Välittävä-Kirkko vai Hälläväliä-Kirkko?

Ilma on jo vähän aikaa ollut sakeana erilaisia mielipiteitä ja tulkintoja ja isommat kevätmyrskyt lienevät vielä edessä. Lainaan nyt seurakuntalehteämme, piispa Björn Vikströmin haastattelua vähän. (Voisiko KM24 Toimitus siirtää sen näille palstoille?):

”Vikström ei usko, että kirkossa löydetään täydellistä ratkaisua homoliitto-asiaan. Hänestä on realistista tavoitella päätöstä, jonka kanssa tultaisiin toimeen. – Silloin pitää myös hyväksyä se, että kaikki joutuvat luopumaan jostain.”

Näin toivoessaan ei Björn Vikström ole piispakunnassa yksin, kuten on nähty ja kuultu. Ääripäät ovat kaukana, se nähdään ja tiedetään kirkon historiasta. Liberaali – konservatiivi vastakohdan tilalle B. Vikström asettaa vastakohtaparin pastoraalinen – dogmaattinen. Se kuvaa paremmin todellisuutta, mutta ei ole sekään ongelmaton. Muka ”sielunhoidollisesti” on ratkaistu kirkossa ongelmia joustamalla ja luopumalla myös loogisesta ajattelusta.

”Raamatulliset” ovat tiukkoja ja valitsevat korvasyyhyynsä jonkun raamatunjakeen. Ja epäilemättä on myös tuuliviirejä, jotka aina kääntyvät kulloisenkin tuulen mukaan. Onko kirkkomme Välittävä-Kirkko, asettuuko se Jeesuksen lailla heikkojen ja jopa sorrettujen rinnalle? Vai onko se Hälläväliä-Kirkko, jolle kaikki kelpaa viimeisen muodin mukaisesti?

Itse yritin ensin puolustaa ”avioliitto”-sanaa ja väitin, ettei eduskunta voi päättää sanojen merkityksestä. No, se ei käynyt ja jo siinä vaiheessa ajattelin, että kaksi toistaan rakastavaa ihmistä, jotka haluavat elää yhdessä – että heille kuuluu Jumalan ja kirkon siunaus.

Miten homma hoidetaan? Saksassa ja monessa muussa maassa avioliiton solmiminen on yhteiskunnallinen toimi kaikilla. Sille voi kirkko antaa siunauksensa, joko samantien tai myöhemmin. Tämä systeemi toimii ja näin voisi olla Suomessakin. Haastattelussaan Björn Vikström kannattaa tätä, samoin Eero Huovinen ja moni muu. Ehkä se olisi selkein ratkaisu nyt.

Entä suuri joukko ”kirkollistottelemattomia” joukossamme? Vaikea sanoa, kun ristiriitaisuuksien ja tottelemattomuuksien historia on niin pitkä ja moninainen. Itse yritin muinoin kieltäytyä sotilasvalasta Porin Prikaatissa – häkki olisi heilahtanut kuukaudeksi. Pappisvihkimyksen saadakseni kirkko vaati minulta kaksinkertaista valaa, vaikka Jeesus yksiselitteisesti vannomisen kieltää. Se on sittemmin muuttunut. 40-luvulla kirkolliskokous päätti, ettei eronneita vihitä – kuka vielä muistaa.

Räikein Hälläväliä-Kirkon käytäntö meillä on, että sadat ja ehkä tuhannet papit toimittavat ruumiinsiunauksen kirkollisin menoin ihmisille, jotka ovat sen kieltäneet ja kirkosta lähteneet. Sitä kirkon jäsenyyttä korostavat piispat ja papit kutsuvat ”sielunhoidolliseksi”, vaikka se minusta on ennemmin ihmisoikeuden loukkaus ja häpeä.