Veljekset

Oulun piispa Jukka Keskitalo vihittiin eilen juhlallisesti piispaksi. Monet asiat jäivät vihkimessusta mieleen. Poimin joitakin. Piispan selkeä saarna otti huomioon hiippakunnan moniulotteisuuden ja toi esille evankeliumin. Kuorot ja solistit, musiikin sovitukset sekä seurakunnan veisuu olivat osoitus pohjoisen korkeatasoisesta kirkkomusiikkikulttuurista.

Lapset ehtoollisella avustajina, leipälautasen kantajina, toi koskettavasti esille lasten merkitystä Jeesuksen ja hänen seuraajiensa arvostuksissa.

Messussa luettiin esirukouksia, epistolateksti ja Herran siunaus pohjoissaameksi. Käsiohjelma oli kolmella kielellä, suomeksi, saameksi ja englanniksi. Kolttanaisen pukuun pukeutunut saamelainen pappi avusti arkkipiispaa ehtoollisen jaossa.

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio luki epistolan (Hepr 4:14-16) uuden pohjoissaamen raamatunkäännöksen mukaan, joka oli juuri edellisenä perjantaina hyväksytty kirkolliskokouksessa. Tämä oli osoitus siitä, että Euroopan ainoa alkuperäiskansa alkaa yhä vahvemmin saada kirkossa sitä huomiota ja arvostusta, joka sille kuuluu.

Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa edustivat vieraat eri maista. Erityisesti pohjoismaisten sisarkirkkojen edustajat avustivat vihkimisessä.

_ _ _

Ensimmäinen piispan vihkimys Oulun tuomiokirkossa tapahtui 1900. Arkkipiispa Gustaf Johansson vihki Turun hiippakunnan asessorin ja Lapuan kappalaisen Juho Rudolf Forsmanin (1859-1936) virkaansa Kuopion hiippakunnan piispaksi 28.6.1900. Hiippakunnan nimi muutettiin Oulun hiippakunnaksi vasta 1923.

Arkkipiispa Johanssonin saarnan tekstinä oli Psalmin sana: ”Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan”! (Ps 27:14). Rohkeutta varmasti tarvittiin. Hiippakunta oli laaja ja liikenneyhteydet heikot. Pohjoisessa koettiin monina vuosina nälkää. Venäjän sortotoimet olivat alkaneet helmikuun manifestista 1899, joka kavensi Suomen suuriruhtinaskunnan autonomiaa. Suomalaiset pelkäsivät oman lainsäädäntönsä jäävän yleisvaltakunnallisen lainsäädännön alle. Pelkoon oli aihetta, sillä kenraalikuvernööri Bobrikov pyrki Suomen armeijan sulauttamiseen osaksi Venäjän armeijaa, venäjän kielen aseman vahvistamiseen ja virkojen avaamiseen venäläisille.

Forsman oli itse tavallaan hyötynyt Helmikuun manifestin jälkeen tiukentuneesta venäläisten otteesta. Kuopion tuomiorovasti Johannes Schwartzberg (1846-1915) oli saanut enimmät äänet piispanvaalissa. Venäläinen esivalta suhtautui häneen poliittisesti arveluttavana ja siksi keisari nimitti hänen ohitseen Forsmanin

_ _ _

Kaleva-lehti kertoi juhlasta. Erikoista oli se, että toimituksessa avustaneet papit olivat valitun piispan veljiä tai serkkuja, kaikki Vähänkyrön kirkkoherran Zachris Forsmanin (1782-1839) pojanpoikia (suluissa heidän lukemansa tekstit piispan vihkimyksessä):

Ivar Rudof Forsman (1857-1911), Ähtävän kirkkoherra (2 Kor 5:17,20)

Gustaf Gideon Forsman (1841-1915), Limingan kirkkoherra (1 Tim 6:11-16)

Oskar Forsman (1848-1915), Jurvan kirkkoherra (Ps 32:7-8)

Kustaa Evert Forsman (1865-1938), Seinäjoen kirkkoherra (Jaak 5:7-11)

Yrjö Gideon Forsman (1857-1927), Jalasjärven kappalainen (Ilm 3:10-12)

Näistä Oskar, Kustaa Evert ja Yrjö Gideon olivat uuden piispan veljiä. Heidän isänsä oli Oskar Wilhelm Forsman (1815-1886), Isokyrön kirkkoherra. Hänellä oli kahdesta avioliitosta 16 lasta. Ensimmäisen vaimonsa Lovisa Matilda von Essenin (1839-1850) kuoltua O.W. Forsman avioitui Maria Gustava Ahlholmin (1828-1929) kanssa.

Pappissuvut muodostivat tuohon aikaan melkoisen verkoston. Sukulaisten luona pappiloissa vierailtiin ja pidettiin muutoin yhteyttä.

_ _ _

J.R. Forsman oli avioitunut lapsuuden ystävänsä Lydia Laguksen kanssa, joka oli ennen avioliittoa ollut oopperalaulajana Euroopassa, mutta menettänyt siellä äänensä ja palannut kotiin. He muuttivat sukunimensä Koskimieheksi 1905.

J.R. Forsman kuului heränneisiin. Hän tunsi aika ajoin vetoa palata Oulusta takaisin Lapualle. Tiettävästi hän jopa harkitsi hakea Oulun piispan virasta Lapuan kirkkoherran, ”heränneitten piispan” virkaan (vrt. Wilhelmi Malmivaara Lapuan kirkkoherrana 1900-1922).

Pariskunnalla ei ollut omia lapsia. He viettivät kesiä huvilalla Karkussa, minne otettiin koulupoikia Tampereelta apulaisiksi ja oppiin. Yksi heistä oli Yrjö Wallinmaa (1892-1943). Koskimiehet ottivat pojan kasvatikseen Ouluun ja maksoivat hänen koulunkäyntinsä. Wallinmaa vihittiin papiksi 1917. Juho Mannermaan kuoltua (1871-6.2.1943, Oulun piispana 1936-1943) hänet valittiin tuomiorovastin virasta Oulun piispaksi 8.4.1943. Siten Juho Rudolf Koskimiehen ja hänen kasvattipoikansa Yrjö Wallinmaan piispakausien välissä oli Juho Mannermaan kuusivuotinen piispakausi.

Wallinmaa ehti olla piispana vain lyhyen ajan, sillä neuvostopartisaanit murhasivat hänet Inarin Laanilassa 4.7.1943. Wallinmaa on P. Henrikin jälkeen Suomen ainoa marttyyripiispa.
_ _ _

Vielä lyhyesti yhdestä veljestä. J.R. Koskimiehen veli Aukusti Valdemar Koskimies (1856-1929) oli runoilija ja tutkija. Hän teki elämäntyönsä Norssissa suomen- ja ruotsinkielen yliopettajana (1907-26).

Nuoruusvuosinaan 1885 hän teki kieli- ja kansatieteellisen kenttätyömatkan Inariin ja keräsi laajan inarinsaamenkielisen kieli- ja perinneaineiston. Hän julkaisi sen 33 vuoden kuluttua Inarin kirkkoherran pojan ja saamenkielen tutkijan T.I. Itkosen kanssa (Inarinlappalaista kansantietoutta. Koonneet ja julkaisseet A. V. Koskimies ja T. I. Itkonen. Societé finno-ougrienne, Helsinki 1917.). Julkaiseminen venyi kielen kirjoittamiseen liittyvien merkintäseikkojen vuoksi. Piispa opiskeli pohjoissaamea kun taas kielentutkijaveli oli opetellut inarinsaamea.
_ _ _

A.V. Koskimies kulki veljensä hiippakunnassa myöhemminkin. Valokuvaaja J.H. Saarinen ikuisti hänet lapinpuvussa Laanilan kievarin edustalla 1902-03. Kyse ei ollut "kulttuurisesta omimisesta" vaan paikallisiin oloihin soveltuvasta pukeutumisesta. Seuraavana vuonna hänelle ja puolisolleen Illalle (1879-1958) syntyi tytär ja ainoa lapsi, Aulikki (1904-2003) - isoäitini.

Lapissa kulkemaan tottunut A.V. Koskimies kirjoitti runon Kymmenen virran maa (1899). Tässä malliksi muutama säkeistö, jossa Lapin luonto esiintyy elävänä:

”Revontulta sen talvinen taivas luo, kun pakkanen parhaana räiskyy,
ja tunturilaaksojen vuolas vuo, se kallioseinihin läiskyy.
Niin mieltäni nostaa ja juhlistaa tämä kymmenen virran maa.

Porot palkivat siellä laitumillaan tuhatpäisinä laumoina vielä.
Ja aarnihongat muistelojaan ne kertovat sulle siellä.
Se muinaisaikoja muistuttaa, tämä kymmenen virran maa.

Kesäaurinkos kanssa ma valvonut oon ja viettänyt yötöntä yötä,
ja vaipunut vienohon haaveiloon, vain katsonut Luojan työtä.
En tenhoas tuota voi unhottaa, oi kymmenen virran maa.

8 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Hienosti kirjoitettu blogi, kiitos!

    Koskimies ilmeisesti on edelleen ainoa, joka on kappalaisesta nimitetty suoraan piispaksi? Valintaan lienee vaikuttanut myös se, että Forsman tuki paria vuotta aiemmin voimakkaasti Johanssonia arkkipiispaksi ja ensimmäistä Ouluun sijoittuvaa piispaa valittaessa puolestaan Johansson vastaavasti ajoi vahvasti Forsmania virkaan. Molemmilla lisäksi samantyyppinen, maltillinen suhde venäläisiin.

    Koskimies, kuten monet muut vanhasuomalaiset, oli sosiaalisesti ajoittain yllättävän radikaali (vrt Erkki Kaila yms); viimeistään sisällissota karisti nämä ambitiot. Koskimiehen jälkimainetta lievästi ehkä pilaa paitsi ajankohtaankin nähden keskimääräistä isompi antisemitismi (mistä enemmän esim. Paavo Alajan tuoreessa kirkkohistoriallisessa väitöskirjassa), myös koko pitkän piispakauden jatkunut inho oululaisia kohtaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ”Forsman tuki paria vuotta aiemmin voimakkaasti Johanssonia arkkipiispaksi.”

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000005894228.html?fbclid=IwAR0cs8SjhOQ8K0b2bHIzf6zfr4qi3g-PbtcYSiXJVkxiYTp8bYGr2ZyJLxs

      ”Johansson istui säätyvaltiopäivillä pappissäädyn edustajana ja toimi Turun arkkipiispana vuosina 1899–1930. Johansson oli yhteiskunnallisissa kysymyksissä asenteeltaan hyvin vanhoillinen. Esimerkiksi naisasialiikettä hän piti pohjimmiltaan kapinana Jumalan maailmanjärjestystä vastaan.

      – Hän katsoi, että se aiheuttaa naisille ja yhteiskunnalle turmio.  Luin, että hän avoimesti puolusti Suomen sisällissodassa taistelleiden naiskaartilaisten teloituksia. Hän halusi, että punavankileireiltä erityisesti naiset teloitetaan. Hänen mukaansa heitä ei saanut auttaa millään tapaa, vaan jättää saatanan haltuun. Kun tämän luin, niin tämä herra ihan oikeasti tuli uniini.”

      Johansson on ollut Lutherin tunnontarkka opetuslapsi. Talonpoikaiskapina kukistettiin verisesti. Luther kirjoitti:

      ”Myös kapinallinen ihminen, josta sellaista voidaan todistaa, on jo Jumalan ja keisarin pannassa, niin että se tekee oikein ja hyvin, joka ensimmäisenä sellaisen tappaa. Sillä itse kukin ihminen on sekä ylituomari että pyöveli, kun on kysymyksessä julkinen kapinannostaja,.. Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista sen myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen; niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa (häntä), niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi. ” Lutherin kirja Juutalaisista ja heidän valheistaan on pöyristyttävin kirja, minkä olen ikinä lukenut. Se on laskelmoivan ovela, koska Luther taitavasti lainaa Raamattua, joten ei se mikään vanhuuden höppänän tekele ole, kuten luterilaiset mielellään esittävät. Se tuli painajaisena uniini, kuten Johansson Tuula Haataisen uniin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Siitä, että arkkipiispa Johansson olisi halunnut, että punavankileireiltä etenkin naiset teloitetaan, haluaisin tarkan kirjallisuus- ja/tai lähdeviitteen.

      Kuulostaa nykykatsannossa julmalta, jos joku oli vaikkapa välinpitämätön punaisten kärsimyksille tai jopa piti teloituksia oikeutettuina. Tapio Tuomaalan ehkä kannattaisi lukaista punaisten johtajien, vaikkapa ns. marraskuun sosialistien, papinpoikien Kullervo Mannerin ja Yrjö Sirolan, Otto Wille Kuusisesta puhumattakaan, puheenvuoroja 1920-luvulla. Ei niissäkään luvattu vastustajalle mitään pumpulista kohtelua.

      Persoonaltaan ujoa ja vaatimatonta, kaikkea muuta kuin toksista maskuliinisuutta edustanutta Johanssonia pidettiin kuitenkin joissakin suhteissa jopa edistyksellisenä, esimerkiksi juutalaisten oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Voi miettiä vaikkapa sitäkin, että sisällissodan jälkeen papiston äärimmäiseen vasemmistoon lukeutunut Sigfrid Sirenius arvosti ja kunnioitti Johanssonia, ja mikä ettei, olivathan molemmat Wurtembergin pietismin perillisiä: kummallakin Jumalan valtakunta kangasteli jossakin eskatologisessa tulevaisuudessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Tapio Tuomaala,

      Meillä on linkistä löytyvän Tuula Haataisen kanssa jotakin yhteistä. En itsekään pienyrittäjänä ottaisi seinälleni mitä maalauksia tahansa, kuten esimerkiksi Tuula Haataisen muotokuvaa.

      Ajattelen lämmöllä Haataisen inhoamaa arkkipiispa Johanssonia, joka viime vuosisadan alussa otti suojelukseensa aviottomana syntyneen ei-karjalaisen isoisäni ja hänen äitinsä ja lahjoitti jopa varat isoisäni koulutusta varten. Varoja ei kuitenkaan käytetty koulutukseen, vaan niillä rakennettiin aviottomalle äidille ja hänen pienelle pojalleen oma mökki.

      Ajattelen lämmöllä myös kirjailija Juhani Ahoa, joka kirjoitti Hajamietteitä kapinaviikoilta –kirjassaan Helsingissä 26.4.1918:

      ”Armeliaisuus tietysti tarkoittaa kärsiviä ja nälkäkuoleman partaalla olevia yleensä. Se tarkoittaa lapsia, kaikkien lapsia, kaikkein punaisempiakin, ja sen täytyy saada heitäkin tarkoittaa, äitien ja isien rikoksiin katsomatta. Ja vaikka apua tarvitsevien ja avun saaneiden joukossa olisi puhtaasti rikollisiakin, kaikkein punaisimpiakin, niin ei heitäkään saa yhteiskunnan oman arvonkaan vuoksi päästää nälkäkuolemaan.”

      Karjalaisen isoäitini punakaaartiin kuulunut ortodoksi-isä oli pidätetty 13.4.1918 Töölön sokeritehtaan pihalla ja toimitettu Suomenlinnan vankileirille, jonka seurauksena hän säilyneiden asiapapereiden mukaan kuoli nälkään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ”Tapio Tuomaalan ehkä kannattaisi lukaista punaisten johtajien, vaikkapa ns. marraskuun sosialistien, papinpoikien Kullervo Mannerin ja Yrjö Sirolan, Otto Wille Kuusisesta puhumattakaan, puheenvuoroja 1920-luvulla. Ei niissäkään luvattu vastustajalle mitään pumpulista kohtelua.”

      Miten nämä henkilöt liittyvät asiaan? Jos joku varastaa, niin antaako se muille oikeuden varastaa? En pysty ymmärtämään tätä kirkollista logiikkaa.

      Johanssonin kirjoitus naisista.

      https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/123035?page=1

      Mikäli luterilaisella kirkolla olisi kaikki valta Suomessa, niin olisiko naisten asema suunnilleen sama kuin Saudi-Arabiassa?

      Kuinka paljon kirkon tilanteeseen on vaikuttanut Lutherin opetus ja esikuva henkilönä, niin se olisi hyödyllinen tutkimusaihe. Lutherin opeilla on hyvin vähän tekemistä apostolien opin kanssa. Jos Luther olisi pystynyt ymmärtämään Jaakobin kirjeen merkityksen, niin vanhurskauttamisoppiaan hän ei olisi voinut tehdä. Luther ratkaisi ongelman haluamalla poistaa Jaakobin kirjeen Ut:n kaanonista. Klassinen tapaus, jossa todistusaineisto itseä vastaan halutaan hävittää. Oli Luther kova kaveri, kun Jaakobin koetti heivata tieltään. Kovaa olivat Lutherin tekstitkin, niin maatyöläisistä kuin juutalaisista, joten perinne on varmaan velvoittanut luterilaista kirkkoa menneisyydessä.

      Toivotaan, että kirkko pääsee eroon menneisyytensä synneistä, mutta kun se vaatisi Lutherin heivaamista kirkosta ja Jaakobin sinne palauttamista, niin epäjumalat taitavat jäädä paikoilleen, kuten Mannerheimin päiväkäsky.

      Koska piispa on saarnannut Jaakobin sanoista: ”Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa”?

      Tasa-arvoisen avioliiton vastustaminen paljastaa, miten piispat riippuvat sitkeästi siinä menneisyydessä, jota Johansson edustaa. Kun ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti samassa tilassa, niin mikä tekee tästä menettelystä oikeudenmukaista eli vanhurskasta? Kun Raamatulla pitää puolustella epävanhurskautta, niin aika pitkälle ollaan laittomuuden tiellä edetty.

      No, kun kirkko on valtion laitos, tai eräänlainen valtion jatke, niin toki piispoille pitää sallia valtiollisia menoja ja juhlallisuuksia. Mutta kun näissä tilaisuuksissa rikkaat lainaavat Raamattua etuoikeuksiensa oikeutukseksi, niin tekopyhyys häiritsee kirkollisveron maksajaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Pekka

    Kiitos mielenkiintoisesta ja antoisasta tekstistä. Siinä kuvataan kappaletta maamme sekä hengelllistä että muutoinkin kulttuurista historiaa lämpimästi ja elämänläheisesti.

    Kiitos!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Kiitos kommenteista. Piispa Koskimiehestä kannattaa lukea prof. Hannu Mustakallion artikkeli Suomen Kansallisbiografiasta. Koskimies oli kirkkohistorioitsija ja arvioi ajan kehityskulkuja historian valossa. Hänen pääteoksensa lienee Päivämuistoja, jossa on vuoden jokaiselle päivälle kirjoitus jostain historian henkilöstä kristilllistä uskoa rakentavassa muodossa. Jos joku haluaa mennä lähteille, löytyy Kansallisarkistosta piispa Koskimiehen päiväkirjat, kymmeniä mustakantisia vihkoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Professori Mustakallion ”Pohjoinen hiippakunta – Kuopion-Oulun hiippakunnan historia 1850-1939” kannattaa myös lukea. Se on paitsi perusteellinen, myös hyvin kirjoitettu ja toimitettu. Siinä luonnollisesti myös paljon asiaa Koskimiehestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.