Jumalan vanhurskaus ilmestyy(Room. 1:17).
Inhimillisissä opeissa ilmestyy ja opetetaan ihmisten vanhurskautta, ts. kuka on vanhurskas itsensä ja ihmisten edessä ja miten sellaiseksi voi tulla. Ainoastaan evankeliumissa taas ilmestyy Jumalan vanhurskaus (ts. kuka on vanhurskas Jumalan edessä ja miten sellaiseksi tulee) yksistään uskon kautta, jolla uskotaan Jumalan sanaan, kuten Markuksen viimeisessä luvussa: ”Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Sillä Jumalan vanhurskaus on pelastumisen perusta. Ja taaskaan ”Jumalan vanhurskaus” ei tarkoita sitä, jolla hän itse on vanhurskas itsessään, vaan sitä, jolla me hänen kauttaan vanhurskaudumme, mikä tapahtuu uskomalla evankeliumi. WA 56, 171-172.
Minun käsitykseni mukaan ei ”uskollisuus”(Room. 3:3) ole tässä Jumalan uskollinen mieli vaan uskovan alttius Jumalaa kohtaan, koska vanhurskaus on luvattu uskosta Room. 1: ”Uskosta vanhurskas saa elää.” WA 56, 224.
Tähän vastataan, niin kuin edellä on sanottu kysymykseen: Kuinka Kristuksessa vanhurskautetut eivät ole syntisiä ja kuitenkin ovat syntisiä? Raamattu näet sanoo tätä kumpaakin vanhurskaasta. Johannes kirjoittaa 1 Joh. 1:8: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.” Mutta saman kirjeen viimeisessä luvussa hän sanoo (5:18): ”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”, mutta jumalallinen alkuperä – se on, koska hän on Jumalasta syntynyt – varjelee häntä, eikä häneen ryhdy se paha.” Samoin myös 1 Joh. 3:9: ”Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.” Katso, mitä hän sanoo: hän ei voi tehdä syntiä; ja kuitenkin, jos hän sanoo, ettei hänellä ole syntiä, niin hän valehtelee. Samanlaisen ristiriitaisuuden voi nähdä Jobin kirjassa. Hänestä sanoo Jumala, joka ei voi valehdella, että hän on vilpitön ja nuhteeton mies (Job 1:18). Ja kuitenkin tämä useassa eri paikassa tunnustaa itsensä syntiseksi, esimerkiksi 9:2 ja 7:21: ”Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni?” Tässä ei voi olla kyse muusta kuin, että Job puhuu totta, koska jos hän valehtelisi Jumalan edessä, Jumala ei voisi sanoa häntä vanhurskaaksi. Siis samalla kertaa vanhurskas ja syntinen. Kuka paljastaa nämä vastakkaisiin suuntiin kääntyneet kasvot? Tai missä ne voivat sopia yhteen? Varmaankin vain armoistuimen luona, missä kerubien kasvot, jotka muuten ovat kääntyneet eri suuntiin, yhtyvät. Koska siis uskon kautta on pantu alulle vanhurskaus ja lain täyttymys, sen vuoksi ei Kristuksen tähden, johon usko pitäytyy, lueta syyksi jäljellä olevaa syntiä eikä puuttuvaa lain täyttymystä. Sillä synnyttyään usko pitää huolenansa jäljellä olevan synnin karkottamisen lihasta kaikenlaisilla ahdistuksilla, vaivoilla ja lihan kiduttamisilla, niin että Jumalan laki miellyttäisi ja tulisi täytetyksi, ei vain hengessä ja sydämessä, vaan myös lihassa, joka yhä vielä vastustaa uskoa ja henkeä, niin kuin Room. 7:22 sattuvasti kuvataan. Näin siis on, jos katsot uskoa, laki on täytetty, synnit tehty voimattomiksi eikä mitään lakia ole enää jäljellä: mutta jos katsot lihaa, jossa ei ole mitään hyvää, sinun on pakko tunnustaa, että nekin ovat syntisiä, jotka ovat vanhurskautettuja hengessä uskon kautta. WA 2, 496-497.
Siksipä minua hävettääkin julkaista nämä puutteelliset ja ponnettomat selitykseni niin suuren apostolin ja Jumalan valitun välikappaleen kirjeeseen(Galatalaiskirje). Häpeilemisestä luopumaan ja häpeämättömään rohkeuteen minua kuitenkin pakottaa se ääretön ja kauhistava pyhän häpäisy ja iljetys, joka Jumalan seurakunnassa aina on raivonnut ja yhä vieläkin raivoaa ainoaa lujaa kalliota vastaan, joksi vanhurskautusoppia sanomme: emme ole itse tämän – emme tietysti siis tekojemmekaan nojalla, jotka ovat meitä itseämme vähemmät – vaan me olemme toisen, Jumalan ainosyntyisen Pojan, Jeesuksen Kristuksen, kautta lunastetut synnistä, kuolemasta ja perkeleestä ja saaneet lahjaksi iankaikkisen elämän. WA 40 I, 33.
Mutta vanhurskautusoppi (ainoa turvamme sekä ihmisten kaikkea voimaa ja juonia että helvetin portteja vastaan) on se, että meidät julistetaan vanhurskaiksi ja me tulemme autuaiksi yksinomaan uskosta Kristukseen, ilman tekoja. WA 40 I, 355.
Koko Apostolien tekojen kirjassa ei siis, lyhyesti puhuen, muuta käsitelläkään kuin sitä, että niin juutalaisten kuin pakanoiden, niin hurskaiden kuin syntistenkin pitää tulla vanhurskaiksi yksinomaan uskon kautta Kristukseen Jeesukseen, ilman lakia ja tekoja. Sen todistavat apostoli Pietarin ja Paavalin, Stefanuksen, Filippuksen ynnä muiden saarnat sekä erityisesti pakanoiden ja juutalaisten esimerkit. Niin kuin näet Jumala evankeliumin välityksellä antoi Pyhän Hengen ilman lakia eläville pakanoille, niin hän antoi Pyhän Hengen juutalaisillekin: ei lain eikä lain määräämän jumalanpalveluksen ja sen määräämien uhrien, vaan yksinomaan uskon saarnan välityksellä. Jos nimittäin laki olisi kyennyt vanhurskauttaman ja lain vanhurskaus olisi ollut välttämätön autuuden saavuttamiseksi, ei Pyhää Henkeä siinä tapauksessa mitenkään olisi annettu pakanoille, jotka eivät noudattaneet lakia. Mutta ilmeinen kokemus osoitti, että heille annettiin Henki ilman lakia, ja silminnäkijöinä olivat apostolit, Pietari, Paavali, Barnabas ynnä muutu. Siis: laki ei vanhurskauta, vaan yksinomaan usko Kristukseen, jota evankeliumi julistaa. WA 40 I, 332.
Luulen, että tämä vastaukseni riittää puolustamaan minun kolmea Cocleuksen tuomitsemaa väitettäni ja että seuraava oppilauselmani pitää lujasti pintansa: usko yksin vanhurskauttaa. Tämän ei kuitenkaan tarvitse sulkea pois sitä, että myös sana, sakramentti, Kristus, saarnaaja, Henki ja Jumala vanhurskauttavat. Jumala näet tekee kaiken, jotta meidät vanhurskautettaisiin. Kristus on ansainnut sen, että meidät vanhurskautetaan, ja Pyhä Henki panee täytäntöön sen, minkä Kristus on ansainnut, jotta meidät vanhurskautettaisiin. Sana on se väline, jonka avulla Pyhä Henki panee täytäntöön sen, minkä Kristus on ansainnut; näitä välineitä ovat myös sakramentti ja saarnaaja. Mutta lopullinen vanhurskauttaminen jää yksin uskon varaan, koska ilman uskoa ei Jumala, ei Kristus eikä mikään muu voi vaikuttaa mitään vanhurskauttamiseemme. WA 11, 302. T.O.
Usko siis vanhurskauttaa, koska se käsittää ja omistaa aarteen, nimittäin läsnä olevan Kristuksen. Hänen läsnäolotapansa on käsittämätön, koska tässä, niin kuin olen sanonut, vallitsee pimeys. Missä vain todellinen sydämen luottamus on olemassa, siinä Kristus on tuossa hämyssä ja uskossa. Tämä on se oleellinen vanhurskaus, jonka tähden ihminen vanhurskautetaan; häntä ei vanhurskauteta rakkauden tähden, niin kuin sofistit väittävät. Kaiken kaikkiaan: samoin kuin sofistit sanovat, että rakkaus ilmentää ja saa aikaan uskon, samoin me sanomme, että Kristus ilmentää ja saa aikaan uskon ja on uskon olemuksena. Uskossa omistettu ja sydämessä asuva Kristus on siis se kristillinen vanhurskaus, jonka tähden Jumala lukee meidät vanhurskaiksi ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän. Tässä ei totisesti ole olemassa mitään lain tekoa, ei mitään rakastamista, vaan kerrassaan toinen vanhurskaus ja ikään kuin uusi maailma lain ulko- ja yläpuolella; eihän Kristus eli usko ole lakia eikä lain tekoa. WA 40 I, 229-230.
Sillä koko vanhurskauttamisemme menetelmä on aina tähän asti passiivinen. Me taas, koska olemme niin tavattoman hurskaita, tahdomme tulla vanhurskaiksi aktiivisesti, so. omien tekojemme avulla. Mutta tässä meidän ei pidäkään tehdä mitään eikä ryhtyä mihinkään, ainoastaan kuunnella, kuten Psalmi 45 kehottaa tekemään, ja uskoa, mitä meille sanotaan. Vain tämän kuuleminen on ilon kuulemista, ja vain tämän voimme tehdä Pyhän Hengen kautta vanhurskauttamisemme hyväksi. WA 40 II, 410. T.O.
Vanhurskauttamista koskeva uskonkappale kuuluu: uskokaamme, että Kristus on kärsinyt meidän puolestamme. Paavalikin sanoo: Kristus on tullut herjatuksi meidän tähtemme. Ei vielä riitä, että tietää Kristuksen kärsineen, vaan, kuten hän sanoo, lisäksi on uskottava, että hän on kärsinyt meidän sairautemme ja kärsinyt meidän puolestamme, ei lainkaan itsensä ja syntiensä vuoksi: hän on kärsinyt ne taudit ja ottanut kestettäväkseen ne tuskat, jotka meidän olisi pitänyt kärsiä. WA 25, 328. T.O.
Tästä artikkelista emme voi luopua emmekä antaa lainkaan periksi, vaikka sitten sortuisikin taivas ja maa ja sen mukana kaikki muu, mikä ei voi pysyä. ”Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen” (Apt. 4:12). Sama asia on sanottu toisaalla näin: ”Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” Niinpä perustuu siis tämän artikkelin varaan kaikki se, mitä olemme opettaneet paavia, perkelettä ja maailmaa vastaan, sekä myös elämässämme noudattaneet. Sen tähden meidän tulee olla aivan varmat tästä asiasta emmekä saa sitä lainkaan epäillä. Muutoin on kaikki menetetty, jolloin voitto ja oikeus kuuluvat paaville ja perkeleelle sekä kaikelle sille opille, jota he ovat saarnanneet meitä vastaan. WA 50, 199-200. A.H.
Jos näet vanhurskautusoppi on lamassa, on kaikki lamassa. WA 40 I, 72.
Martti Luther: Ahdistuksesta ylösnousemukseen. Sata sananselitystä. Antologia.Koonnut ja toimittanut Ossi Kettunen. Suomentaneet Ahti Hakamies ja Teivas Oksala. Uudistetun laitoksen kielellisesti muokannut Meiju Bonsdorff.
SLEY-Media OY 2019. S.246-250
Tuohon ”yksin uskosta” sanon sen, että pitää muistaa: ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Tämä on täysin sopusoinnussa koko Paavalin teologian kanssa.
”Sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta, että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle…” Room. 4:16
”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi”. Ef. 2:8-9
Ketkä kerskasivat eli ylpeilivät? Juutalaiset. Mistä he ylpeilivät? Laista.
Usko ja uskollisuus ja kuuliaisuus.
Mikä on lain tehtävä? Paavalin mukaan lain tehtävä on paljastaa synti. Room. 3:19-20 ”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sen tähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista,; sillä lain kautta tulee synnin tunto.”
Jumalan päämääränä on siis tukkia ihmisen suu. Eli että ihminen ei pysty enää tuomaan yhtään mitään omaansa Jumalan eteen. Hän tuomittu kadotettu syntinen.
Voi sitten miettiä sitä pelastunko kuuliaisuuteni ja uskoni ja uskollisuuteni tähden? Minun mielestäni Raamatun perusteella vastaus on selvä: En pelastu. Pelastun vain Kristuksen uskollisuuden ja kuuliaisuuden tähden.
Fil. 2:8 ”…hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.” Hebr. 2:17 ”Sen tähden piti hänen kaikessa tulla veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.” Hebr. 12:2 ”…silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänellä tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin…”
Gal. 1:16 ”…mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.”
Room. 3:28 ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.” Kukaan ei voi ylpeillä (kerskata) nuhteettomalla elämällään ja lain täyttämisellään ja kuuliaisuudellaan, sillä se on suljettu pois ”uskon lain” kautta. (Room. 3:27).
Pakanat pelastuvat samalla tavoin uskon kautta Kristukseen niin kuin myös juutalaisetkin. Juutalaisilla ei ole erillistä pelastustietä (vrt. dispensationalismi).
Lopuksi: ”Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää; jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät; jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.” 2. Tim. 2:11-13
Tässä on kristityn toivo. Ei siis kristityssä itsessään ja hänen nuhteettomassa vaelluksessaan ja siinä että hän pysyy uskollisena, vaan siinä että Jumala on uskollinen ja armollinen ja pysyy uskollisena kaikesta meidän uskottomuudestamme huolimatta. (Vrt. Room. 9:16 ”Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen”)
”Sillä Herran sana on oikea, ja kaikki hänen tekonsa ovat tehdyt uskollisuudessa”. Ps. 33:4 ”Meidän sielumme odottaa Herraa, hän on meidän apumme ja kilpemme. Sillä hänessä iloitsee meidän sydämemme, me turvaamme hänen pyhään nimeensä. Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niin kuin me panemme toivomme sinuun.” Ps. 33:20-22
Kiitos Riitta.
Hyvä, kun nostit esiin myös tuon uskonpuhdistuksen periaatteen yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.
Tämä usko pitää meidät kiinni Kristus puussa(tai Kristus pitää meidät kiinni), jossa vain ja ainoastaan pysymällä voimme kantaa, jos voimme, hedelmää.
Riitta,
Tuo mainitsemasi Olav Valen-Sendstadin kirja oli aikanaan muuten viemässä itseäni osaltaan
oikeaan suuntaan. Kiva, kun sen tässä mainitsit.
Mikko, minulle Olav Valen-Sendstadin kirjat ovat olleet myös todella merkittäviä. ”Pistin lihassa”, ”Ihminen kohtaa Jumalan”, ”Uskosta vanhurskas” ja ”Unelma vapaasta tahdosta”.
Risto Kauppinen kysyy Ismo Maliselta:”Pitääkö sinun mielestäsi tällaisessa tilanteessa tunnustaa Jeesus vai ei pelastuakseen?”
Olisiko mitenkään mahdollista, että jättäsimme Jumalan päätettäväksi sen kenet Hän pelastaa? Se että tällainen kysymys esitetään, kertoo minulle siitä, että ensinnäkin Jumalan ja ihmisen välinen ero on jäänyt ymmärtämättä hyvin ratkaisevalla tavalla.
Toiseksi on jäänyt ymmärtämättä se, että uskova on omassa itsessään (”omassa varassaan”) edelleen kokonaan syntinen, mutta ainoastaan Kristuksessa täysin pyhä ja vanhurskas. Vanhurskaus ja pyhyys on ulkopuoleltani saatua, lahjoitettua Kristuksen pyhyyttä ja vanhurskautta. Omistan sen yksin uskossa. Riipun Kristuksen ristinuhrissa ja sovituksessa kiinni ja siinä on ainoa toivoni. Toivoni pelastuksesta ei ole omassa kuuliaisuudessani ja tunnustuksessani. Rukoilen ja pyydän Jumalalta voimaa pysyä kuuliaisena evankeliumille ja Kristuksen tunnustamisessa kun joudun koeteltavaksi ja kiusauksiin. Tätä rukoilen juuri siksi että tiedän että itsessäni olen heikko ja saatan langeta. Siksi kilvoittelen Kristuksen uskossa juurtuen Sanaan ja kasvaen Kristuksen tuntemisessa. Toivoni on yksin Herrassani, ei minussa itsessäni. Sillä itsessäni näen vain syntiä ja heikkoutta.
Kyse tässä kaikessa on ollut siitä, mitä on kirjoitettu. (Ja vähän siitä, mitä ei ole kirjoitettu, vaikka väitetään, että olisi.)
Ei muusta.
Kiitos Riitta, että jaksat. Ilo on lukea kommenttejasi, niihin Henki yhtyy, niissä on suloinen lohdutuksen tuoksu. Mikko on myös tuonut tälle alustalle oivallisia kirjoituksia, kiitos.
Kiitos Ismo.
Kyllä Riitalla on perustellut laajat vastaukset ja kommentit. Samoin Ismo sinulla myös.
Molempien teidän kommenteissa kuuluu evankeliumin ääni!
Annatte näköjään tukea toisillenne ja löydätte sitä myös Lutherilta. Odottaisin kuitenkin raamatullisia perusteluja. Mutta eihän kai sitten ole.
Riitta kirjoitti: ”Olisiko mitenkään mahdollista, että jättäsimme Jumalan päätettäväksi sen kenet Hän pelastaa?”
Totta kai Jumala on suvereeni sen suhteen, kenet pelastaa. ”Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan.”
Jos hän olisi armahtanut Juudaksen, niin sen hän olisi voinut tehdä. Tosin Pietari saattoi tietää jotain kutsuessaan häntä kadotuksen lapseksi. Tai jos Jeesus olisi armahtanut Hitlerin, niin senkin hän olisi voinut tehdä. En voi tietää siitä.
Mutta minulla on Raamatun sana. En voi ottaa siitä mitään pois, enkä siihen mitään lisäillä. En voi selvän tekstin kohdalla ruveta kyselemään ”Onko Jumala todella sanonut?”. Voi tulla kiusaus lukea Sanasta vain sitä, mikä tuntuu makealta suussa, mutta pitää hyväksyä kaikki siitä.
Tunnetteko käsitteen vahvistusharha? Se määritellään näin:
”Kognitiivinen vinouma, jossa yksilö on taipuvainen puoltamaan omia ennakkokäsityksiään tai hypoteesejaan tukevaa informaatiota. Tämän seurauksena henkilöt saattavat kerätä todisteita ja muistaa asioita valikoivasti, ja täten tulkinnasta voi tulla vääristynyt tai jopa harhautunut.”
Raamatun suhteen ei kannata olla valikoiva. Kyllä Jumala todella on meille armollinen ja ymmärtää heikkouttamme. Voimme luottaa siihen. Mutta emme voi poimia ja uskoa ja opettaa hänen Sanastaan vain itseämme ja lihaamme miellyttävää makeaa maitoruokaa.
Eikä varsinkaan pidä lisäillä siihen mitään. Ei yli sen, mikä on kirjoitettu, vaan ainoastaan kokonaisuudessaan se, mitä on kirjoitettu.
Toivon, että mietitte tätä.
”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen. Room.8:1-4
”Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ”Abba! Isä!”
Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.”
”Kuolettaminen” ei tarkoita mitään tekemistä, vaan, Hengellä ”kuolettaminen” tarkoittaa, että pidämme itseämme kuolleina laille, koska sen kautta ei saa sitä, mikä tulee Jumalan Lupauksen mukaan, johon me olemme panneet toivomme Kristuksessa. Näin uskova, pitää itseään kuolleena, mutta Kristuksessa elävänä.
Henki itse todistaa, siksi me pidämme yhtä, kysymys ei ole kognitiivisesta ongelmasta. Riston pitää ajatella myös mitä niin ihmeellistä Juutalainen Paavali löysi, jotta hänet piti lopulta tappaa. Luther meinasi myös päästä hengestään samasta syystä. Ja lopulta voi kysyä miksi Jeesus joutui ristinpuuhun. Kristus tuli, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys.
Kuinka hyvin sopiikaan tämän päivän hartaus Fredrik Gabriel Hedbergin kirjasta Elämän sanoja tähän blogiin ja käytyyn keskusteluun.
Lukekaamme siis ja oppikaamme.
MARRASKUUN 22. PÄIVÄ
Joh. 5:24
Se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.
Herramme Kristus kertoo meille selvästi, miten ihminen voi pelastua ansaitsemastaan kadotuksesta ja miten hän taas joutuu kadotustuomion alaiseksi. Tämä riippuu kokonaan siitä, uskooko hän Jumalan Poikaan vai ei. Meidän pitää siis saada selville, olemmeko uskossa vai emme. Paavali kehottaa: ”Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta.”
(2. Kor. 13:5.) ”Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää” (1. Joh. 5:12).
Tämä on evankeliumia käsittelevän opin ydin. Myös viimeinen tuomio tapahtuu tämän opin mukaan, kuten apostoli todistaa: ”Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi” (Room. 2:16). Osa ihmisistä ei ole elämänsä aikana ottanut vastaan Kristuksen evankeliumia. He ovat kulkeneet omia teitään ja luottaneet omaan pyhyyteensä tai sitten he eivät ole välittäneet synneistään ja ovat halveksineet Kristusta. Viimeisenä päivänä heitä kohtaa varmasti ikuinen kadotus. Silloin he saavat nimittäin nähdä Jumalan valtaistuimella Jeesuksen, ”jonka ovat lävistäneet” (Joh. 19:37).
Tämä näky, joka on uskoville ilo, täyttää jumalattomat kauhulla. He vapisevat ja huutavat vuorille ja kallioille: ”Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut – kuka voi sen kestää?” (Ilm. 6:16-17.) Heillä onkin syytä olla kauhuissaan, koska ”on kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin” (Hepr. 10:31). Herra Jeesus ilmestyy taivaasta enkeleineen ”tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille” (2. Tess. 1:7-10). Pelastuminen ja kadotukseen joutuminen riippuvat siis siitä, miten suhtaudumme täällä Jeesukseen ja hänen pyhään evankeliumiinsa.
Ismo ja Mikko, niin kuin todettu kyse on ollut siitä, mitä on kirjoitettu ja mitä ei.
Onko kirjoitettu siten kuin Luther alun teksteissään toisteli, että pelastuminen tai vanhurskauttaminen on yksin uskosta? Ei ole.
Onko kirjoitettu, että vauvoja olisi kastettu? Ei ole. Eikä ole kirjoitettu kadottavasta perisynnin syyllisyydestäkään heissä.
Onko kirjoitettu, että Jeesus tunnustaa sen, joka kieltää hänet tai häpeää häntä ihmisten edessä? Ei ole.
Sen sijaan on kirjoitettu: ”Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.”
On kirjoitettu: ”Julistakaa evankeliumia kaikille luoduille, joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”. Ja ”Ne jotka ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin”.
On kirjoitettu, että sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan (Room. 10:10) tai, että Jeesus tunnustaa Isänsä edessä sen, joka tunnustaa Hänet ihmisten edessä.
Jne.
Oletteko muuten lukeneet, mitä Luther kirjoitti Roomalaiskirjeen kommentaarissa jakeista 10:9–10?
”Usko, joka johtaa vanhurskauteen, ei päädy vanhurskauden päämäärään, nimittäin pelastukseen, ellei se päädy tunnustukseen. Tunnustus näet on uskon erikoinen teko, siinä ihminen kieltää itsensä ja kieltää ja tunnustaa niin, että hän kieltää elämänsä ja kaiken, ennen kuin asettuu itseensä nähden myöntäväksi. Hän näet kuolee Jumalan tunnustamisessa ja oman itsensä kieltämisessä.”
Hän oli minun mielestäni silloin vuosina 1515–1516 paremmin jäljillä kuin myöhemmin. Tuossa ei ole sola fideä. Vanhurskaus ja pelastus eivät ole synonyymeja.
Ismo, Luther oli vaarassa, koska hänen oppinsa muodosti uhan sen ajan vallanpitäjille. Toisaalta myöhemmin raamatullisen kastekäsityksen löytäneet anabaptistit muodostivat uhan maallisten vallanpitäjien kanssa liittoutuneille luterilaisille. Siksi Lutherkin lopulta allekirjoitti vetoomuksen, jossa vaadittiin esivaltaa käyttämään miekkaa heitä kohtaan. Ja sitä miekkaa käytettiinkin. Luther oli valmis tappamaan ja pasifistiset anabaptistit olivat valmiit kuolemaan uskonsa vuoksi.
Tuosta Room. 8 alun ilmauksesta niistä, ”jotka ovat Kristuksessa” voisi jatkaa paljon. Keitä Paavali tarkkaan ottaen tarkoitti? Miten päästään siihen asemaan, että ”ollaan Kristuksessa”. Tämä olisi sitä partispaatioteologiaa, mutta tänään ei aika riitä, joten siunattua päivää teille. Jättäydyn kiittäen pois keskustelusta.
Risto,
kiitos osallistumisestasi blogin keskusteluosioon ja osoittamastasi mielenkiinnosta.