Sammeli Juntunen tuskailee, että kirkon opetusvirka ei oikein kanna vastuutaan vaan antaa kaikkien kukkien rehottaa ja harhaoppien mellastaa. Jaan hänen huolensa ja turhautumisensa. Mutta ilmiö ei koske vain oppia vaan oikeastaan aivan kaikkea. Kirkkoon on pesiytynyt vastuunpallottelun kulttuuri. Se näkyy kaikilla kirkon tasoilla.
Seurakunnissa seurakuntalaiset arvostelevat työntekijöitä ja työntekijät seurakuntalaisia – että kyllähän me tehtäisiin aivan toisella tavalla mutta kun nuo toiset. Kyllä me työntekijät uudistaisimme toimintaa mutta kun seurakuntalaiset ovat niin muutosvastarintaisia. Tai, että kyllähän me seurakuntalaiset haluaisimme uudistusta mutta kun nuo työntekijät ovat niin hierarkisia ja virkamiesmäisiä. Eivätkä ota meitä tosissaan.
Seuraavalla tasolla työntekijät syyttävät ongelmista esimiehiään ja esimiehet vastaavasti työntekijöitään. Sitten kirkkoherra syyttää luottamuselimiä ja luottamushenkilöt kirkkoherraa. Yhtymissä seurakunnat syyttävät yhtymää ja yhtymä seurakuntia. Valtuusto ihmettelee kirkkoneuvostoa ja kirkkoneuvosto valtuustoa. Yhteisten työmuotojen johtajat paheksuvat seurakuntien kirkkoherroja ja seurakuntien kirkkoherrat yhteisten työmuotojen johtajia.
Kaikki edellämainitut tahot arvostelevat hiippakuntia ja hiippakunnat vastaavasti harmittelevat seurakuntia. Kaikki nämä taas ihmettelevat kirkkohallitusta, joka taas mumisee mielessään kirkolliskokoukselle, joka taas ihmettelee kirkkohallitusta. Piispat kyräilevät paitsi toisiaan niin myös kirkon keskushallintoa, joka taas kummastelee piispoja. Ja koko porukka ihmettelee, kun seurakunnissa kukaan ei tee mitään järkevää. Ja seurakunnissa mumistaan ja kahvitauoilla ihmetellään, että mitä ihmeen papereita sieltä keskushallinnosta meidän kiusaksemme taas on lähetetty…
Yhteistä kaikille mainituille tahoille on, että kukaan ei oikeasti ota lopullista vastuuta mistään vaan aina syy on jossakin muualla. Että kyllähän minä / me tämä hoidettaisiin aivan toisella tavalla mutta kun nuo toiset.
Ensimmäinen askel parempaan huomiseen voisi olla se, että kerrankin joku taho kirkossa lopettaisi vastuun vierittämisen muille ja sanoisi: tämä on minun kontollani. Minun täytyy ottaa vastuu! Kuka se voisi olla?
Kuulostaa ihan paholaisen juonelta tämä Timon ” kuvaus”. Parasta siihen on suhtautua pitkämielisyydellä, kärsivällisyydellä, rakkaudella ja rukouksin. Toisaalta asiat eivät varmasti ihan näin huonosti ole. Koko toiminta ei ole lamaantunut ja moni homma toimii ihan hyvin, vähättelemättä kehitystarpeita. Piispat käyttävät edelleen valtaa, kirkkoherrat eivät ole juoksupoikia/ tyttöjä. Työntekijöillä on omat vastuu alueensa jne… Miellä on lukemattomia hyviä syitä olla perustamatta enään yhtään uutta seurakuntaa.
Totta, koska johtajat, ajan merkit ymmärtävät ja tunnustavat, kertakaikkiaan loppuvat – Niinpä valta karkaakin sinne ja heille, minne ja joille se ei kuuluisi.
TIMO tervehdys, pitkästä aikaa.
Pari pientä reunamerkintää:
Kenelle Sammeli heitti pallon? No, piispoille.
Tunnustuksen ja opin korostajat osoittavat intoa rikkaruohojen kitketään naapurien pelloilta. Matteus kertoi eilisessä evankeliumitekstissä, mitä Ihmisen Poika sanoi heidän innostaan.
Moi Heikki,
Innokas kitkentä ei ole kyllä hyve, siinä voi mennä lapset pesuveden mukana. Toisaalta opetusta eli sanomaa minusta kyllä pitää arvioida, eihän aivan kaikki ole kristinuskon mukaista.
Oma kirjoitus revittelee oikeasti vähän toisten asioiden tiimoilta kuin opissa. Kirjoitus on tietenkin karikatyyri mutta perustuu kuitenkin vuosikymmenten havainnointiin.
”Sana-uskovaisuutta Jeesus itse arvosteli: Ei jokainen, joka sanoo minulle Herra, Herra…” (Kotimaa 24.1)
Niin, kuten Jumala sanoi Aabrahamille:
”Ja hän vei hänet ulos ja sanoi: ”Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea”. Ja hän sanoi hänelle: ”Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä. Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.” (1.Moos.15)
Jumala vaikuttaa päinvastoin arvostavan nimenomaan sitä, että Hänen sanaansa uskotaan, eikä sitä epäillä.
Jeesus totesi myös kyseisessä vertauksensa selityksessä, että ”pelto on maailma”!
Abraham uskoi Jumalan lupauksiin. Lakia ei vielä hänen aikanaan ollut. Uskon esikuvana Abraham ei ole lainkuuliaisuuden esikuva.
”Sillä mitä Raamattu sanoo? ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi” (Room. 4.3)
………niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja. (Room. 4:6)
”Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: ”Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi”. Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna.
Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin;
ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna.
Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta,
…….. vaan uskonvanhurskauden kautta. ( Room. 4:9-13)
Hirmuista hulabaloota tuntuvat olevan Herran valittujen touhut ja sitten vielä ihmetellään ja kummastellaan miksi väki kaikkoaa viisaampien puuhien äärelle.
KW! Toki kannattaa mennä sinne mitä pitää tärkeimpänä. Nyt kyllä olisi hyvä jokaisen katsoa vakkaansa onko siemen puhdasta, sillä kaikki mitä’ sanomme ja kirjoitamme on eräänlaista kylvöä. Melkein joskus tuntuu siltä, että lusteviljely rehottaa ja kohta katsotaan nisua, että kuuluuko se tähän peltoon lainkaan.
Blogisti: ”Sammeli Juntunen tuskailee, että kirkon opetusvirka ei oikein kanna vastuutaan vaan antaa kaikkien kukkien rehottaa ja harhaoppien mellastaa.”
Mikä tekee Juntusesta niin oikeaoppisen, että pystyy erottamaan harhaopit toisistaan? Muutaman kerran olen näillä sivuilla haastanut Juntusen keskusteluun teologiastaan, mutta yhtä visusti pitää päänsä pensaassa kuin piispatkin ynnä muut kirkkoviisaat. Näin onkin viisasta toimia, ettei jää kiinni siitä, mistä toisia osoittelee sormellaan.
Kirkko on täynnä oikeaoppisia eivätkä oikeaoppiset mahdu samaan huoneeseen, koska oikeaoppisen huoneessa on tilaa vain yhdelle.
Meni eka väärään osoitteeseen …
Totta, koska johtajat, ajan merkit ymmärtävät ja tunnustavat, kertakaikkiaan loppuvat – Niinpä valta karkaakin sinne ja heille, minne ja joille se ei kuuluisi.
”Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ’Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.'” Onko piispalla valtuudet toimia tämän vallan välineenä?
Kysyit Timo: Kuka voi ottaa vastuun. Niin hoopolle, kuin se kuulostaakin, ni vastaus on: Minä.
Pekka Pesonen :”Kysyit Timo: Kuka voi ottaa vastuun. Niin hoopolle, kuin se kuulostaakin, ni vastaus on: Minä.”
Ja mitkä keinot tämä Minä ottaisi käyttöön? Tekisikö se omatuntonsa mukaisesti mahdollisimman paljon vapaaehtoistyötä veloituksetta kuten itse tein ja saisi ensimmäisissä julkisissa keskusteluissaan vastaansa herjausviestit, joiden mukaan se on vain puolisonsa siivellä elävä ”ketku mikä ketku”, kun aviopuolison työnimike on johtaja? Vai veisikö sitä eteenpäin suomalaistenkin arvomaailmaan, kasvatukseen ja opetukseen sodan jälkeen eniten vaikuttanut filosofi Karl Marx, jonka mukaan ”Kaikkien kapitalistien etujen mukaista on, että työläiset tekevät mahdollisimman paljon ilmaista työtä. Tällaisten asioiden kohdalla kapitalistien kannattaa liittoutua toistensa kanssa.”
Pekka Pesonen: ”Niin hoopolle, kuin se kuulostaakin, ni vastaus on: Minä.”
Tuo vastaus kyllä kuulostaa hoopolta tai lähinnä vitsiltä. Taida Pekka tosiaan pelleillä.
Aina missä vastuuta kartetaan voi sitä ottaa. Jopa valtaa pitävätkin antavat mielellään valtaansa , kun näkevät tulosta syntyvän. Muutosta voi saada aikaan vain toimimalla itsenäisesti ja hullun rohkeasti.
1. Korinttolaiskirje 4:20
Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.
Jos ajattelemme jumalnpalveluselämää, niin missä kohdassa voima voisi ilmetä? Jos joku täyttyisi Pyhällä Hengellä ja alkaisi ääneen kiittämään Jumalaa, niin eiköpä vietäisi johonkin lepäämään, ettei toimitus häiriinny?
’Toimituksen häiritseminen’ ei olekaan oikein: ”Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä.”
En mä pelleile. En vaan enää usko, että viranhaltiat kykeisivät työkiireitään saamaan aikaan vättämättömiä muutoksia. Yhtä vähän odotan sitä toimintaan tyytyväisiltä seurakuntalaisilta. Ni mitä jää jäljelle?
”Ni mitä jää jäljelle?”
Tyhjä kirkko.