Vihan evankeliumi ja miten luterilaisen kirkon ei pidä lyöttäytyä sen kelkkaan

Mitä tapahtuu jos ihmisellä ei ole sisäistettyä, henkilökohtaista kristillistä uskoa?

Hän ei sis ole kristitty.

No, ideologia, yksityisten ihmisten omat himot ja tunteet, mielipiteet, mieliteot ja poliittiset tai taikauskoiset näkemykset voivat muuttùa uskonnoksi, perinteisen uskonnon korvikkeiksi.

Elämme kummallista aikaa.

Jos ihmisillä ei ole kristillisen uskon edellyttämää hyvää tahtoa muita ihmisiä kohtaan, asiat menevät yksinkertaisesti keturalleen.

Hyvä tahto toisia ihmisiä kohtaan on nimittäin arvokkain yhteiskunnallis-evolutatiivinen luonnonvara mitä ihmiskunta on monin tavoin karmean historiansa aikana keksinyt.

Petri Järveläinen kirjoitti tärkeän Kotimaan blogin ns. pöyristöneistön muka hyväksyttävästä vihasta. Julkisuudessa meillä Suomessa esiintyy mukasuvaitsevaisia ihmisiä, jotka ovatkin vain omia tunteitaan, vihaa ja vastakkainasetteluja lietsovia susia hyviksien vaatteissa.

He kokevat jostain syystä oikeudekseen julistaa vihaa ja moraalisia tuomioitaan niitä kohtaan, jotka eivät ymmärrä tai hyväksy heidän henkilökohtaisia ajatuksiaan vääristä sanoista, heidän loukattuja tunteitaan, rasismivätteitä tai henkilökohtaisia ongelmiaan. Tai keksittyä, vaihtoehtoista todellisuutta naisten huonosta asemasta ja karmeasta sorrosta Suomessa. Kirkkomme pitäisi yksiselitteisesti tuomita tällainen minäkeskinen vihanlietsonta.

Oikeutettu viha?

Oikeutettu viha ja ideologisista poikkeamista syyllistäminen ei ole uusi keksintö. On aiheellista muistas, että se on ollut aatehistoriallisesti oleellinen osa kommunistista ideologiaa. Sen mukaan oli oikein vihata ja tuomita luokkavihollisia, niitä jotka olivat milloin mitäkin väärää mieltä.

Näin tavoiteltiin vain totalitarismia, valtaa ja kykyä ohjailla sekä oikeutusta tuhota ja tappaa sekä myös pelolla vaientaa muita ihmisiä. Vihaan ja vääränlaisten ihmisten demonisointiin kansalaisia ohjattiin ajattelemaan myös natsien Saksassa.

Länsimaisessa yhteiskunnassamme Suomessa, demokratiassa ja aikamme luterilaisessa kirkossa, minkäänlaisen vihan ylläpidolle ei pitäisi olla mitään sijaa. Ei edes hiljaista hyväksyntää. Kirkkomme pitäisi tuomita kaikki tällainen toiminta mitä pontevimmin eikä lähteä vihanlietsojien kelkkaan.

Professori Esko Valtaoja on täysin oikeassa.

Muut ova

  1. Varmasti diakoniatyön tähän puoleen on syyllisenä ajan henki. Kirkon julkikuvasta on taivasulottuvuus hämärtynyt ja ajallisen hädän lievittäminen on tullut ykköshyveeksi.
    Sosiaalitoimi auttaa ihmisiä omien lainalaisuuksiensa mukaan. Sitten tulee eteen joskus tilanne, että säädökset eivät avaakkaan auttajan rahapussia.

    Silloin tulee herkästi mieleen, että diakonian on tultava avuksi. Koska kirkko verottaa ja ajallisen hädän lievittäminen mielletään kirkon ykköstehtäväksi, niin sieltähän sitä apua on saatava. Varsinkin, kun kirkon auttaminen perustuu tai pitäisi perustua raamatun markkinoimaan lähimmäisen rakkauteen ilman maallisia rajoituksia.

    Näin sitten diakonia mielletään helposti sosiaalitoimen jatkeeksi., jonka tulee antaa apua kyselemättä mitään. Kyseleminentilanteesta saattaa nostaa mieleen ne hankalat keskustelut sosiaalitoimistoissa ja joku hätä on sen kaltainen, että kielto nostaa agressiivisuuden tekojen asteelle.

    • Kimmo W. , Juuri näin?Jeesus sanoi: ”Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa;…” Matt. 5:43-45

    • Mitä siis rukoilen, kun (jos) rukoilen vihollisteni puolesta? En tietenkään rukoile menestystä heidän katalille aikeilleen, vaan rukoilen heillle semmoista mielenmuutosta, että välillemme voisi syntyä sovinto, ja jos he eivät ole kristittyjä, rukoilen myös, että he saisivat kohdata armollisen Kristuksen ja siten liittyä Jumalan perheväen joukkoon.

    • Yrjö Sahama, olen samaa mieltä. En tietenkään tarkoita, että rukoillaan vääryyden puolesta, vaan että kristinusko on radikaalia siinä, että se käskee rukoilemaan ihan kaikkien ihmisten puolesta, myös vihollisten ja pahojen. Ja viimeksi mainituille tietysti rukoillaan sitä, että he kääntyisivät Jumalan puoleen. Näin saisimme elää rauhallisia aikoja, mistä Paavalikin kirjoittaa.

  2. Viha tunteena on tarpeellinen. Se ei ole hyvä, eikä paha. Naiset on perinteisesti kasvatettu kilteiksi, joten vihan tunteet on ollut pakko piilottaa. Lapsen vihantunne on sanoitettu kiukutteluksi ja pahimmassa tapauksessa pahan olon syytä kysymättä suu on tukittu tikkarilla.
    Vihan avulla voi löytää rajansa, saa voimaa lähteä huonosta suhteesta ja rakentaa uusi elämä.
    Piilotettu viha sairastuttaa. Viha pitää purkaa rakentavasti. Miesten tapa purkaa viha väkivaltaisesti on tuhoava.

  3. Tarja-Liisa Luukkanen: ”Jos ihmisillä ei ole kristillisen uskon edellyttämää hyvää tahtoa muita ihmisiä kohtaan, asiat menevät yksinkertaisesti keturalleen.”

    Tarkoittaako blogisti sanoa, että vain kristityt voivat osoittaa oikeanlaista hyvää tahtoa™ muita ihmisiä kohtaan? Eli onko kristinusko välttämätöntä tällaiselle toiminnalle?

    Jos ei, niin miksi maininta kristinuskosta asiayhteydessä?

    • Kristinusko edellyttää tunnustajiltaan tuota hyvää tahtoa muita ihmisiä kohtaan. Voi hyvinkin olla, että on muitakin uskontoja tai ideologioita, joilla on samantapaisia ihanteita, mutta se ei tietenkään lainkaan vähennä lähimmäisrakkauden velvoittavuutta kristityille.

    • Emerituspiispa, Juha Pihkala kirjassaan ”Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta”: ”Mahdollisuus oikeaan (ja väärään) käyttäytymiseen johtuu (kristillisen dogmatiikan mukaan) siitä, että ihminen on Jumalan kuva. Tämä uskonnollinen tulkinta voidaan kuitenkin kiistää ja silti pitää tiukasti kiinni siitä periaatteesta, että ihmisen on pyrittävä hyvään ja vältettävä pahaa. Maailmassa on näet paljon myös pelkästään inhimillisesti perusteltua eettistä pohdintaa ja moraalista käyttäytymistä. Se toisinaan painokkaastikin esitetty väite, että vain selvä tietoisuus vastuusta Jumalan tai jumaluuden edessä saisi ihmisen välttämään itsekkyyttä ja osoittamaan rakkautta, ei näytä pitävän paikkaansa. – – Siksi puhtaasti ja leimallisesti ”kristillistä” etiikkaa on tarpeetonta yrittää määritellä. Se käy ilmi jo siitäkin, että Uuden testamentin kirjeissä olevat eettiset ohjeet ja huoneentaulut ovat usein miltei sanasta sanaan sellaisia, joita myös sen ajan ei-kristilliset filosofit opettivat.”

Luukkanen Tarja-Liisa
Luukkanen Tarja-Liisa
Teologian ja historian tohtori, dosentti sekä oppi- ja aatehistorian tohtori, joka kirjoittaa uskonnon, politiikan ja yhteiskunnan globaaleista ja suomalaisista ilmiöistä.