensä Suomujokeen ja edelleen kansallispuiston pohjoislaidalla Luttoon. Tuntemattomampia ovat Luton muut latvajoet, kuten Kulasjoki, Kolmosjoki, Hirvasjoki ja Torkojoki. Lutto virtaa rajan yli Rajajoosepin kohdalla Venäjälle Ylä-Tuloman tekojärveen ja jatkaa Tulomajokena Kuolanvuonoon ja lopulta Jäämereen.
Autonomian aikana suomalaiset kansatieteilijät ja kauppiaat kulkivat tätä reittiä Vienaan: ylös Kemijokea ja Luiroa, sitten jalkaisin polkua tunturien ylitse Maantienkurua pitkin Suomujoelle ja edelleen Lutolle. Suomun varrella on yhä muistona Helanderin kota, jossa Matias Aleksanterin Castren ja Elias Lönnroth yöpyivät jouluna 1841 matkalla Vienan Karjalaan.
_ _ _
Viiden päivän vaelluksemme viimeisenä päivänä kuljimme aurinkoisessa säässä Kaarnepään ja Kuotmuttipään ylitse. Katsoin pohjoiseen. Havumetsät jatkuivat tummanvihreinä vaaramaisemassa, jota järvien ja lampien kirkkaina kiiltävät silmät täplittivät aina siniviolettiin horisonttiin asti.
Vanhojen metsien suojelu ja ennallistus ovat tänään tärkeitä teemoja. Suomea sitoo EU:n päätös ennallistaa 30% luonnosta. Monet lajit, kuten kolopesijät, kanalinnut ja petolinnut tarvitsevat elinympäristökseen tämänkaltaisia metsiä.
Ajattelin mielessäni: ”Eikö kansallispuisto voisi jatkua nykyiseltä Suomujokea noudattelevalta tasaltaan pohjoisemmas, esimerkiksi Kuutusjärven tien tasalle tai jopa Rajajoosepin tielle saakka, yhteensä vajaan 1000 neliökilometrin alueelle? Olisiko mahdollista ulottaa Urho Kekkosen kansallispuisto aina Tsarmitunturin erämaa-alueelle asti (153 km2, perustettu 1991)?
Mitä tällä saavutetaan? Kansallispuistoon tulisi mukaan vaarametsiä: Isopeuravaara, Vuolaselkä, Luppovaara, Urakkaselkä, Luppokurunvaara, Riukuselkä, Linjamaat, Lehtikaita, Ahvenseljät muutamia mainitakseni ja lisäksi niiden väliin jääviä järviä ja jokia, ennen kaikkea Luton valuma-alueen latvavesiä.
Alueella on porotaloutta, jota vanhat luppomänniköt hyödyttävät, lisäksi raakkujen lisääntymisjokia, metsäkanalintujen reviirejä ja historian muistoja Er.Os. Petsamo/Pennasen eli Luton miesten sotatiestä.
Näiden alueiden vanhat metsät on jo osittain hakattu.
Muistan, kuinka 1980-luvulla surin laajojen hakkuualueiden hidasta taimettumista. Nyt 40 vuoden jälkeen ne ovat kuitenkin jo hyvässä kasvussa, samalla kun metsien kasvu Lapissa on nopeutunut. Metsät saavat kasvaa edelleen, jos alue rauhoitetaan metsätaloudelta.
_ _ _
Luton pohjoisten latvavesien alue täydentäisi hyvin Urho Kekkosen Kansallispuistoa. Puistoon liittäminen voisi tapahtua useassa vaiheessa alkaen alueen rauhoittamisella metsätaloudelta. Sillä olisi kiire. Kuutusen tien pohjoispuolella oli tänä vuonna hakattu aukko, josta oli maahan jääneistä latvuksista päätellen kaadettu vanhaa männikköä.
Ensimmäinen kertani Saariselällä oli syksyllä 1976 Sodankylän seurakunnan ja partion viikonloppuretki. Eskelisen linja-auto toi Matti Björnisen vetämän porukan Saariselälle, missä oli vasta muutama rakennus. Kullankaivajien ja savotoiden menneisyys eli vielä melko tuoreena Laanilassa, Suomujoen latvoilla ja vanhoilla kämpillä. Silloin sain innostuksen vaeltamiseen, joka jatkuu edelleen koko perheessämme.
Mielestäni Pekka Särkiön esitys UKK-kansallispuiston alueen laajentamiseksi pohjoisemmas on hyvä. Se kannattaa perusteltuna esityksenä luovuttaa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahille sekä ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäselle. Olisi hyvä, jos mukaan saataisiin lappilaisia kansanedustajia.
Jaan Pekan esittämän huolen Kuutuan tienvarren kasvaneesta metsätaloudellisesta hyödyntämisestä. Kansallispuistoon menijää ja sieltä palaavaa ovat jo useamman vuoden ajan tervehtineet riipaisevat hakkuiden jäljet. Muutaman päivän luontokokemuksen jälkeen silmille on tiestön varrelta avautunut toisenlainen totuus.
Kansallispuiston suojelua on sekin, että siihen rajoittuvia alueita ei käsitellä niin rajusti, että erämaaluonnon olemus muuttuu näkyvästi heti rajoilla.
Tuntuu kestämättömältä, että Metsähallituksen tuotto-odotukset metsätaloudesta pidetään pohjoisessakin korkeina, vaikka samalla Suomen valtio saattaa joutua maksamaan ennallistamisen tai maankäytön hiilensidonnan puutteista. UKK-puistoon suojeltu kansallismaisema tuottaa Lapille lisäarvoa, sillä vaelluksesta kiinnostuneiden matkailijoiden määrä näyttää kasvavan. Enää nämä matkailijat eivät ole vain pienen budjetin nuorisoryhmiä, vaan mukaan mahtuu luonnon tutkijoita ja hiljaisen elämäntavan etsijöitä, jotka ovat valmiita maksamaan korkeatasoisista oheispalveluista alueen taajamissa.
Kiitos Pentti kannustavasta kommentista ja hyvistä lisänäkökohdista. Matkailu UKK-kansallispuistossa tapahtuu yhä useammin koulutetun eräoppaan johdolla. Tämä samoin kuin välinevuokraus mahdollistaa kansainvälisten ryhmien saapumisen puistoon. Viikko sitten tapasimme suomalaisryhmän oppaan johdolla. Veneyrittäjä oli tuonut heidät jokiveneellä Luirojokea myöten Karapuljuun, keskemmälle puistoa. Pari talvea sitten tapasimme suuren ryhmän kroatialaisia oppaan johdolla Lankojärvellä. He olivat tehneet suuren avannon, jossa uivat. Välineet, kuten ahkiot ja teltat oli vuokrattu Suomesta.
Kuutusjärven tie vie vaeltajat keskelle erämaa-aluetta, kun taas Saariselkä on alueen länsilaidalla. Sieltä on 60-80 km, eli 3-4 päivämatkaa puiston erämaaosaan. Kuutusjärven tien varteen voisi tulevaisuudessa kasvaa retkeilijöitä palvelevaa toimintaa, kuten vuokrausta ja opastusta, etenkin jos se olisi tulevaisuudessa myös portti Luton erämaaosaan.
Tiukan suojelun sijasta Luton erämaa-alue voisi olla valtion retkeilyalue, missä metsänhoidolliset toimet on rajattu vähäisiksi ja missä retkeily sekä luvan varainen kalastus ja metsästys on mahdollistettu.
Pekka
Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi!
Kamerunissa on valtava määrä alueita julistettu luonnonsuojelun alueiksi. Sikäläisten kokemusten johdosta olen myönteisesti asennoitunut ehdotukseesi.
Riittävän asiatiedon puutteen takia en ota kantaa tuon laajnnuksen käytännön laajuuteen enkä käytön rajausten syvyyteen.
Kiitos Matias!
Muutama sana kommenttiketjun aloittaneesta Pentti Tepsasta. Meitä yhdistää kirkkoherruuden lisäksi yhteinen kouluaika ja seurakuntanuoriaika Sodankylässä, vaellusharrastus ja Vanhan testamentin tutkimus. Pentti on poromiesperheestä ja metsäsaamelaissukua. Myös omalla isälläni oli poromerkki Lapin jääkäripataljoonan komentajana. Nämä asiat ovat saaneet katsomaan Lapin vanhoja metsiä arvostaen ja esittämään suojelua.