Valoa aatekeskustelun kenttään – piispa Jolkkosen uudesta kirjasta

Piispa ja dosentti Jari Jolkkoselta on juuri ilmestynyt kristinuskon ja ajankohtaisten aatevirtausten suhdetta sekä luterilaista spiritualiteettia käsittelevä kirja Ymmärrystä etsivä usko – kulttuurin, tieteen ja uskon vuoropuheluja. Kun olen opettanut viime vuosina reformaatiota ja sen jälkivaikutuksia eurooppalaisessa kulttuuri- ja aatehistoriassa on mielenkiintoista katsoa, mitä Jolkkosella on sanottavaa näistä teemoista.

Piispa keskustelijana: aatekeskustelun taustojen valaiseminen

Luterilaisessa kirkossa on ajateltu, että kirkollinen valta on sanan valtaa, ei sanelemista. Teoksen otsikossa näkyy pyrkimys lisätä ymmärrystä. Kun ymmärtäminen juuri erilaisten perusteiden ja niiden välisten yhteyksien ymmärtämistä, ei kirjassa niinkään kerrota, mitä eri asioista pitäisi ajatella, vaan lukijalle annetaan välineitä ymmärtää keskustelua ja tehdä omia johtopäätöksiään. Tällainen avoin lähestymistapa sopii piispalle ja dosentille. Sen avoimuus on käsitteiden ja perustelujen avoimuutta.  Suomalaisen systemaattisen teologian ja käsiteanalyysin perinnettä jatkavana teos edustaa pyrkimystä selkeyttää käsitteitä ja valaista niiden taustoja sekä antaa välineitä niiden ymmärtämiseksi.

Jolkkonen tekee näin kirjassaan mm. tiede – uskonto – ateismi –keskustelulle ja ihmisoikeuksien aatehistorialle. Rauhaa haetaan kuoleman kanssa ja ammoisten kiistakumppaneiden arkkipiispa Gustaf Johansonin ja Minna Canthin välillä. Samalla osoittautuu, että kristinuskolla ei ole pelättävää aatteiden markkinoilla.

Kirja esittelee myös perusteellisesti sosiaalipsykologi Johanathan Haidtin moraalin kulmakivien teorian (MFT, Moral foundations theory). Kyseessä on uusimpaan tutkimukseen perustuva ja paljon esillä ollut teoria, joka on noussut viime vuosina vahvasti julkisuuteen, koska se selittää tehokkaasti länsimaissa tapahtunutta poliittisen polarisaation syntyä. Se erottaa empiiriseen tutkimukseen perustuen kuusi kulmakiveä tai perusperiaatetta, joiden perusteella ihmiset muodostavat moraalisia intuitioitaan (hoiva, reiluus, vapaus, lojaliteetti, auktoriteetti, pyhyys), siten että konservatiivisesti ajattelevat käyttävät kulmakivistä useampia liberaalien ajattelijoiden painottaessa hoivaa, reiluutta ja vapautta. Kirjassa esitetään kompaktisti teorian perusideat suomeksi ja sovelletaan niitä aatteellisten, poliittisten ja kirkollisten vastakkainasetteluiden selittämiseen.

Aatekeskustelun kaksi akselia

Minusta kaikkein mielenkiintoisinta Jolkkosen kirjassa on se, mitä sen lukeminen sai minut huomaamaan länsimaisesta aatteellisen keskustelun kulttuurista. Olisi helppoa ajatella, että suhtautuminen kristinuskoon jäsentyisi akselille, jonka toisessa päässä on uskonnollinen vakaumus, toisessa ateismi. Tämä ei kuitenkaan näytä vastaavan tilannetta. Näyttää siltä, että kentän läpäisee lisäksi akseli, jonka toisessa päässä on analyyttis-empiirinen lähestymistapa ihmiseen ja todellisuuteen, toisessa päässä mannermaisen filosofian perinteitä edustava ideologisesti latautunut aatteellinen keskustelu. Nämä lähestyvät uskontoa hyvin erilaisista näkökulmista.

Analyyttistä lähestymistapaa edustavien uskovien (esim. Areiopagi, analyyttinen uskonnonfilosofia, skolastinen perinne, osa viidesläisyydestä) on helppo löytää keskustelukumppani analyyttisesti ajattelevien ateistien tai agnostikkojen parista (esim. uusateistit, skientistit). Argumentointitapa on jaettu, ja pyrkimys havainnollistaa uskonnon ymmärrettävyyttä selventämällä käsitteitä ja viittaamalla uskonnon ajattelua selittävään ja selkeyttävään vaikutukseen näyttää tästä näkökulmasta mielekkäältä. Valaisemalla aatteellisen ja tieteenfilosofisen keskustelun taustoja Jolkkosen kirja lähenee tätä lähestymistapaa. Toisaalta Jolkkonen muistuttaa hyvin, että uskonnon varmuus ei ole mikään ”mekanismi”, vaan perustuu monimutkaisuuden riisumiseen ja järjen ja empirian kanssa erilaisen perimmäisen todellisuuden lähestymiseen.

Vastaavasti akselin toisessa päässä vallitsee ajattelutapa, joka pyrkii selittämään ihmistä, yhteiskuntaa ja todellisuutta eurooppalaisen, idealistisesta filosofiasta kummunneen, ajatteluperiaatteen menetelmin. Sille on tyypillistä käyttää laajoja, moniselitteisiä, ja siksi epämääräisiä teorioita ja käsitteitä, jotka vaihtavat muotoaan eri konteksteissa säilyttäen yleisiä piirteitään. Ymmärtäminen on ikään kuin kokonaisvaltaiseen maailmanselitykseen havahtumista, piilossa pysyneiden kätkeytyvien voimien nostamista pinnan alta, minne ne taas luiskahtavat oltuaan hetken näkyvissä. Sitä lähestyisi Suomen kristillisessä kentässä kenties Vartija-lehti.

Esimerkkejä tällaisesta ajattelutavasta ovat mm. hegeliläisyyden ja freudilaisuuden variaatiot, kuten klassinen marxilaisuus ja sen pohjalta kehittyneet ajattelumuodot  postmoderniin ajatteluun, wokeen ja intersektionalismiin asti, samoin psykoanalyyttinen ihmiskäsitys, jungilaisuus, syvyyspsykologia ja näille pohjautuva taiteen ja kulttuurin analyysi (joita Jolkkonen myös kommentoi ja haastaa). Samoista lähtökohdista on joka tapauksessa, analyyttisen tavoin, mahdollista päätyä Freudin ja Marxin kanssa täysin ateistiselle katsontakannalle, yhdistää teologiaa ja psykoanalyysia mm. Eugen Drewermannin tai Jordan Petersonin kaltaisesti, tai rakentaa hegeliläisittäin tulkitun kolminaisuusopin ja hengen itseilmaisun ja Jumala-käsitteen heikentymisen varaan rakentuvia teologioita prosessiteologian ja postmodernien teologioiden kaltaisesti. Analyyttisin välinein lähestyttäessä nämä mallit näyttävät usein hyvin epäselviltä, jopa tarkoituksellisen. Tästä ajatteluperinteestä tulevat vastaavasti syyttävät analyyttisen lähestymistavan edustajia liian mekanistisesta tulokulmasta.

Usein näyttää siltä, että näiden todellisuuden lähestymistapojen ääripäiden ja niihin pohjautuvan kulttuurikeskustelun sisällä välillä vallitsee ainakin yhtä suuri etäisyys ja keskinäisen ymmärtämisen haaste kuin uskon ja ateismin välillä. Vaikuttaa siltä, että tämä ajattelutapaero selittää usein kirkollisia ja yhteiskunnallisia vastakkainasetteluita yhtä tehokkaasti kuin moraalin kulmakiviteoria. Onko näiden välillä saavutettavissa mitään dialogia, tai edes ymmärtämistä? Ehkä Jumala-käsitettä lähestyttäessä näiden kohtaamispiste voidaan löytää.

Jumala ja luterilainen spiritualiteetti

Mystisen teologian isäksi kutsutun Pseudo-Dionysioksen mukaan Jumalaa lähestyttäessä ihminen käy yhä vähäsanaisemmaksi. Ehkä siten on sopivaa, että kirjan luterilaista spiritualiteettia käsittelevä osa tuntuu suhteessa sitä edeltäviin vähäisemmältä. Kuitenkin siinä on hengellinen kokemus –käsitteen pohtimiseen ja erityisesti opin sielunhoidolliseen merkitykseen liittyviä syvällisiä artikkeleita. Tässä osassa viitataan myös siihen, kuinka jo luterilainen ja varhaisempikin spiritualiteetti aavisteli alitajunnan ja mielen monikerroksisuutta. Oppi ei reformaatiossa ollut vain teoreettinen käsite. Terve oppi on terveellistä: vapauttaa ahdistuksista ja koetellaan vaikutuksissaan ihmiseen. Myös kirkon ääntä koskeva artikkeli on helmi. Kirkollista sihteeriä ilahduttavasti siinä havaitaan, että aarteita ja perusteltua pohdintaa voi löytyä (jopa 😆) kirkollisten toimielinten mietintöarkistoista. Pyörää ei aina tarvitse keksiä uudestaan.

Loppuarvio

Jolkkosen kirja Ymmärrystä etsivä usko on valaiseva ja yleistajuinen puheenvuoro aatteelliseen keskusteluun erityisesti sen taustatekijöiden ymmärtämiseksi. Se toteuttaa näin piispan ja dosentin opetustehtävää. Kirjan parasta antia ovat uskonnon ja tieteen sekä uskonnon ja politiikan suhdetta käsittelevät luvut. Siitä löytyy myös joitakin kiintoisia pilkahduksia piispan henkilöhistoriaan.

Se mikä vaivaa, on artikkelien epätasaisuus. Suuri osa kirjaan kootuista kirjoituksista on jostakin ajankohtaisesta tilanteesta tai aiheesta pidettyjä puheenvuoroja, joita on julkaisuun laajennettu ja nootitettu. Tästä aiheutuu myös jonkin verran toistoa, mikä olisi hyötynyt pidemmästä toimitustyöstä.

Joka tapauksessa artikkelit taustoittavat ajankohtaista poliittista, uskonnon ja tieteen välistä, ihmisoikeuksia koskevaa ja näiden taustateorioihin liittyvää keskustelua. Niistä osa soveltuu hyvin tentittäväksi, mitä käyttöä ne toivottavasti näkevätkin. Silti teokseen voi tarttua melkein jokainen, joka on piispan sanoin kirjan kohderyhmää, ”utelias ja avoin keskustelulle”.