Jumalan vanhurskaus ilmestyy(Room. 1:17).

Inhimillisissä opeissa ilmestyy ja opetetaan ihmisten vanhurskautta, ts. kuka on vanhurskas itsensä ja ihmisten edessä ja miten sellaiseksi voi tulla. Ainoastaan evankeliumissa taas ilmestyy Jumalan vanhurskaus (ts. kuka on vanhurskas Jumalan edessä ja miten sellaiseksi tulee) yksistään uskon kautta, jolla uskotaan Jumalan sanaan, kuten Markuksen viimeisessä luvussa: "Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Sillä Jumalan vanhurskaus on pelastumisen perusta. Ja taaskaan "Jumalan vanhurskaus" ei tarkoita sitä, jolla hän itse on vanhurskas itsessään, vaan sitä, jolla me hänen kauttaan vanhurskaudumme, mikä tapahtuu uskomalla evankeliumi. WA 56, 171-172.

Minun käsitykseni mukaan ei "uskollisuus"(Room. 3:3) ole tässä Jumalan uskollinen mieli vaan uskovan alttius Jumalaa kohtaan, koska vanhurskaus on luvattu uskosta Room. 1: "Uskosta vanhurskas saa elää." WA 56, 224.

Tähän vastataan, niin kuin edellä on sanottu kysymykseen: Kuinka Kristuksessa vanhurskautetut eivät ole syntisiä ja kuitenkin ovat syntisiä? Raamattu näet sanoo tätä kumpaakin vanhurskaasta. Johannes kirjoittaa 1 Joh. 1:8: "Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä." Mutta saman kirjeen viimeisessä luvussa hän sanoo (5:18): "Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä", mutta jumalallinen alkuperä - se on, koska hän on Jumalasta syntynyt - varjelee häntä, eikä häneen ryhdy se paha." Samoin myös 1 Joh. 3:9: "Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta." Katso, mitä hän sanoo: hän ei voi tehdä syntiä; ja kuitenkin, jos hän sanoo, ettei hänellä ole syntiä, niin hän valehtelee. Samanlaisen ristiriitaisuuden voi nähdä Jobin kirjassa. Hänestä sanoo Jumala, joka ei voi valehdella, että hän on vilpitön ja nuhteeton mies (Job 1:18). Ja kuitenkin tämä useassa eri paikassa tunnustaa itsensä syntiseksi, esimerkiksi 9:2 ja 7:21: "Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni?" Tässä ei voi olla kyse muusta kuin, että Job puhuu totta, koska jos hän valehtelisi Jumalan edessä, Jumala ei voisi sanoa häntä vanhurskaaksi. Siis samalla kertaa vanhurskas ja syntinen. Kuka paljastaa nämä vastakkaisiin suuntiin kääntyneet kasvot? Tai missä ne voivat sopia yhteen? Varmaankin vain armoistuimen luona, missä kerubien kasvot, jotka muuten ovat kääntyneet eri suuntiin, yhtyvät. Koska siis uskon kautta on pantu alulle vanhurskaus ja lain täyttymys, sen vuoksi ei Kristuksen tähden, johon usko pitäytyy, lueta syyksi jäljellä olevaa syntiä eikä puuttuvaa lain täyttymystä. Sillä synnyttyään usko pitää huolenansa jäljellä olevan synnin karkottamisen lihasta kaikenlaisilla ahdistuksilla, vaivoilla ja lihan kiduttamisilla, niin että Jumalan laki miellyttäisi ja tulisi täytetyksi, ei vain hengessä ja sydämessä, vaan myös lihassa, joka yhä vielä vastustaa uskoa ja henkeä, niin kuin Room. 7:22 sattuvasti kuvataan. Näin siis on, jos katsot uskoa, laki on täytetty, synnit tehty voimattomiksi eikä mitään lakia ole enää jäljellä: mutta jos katsot lihaa, jossa ei ole mitään hyvää, sinun on pakko tunnustaa, että nekin ovat syntisiä, jotka ovat vanhurskautettuja hengessä uskon kautta. WA 2, 496-497.

Siksipä minua hävettääkin julkaista nämä puutteelliset ja ponnettomat selitykseni niin suuren apostolin ja Jumalan valitun välikappaleen kirjeeseen(Galatalaiskirje). Häpeilemisestä luopumaan ja häpeämättömään rohkeuteen minua kuitenkin pakottaa se ääretön ja kauhistava pyhän häpäisy ja iljetys, joka Jumalan seurakunnassa aina on raivonnut ja yhä vieläkin raivoaa ainoaa lujaa kalliota vastaan, joksi vanhurskautusoppia sanomme: emme ole itse tämän - emme tietysti siis tekojemmekaan nojalla, jotka ovat meitä itseämme vähemmät - vaan me olemme toisen, Jumalan ainosyntyisen Pojan, Jeesuksen Kristuksen, kautta lunastetut synnistä, kuolemasta ja perkeleestä ja saaneet lahjaksi iankaikkisen elämän. WA 40 I, 33.

Mutta vanhurskautusoppi (ainoa turvamme sekä ihmisten kaikkea voimaa ja juonia että helvetin portteja vastaan) on se, että meidät julistetaan vanhurskaiksi ja me tulemme autuaiksi yksinomaan uskosta Kristukseen, ilman tekoja. WA 40 I, 355.

Koko Apostolien tekojen kirjassa ei siis, lyhyesti puhuen, muuta käsitelläkään kuin sitä, että niin juutalaisten kuin pakanoiden, niin hurskaiden kuin syntistenkin pitää tulla vanhurskaiksi yksinomaan uskon kautta Kristukseen Jeesukseen, ilman lakia ja tekoja. Sen todistavat apostoli Pietarin ja Paavalin, Stefanuksen, Filippuksen ynnä muiden saarnat sekä erityisesti pakanoiden ja juutalaisten esimerkit. Niin kuin näet Jumala evankeliumin välityksellä antoi Pyhän Hengen ilman lakia eläville pakanoille, niin hän antoi Pyhän Hengen juutalaisillekin: ei lain eikä lain määräämän jumalanpalveluksen ja sen määräämien uhrien, vaan yksinomaan uskon saarnan välityksellä. Jos nimittäin laki olisi kyennyt vanhurskauttaman ja lain vanhurskaus olisi ollut välttämätön autuuden saavuttamiseksi, ei Pyhää Henkeä siinä tapauksessa mitenkään olisi annettu pakanoille, jotka eivät noudattaneet lakia. Mutta ilmeinen kokemus osoitti, että heille annettiin Henki ilman lakia, ja silminnäkijöinä olivat apostolit, Pietari, Paavali, Barnabas ynnä muutu. Siis: laki ei vanhurskauta, vaan yksinomaan usko Kristukseen, jota evankeliumi julistaa. WA 40 I, 332.

Luulen, että tämä vastaukseni riittää puolustamaan minun kolmea Cocleuksen tuomitsemaa väitettäni ja että seuraava oppilauselmani pitää lujasti pintansa: usko yksin vanhurskauttaa. Tämän ei kuitenkaan tarvitse sulkea pois sitä, että myös sana, sakramentti, Kristus, saarnaaja, Henki ja Jumala vanhurskauttavat. Jumala näet tekee kaiken, jotta meidät vanhurskautettaisiin. Kristus on ansainnut sen, että meidät vanhurskautetaan, ja Pyhä Henki panee täytäntöön sen, minkä Kristus on ansainnut, jotta meidät vanhurskautettaisiin. Sana on se väline, jonka avulla Pyhä Henki panee täytäntöön sen, minkä Kristus on ansainnut; näitä välineitä ovat myös sakramentti ja saarnaaja. Mutta lopullinen vanhurskauttaminen jää yksin uskon varaan, koska ilman uskoa ei Jumala, ei Kristus eikä mikään muu voi vaikuttaa mitään vanhurskauttamiseemme. WA 11, 302. T.O.

Usko siis vanhurskauttaa, koska se käsittää ja omistaa aarteen, nimittäin läsnä olevan Kristuksen. Hänen läsnäolotapansa on käsittämätön, koska tässä, niin kuin olen sanonut, vallitsee pimeys. Missä vain todellinen sydämen luottamus on olemassa, siinä Kristus on tuossa hämyssä ja uskossa. Tämä on se oleellinen vanhurskaus, jonka tähden ihminen vanhurskautetaan; häntä ei vanhurskauteta rakkauden tähden, niin kuin sofistit väittävät. Kaiken kaikkiaan: samoin kuin sofistit sanovat, että rakkaus ilmentää ja saa aikaan uskon, samoin me sanomme, että Kristus ilmentää ja saa aikaan uskon ja on uskon olemuksena. Uskossa omistettu ja sydämessä asuva Kristus on siis se kristillinen vanhurskaus, jonka tähden Jumala lukee meidät vanhurskaiksi ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän. Tässä ei totisesti ole olemassa mitään lain tekoa, ei mitään rakastamista, vaan kerrassaan toinen vanhurskaus ja ikään kuin uusi maailma lain ulko- ja yläpuolella; eihän Kristus eli usko ole lakia eikä lain tekoa. WA 40 I, 229-230.

Sillä koko vanhurskauttamisemme menetelmä on aina tähän asti passiivinen. Me taas, koska olemme niin tavattoman hurskaita, tahdomme tulla vanhurskaiksi aktiivisesti, so. omien tekojemme avulla. Mutta tässä meidän ei pidäkään tehdä mitään eikä ryhtyä mihinkään, ainoastaan kuunnella, kuten Psalmi 45 kehottaa tekemään, ja uskoa, mitä meille sanotaan. Vain tämän kuuleminen on ilon kuulemista, ja vain tämän voimme tehdä Pyhän Hengen kautta vanhurskauttamisemme hyväksi. WA 40 II, 410. T.O.

Vanhurskauttamista koskeva uskonkappale kuuluu: uskokaamme, että Kristus on kärsinyt meidän puolestamme. Paavalikin sanoo: Kristus on tullut herjatuksi meidän tähtemme. Ei vielä riitä, että tietää Kristuksen kärsineen, vaan, kuten hän sanoo, lisäksi on uskottava, että hän on kärsinyt meidän sairautemme ja kärsinyt meidän puolestamme, ei lainkaan itsensä ja syntiensä vuoksi: hän on kärsinyt ne taudit ja ottanut kestettäväkseen ne tuskat, jotka meidän olisi pitänyt kärsiä. WA 25, 328. T.O.

Tästä artikkelista emme voi luopua emmekä antaa lainkaan periksi, vaikka sitten sortuisikin taivas ja maa ja sen mukana kaikki muu, mikä ei voi pysyä. "Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen" (Apt. 4:12). Sama asia on sanottu toisaalla näin: "Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." Niinpä perustuu siis tämän artikkelin varaan kaikki se, mitä olemme opettaneet paavia, perkelettä ja maailmaa vastaan, sekä myös elämässämme noudattaneet. Sen tähden meidän tulee olla aivan varmat tästä asiasta emmekä saa sitä lainkaan epäillä. Muutoin on kaikki menetetty, jolloin voitto ja oikeus kuuluvat paaville ja perkeleelle sekä kaikelle sille opille, jota he ovat saarnanneet meitä vastaan. WA 50, 199-200. A.H.

Jos näet vanhurskautusoppi on lamassa, on kaikki lamassa. WA 40 I, 72.

Martti Luther: Ahdistuksesta ylösnousemukseen. Sata sananselitystä. Antologia.Koonnut ja toimittanut Ossi Kettunen. Suomentaneet Ahti Hakamies ja Teivas Oksala. Uudistetun laitoksen kielellisesti muokannut Meiju Bonsdorff.

SLEY-Media OY 2019. S.246-250