Kuntavaalit pidetty. Ilo ja surua. Nousuja, laskuja. Täpäriä tappioita, riemuvoittoja. Kansa on puhunut, pulina alkaoon. Mihin olemme menossa?
Istuin jälleen kerran vaalipäivänä äänestyspaikalla Pieni ele -keräyksen lipasvahtina. Hieno tapa viettää demokratian juhlaa. Mikä tämä, moni kysyi. Entinen vaalikeräys (joka jo muutaman vuoden on ollut nimeltään Pieni ele), vastasin. Tuotto menee 17 järjestölle, jotka tekevät vammais- ja terveystyötä.
Epätieteellisen ja osin satunnaisen tukkimiehenkirjanpitoni mukaan kun 100 ihmistä tulee vaalihuoneistoon, heistä noin 10 antaa rahaa keräykseen. Parhaimmillaan sadan satsi tuotti 19 lahjoittajaa, huonoimmillaan neljä. Useimmiten esiintyi luki kahdeksan. Tavallisimin antajat ovat vanhempaa väkeä, mutta myös lapsiperheitä oli joukossa. Kiireinen työikäinen pariskunta harvemmin kaivaa kuvetta. Mutta aina löytyy poikkeuksia. Nuori elämänsä kukoistuksessa oleva mieskin voi yllättäen tyhjentää taskunpohjansa kolikoista kekäyslippaaseen. Monilla oli kertomansa mukaan jokin – etäinenkin – yhtyes tuettaviin järjestöihin tai muutoin kokemus elämän hauraudesta.
*
Menikö ehdokkaasi läpi? Meni selvästi, harmitteli työtoverini.
Hän haluaisi aina vaaleissa antaa äänensä sellaiselle ehdokkalle, joka todella tarvitsee sitä. Siis ehdokkalle, joka pääsee läpi nipin napin.
Olli Seppälä
Edistykselliset voimat etenivät kokonaisuudessaan. Onneksi.
Ai miten niin? Vihreäthän voittivat.
Seppoi Heinola :”Edistykselliset voimat etenivät kokonaisuudessaan. Onneksi.”
Tuosta olen samaa mieltä. Myös omasta pienyrittäjä-nuorimmaisestamme tuli ensimmäisissä kuntavaaleissaan nykyisen asuinpaikkansa kaupunginvaltuuston jäsen. Hän itsekään ei osannut sitä odottaa ja mykistyneinä seurasimme hänen kotikaupunkinsa vaalien tuloksien edistymistä . Toisella paikkakunnalla asuvina olemme kiitollisia kaikille häntä äänestäneille, jotka luottavat häneen samalla tavalla kuin mekin olemme häneen luottaneet.