Vai olet tullut uskoon – painu siis *** täältä kirkolta?

Kansankirkossa pestään jatkuvasti likapyykkiä 60- ja 70-lukujen nuorisoherätyksistä. Moni on traumatisoitunut niissä pahasti, jopa terapiaan saakka. Mikko Kuustonen on kertonut äskettäin Iltalehdessä kokemuksistaan Pro fidessä.

On ymmärrettävää, jos on polttanut omat siipensä entisaikojen herätyksissä. Mutta hyvin ikävää ja yllättävää, kun tuntuu, että tämä siipien polttaminen kulminoituu siksi töykeäksi tavaksi, jolla suhtaudutaan nuorin uskoon tulleisiin, jotka eivät ole olleet vielä syntyneetkään noina nuorisoherätysten aikoina. Kirkkoherra kertoo kysyvälle nuorelle, ettei meillä seurakunnassa mitään raamattupiirejä järjestetä. Parempi olisi olla maallikoiden muutakaan järjestelemättä. Sanan ja rukouksen illat? Pah, niistä tulee häiriötä, toisin kuin yhteisvastuukeräyksestä. Armolahjat? Sellainen voi olla vaikka siivoaminen. Teologian opiskelija? Sopii parhaiten kantamaan tarjottimia. Maallinen työ vierottaa liiasta innosta. Billy Graham, Missio Helsinki ja uskoon tuleminen? Ei kuulu luterilaisuuteen. Samaa hengellisyyttä edustavien lausumat ovat usein kuin yhdestä suusta.

Vanhempien sukupolvien traumatisoituminen tuntuu kovin usein jopa hallitsevan kirkon elämää. Vanhat kenraalit käyvät sanonnan mukaan edellisen sodan taisteluita. Nuoret sukupolvet, joilla ei ole näistä traumoista tietoakaan, koulutetaan siihen sotaväeksi tai tykinruoaksi. Rintamat muodostetaan liberaalien ja herätysliikeväen välillä. Kuvio toistuu kirkollisten liikkeiden kohdalla. Milloin mikin jumalanpalvelusyhteisö työnnetään ulos seurakunnan tiloista.

Tajuaisin, jos vanhat kristityt kävisivät vanhoja taisteluita keskenään, mutta kun ne valuvat vuosikymmeniä nuorempien niskaan, ja henkeä haistellaankin juuri hengen haistelun kieltäjien parissa oikein antaumuksella. Olen oppinut ymmärtämään, mistä se kaikki viha ja inho kumpuaa, vasta oppiessani vuosikymmenien takaisia herätysliikehistorian koukeroita.

Silti en tajua lainkaan, miksi nämä siipensä polttaneet – toisin kuin Kuustonen – eivät yleensä yritä rakentavasti ohjata nuoria uskoontulleita välttämään niitä ongelmia, joihin ovat itse joutuneet, vaan sen sijaan projisoivat vihansa ja vastenmielisyytensä nuorempiin sijaiskärsijöihin, jotka eivät edes tajua, mikä heihin iski. Ehkä olisi viisaampaa kertoa Mikon tavoin, mitä ongelmia on ollut, sen sijaan että luodaan ilmapiiri, jossa suurin piirtein työnnetään uskoontulleet ulos seurakunnan ovesta, samalla kun vanhat viidesläiset ottavat kyllä iloiten joukkoihinsa. Näin toisinnetaan vanhoja vastakkainasetteluita ja ehkä estetään ongelmallisten käsitysten korjautumista.

P.S. Uskonratkaisu-ajatusta on jo alunperin luterilaisuudessa pidetty ongelmallisena, koska luterilainen ajatus on, että usko muuttaa ihmistä kokonaisvaltaisesti tavalla, jota ihminen ei voi itse saada aikaan. Uudemmassa keskustelussa kyseenalaistaminen liittyy erityisesti siihen, jos luodaan valmiit mallit, miten ja missä kääntymys tapahtuu, ja mitä siitä seuraa. Yhtäältä pitäisi tunnistaa, että Jumala toimii eri ihmisten kohdalla eri tavoilla. Toisaalta kuitenkin armon pitäisi johtaa osapuilleen samaan suuntaan, ei kasvaviin ristiriitoihin.

 

 

24 kommenttia

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Johtuiskohan vanhojen agressio siitä, että heidän omat kokemksensa on aikanaan jäänyt hoitamatta, ja kokemuset sellaisenaan nousevat uudelleen pintaan. Niitä, kun vanha ei voi vieläkään kohdata, niin nuo tunteet purkatuu hyökkäävänä käytöksenä. Usein nostataan esiin herätyslikkeiden virheet ja jyrkät toimintatavat. Sen sijaan kirkossa ei olla huomaavinaankaan sitä, että täällä on paljon jyrkkää suhtautumista ja sillä kyetään haavoittamaan aivan yhtä tehokkaasti. Mitenkähän onkin noin, että kirkossa tapahtuvasta hengellisestä väkivallasta vaietaan, mutta muualla se nähdään selkeästi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Mikkola sanoo:

    Hyvä kirjoitus. joka antaisi paljon ajattelun aihetta. (Miksei toiminnankin aihetta…)

    Kirkko ja kaupunki -lehdessä aikoinaan kritissoitiin Pääkauounkimissiota siitä, että se edustaa luterilaisuudelle vierasta ”ratkaisukristillisyyttä”. Liekö sitten niin, että on ajateltu, että (kasteen) armo on niin suuri, että uskonratkaisu tekeminen olisi jotenkin laikihenkistä? Kaste ja ehtoollinen ovat kristillisyydessä tärkeitä mutta jos ei opeteta (klassista) kristinuskon perustaa ihmisen syntisyyden ja Kristuksen sovitustyön merkityksestä, tuppaavan nuo sakramentit jäävän helposti muotomenoiksi ihmisten mielissä. Jotkut ovat kaipailleet syvempää koskelusta ja Herran henkilökohtaista kohtaamista, mutta ovat jääneet vain (turhaan) odottelemaan, kun ei ole jotenkin vain tuntunut tulevan niin uskovaista oloa. Saarnojakin on saatettu kuunnelle.

    Ei liene aivan tavatonta, että uskoontulo usein tapahtuu Evankelisluterilaisen kirkon ”laitamilla” tai ulkopuolella – kirkkoon kyllä saatetaan palata tai liittyä. Ainakin voidaan palata herätysliikkeiden pariin – jotka eräissä seurakunnissa (tai -yhtymissä) on lehtitietojen mukaan mainittu lähes ei-toivotuiksi ”kuppikunniksi”, joille ei ainakaan kollehtirahoja saisi antaa.

    Ja sitten ollaan huolissaan kirkon jäsenkadosta – ehkä.

    Olisi mielenkiintoista tietää, mikä on rippikoulun jälkeen sen käyneiden tieto/muisti/asenne kristinuskoa kohtaan. Rippikoulun suosio lienee vankkumaton, mutta usko kirkon klassisiin oppeihin on kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusten mukaan romahtanut. Tulevatko asiat ymmärretyiksi oikealla tavalla. Itse kävin rippikoulun 70-luvulla. minulle ei koikein syvempää käsitystä silloin jäänyt kristinuskosta. Lähinnä se oli mukava ”riitti”, joka kyllä jätti kirkosta ”mukavan” mielikuvan. Mutta mikä oli sen ”pointti” ei ihan auennut. Kaikenlaista pohdiskelimme isoisten kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    1960- ja 1970-lukujen kymmenissä ellei sadoissa, viidesläisyyden piiriin liitetyissä, paikallisissa nuorisoherätyksissä lukematon määrä ihmisiä löysi iloisesti Jeesuksen, tuli uskoon, tuli kansankirkon uskolliseksi aktiivijäseneksi.

    Aina ei menty tunnustuskirjojen mukaan. Ei siten ole ylipäänsäkään menty Suomen kirkossa kovin usein. On ollut beckiläisyyttä, pietiläläisyyttä, muromalaisuutta, lestadiolaisuutta jne. Ne kaikki, samoin kuin erityisesti Ylioppilaslähetys (myöh. Opko), Kansanlähetys ja Raamattuopisto ovat osaltaan pitäneet kirkkoa elävänä.

    Viidesläiset ovat kovia kirjoittamaan. Kuustosen tavoin moni epäilemättä koki etenkin evankelioimiskokouksiin liitetyn uskonratkaisukehoituksen ahdistavana. Ryhmäpaine saattoi monelle nuorelle myös olla kova. Ja kieltämättä lapsilähetykset tuntuvat aika epäilyttävältä minkä tahansa mittapuun mukaan. Nykyisessä vetelässä kansankirkollisessa liberaaliluterilaisuudessa, jossa olet hyvä juuri sellaisena kuin olet, voi olla mahdoton ymmärtää, mitä tarkoittaa luterilainen herätyskristillinen puhe synnistä, vanhasta aatamista, vanhasta minästä vanhana luomuksena, joka mielenmuutoksen seurauksena tulisi pikkuhiljaa jossain määrin kadota.

    On ollut hauska lukea viidesläisten johtomiesten muistelmia. Subjektiivisuudesta, ja aika kultaa muistot-kehyksestä huolimatta vaikea olla tunnustamatta, että kyllä siinä kaikessa tohelluksessa, mitä nyt niin kovin kritisoidaan, oli epäilemättä Jumalan työtä myös mukana.

    Muistaakseni Jeesuksen lähetyskäsky on edelleen voimassa. Mitä kansankirkossa sen eteen nyt tehdään. Uskoontulo ei ainakaan ole korrektia, sillä ajautuu auttamatta sivuraiteelle, jos sillekään.

    Viidesläisyys oli jossain määrin, niin erilainen kuin se laadullisesti olikin, paralleeli ilmiö taistolaisuudelle. Myös jälkimmäinen oli omalla tavalla ”nuorisoherätys”. Molemmissa harrastettiin ”boksilähetystä”, hiukan eri tavoin tosin. Molempia myös kritisoidaan asettamatta ilmiöitä kontekstiinsa.

    Uskonratkaisu ei oikein hyvin, tai oikeastaan mitenkään sovi luterilaisuuteen. Toisaalta monesti tullut mieleen, minkä karhunpalveluksen Luther teki kirjoittaessaan äärimmäisyyteen menevän ”De servo arbitrio”-kirjansa (mikä ehkä onneksi ei ole ainoassakaan luterilaisessa kirkossa normatiivisen tunnustuskirjan asemassa. Sidotusta ratkaisuvallasta on lyhyt tie laiskaan luterilaisuuteen. Muistan, kun eräs dogmatiikan kunnioitettu emeritus-opettaja puolisalaa huikkasi, että kai sitä nyt jotain voi itsekin tehdä:)

    Ilmarin blogi oli erittäin hyvä, kiitos!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kiitos hyvästä blogista. Perusongelma taitaa olla se, että kastetutkin tarvitsevat lakia ja evankeliumia kuullakseen, jotta säilyisivät uskossa. Koska kaste ja sen armo omistetaan juuri uskolla.Ja jopa löytäisivät uskon uudestaan, jos ja kun usko on hiipunut. Minua on vuosikymmeniä mietityttänyt haastattelu, joka julkaistiin Ristin Voitossa joskus 1980-livulla. Nuori nainen halusi tulla uskoon ja istui kuukauden tms luterilaisessa kirkossa odottaen, että jossakin saarnassa kerrottaisiin, kuinka uskoon tullaan. Kun kukaan ei puhunut aiheesta, nainen päätti käydä helluntaiseurakunnassa. Siellä asiaa käsiteltiin jo ensimmäisenä iltana. En ihmettele, että hän löysi hengellisen kodin sieltä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Kirkon tehtävä on tehdä kaikki kansat Kristuksen opetuslapsiksi, siis Kristukseen uskoviksi. Siksi kirkon tulee kutsua ja houkutella epäuskoisia kuuloetäisyydelle evankeliumin julistamisesta, koska ”usko tulee kuulemisesta”. Samoin tulee uskovia vahvistaa uskossa johtamalla heitä syvempään Kristuksen tuntemiseeen ja Kristuksen seuraamiseen. Siksi kirkon ydintehtäviä ovat lähetys ja evankelioiminen, jumalanpalveluselämän ylläpito ja kristillinen kasvatus ja opetus. Vain Kristuksen yhteydessä elävä seurakunta voi pitemmän päälle tehdä diakoniatyötä vähäosaisten auttamiseksi, näivettynyt museokirkko ei siihenkään pysty.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    ”Sidotusta ratkaisuvallasta on lyhyt tie laiskaan luterilaisuuteen. Muistan, kun eräs dogmatiikan kunnioitettu emeritus-opettaja puolisalaa huikkasi, että kai sitä nyt jotain voi itsekin tehdä:)”

    ”Sidottu ratkaisuvalta” on Lutherin pääteos hänen omasta mielestään. Jos ei ole päässyt sisään Ristin teologiaan, ja sanoisin vielä niin, että ihan oman henkilökohtaisen kokemuksen kautta, niin ei tämä kirja aukene sellaisen ihmisen ymmärrykselle. Hänellä kun on vielä niin vahvassa luottamus omiin kykyihinsä Jumalan edessä. Kristus tuli heikkoja varten, jotka ovat ”ei yhtään mitään” ja jotka eivät ilman Kristusta kykene mihinkään.

    Tässä varmaan ytimeltään selitys sille, että kirjaa ei ymmärretä ja jos luullaan että ymmärretään, niin se ymmärretään väärin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Ajattelen vähän samaan tapaan kuin Riitta. Samalla on hyvä muistaa, että meille tuttu ajatus ”henkilökohtaisesta ja tietoisesta tms uskosta” syntyi vasta parisataa vuotta Lutherin jälkeen. Mutta myös Lutherin teksteistä löytyy erilaisia painotuksia ja korostuksia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Luterilaisuudessahan Jumala pelastaa ihmisen väkisin, muuttaen hänen tahtonsa koska ihmisen tahto on paha, eikä hän voi sitä itse muuttaa. Tosin Jumala ei muuta kaikkien tahto vaan iankaikkisuudessa ennalta valittujen, vain heidän tahtonsa muutetaan. Suuri salaisuus on se, miksi Jumala ei sitten muuta kaikkien tahtoa ja tuomitsee heidät kadotukseen vaikka he eivät voi itse tahtoansa muuttaa.

      Tästä on sitten hyvä repiä raamattupiiriä, uskoon tulo kysymyksiä, messuja ja koko luterilaista toimintaa. Ei pitäisi olla niin huolissaan pelastettujen osalta, koska he pelastuvat Jumalan salaisuuden mukaan joka tapauksessa. Toisaalta voidaan ajatella, että kutsu uskoon realisoi iankaikkisen predestinaation täällä ajassa. Siksi lähetystyötä tehdään. Ihminen ja kirkko on tämän iankaikkisen ennaltavalinnan toteuttaja, Jumala työtoveri.

      Jos ihminen ei tajua, että omiin kykyihin ei voi luottaa Jumalan edessä, ja hän ei ymmärrä predestinaation autuutta, hän sählää joka puolella ja näin monet luterilaiset toimivatkin, ehkä eivät poikkeuksena körtit, jotka ovat muuten liberaaleja. Se sijaan monet muut herätysliikkeet ovat unohtaneet tämän predestinaatio näkökulman ja kilpailevat jäsenistä kiihtyvässä talousahdingossa.

      Saa kommentoida. Kommentoi tätä perusväittämää luterilaisesta predestinaatiosta suhteessa vaikka evankelioimiseen.

      Blogisti on tuossa sanonut osuvasti; ”Silti en tajua lainkaan, miksi nämä siipensä polttaneet – toisin kuin Kuustonen – eivät yleensä yritä rakentavasti ohjata nuoria uskoontulleita välttämään niitä ongelmia, joihin ovat itse joutuneet, vaan sen sijaan projisoivat vihansa ja vastenmielisyytensä nuorempiin sijaiskärsijöihin, jotka eivät edes tajua, mikä heihin iski. ”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ilmari Karimies sanoo:

    Sidotusta ratkaisuvalasta on tutkimuksessa erilaisia tulkintoja. Ongelma on, että teos on hyvin päinvastainen Lutherin muissa teoksissa esittämälle periaatteelle, ettei Jumalaa voi lähestyä ja ymmärtää ihmisjärjen ja filosofian avulla, koska järki ei pysty käsittelemään intellektuaalista, näkymätöntä, jumalallista ym. Melko kuuluisassa ja Valittuihin teoksiin suomennetussa Psalmin 21 selityksissä Luther varoittaa lisäksi turvautumasta uskon sijaan predestinaatioon, koska ihminen ei voi tietää, onko hän predestinoitu. Tällainen pohdinta johtaa vain ahdistukseen. Sidotussa ratkaisuvallassa vyörytetään näiden neuvojen sijaan filosofisia argumentteja Jumalan ennaltatietämisen ja tahdon suhteesta, jotka siis ovat muissa teoksissa esitetyn kanssa ristiriidassa.

    Ristiriidalle on eri selityksiä. Jotkut katsovat, että muut teokset tulee tulkita Sidotun ratkaisuvallan valossa. Toiset, että Sidottu ratkaisuvalta on eräänlainen retorinen argumentti Erasmusta ja luonnollista järkeä vastaan, jonka on tarkoitus osoittaa, mihin umpikujaan järki ajautuu, kun se viedään väistämättömään johtopäätökseensä. Jumalan salattuun vastaansanomattomaan tahtoon ja ennaltamääräämykseen vetoava argumentti olisi tällöin lakia, jonka vastapainona teoksen puhe ihmiseksi tulleesta Kristuksesta ja Jumalan ilmoitetusta tahdosta olisi evankeliumia. Tällöin predestinaatioajatusta ei tulisi ottaa ’at face value’.

    Olennaista on myöskin muistaa, että vaikka ihminen ei voi vain ’temmata’ itselleen uskoa ’ylhäältä’, hän voi käyttää armonvälineitä, kuulla sanaa ja mennä kirkkoon. Myöhemmässä luterilaisuudessa kysymys siitä, miksi kaikki eivät pelastu, liitetään armonvälineiden halveksumiseen.

    Olen käsitellyt aihetta tämän esitelmän jälkimmäisessä osassa, jonka taustana on keskustelu Perusta-lehdessä dosentti Aku Visalan kanssa luterilaisesta pelastusopista:

    https://www.academia.edu/62065586/Eri_tapoja_k%C3%A4sitt%C3%A4%C3%A4_sidottu_ratkaisuvalta_Katsaus_luterilaiseen_pelastus_ja_armonj%C3%A4rjestysoppiin

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Kiitos tästä! Muistan, että yritin lukea Sidotun ratkaisuvallan kolmantena opiskeluvuonna. Kesken jäi. Pari vuotta myöhemmin kahlasin läpi. Valitettavasti seurakuntatyöläinen ei (nykyään) ehdi eikä jaksa lukea kunnon teologiaa ja aika haalistaa senkin osaamisen, jota on ollut. Jäljelle jää vaikutelmia ja kiteytyksiä menneiltä vuosikymmeniltä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Kiitos linkistä. Mielestäni lutherin virheen lähtökohta on ihmisen antropologia joka heijastetaan Raamatun tulkintaan. Hän on saanut vaikutteita pyhän Augustinuksen teologiasta joita hän sitten muokkaa.

      Luterilainen predestinaatio on ilmaistu meillä tunnustuskirjoissa. On hyvin vaikea nähdä, että ihmisen kirkossa käynti ratkaisi tätä ongelmaa. Jumalan edeltätietämisen kohteena ovat kaikki ihmiset ( universaali) sen sijaan valinnan kohteena ( predestinaatio) ovat ainoastaan Jumalan lapset ( ei universaalinen, vaan kohdennettu) tämä tulee esille FC 11:4,5.ssä. Valinta ( predestinaatio) on pelastuksemme syy. Valinta on siis autuumme perustus. Valituille Mt 25:34, mukaan ”valtakunta on ollut valmistettu maailman perustamisesta”.

      Luther on todella ristiriitainen, moni luterilainen teologi nukkuu ruususen unta tämän teologian ympärillä. On kysymys perustavanlaatuisesta asiasta, ei esimerkiksi Miika Ruokasen uusimmasta tulkinnasta, jossa painotetaan retoriikkaa lutherin teoksen kohdalla. Tätä voisi verrata, luterilaisen ja uudestikastajien teologiseen perustavan laatuiseen eroon. Ja se ero on olemassa. Väitän, että luther hylkäsi kirkon tradition ihmisen antropologian kohdalla, ja se oli kohtalokasta.

      Lutherilla valinta ( predestinaatio) ei ole universaali kun taas evankeliumin lupaus on universaali. Mt 28:19. Väärästä antropologista ja predestinaatio opista seuraa väärä armon tulkinta. Kun luterilaiset ajattelevat, että Jumala pelastaa vain tietyn joukon ( yksinkertainen predestinaatio) on armo tällöin rajoitettu. Jumala haluaisi armahtaa kaikkia ( 1 Tm 2:4, Rm 11:32) ja yleisessä sovituksessa hän onkin luterilaisuuden mukaan sovittanut koko maailman synnit ( 2 Kr 5:19 ) Luterilainen predestinaatio käsitys kuitenkin määrittelee ketkä oikeasti pelastuvat, vain ne pelastuvat jotka Jumala käännyttää ( FC 11:4,5).

      Voidaan syystä kysyä eikö tämä luterilainen predestinaatiokäsitys hämärrä ja tee turhaksi koko maailman sovitusta? Jos koko maailma on sovitettu, niin miksi Jumala olisi iankaikkisuudessa valinnut vain tietyt ihmiset pelastumaan. Miten siis sovittaa yhteen koko maailman sovitus, tähän näkemykseen?

      En nyt jatka enempää jos joku muu haluaa puhua. Luterilaisesta predestinaatiosta voisi kirjoittaa uuden blogin?

      Vielä lopuksi, luther itse koki valinnasta ahdistusta. Luterilaisuus ei osaa vastata, lutherin luomaan ongelmaan, edes itse luter ei osaa siihen vastata. Salaisuus on retorinen keino peittää, ongelma joka luotiin. Samoin jos halveksit Jumalan sanaa, tai armovälineitä ei ole vastaus. En tiedä osasinko ymmärrettävästi kuvata asioita.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ilmari Karimies sanoo:

      Predestinaatio on melko monimutkainen aihe yhteen blogiin mahdutettavaksi. Tai tietysti yhden näkökulman voisi mahduttaa, muttei vertailevaa. Olen ajatellut, että kirjoittaisin aiheesta joskus tutkimusartikkelin. Mutta esitelmät ovat nopeita kasata, artikkelit vaativat enemmän työtä ja niitä olisi jonossa useita muitakin…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Sami, puhut taas tästä Lutherin predestinaatiosta, vaikka se on sinulle sanottu että ei ole tuplapredestinaatiota eikä sellaista mitä esität. Se oli lukemani mukaan nuoren Lutherin teologiassa, ei enää kypsän. Luulisin ettei se koskaan ollut edes tuollainen kuin sinä ajattelet hänen ajatelleen. Etkö voi ymmärtää että Lutherkin kehittyi ajattelussaan kun tutki Paavalin kirjeitä ja luennoi niistä, jotka room.kat. kirkossa oli unohdettu. Etenkin siis room.kirje.

    ”valtakunta on ollut valmistettu maailman perustamisesta”. Totta kai on ollut valmistettu maailman perustamisesta saakka. Se on valmistettu niille, jotka ottavat Kristuksen vastaan, avaavat hänelle sydämensä. Jeesus itse sanoo seisovansa ovella ja kolkuttavansa ja jos joku avaa oven, hän käy sisälle ja aterioitsee hänen kanssaan ja palvelee häntä.

    Minusta näyttää että et ota huomioon Jumalan kaikkivaltiutta. Sinusta ihminen ei ole hengellisesti kuollut, vaan pystyvä luonnollisessakin tilassa miellyttämään Jumalaa teoillaan. Hänellä on siis kykyä ottaa yhteyttä Jumalaan. Himosta voi mielestäsi päästä vain kovalla tahdonvoimalla. Käsityksesi syntiinlankeemuksesta on se, joka vie harhaan.

    Sami: ”Voidaan syystä kysyä eikö tämä luterilainen predestinaatiokäsitys hämärrä ja tee turhaksi koko maailman sovitusta? Jos koko maailma on sovitettu, niin miksi Jumala olisi iankaikkisuudessa valinnut vain tietyt ihmiset pelastumaan. Miten siis sovittaa yhteen koko maailman sovitus, tähän näkemykseen?”

    Vielä kerran. Luterilaisuudessa ei ole tuollaista predestinaatiokäsitystä. Kukaan ei voi tehdä turhaksi Kristuksen sovitusta, joka on fakta. Koko maailma on sovitettu, ja siksi juuri evankeliumia julistetaan, mutta kaikki eivät ota Kristusta vastaan syntiensä sovittajana. Mutta muistan että aiemmin kirjoitit siihen tyyliin, ettei evankeliumia kannata julistaa. Tämä tuli esiin, kun kritisoit Sari Savelan kirjoitusta.

    Jumala on valinnut jo aikojen alussa ihmiset pelastumaan Kristuksessa. Tämä on se predestinaatio, jota Luther edusti kypsällä iällään. Kun Raamatussa sanotaan, että ”monet”. Niin ymmärrän sen niin, että siksi sanotaan monet, koska kaikki eivät ota Kristusta vastaan eli evankeliumia ristiinnaulitusta. Eihän voida siis sanoa että kaikki. Mutta huomaa tämä: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi. niille jotka uskovat hänen nimeensä.” Joh. 1:12

    Jumala tietää kaikkitietävyytensä tähden kaiken. Myös sen ketkä, eivät ota vastaan, sillä Hän tietää kaiken. Se ei ole tässä olennaista, vaan se että evankeliumi Kristuksesta saarnataan kaikille luoduille uskon syntymiseksi.

    En ole teologi, mutta minusta tämä on niin selvää ”pässin lihaa”, etten ymmärrä miksi tätä yhä uudestaan otat esille? Jos sinusta ortodoksinen kirkko on oikeassa ja Luther ja luterilaisuus niin pielessä, niin miksi et liity sitten siihen kirkkoon?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Sami, kirjoita sinä blogi luterilaisesta predestinaatiosta. Odotamme innolla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Riitta, olet informoitu väärin. Lutherilla ei ole tuplapredestinaatiota. Lutherilla ei myöskään ole universaalista pelastuskäsitystä, Kristuksessa kaikki ihmiset ovat valittuja. Evankeliumia kannattaa aina julistaa, oikeata sellaista. Lutherin predestinaatio kuului hänen kypsään kauteensa. Sama näkemys löytyy myös tunnustuskirjoissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ilmari Karimies

    Lutherin uskokäsityksestä väitellyt teologian tohtori. Toiminut Helsingin piispan teologisena sihteerinä, kirkolliskokouksen perustevaliokunnan sihteerinä sekä kahdessa pohjoismaisessa luterilais-katolisessa dialogikomissiossa. Reformaation teologian tuntiopettaja Avoimessa yliopistossa.