Osallistuin keskiviikkona 28.1.2026 meänkieliseen messuun Töölön kirkossa. Messu oli kuulemma neljäs lajiaan, minulle se oli toinen. Pari vuotta sitten olin kauppakeskus Triplan yläkerran kappelissa pidetyssä messussa. Siellä oli väkeä tuvan täydeltä, ja täyttä oli tälläkin kertaa, vaikka tila oli paljon suurempi. Ei ihan oltu kuin sardiinit purkissa, mutta melkein. Ohjelmalehdykätkin loppuivat kesken, ja pariskuntia kehotettiin luovuttamaan toinen kappaleensa ilman jääneille. Varmaan kaksisataa meitä oli, ehkä enemmänkin. Harvinainen näky, ainakin meikäläisen ympyröissä.
Messussa veisattiin kahdeksan meänkielistä virttä. Yksi niistä on alkujaan kirjoitettu norjaksi, kaksi suomeksi ja viisi ruotsiksi. Otsikkooni valitsin ensimmäisen ehtoollisen aikana veisatun virren alkusanat. Kyseessä on tornionlaaksolaisten eli meänmaalaisten oma virsi, ja sitä on sanottu myös kirkollisen herätyskristillisyyden tunnuslauluksi. Kirjoittaja Göran Widmark oli kotoisin ylempää Tornionväylän varresta, Jukkasjärveltä, mutta virren ”I tro under himmelens skyar” hän kirjoitti alajuoksulla, Kukkolan kylässä, vuonna 1945, toimiessaan Tornionlaakson hiippakunta-apulaisena. Vuonna 1986 tämä jo hyvin tunnettu ja rakastettu, aiemmin muun muassa Sions Sånger -laulukirjassa julkaistu virsi sai kunnian päästä Ruotsin virsikirjan ekumeeniseen alkuosaan, joka on yhteinen useille kirkkokunnille. Teksti kelpasi komitealle lähes sellaisenaan. Vain muutama monikkomuoto modernisoitiin – ja kaikkein kansankirkollisin kohta muokattiin inklusiivisemmaksi. Verratkaapa:
”Kring sockenkyrkans altar han samlar än sitt folk, kring helga nattvardsbordet, en evig kärleks tolk” (Widmark)
”Kring helga nattvardsbordet han samlar än sitt folk, där möter han de sina, en evig kärleks tolk” (Komitea)
Arkkipiispa Martti Simojoen ehdotuksesta Widmarkin virsi päätyi myös Suomessa virsikirjaan. Niilo Rauhalan suomennos alkaa sanoin ”Myös isämme uskoivat ennen”. Bengt Pohjasen meänkielennös ”Vain uskossa taihvaitten alla” seuraa alkutekstiä uskollisemmin kuin Rauhalan versio, jossa muun muassa säkeistöjen järjestys on vaihtunut.
Käännöksessähän katoaa yleensä jotakin, mutta tilalle saattaa sitten tulla jotain muuta, joka puhuttelee milloin ketäkin. Ihastuin heti meänkielennöksen ilmaisuun ”taihvaitten alla”, jonka raamatullista monikkoa alkuperäisteksti ”under himmelens skyar” ei olisi edellyttänyt. Molemmat ilmaisut ovat varsin runollisia, mutta ”taihvaitten alla” auttaa nostamaan mielen maallisista sfääreistä korkeuksiin.
Widmarkin tekstiin sisältyy lähetyskäsky, ei sanasta sanaan, mutta tunnistettavana.”Gå ut i hela världen, förkunnande mitt ord, för allt som fadern skapat, för folken på vår jord”, lauletaan ruotsiksi. Meännöksessä on sama ajatus: ”Nyt menkää koko mailhmaan, ja sannaa saarnatkaa, niin Isän luodut kaikki saa ilosanoman.” Widmarkille lähetysasia oli tärkeä, ja hänen seuraava työpaikkansa olikin Ruotsin kirkon lähetysorganisaatio. Suomennoksessa lauletaan vain, että ”menkää ja kaikille julistakaa”. Kansainvälisen perspektiivin tilalle on tullut kansallinen: ”Hän, Kristus, on toivo myös maamme”. Liittyykö tämä kenties suomentajan taustaan? Vanhoillislestadiolainen liikehän on vasta viime vuosikymmeninä aktivoitunut lähetystyössä.
Myös lestadiolainen synninpäästökaava näkyy Widmarkin virressä: ”Vår saliga förvissning,vårt fäste och vårt mod, är syndernas förlåtelse i Kristi namn och blod.” Vastaava suomen ilmaisu, ”nimessä ja veressä” on monitavuisempi ja runomittaan sopimaton. Kääntäjät ovat kumpikin tehneet valintansa. ”…synnit antheeks saama, Jeesuksen veressä”… ”Nyt Jeesuksen nimessä korkeassa me saarnaamme anteeksiantamusta.”
Kirkkokahveilla istahdin pöytään, jossa oli väkeä Pellosta ja Ylitorniosta. Jouduin vähän selittämään, mikä oli saanut minut paikalle, vaikka en ole kotoisin väylänvarresta. Minulla on kyllä tutkimustyöhön ja perhetapahtumiin liittyviä siteitä Tornionlaaksoon, ja olen harrastanut meänkieltäkin. Onko se muuten kieli vai suomen murre? Poliittisesti se on kieli, mutta kielen status sillä on vain Ruotsissa. Toisaalta on niinkin, että Ruotsin puolella tuotettu meänkieli monine ruotsin lainasanoineen voi olla pakkoruotsitraumaa potevalle suomalaiselle sen verran vaikeaa, että sitä voidaan ehkä myös lingvististen kriteerien mukaan pitää kielenä.
Meänkielimessu sai minut myös ajattelemaan niitä monia junantuomia, joilla ei ole mitään vastaavaa. Jokaisella diasporalla ei voi olla sellaisia siunauksia kuin valtakunnanraja ja Bengt Pohjanen. Toki meillä on käännetty muutamia piplian kirjoja eri murteille, mutta muuten kirkollinen elämä on aika yleiskielistä. Muut ratkaisut saattavat tuntua oudoilta tai jopa rienaukselta. Muistan diasporasavolaisen työtoverini pohtineen, onko sopivaa laulaa ”Mua on niin kaanis”. Onko? Mitä mieltä olette?
Juha
Jälleen saa iloiten nautiskella taidokkaasti ja osaavasti kirjoittamaasi tekstiä.
On suurenmoista että jaat viisauttasi meille täällä blogiemme joukossa
Hyvän otsikon alla mielenkiintoinen ja asiantunteva blogi.
Jäin miettimään seuraavaa Kotimaan uutista. ”Raudaskylän opisto – on jo neljäs herännäistaustainen kansanopisto, joka on luopunut kristillisyydestä osana nimeään.”
Pitäisikö meidän siis kieltää yhteistuumin kansakuntana kristilliset juuremme siksi, kun kristillisyyteen liittyy nykyään niin paljon ennakkoasenteita ja negatiivisia mielikuvia ja lakata veisaamasta? : ”Hän, Kristus, on toivo myös maamme.”
Kosti,
On jo hyvin varhaisessa vaiheessa huomioitu, että Christianos-sanan oikea käännös, ”Jeesuksen seuraajat, – opetuslapset”, ei miellytä maailmaa, eli sekalaista seurakuntaa.
Raamatun alkuperäisessä tekstissä erotetaan myötäilijät, sympatiseeraajat, Jeesuksen opetuslapsista. Kaksi myötäilijää, joista toinen oli liittynyt jo Seurakuntaan, Ananias ja Safiira ei todellakaan kestänyt vanhurskasten Seurakunnassa, petettyään ihmisiä ja yritettyään samaa seurakunnan Pään kanssa. Toinen Kornelius oli Isän vedossa, herätyksen tilassa ja koki Jumalan ohjeen pyytää Pietaria julistamaan Evankeliumi, hänen huonekunnalleen ja ystävilleen.
Näitä kestämättömyyksiä ei paljastu, koska ei ole mistä erota, koska ”corpus mixtum” ei ole erossa mistään, vaan on moniääninen muotojumalinen laitos.
Raamatullis-perustainen järjestys, lait, vaikuttaa hyvät seuraamukset yhteiskunnallisestikin, mutta ”toimii” yksilön ja valtion ”pelastukseksi” vain kuolemaan asti. Ihminen pelastuu yksi kerrallaan niinkuin on maailmaan syntynytkin pelastuneen tilassa, vt. ”sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta.”