Mietitään perinteistä ihannekuvaa papista. Arvokkuutta, älyä, isällisyyttä – tai äidillisyyttä.Teologista säihkettä Sanan säilässä. Hieno juttu, mutta näitä ominaisuuksia lienee vain harvoilla. Niinpä on kai oltavakin mahdollisuus olla toisenlainen.
Ollaanpa inhorealistisia. Pappisvirassa toimimiseen riittää minimissään muutama perusjuttu. Riittää että on onnistunut saamaan itselleen pappisvihkimyksen. Riittää, että pyrkii olemaan joviaali ja mukava työkavereille ja seurakuntalaisille. Riittää, että ilmestyy työpaikalleen ajoissa ja lukee jumalanpalvelusten ja toimitusten kirjasta sanottavansa, ellei mitään omaa viisasta tule mieleen.
Joutua pappina hankalan jurputtajan maineeseen on tietenkin ikävä homma. Olla se, joka puheissaan aina sulkee pois helpot vaihtoehdot taivaan tien kulkijalta. Tai olla se, joka käyttää kaikki porsaanreiät hyväkseen voidakseen jättää kastamatta, vihkimättä ja siunaamatta. Perusteena jonkun sorttinen raamatullisuus, jota haluaa noudattaa.
Toisessa ääripäässä pappi voi tehdä vain sen välttämättömimmän, mitä tulee raamatun käyttöön tai kirkon oppiin. Voi lukea tekstit, mutta saarnassaan keskittyä enemmän Nalle Puhiin kuin Jeesukseen. Voi ideoida jos jonkinlaisia toimintamuotoja seurakuntaan miettimättä niitä teologisesti.
Kirkon eli työnantajan näkökulma on tietenkin omansa. Kirkollinen toimitushan on muutaman edellytyksen täyttyessä pätevä toimittajan taidoista riippumatta. Kun pappi on vihitty pappi ja hän kastaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, se on osapuilleen siinä. Voidaan siirtyä leikkaamaan ristiäiskakkua.
Pappihan on siinä suhteessa vähän erikoisessa asemassa että kirkko on hänelle eräänlainen väliportaan pomo. Oikea työnantaja on Jumala – ja Hänen ohjeistustaan tunnutaan tulkittavan monin eri tavoin. Siitähän niitä kaplakoita ja kirkon hajaannuksia on syntynytkin.
Arvelen, että useimmat papit käyvät läpi jonkinlaisen sisäisen kehityskaaren. Et ole kolmenkymmenen vuoden päästä se sama pappi, jollaisena aloitit. Opiskeluaikaan saarnasin kesäteologina kirkossa. Muutama ihminen poistui paikalta ja kuulin heidän närkästyneen jyrkkyydestäni.Tulin maininneeksi että taivaaseen voi kyllä päästä ilman rahaa, tavaraa, maallista kunniaa, hyvää mainetta, tai yhtään ihmistä ystävänä. Vain yksi asia tarvitaan: taivaaseen et pääse ilman Jeesusta. Ota Jeesus vastaan henkilökohtaisena Vapahtajana ja usko evankeliumi, niin pääset Jumalan valtakuntaan.
Saarnaan mielestäni nykyisinkin samaan tapaan, mutta kukaan ei tunnu tuohtuvan niin kuin vuonna kaheksanviis. Olen päätellyt että joko ihmiset eivät enää kuuntele saarnaani tai sitten elämä on pehmentänyt minua niin että puheeni ei enää kuulosta niin jyrkältä kuin nuorena vaikka käyttäisin samoja sanoja. Eipä silti, sinänsä en pidä erityisenä arvona sitä että saan jonkun poistumaan kesken saarnan.
Summa summarum: papin virassa voi siis toimia tumpelokin. Totean sen ainakin sakastin peilistä, kun olen astumassa kirkkosaliin. Ja jos tällainen toimii papin virassa, voi se olla seurakuntalaisille merkki siitä, että taivaaseen pääsee tumpelotkin.
”Vain yksi asia tarvitaan: taivaaseen et pääse ilman Jeesusta. Ota Jeesus vastaan henkilökohtaisena Vapahtajana ja usko evankeliumi, niin pääset Jumalan valtakuntaan.”
Sanon ison aamenen. Tänä päivänä tällainen saarna on tarpeellisempi kuin koskaan ennen, sillä liian monet uskovat menevänsä taivaaseen ihan noin vain omien meriittiensä turvin.
Hyvä puhe.
Kyllä meitä tumpeloita piisaa. Olen säilyttänyt kaikki saarnani. En voisi enää pitää sellaisenaan samaa saarnaa kuin 30 vuotta sitten. Kyllä ihminen ja hänen ajattelunsa muuttuu kokemuksen myötä. Sana ei silti muutu. Se pysyy.
Vastaus otsikon kysymykseen:
Voi. Onneksi.
Maija Mäkelä vastaa: ”Vastaus otsikon kysymykseen:
Voi. Onneksi.”
Mitä siis Maija tarkoittaa tuolla sanalla ”Onneksi”? En ymmärrä mitä tuo sana kätkee sisälleen, mutta jos se tarkoittaa nöyristelevää asennetta ihmisten edessä; minä nyt olen tämmöinen huono uskova. Toisin sanoen jos halutaan esittää ihmisten edessä tällä lailla nöyrää uskovaa, niin minuun tämmöinen nöyristely lähinnä tympäisee ja pidän semmoista ihmistä ja varsinkin pappia jopa tekopyhänä.
Papeissa on myös hyvin huonoja puhujia, mutta jos pappi pitää papin työtä tärkeänä ja itseään ihmisten palvelijana, tällä tarkoitan, että hän muistaa tämän Jumalan käskyn: 3 Moos. 16:18 ”Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra.”
Nyt on muistettava, että ”lähimmäistäsi” sana kätkee sisälleen nekin ihmiset, jotka eivät ole ”meidän kansaa”. Eli jos pappi toimii näin, rakastaen Jumalaa ja itseään sekä lähimmäistään, niin ihmiset tunnistavat rakkauden, jota tuo, vaikka ” tumpelo” pappi heille osoittaa ja kuuntelevat hänen saarnojaan anteeksi antavin mielin. En tällä tarkoita sitä, että pappi voisi puhua ihan mitä vain ja ajatella, että ihmiset hyväksyvät, totta kait saarnan pitää tukeutua Jumalan sanaan.
Heino Korpela.
Viittaan Timo Juntusen kirjoituksen loppuun:
”jos tällainen toimii papin virassa, voi se olla seurakuntalaisille merkki siitä, että taivaaseen pääsee tumpelotkin.”
Tumpelotkin saavat turvata Jumalan armoon. Onneksi.
Heino Korpelan kommentissa on itua. Rakkauden pitäisi olla lähtökohdan papin työssä. Ja toimia myös toisin päin niin, että pappikin armahdetaan.
Minun mielestäni jokainen seurakunta tarvitsee yhden tumpelon ja yhden huonon papin. Tälläinen on suurta Jumalan armoa ja kasvamme rakkauden teoissa joita nämä papit meissä harjoittavat.
Sami Paajanen kirjoittaa: ”Minun mielestäni jokainen seurakunta tarvitsee yhden tumpelon ja yhden huonon papin. Tälläinen on suurta Jumalan armoa ja kasvamme rakkauden teoissa joita nämä papit meissä harjoittavat.”
Luulen, että Samilla ei ole omakohtaista kokemusta huonosta papista ja siksi luulee, että huono pappi kasvattaa meissä: ” Tälläinen on suurta Jumalan armoa ja kasvamme rakkauden teoissa joita nämä papit meissä harjoittavat.”
Tumpelo ei ole huono pappi! Kaikki me olemme jossain määrin tumpeloita, sanoisin, että tämä on hyvin inhimillistä. Enkä minä ainakaan haluakkaan sellaista pappia, joka hallitsisi jokaisen tilanteen kompastelematta. Se mitä minä odotan papilta, on, että hän on empaattinen ja kykenee myös tunnistamaan oman rajallisuutensa tässä Jumalan suuressa ja monimutkaisessa, monien kulttuurien maailmassa.
Jos on kokemusta huonosta papista, tietää, että pappi voi, varsinkin jos on kirkkoherran virassa kohdella seurakuntalaista melkein miten haluaa, eikä hänen toimintaansa piispa korvaansa kallista. No kyllä hän voi asessorinsa laittaa lempeästi häntä nuhtelemaan, mutta siihen se jää. Minä puhun kokemuksesta. En tällä hetkellä kuulu kirkkoon, kaipaan kyllä kirkkoa ja menisin hyvin mielelläni kuuntelemaan tumpeloa pappia, mutta pahaa – tekojaan katumattomaa pappia en saata kuunnella ja mieluimmin poistun takavasemmalle kuin jään hänen kanssaan riitelemään. Eli olkaapa te onnellisia, joilla on vähän tumpelo pappi!
Suurimmista tumpeloista näyttää tulevan jopa piispoja.