Viekö terveys uskon?

Tuore tanskalainen tv-sarja "Huuto syvyydestä" nostaa esiin useita kärjisteisesti kuvattuja uskonkysymyksiä. Hyvä niin, vaikka joissakin on liioittelun makua (mm. alleviivattu symboliikka). Yksi tärkeistä kysymyksistä on uskovan ihmisen, papin, suhtautuminen omaan psyykkiseen romahtamiseensa sodan aiheuttamien kauhukuvien ja oman sotasyyllisyytensä paineessa. Ongelmaksi nousee, veisikö psyykenlääkitys, mietokin, häneltä uskon. Jos mielialalääke tasoittaa psyykkistä tilaa, mitä hänen uskostaan jää jäljelle?

Nuori mies saa ankaralta, kiihkomieliseltä pappis-isältään vankkumattoman käsityksen, että yksin Jumala parantaa. Muu on harhaa. Lääkettä ei saisi ottaa eikä uskoutua psykiatrille. Isän fanaattinen esikuva ei kuitenkaan vakuuta. Hän itse purkaa ahdistuksiaan alkoholiin ja seksiin avioliiton ulkopuolella.

Pojan dilemma tuo mieleeni kokemukseni opiskelijoiden parissa yliopisto-opettajana. Koska opetin taideaineita, etenkin kirjallisuutta, luokseni vastaanotoilla hakeutui useita kirjalllisesti ja taiteellisesti lahjakkaita nuoria. Moni oli ahdistunut, usea mielenterveydellisesti epävakaassa tilassa. Kutsumus luovaan työhön oli suuri, niin myös pelko suoriutumisesta. Vaivaava kysymys oli, veisikö mielialalääke, jota oli lääkärin toimesta ehdotettu, heiltä luovuuden.

Olin itse nuorena opiskelijana haastatellut mm. Mika Waltaria, joka kirjoittamisperiodiensa jälkeen hakeutui Hesperian sairaalaan kuntoutettavaksi. Bipolaarinen astevaihtelu oli eittämätön tosiasia, mutta luovuus mahdollistui kaikessa voimassaan vaimon huolenpidon ja lepoajan hoidon varassa lääkkeineen.

Kysyin myös nykyajan pykiatriselta asiantuntijalta, miten hän ymmärtäisi lääkityksen vaikuttavan luovuuteen. Lääkäri myönsi, että vaikeissa kriisitiloissa ja mielisairauden aallonpohjissa tarvittava lääkitys voi rajoittaa henkisiä luovia toimintoja. Kuitenkin akuutti psyykkinen häiriötila voi vaatia lääkitystä, jotta luovuus pääsisi vapautuneesti esiin. Psyyke lyö sairaana lukkoja (paniikkihäiriö yms.), joiden avaamiseen tarvitaan akuutisti myös lääkkeitä, ei vain terapiaa.

Mitä uskon menettämiseen lääkityksen ja terapian vuoksi tulee, asiantuntija suhtautui kielteisesti. Hän totesi kokemuksistaan ja tutkimusten perusteella, että usko on niin voimakas vaikuttaja uskovan elämässä, että "hyvänolon pilleri" ei sitä vie pois. Harhaisessa skitsofreniassa, jossa ilmenee kaikenlaisia hallusinaatioita myös uskonnon alueella, lääkitys on suorastaan tarpeellinen väline mielenterveyteen, jossa myös uskonnollinen kokemustodellisuus vapautuu harhoista. Usko ja uskonnollinen elämänasenne säilyvät.

Itse olen jäänyt miettimään tv-sarjan tiimoilta, miksi ilon evankeliumin mukainen kristinusko vaatisi hyvänolon sijasta ennemmin ahdistusta ja painajaismaisia mielialoja kuin mielenrauhaa. Miten mielensairautta voidaan pitää aidommin uskovaisen tilana kuin terveyttä ja tasapainoa. Kun teini-iässä  luin eksistentiaalista kirjallisuutta, kaikki syvällisyys näytti tiivistyvän ahdistukseen, Angstiin. Oletan että uskossa voidaan nähdä toivo paremmasta. Siihen kuuluu myös sairaitten parantaminen keinoin joita on tarjolla. Kristinuskon tunnustus ei ole Angst. Se on usko parantavaan Vapahtajaan, joka armahtaa niin psyyken parantajia maallisin keinoin kuin myös parannettavia.

 

 

 

12 kommenttia

  • Elias Tanni sanoo:

    Niin, ja miksi sarja ei esitä yhtään täysjärkistä kristittyä? Hyvä ja puhutteleva sarja muuten. Kuinkahan yleistä tuollainen kielteinen suhtautuminen on? En ole siihen henk.koht.elämässäni juurikaan törmännyt…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Elias Tanni hyvä huomio “En ole siihen henk.koht.elämässäni juurikaan törmännyt…”

    Siis kun toimitaan seurakunnassa onko se aitoa elämää vai näyttelemistä kun se eroaa arkielämästä täysin?

    Aikoinaan tunsin monia johtavassa asemassa olevia seurakunnan ihmisiä ja tiedän heidän seurakunta elämänsä ja myös kotielämänsä.

    Otetaan eräs karismaattisen seurakunnan johtaja, hän puhui ja opetti seurakunnassa ja vaimo ja tytär kuuntelivat hiljaa opetusta ja kaikkea toimintaa. Entä kotona, mies oli “tossun alla” eli vaimo hyppyytti miestään, tytär ei “kehdannut” vissiin minun läsnäollessa, mutta isä kertoi ettei voi puhua tyttären kanssa kun tämä hermostuu hänelle aina.

    Entä toisen suuren karismaattisen seurakunnan johtaja pariskunta opetti avioliitto leireillä “parempi avioliitto” teemaa, kuinka kotona kun isä “pyysi/käski” 8 vuotiasta poikaansa palauttamaan tämän naapurista luvatta ottamansa tavaran, ei palauttanut.

    Siis kumpi on “aitoa” elämää?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Uskossa ei ole sijaa tuolle “: Suutarin lapsella ei ole kenkiä”, sitä on joko Jumalan lapsi tai sitten ei. Jumalan lapsella on kaikki Jumalan lupaukset, rauha ja rakkaus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Valitettavasti ns “kristillistäkin” uskoa on valheellista eli ei ole Jumalasta.

    Ihminen on “sokea” niin kauan kuin Jeesus parantaa paatuneen sydämen “näkemään” oman elämän, siis sen elämän missä ennen eli valheessa kuulematta Jeesuksen ääntä ja eli juuri tuossa mainitsemassasi “elämässä on” tilassa.

    Jeesus Sanoo selkeästi että hedelmästä puu tunnetaan, juuri tuossa on kaiken alku eli kun Jumala kutsuu ihmistä niin silloin “näkee” juuri tuon hedelmän mitä on kantanut, kuinka on kohdellut lähimmäisiään, silloin on mahdollisuus nöyrtyä tunnustamaan ettei ole todellakaan rakastanut lähimmäisiään niin kuin itseään tai voi kovettaa sydämensä ja palata siihen valheelliseen “elämä on” uskoon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Joskus tai ehkä useinkin kirjoituksen pointti katoaa, ja kommentointi menee uusille etäisille urille. Minua kiinnostaa tietää, onko joillakuilla kokemuksia uskon ja mielenterveyden (parantamisen) suhteesta, jota TV-sarjassa ongelmatisoidaan. Myös siitä, miten luovuus ja usko, mielenterveys ja sen parantaminen sovittuvat toisiinsa. En oikein ymmärrä, mitä tekoa Ari Pasasen kommenteilla on alkuperäisen blogitekstini kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    Ymmärrän hyvin kysymyksen siitä, mitä psyykenlääkkeet tekevät ihmisen luovuudelle ja herkkyydelle. Olen ymmärtänyt, että vahvat, vakaviin mielen sairauksiin määrätyt lääkkeet usein turruttavat ja väsyttävät. Ja lievemmätkin masennuslääkkeet saavat jotkut kokemaan, että tunteiden kirjo leikkautuu liiaksi, tulee ikään kuin olo, että ei olisi oma itsensä, olisi vain puoliksi elossa. Sellainen ei varmasti ole kovin luova tila. Luovaa työtä tekevälle tuo on varmasti vielä tuskallisempaa kuin joillekin muille. Toki lääkkeet onneksi kehittyvät koko ajan. Ja on selvää, että on tosi vaarallista, jos psykoottinen ihminen ei syö lääkkeitään.

    Mutta tuota en ymmärrä henkilökohtaisesti ollenkaan, että psyyken lääkkeillä ja uskolla olisi mitään tekemistä toistensa kanssa. Ei kai usko ole mikään tunne, joka muuttuu ja vaihtelee mielialan tai mielenterveyden mukaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    Eli tarkoitan siis sanoa, että lääkkeiden syöminen lääkärin ohjeiden mukaan ei voi koskaan olla mikään uhka uskolle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Selvyydeksi:olen usein kuullut puhuttavan, miten tietyn tyyppiset uskovaiset suhtautuvan kielteisesti terapiaan, psyykenlääkkeisiin ja psykiatriaan. Tähän nurjamielisyyteen en siis ole oikeassa elämässä juurikaan törmännyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

      Onneksi et! Olen kyllä ollut tekemisissä mielenterveyspotilaiden kanssa, joille usko on ollut vahva. Lääkitys on vain selkiyttänyt tilaa, jossa hallusinaatiot ja pakkomielteet olisivat voineet tehdä/olivat tehneet uskosta henkilökohtaisen painajaisen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.