Päätin, etten puhu tässä blogissa kirkkopolitiikkaa. Enkä puhu nytkään, vaikka yhden näkökulman siihen tuonkin. Syvimmät uskontuntoni olen kertonut mustelmakirjassa Jälleenlöydetty tie (Väyläkirjat, julkaistiin reilu kuukasi sitten). Mutta asiaan.
Kukaan viisas ei lähde väittelemään ovikelloa soittavan mormonin kanssa, vaikka viihdyttävää se voisi olla. Myöskään tv-uutisissa Allahin nimeä mielenosoituksessa huutavan islamistin kanssa ei varmaan kannattaisi ryhtyä uskontodialogiin. Ja ajatuskulkua jatkaen, on monia kirkkomme uskonsankareita, joiden kanssa väitteleminen ei ole hedelmällistä.
On nimittäin olemassa kristillisyyden muoto, joka saa voimansa ja henkensä vastakkainasettelusta. Ulkopuolisen uhan kirkastamat sielut riemuitsevat, jos heille esittää vastakkaisia näkökantoja. He kokevat olevansa elossa. En halua edistää tuollaista itseymmärrystä, joten pysyttelen mieluummin ystävällisissä väleissä säistä jutellen kuin katselen vastapuolen kitapurjeita hänen vedotessaan omaan raamatuntulkintaansa.
Jotenkin käy sääliksi kirkolliskokousta, kun siellä 13.-17.5. käsitellään piispojen esitystä kirkkojärjestyksen muuttamiseksi. Ajatuksena on saada kirkkojärjestykseen säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. En usko, että menee läpi. Ja pettymys on sen mukaista ja laajaa.
Jos esitys jostain kumman syystä menee läpi, pettyneitä on ainakin vähemmän.
*
Viisas ei paljasta aina mielipidettään, kuten otsikossa provosoivasti sanotaan. Mutta päättäjien eli kirkolliskokousedustajien täytyy paljastaa. Oli se viisasta tai ei. Pettymysten ja riemuvoiottojen jälkeen on jatkettava toisten kohtaamista.
Niin politiikassa kuin elämässä, ja miksi ei myös uskonelämässä.
Pettyneiden määrästä en kuitenkaan olisi kovin varma. On selvää, että monet pitävät muutosta välttämättömänä ja pitävät asiasta paljon melua. Suuri enemmistö on kuitenkin ihan hiljaa. Mikä on enemmistön kanta jää täysin avoimeksi.
Kun ei mene läpi, moni näkee kirkon entistä merkityksettömänä – kirkko elää omaa elämäänsä ja eläköön, EVVK.
Jos menee läpi vähemmistö kiristelee hampaitaan ja osa näkee siinä lähtömerkin.
Joku tietysti voi joskus ihmetellä ja kysellä, onko Darwinin maailmassa olemassa syntiä vai onko vain Heideggerin Dasein ( in-der-Welt-sein)?
Nyt tämä blogialusta ei osaa laskea. Ennen tätä pitäisi olla neljä kommenttia, mutta näkyy vain kolme. Ja taas oli jonkin toisen kirjoituksen perässä vanhoja, muuhun aiheeseen liittyviä kommentteja.
Asiaan: Kiistely ei tosiaankaan auta. Kirkolliskokouksessa on kuitenkin otettava kantaa myös asioihin, joihin ei edes haluaisi ottaa kantaa.
Se on hyvä ottaa huomioon jo siinä vaiheessa, kun asettuu ehdokkaaksi. Kannanotoista voi myös joutua maksamaan esimerkiksi seuraavissa vaaleissa, kuten saattaa nykyisille ministereille käydä.
Mitä viisaudella on tekemistä sellaisen kanssa, joka haluaa kätkeä sen.
Sokratesta sanotiin: ” Hän toi viisauden alas taivaasta ja vei sen kaduille ja toreille, ihmisten keskuuteen.”
Viisaus on tarkoitettu jaettavaksi, se ei ole kenenkään yksityisomaisuutta.
Tehköön kirkolliskokous viisaita päätöksiä. Jumalan mielen ja Hänen sanansa mukaisia päätöksiä.
Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta. Sananl. 9:10
Herran pelko on viisauden alku, viisas se, joka hänen tahtonsa täyttää. Psalmi 111:10
Ihmiselle hän sanoi: Viisautta on Herran pelko, ymmärrystä se, että karttaa pahaa. Job. 28:28
Kotimaa-lehdessä oli 27.4. mielipidepalstalla Juhani Forsbergin (dos.em.) ja Jouko N. Martikaisen (prof. em.) kirjoitus, jossa he viittaavat kirkkoon ja samantyyppiseen kulttuuri-ilmastoon missä varhaiskirkko oli aikoinaan kohdatessaan hellenistisen filosofian, gnostilaisuuden ja mysteeriuskonnot. Piispainkokouksen päätöstä he pitävät linjattomana heijastellen enemmän uusvaltiokirkollista myötäilyä kuin pitäytymistä kirkon oppiperustaan.
Augustinuksen klassikossa – Jumalan valtio – on kohta, jossa hän kirjoittaa: ”Pakanalliset uskonnot julistavat vapautusta Luojan asettamista luomakunnan rakenteista ja ihmisen sulautumista osaksi jumaluutta. Ihminen pyritään vapauttamaan syyllisyydestään häivyttämällä sukupuoliero ja murentamalla aviouskollisuuden merkitys”.
Tuossa artikkelissa ei ole mainintaa Agustinuksesta, mutta samankaltaisuutta tämän ajan ja Augustinuksen ajan välillä on löydettävissä Forsbergin ja Martikaisen kirjoituksesta.
Korjaan. Tuo mielipidekirjoitus oli Kotimaa-lehdessä 26.4.
Kiitos Kosti tuosta mielipidekirjoituksen esiin tuomisesta.
Eräs näkökohta: Olen nyt useamman viime vuoden aikana saanut olla ajoittain mukana katutyössä. Tällöin eräs asia on toistunut.Monet eri-ikäiset miehet ovat olleet kiinnostuneita uskonasioista, vaikkei heillä olisi aktiivista kontaktia seurakuntaan. Samaan aikaan he ovat paheksuen ihmetelleet minulle sitä, että miksi kirkko on lähtenyt erilaisten ideologioiden perään. Eli, heitä ei niinkään tunnu kiinnostavan kirkon kohdalla politiikan tuominen sen sisään, vaan itse uskon sisältö! Pitäisiköhän tästä tehdä kirkossa jonkinlaisia johtopäätöksiä?
Olli,
Tuolla blogit-osastolla on punainen ympyrä ja siinä numero. Miksi?
Silmiä avaava näkökulma: ” miksi kirkko on lähtenyt ideologioista etsimään omaa merkitystään.”
Pekka: Avaapa vähän, mitä kommentillasi tarkoitat.
Olen aina ajatellut, että kirkon tehtävä on julistaa sanomaa Jeesuksen lunastustyöstä. Käsittääkseni ainakin oma Suomen ev.lut. kirkkoni on tässä perustehtävässään sangen hyvin onnistunut.
Tiedän toki kirkkohistoriasta, että kirkko on kyllä lähtenyt monenlaistenkin ideologisen perään. Lapuanliikkeen johtomiehetkin taisivat olla pappeja?
Onko sinulla joku oikea huoli, että kirkko lähtisi uudestaan esim. nykyfasistien tai natsien kelkkaan?