Valinnanvaraa

Tänä vuonna pakkasin kesälomani aluksi reppuni ja lähdin omatoimimatkalle Balkanin seudulle. Meri, vuoret, joet ja vesiputoukset tarjosivat kauneutta, edulliset kulkupelit ja ateriat puolestaan mahdollisuuksia liikkumiseen ja pitkähköön oleiluun melko pienellä budjetilla, pitkä historia idän ja lännen kohtaamispaikkana taas jännittäviä uskonto- ja kulttuurikokemuksia. Matkalaisena saikin tehdä jatkuvasti valintoja, mitä kohteita ehtii ja jaksaa yhden reissun aikana nähdä. Balkanin maissa on paljon portaita, joita ei helteellä loputtomasti jaksa kävellä…

 

Valitsin yhdeksi tutustumiskohteekseni Medugorjen, joka on tärkeä katolinen pyhiinvaelluskohde Bosniassa, Mostarin lähistöllä. Alkuillan auringossa kansa oli kokoontunut ulkoilmamessuun, jossa oli todella rauhallinen, upea tunnelma ja rukouksen henki, jota on vaikea kuvailla sanoin. Mostar lähiseutuineen on kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen historiallinen idän ja lännen kohtaamispaikka: eri kulttuurit ja uskonnot monumentteineen ja ihmisineen elävät rauhanomaisesti rinnatusten. Samoilua vanhan kaupungin jokivarressa säestivät välillä kirkonkellot, kun taas iltapalan ostamisen keskeytti auringonlaskun hetkellä pamautettava ilotulitusraketti ja minareetista kaikuva Allaahu akbar-huuto, jotka merkitsivät muslimeille päiväpaaston päättymistä. Tunnelma Mostarissa oli levollinen, lukuunottamatta kenties muutamaa yli-innokasta basaarimyyjää, joilla oli tarjolla milloin edullista jäätelöä, milloin koruja kotiinvietäväksi. Sen verran olen matkustanut, että olen jossain määrin kyllästynyt kokemukseen siitä että itseeni suhtaudutaan turistimyymälöissä kävelevänä lompakkona, ja teinkin valinnan, etten kuluttanut hirmuisesti tuliaisiin vaan lähinnä pelkästään paikanpäällä syötäviin herkkuihin ja kulttuurikohteisiin.

 

Yksi asia, jota Balkanin matkalla ei pääse pakoon, on 1990-luvun sodan muisto. Tiedon tasolla lähihistoria palautui mieleen Dubrovnikin sotamuseon videoiden ja valokuvien äärellä. Vasta syvemmällä Bosnian puolella asia tuli konkreettisemmin ja tunteen tasolla todeksi. Mostarin taajama-alueelle saavuttaessa huomasin linja-auton ikkunasta ensimmäisenä talojen seinissä pommin jäljet. Aivan vanhankaupungin turistibasaarien naapurissa oli edelleen pystyssä sodassa vaurioituneita autiotaloja, joiden seiniä koristivat satunnaiset graffitit. Sodan aikana täysin tuhottu Mostarin Vanhankaupungin silta on upeasti jälleenrakennettu, mutta monia kadunkulmia koristivat kyltit, joissa muisteltiin sodan vuosia tekstillä “älä unohda”, “Don’t forget”.

Yksi etuoikeus – ja ihmisoikeus – on saada tuntea oma ja maanosansa historia eri näkökulmista.

Lähihistoria elää ennenkaikkea ihmisissä: lähes kaikki kohtaamani paikalliset määrittelivät elämänsä jotenkin sen kautta, mitä elämä oli ollut ennen 1990-luvun tapahtumia ja mitä niiden jälkeen. Noista tapahtumista on vielä hämmästyttävän vähän aikaa, ja paljon on täytynyt ponnistella, että arki on saatu rullaamaan. Jokaisen perheen kokemuspiirissä on sodan jäljiltä jotain rajua ja rujoa, jota kukin on käsitellyt niinkuin parhaiten kykenee. Sodan kokenut sukupolvi on nyt työelämässä, jotkut kertaalleen kaiken menettäneenä, rakentaen elinkeinonsa tyhjästä. Jotenkin ihmeellisesti arkielämä ja asuinalueiden monikulttuurisuus tuntuu onnistuvan kaikista menneisyyden konflikteista huolimatta. Monella ei yksinkertaisesti ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä rakentamaan elämää siitä kulmasta käsin mistä on kiinni saanut.

 

Majatalon aamiaispöydässä tulimme pohtineeksi tanskalaisten matkailijoiden kanssa nöyrin mielin sitä, kuinka paljon enemmän meillä skandinaaveilla on elämässämme valinnanvaraa. Usein pidämme etuoikeuksiamme ja elämämme saavutuksia täysin omina ansioinamme. Emme voi kuitenkaan tietää, miten itse selviäisimme, jos nyt elämän keskellä joutuisimme yhtäkkiä jonkin sodan takia menettämään kaiken. Siinä perspektiivissä tuntuu hyvin ylelliseltä, että on mahdollisuus kouluttautua, matkailla virkistymään ja sivistymään ulkomaille tai että omistaa yhden maailman parhaista passeista, jolla pääsee lähes minne tahansa.

 

Kotiin tultua ajatus valinnanvapauksien jättimäisestä mittakaavasta jatkuu hetken. Tuntuu hieman absurdilta olla jälleen keskellä loma-Suomea, jonka monet uutisasiat ja jännitteet tuntuvat varsin pieniltä ja epäoleellisilta pomminreikiin verrattuna. Ystävätär lykkää käteeni tablettitietokoneen josta pitäisi plärätä kotiin tilattavaa noutoruokaa: japanilaista, nepalilaista vai italialaista ruokaa puntaroidessa pohdiskelemme, onko kuitenkin niin että meillä on vähän liikaakin vapauksia, niin että alkaa melkein ahdistaa.

 

Pian oma lomalaisen Suomi-arki vie voiton, ja ajatus skaalautuu taas kotimaisiin asioihin ja niiden mittakaavoihin. Kirkonpihan kukkapenkkini krassiin on ilmestynyt kirvoja ja niiden hävittäminen tuntuu hetkellisesti maailman isoimmalta ongelmalta.

 

WP_006690

  1. Minna

    Kiitos jutustasi.

    Sodan tuhot ovat todella mielettömiä. Varsinkin kun ajatellaan että tuollaista tehdään sen vuoksi että ollaan kiinnostuneita Balkanilla sattuu olemaan yksi maailman suurimpia kaivoksia ellei jopa suurin. Rahan takia ollaan valmiita hävittämään vanhaa arvokasta kulttuuriperinnettä sekä aiheuttamaan suunnatonta ahdistusta sodan jalkoihin joutuneille ihmisille. – Ja kaikki tämä tehdään muka ihmisoikeuksien puolesta.

Kirjoittaja

Mannert Minna
Mannert Minna
MATKALLA KIRKOLLE Helsinkiläinen pappi ja aktiivinen kansalainen. Jaan ajatuksia yhteiskunnasta ja kirkon merkityksestä, arvoista ja kaupunkilaisen nuoren aikuisen arjesta.