Välipala uskonoppia 8: Tuulivoimaa

Olemme kulkemassa kohti kirkon syntymäpäivää. Kirkko sai alkunsa ensimmäisenä helluntaina, kun Jumala vuodatti Pyhän Henkensä maailmaan. Kristillinen seurakunta ei ole vain yksi organisaatio muiden joukossa omine tavoitteineen ja ohjelmineen. Olemukseltaan kirkko on Jumalan luomus, johon sen yksittäiset jäsenet liitetään Pyhän Hengen työn kautta.

Tätä kuvaa hyvin Raamatun opetus, jossa seurakuntaa verrataan Jumalan asumukseen. Samoin kuin vanhat kivikirkot ovat rakennetut toisiinsa liitetyistä kivenlohkareista, niin Jumalakin liittää seurakunnan yksittäiset jäsenet Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen. Kirkko on yhtäältä rakennus, mutta syvimmältään se on yhteisö, jonka Jumala synnyttää evankeliumin julistuksen vaikutuksesta. Ruumis monine jäsenineen on ehkä tutuin kuvaus Kristuksen seurakunnasta. Olemme erilaisia, mutta kullakin on oma tehtävänsä.

Jeesuksen opetuksen mukaan ”tuuli puhaltaa missä tahtoo”. Sana ”tuuli” merkitsee UT:n alkukielellä myös Henkeä. Pyhän Hengen työ ei ole ihmisen vallassa sen enempää kuin tuulen kesyttäminen. Kirkkomme tunnustuksessa uskon syntymisestä opetetaankin seuraavasti: ”Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” Luther puolestaan sanoo, että hän ei voi uskoa Kristukseen omasta voimastaan, vaan Pyhä Henki on kutsunut häntä ja valaissut häntä lahjoillaan.

Emme siis voi ottaa uskoa samalla tavalla kuin maito otetaan kaupan hyllyltä. Saamme kuitenkin pyytää, että Jumala vaikuttaisi uskon omalla ja toisten kohdalla. Se, mitä ihminen voi tehdä ja mitä tuleekin tehdä, on etsiytyä evankeliumin kuuloon. Muu on Jumalan käsissä. Siellä missä Raamatun sanaa luetaan ja kuunnellaan, missä kastetaan ja mennään ehtoolliselle, siellä Jumala tekee työtään. Kasteeseen ja ehtoolliseen eli sakramentteihin liittyy sanan lisäksi ulkoinen merkki. Siksi voidaan puhua ”näkyvästä sanasta”.

Käytännön kristillisyyden kannalta seurakuntayhteydellä on keskeinen merkitys. Vaikka usko on henkilökohtainen asia, se ei ole yksityisasia sillä tavalla, etteikö siihen kuuluisi olennaisesti yhteys toisiin uskoviin. Nuoruudessa ja opiskeluaikanani seurakuntayhteys kannatteli heikkoa uskoani, enkä tule vieläkään toimeen ilman toisia kristittyjä. ”Yksinäinen puu ei pala pitkään.” Mutta samoin kuin lomittain takassa olevat puut palavat hyvin ja tuottavat lämpöä, samoin myös yhteen kokoontuminen toisten kristittyjen kanssa pitää uskonelämää yllä.

Olemme nähneet, kuinka tuuli pyörittää tuulivoimalan roottoreita ja synnyttää energiaa. Kirkon tehtävänä on olla ”taivaallisena voimalaitoksena” ja antaa ihmisille sitä, mitä he elämässään tarvitsevat: uskoa, toivoa ja rakkautta. Käyttövoimana tässä kaikessa on Pyhä Henki. Ilman häntä roottorit pysyvät paikallaan eikä mitään tapahdu. Meidän vaaranamme yksittäisinä kristittyinä ja seurakuntina on unohtaa tämä ja tehdä työtä omin voimin. On muistettava Jeesuksen sana: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään”.

Kirkon vaaroja ovat myös mukautuminen tämän maailman mukaan, pensistyminen ja elävän uskon kadottaminen. Olin 1980-luvulla vuoden Itä-Saksassa opiskelemassa. Silloin maan yhteiskunnallinen tilanne oli sellainen, että kirkko oli ainoa paikka, jossa oli tietty vapaus. Kirkon helmoissa syntyikin useammanlaista toimintaa. Käytettiin nimitystä ”Kirche von unten”, eli alhaaltapäin nouseva kirkko. Piispat muistuttivat tuossa tilanteessa, että kirkko on kaikkia, mutta ei kaikkea varten. Tämä on hyvä muistaa myös tässä ajassa ja tänä vuonna, kun seurakuntiin valitaan uusia luottamushenkilöitä. Mistä ehdokkaiden agenda nousee ja mihin he pyrkivät?

Suokoon Jumala seurakuntiimme luottamushenkilöitä, jotka tuntevat kuuntelevat sekä Jumalan sanaa että tämän ajan ihmisiä. Näin he voivat tuoda uusia tuulia kirkkoomme. Ehkäpä ihanteeksi voidaan asettaa Jeesuksen mainitsema ”isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa.”

 

 

 

  1. Tässä puututtaisiin kovasti ihmisen itsemäärämisoikeuteen. Niin kauan, kuin sikiö on naisen sisällä, saa nainen päättää, mitä tälle tekee.

    Nimittäin jos aborttia ei saa määräajan mentyä umpeen, on valitettavasti nykylainsäädännön aikana keinoina juurikin rankka päihteidenkäyttö yhdistettynä lääkkeisiin ja toivoa keskenmenoa.

    Ja vaikka lapsen haluaisikin, pakkohoitolaki tekisi sen, että päihdeäidit eivät hakeutuisi neuvolajärjestelmän piiriin. Ei systeemi juurikaan ole tietoinen raskaudesta, elleivät terveydenhuoltoviranomaiset törmää siihen jonkin muun, kuten alkoholimyrkytyksen tai itsemurhayrityksen hoidon ohessa. Ja vaikka lääkäri huomaisikin raskauden tässä yhteydessä, niin nykyisessä sairaanhoidon tietojärjestelmähässäkässä tieto ei tasan tarkkaan kulje minnekään edes kaupungin mielenterveys ja sairaanhoitopiirien sisällä, mitenkähän se menisi edes sosiaalitoimeen asti.

    Nimittäin on kokemusta siitä, että itsemurhaa yrittänyt on joutunut vaatimaan itselleen paikkaan osastolta, ettei tee itselleen mitään, eikä ole ollut saamassa sitä ilman sinnikästä taistelua ja vuorokauden odotusta ranteet auki päivystyksessä. Onnea vaan yritykselle, että sairaanhoitojärjestelmä kykenisi mitenkään pakottamaan ihmisiä hoitoon, kun edes hoitoon haluavat eivät sinne pääse.

    • Näin on kuin Samuel kertoo. Ja esimerkiksi lääkärien kollegialisuus, sun muittenkin estää hallintokanteluiden vaikuttavuutta.

      Kaksinaismoralismi on kivaa ihmisille, jotka eivät muuta tietä keksi omille aggressioilleen ja närkästymisilleen. Ottaavatten sitten kohteeksi haavoittuvassa tilanteessa olevan ja antavat paukkua- jumalan nimessä.

  2. Hieno aloite. On järkyttävää, että ihmisoikeuksilla suureen ääneen kerskuva kulttuurimme ei anna juuri minkäänlaisia oikeuksia syntymättömälle ihmiselämälle.

    Tilanteen korjaamiseksi tarvittaisiin laaja kansalaisliike, joka murtaisi hiljaisuuden ja rikkoisi tabun. Samanlainen kuin USA:n rotuerottelun ja Etelä-Afrikan apartheidin kaataneet kansalaisoikeusliikkeet.

    Samuel Suihko kirjoittaa:

    ”Niin kauan, kuin sikiö on naisen sisällä, saa nainen päättää, mitä tälle tekee.”

    Kaamea lause. Meillä kenelläkään ei voi olla ”subjektiivista oikeutta kehoomme” silloin kuin toinen ihmiselämä on siitä riippuvainen. Meillä jokaisella on velvollisuus käyttää kehoamme toisen auttamiseen, hoitamiseen ja vaalimiseen, kun toinen on meidän varassamme ja meidän armoillamme.

    Tämä pätee myös raskaana olevaan naiseen. Poikkeuksena tietysti tilanteet, joissa raskaus vaarantaa äidin hengen.

    • Kyllä vaan Suomenkin laki sanoo toista.

      Onneksi te fundismiehet ette päätä näistä asioista. vaan inhimillinen terveydenhuolto ja lääkärit ja demokraattinen laki. Jumalalle kiitos!

    • Minusta syntymättömän ihmiselämän rajaamista ihmisarvon ja -oikeuksien ulkopuolelle voi erittäin hyvällä syyllä pitää erittäin epäinhimillisenä.

      Ja tämä ei ole mikään uskonasia – tiedän ateistejakin, jotka ovat vain tervettä järkeä käyttämällä tulleet tähän tulokseen. Tiedän myös runsaasti terveydenhuollon ammattilaisia, jotka tästä kanssani samaa mieltä.

      Oletko, Sonja Ottavainen, ihan vakavissasi sitä mieltä, että on inhimillistä, että äiti saa halutessaan vapaasti vahingoittaa sisällään kasvavaa ihmiselämää?

      Eikö jokaisen ihmisen moraalitaju sano, että se on päinvastoin epäinhimillistä?

    • En usko, että kukaan ”vapaasti” haluaa vahingoittaa sisällään kasvavaa elämää. Jos siis on kyse päihderiippuvaisesta. Mitä tulee lain sallimaan raskaudenkeskeytykseen, niin se on ok. Mutta jos on kyse vl:n käsitys, niin siihen laitan jo toisessa ketjussa kirjoittamani tekstin pätkän.

      Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa ihmettelee sitä, että sikiöihin ja hedelmöittyneisiin munasoluihin suhtaudutaan “kuin ne olisivat täysivaltaisia yksilöitä”. Hallamaan mielestä kenestäkään ei tule ihmistä ilman toisia ihmisiä, ja sikiöiden ja tsygoottien pitäminen yksilöinä on “hirveän individualistinen suhtautumistapa”.

    • Milloin ihmisestä sitten on tullut ihminen, toisen ihmisen kanssa? Sittenkö, kun puberteetti on ohitettu.? Sittenkö, kun tietoisuus eksistenssistä hahmottuu sillä tavalla, että on tietoinen elämisen halu? Sittenkö kun persoonallisuus on vakiintunut? Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisyyteen kuuluu sosiaalinen taso ja ihmisyys syntyy vain sosiaalisessa yhteydessä enkä kovin paljon arvosta yksilöä yhteiskunnan rakenteena ja kaikessa haluan asettaa yhteisön edun yksilön edun edelle ja kaikessa haluan asettaa yhteisön tahdon yksilön tahdon edelle – jos yhteisön tahto ei ole ristiriidassa Jumalan ilmoituksen kanssa -, mutta elämä on minulle itseisarvo, ja siki kristillisdemokraattien ehdotus on hyvä

    • Totta kai ihmiselämältä sen eri kehitysvaiheissa puuttuu monia ”täysivaltaisen yksilöyden” edellyttämiä ominaisuuksia. Ja totta on sekin, että ihmiselämä tulee täysvaltaiseksi yksilöksi vasta suhteessa toisiin ihmisiin.

      Oikea johtopäätös tästä ei ole kuitenkaan se, että vahvempi saa halutessaan tuhota ihmiselämän, joka ei vielä täytä ”täysvaltaisen yksilöyden” kriteerejä. Sen sijaan vahvemmalla on velvollisuus hoitaa, vaalia ja suojella heikompaa elämää, jotta se saavuttaisi ”täysivaltaisen yksilöydeyden”.

      Ihmisoikeussopimukset ja koko länsimainen ihmisoikeusajattelu lähtevät siitä, että ihmisarvon ainoa ehto on kuuluminen ihmissukuun. Syntymättömien lasten kohdalla tehdään kuitenkin mielivaltainen poikkeus ja vaaditaan ominaisuuksia eli tiettyä ikää, elimiä tai tietoisuuden tasoa ehtona ihmisarvolle. Tämä on pahasti väärin ja epäinhimillistä.

      Minäkään en usko, että päihderiippuvaiset äidit haluavat tahallaan vahingoittaa sisällään kasvavaa ihmiselämää. Mutta juuri siksi heitä tulisikin auttaa, kun heiltä itseltään puuttuu voimia oikeaan toimintaan.

    • Olen samaa mieltä Karin kanssa. Tällä mielipiteellä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa vaan se perustuu puhtaasti terveydenhoidollisiin arvoihin äidin ja sikiön parhaaksi.

  3. Sinällään hyvä aloite, mutta kuten joku jossain toisessa keskustelussa totesi, pakkohoidolla ei ehdittäisi lapsosia pelastamaan kehitysvammalta. Vauriot ovat yleensä tulleet jo siinä vaiheessa kun neuvolaan tullaan.

    Taas puhuisin enempikin ennaltaehkäisystä. Se lähtee lapsiperheiden tukemisesta. Alkoholismiin ajaudutaan useimmiten rankkojen elämänkokemusten myötä. Myös suomalaisten melko yleinen kännäämisen ihannointi vaikuttaa asiaan. En tiedä yhtään hyvää syytä kännäämiselle. Tiedätkös Sinä?

  4. Mielestäni o tärkeää muistuttaa siitä, että tehtävämme on puolustaa elämää ja sen tervettä kehitystä. Esim. lääkärit lupaavat seuraavaa, josta katkelma alla:

    ”Lääkärinvalassa lääkäri sitoutuu noudattamaan lääkärin eettisiä sääntöjä. Vala pohjautuu Hippokrateen valaan sekä Maailman lääkäriliiton vuonna 1949 hyväksyttyyn Geneven julistukseen. Lääketieteen lisensiaatit vannovat valan valmistumistilaisuudessa.

    Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.”

    Jotain tämän suuntaista lupasimme mekin silloin kun sairaanhoitajaksi valmistuimme. Suojella elämää, se on jalo tehtävä.

  5. Niinpä, myös siis ..”.kärsimyksien lievittäminen.” Jos elämän itseisarvollinen suojeleminen on kaiken muun ylitävä jalo tehtävä,niin ei saisi sitten lopettaa auton alle jäänen kohta kuolevan ja hirveissä tuskissa ulvovan lemmikoirankaan elämää vaan antaa sen kitua pikkuhiljaa hengiltä.

    • Huovisen mielestä päihdeäitien pakkohoito ei ole ajankohtainen niin kauan kuin vapaaehtoinen hoito ei ole kaikkien tavoitettavissa.

      Tästä on kyse.

  6. Jälleen hyvä ehdotus kristillisdemokraateilta.

    Tässäkin näkyy kristinuskosta tuleva uniikki ajatus absoluuttisista ihmisoikeuksista, jotka alkavat jo ennen syntymää ja kestävät hautaan saakka, sillä ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja näin olleen äärettömän arvokas. Onkin inhottava nähdä verrastuksia eläimien kärsimykseen, kun emme joka tapauksessa edes tiedä kuinka eläin tuntee kivun verrattuna ihmiseen tai ymmärtääkö eläin edes kuolemaa.

Pitkänen Jorma
Pitkänen Jorma
Olen Jorma Pitkänen, Hämeenkyrön kirkkoherra 1.4. 2019 alkaen. Pappisviran hoito alkoi 1989 Korsossa Vantaalla, josta tie vei v. 2000 Tampereen Pyynikille. Jämijärven kirkkoherrana palvelin 1.4. 2013 alkaen 6 vuotta ennen kuin aloitin nykyisessä virassani. Väitöskirja herännäisjohtaja Jonas Laguksesta 2013. Harrastuksista mainittakoon Israelilainen tanssi, valokuvaus, lintujen tarkkailu ja kitaran soittelu.