Vaalilupausten pitäminen voi olla tyhmintä, mitä kansanedustajat voivat tehdä. Silti takinkääntäjiä halveksutaan. Miksi?
Kun tuoreet edustajat alkavat sorvata uutta hallitusta ja sen ohjelmaa, he joutuvat tekemään väistämättä kompromisseja ja myönnytyksiä toisen linjoille.
Parhaimmillaan kompromissien neuvottelu johtaa neuvotteluihin osallistujat näkemään asioita laajemmalla perspektiivillä. He joutuvat kuuntelemaan eri tavalla ajattelevan argumentaatiota ja näkemystä. On yritettävä argumentoida oman näkemyksen puolesta ja retorisin keinoin saada toinen sen puolelle.
Ihannetapauksessa kuunteleminen ei kuitenkaan tarkoita vain oman argumentin pohjustamista. Kukaan ei ole kaikkien alojen asiantuntija. Silti edustajilta vaaditaan mielipiteitä niin energiantuotantoa, taloutta ja terveydenhuoltoa koskevista kysymyksistä. Siksi on hyvä oppia kuuntelemaan muita ja muidenkin puolueiden edustajia.
Itse olen suorastaan tyytyväinen, ettei äänestämäni puolue saa kaikkia asioita läpi.
Otan esimerkin täyttämästäni vaalikoneesta. Siinä ehdokas päätteli, ettei koko Suomea kannata pitää verovaroin asuttuna. Ehdokkaan perustelun mukaan jokaisen on saatava muuttaa, minne haluaa. Tästä olen samaa mieltä.
Asiaa voi kuitenkin katsoa myös toisesta näkökulmasta.
Taloustieteen luennoilla opin, ettei alueellista epätasa-arvoa ole, koska ihmiset asuvat juuri siellä, missä he haluavatkin asua. Toisaalta myös julkisen vallan investoinneilla, infrastruktuurilla ja julkishallinnon toimipisteiden, koulujen ja yliopistojen sijoittamisella on merkittävä rooli siinä, missä yksittäinen ihminen saattaa haluta tai voida käytännössä asua.
Kysymyksen voi siis lukea toisin. Pitäisikö verovaroin luoda edellytyksiä sille, että jokainen voi asua siellä missä haluaa? Tähän kysymyksen lukemistapaan ehdokkaan perustelu näyttää erilaiselta.
Oletetaan, että edustaja olisi kanssani samaa mieltä. Oletetaan myös, että vaalikone vastaus on lupaus äänestäjälle, tätä asiaa minä ajan.
Ollaan hallitusneuvotteluissa ja keskustellaan aluepolitiikasta. Puolueen X edustajan tavoitteena on hajauttaa valtion tutkimustoimintaa maakuntakeskuksiin. Vaalikoneeseen aiemmin vastannut edustaja muistaa luvanneensa, ettei Suomen asumista verovaroin pidä tukea. Kuuluuko tämä siihen?
Kolmannen puolueen Y edustaja muistuttaa, ettei hajauttamisessa ylipäänsä ole taloudellista järkeä. Hän esittää perustelun. Vaalikoneeseen vastannut poliitikko joutuu nyt punnitsemaan toimensa erilaisten näkökulmien valossa.
Hän kallistuu kannattamaan hajauttamista, koska ajattelee sen luovan useammille mahdollisuuksia asua missä he haluavat. Suuri, julkishallinnollinen tutkimuslaitos päätetään siirtää Kainuuseen.
Oleellista tässä ei ole, onko ratkaisu oikea ja lisääkö se hyvinvointia. Oleellista on kysyä, pettikö vaalikoneen täyttänyt ehdokas vaalilupauksensa.
Väitän, että ei pettänyt. Hän arvioi näkemyksiään uuden tiedon valossa ja oli valmis muuttamaan näkökulmaansa. Se on paljon arvokkaampaa, kuin toimimattomiksi osoittautuvista periaatteista jääräpäisesti kiinnipitäminen. Sitä näkee politiikassa ja elämässä ylipäänsä aivan liikaa.
En tiedä, onko sellaisia periaatteita, joista ei uuden tiedon valossa olisi mahdollista luopua. Ainakaan politiikan kentällä sellaisten pitämistä on hankala pitää kovin intellektuaalina asenteena.
Toivottavasti ehdokkaat ovat jatkossakin valmiita tarkastamaan, ovatko heidän takkiensa saumat nurinperin vai oikein päin.
**
Jälkihuomio: toki hajauttaminen ja yksikköjen siirrot tarkoittavat, että entisillä työntekijöillä ei välttämättä ole enää mahdollista asua missä he haluavat. Paljastettujen preferenssien valossahan he halusivat asua siirretyn yksikön edellisessä sijoituspaikassa. Kylläpä menee vaikeaksi tämä politiikka, kun ei ole asiantuntija…
Esimerkin tarkoitus on ottaa enemmän kantaa ajattelemisen tapaan kuin sisällölliseen kysymykseen aluepolitiikasta.
Kun olin yhteiskuntaopin opettaja, kerroin oppilaille, että vaalilupauksia ei oikeasti ole olemassakaan. Mikään lupaushan ei voi täyttyä semmoisenaan, ellei puolue saa vähintään 101 paikkaa eduskuntaan, mikä Suomen oloissa on jokseenkin mahdotonta. On siis vain vaalitavoitteita, jotka ilmaisevat, mihin suuntaan puolue tai yksittäinen ehdokas pyrkii vaikuttamaan. Missä määrin tavoitteet ovat saavutettavissa riippuu sitten siitä, mikä on puolueen parlmentaarinen voima sekä puolueen edustajien neuvottelutaidoista muiden puolueiden kanssa neuvoteltaessa.
Mielenkiintoinen näkökulma lupauksen ja tavoitteen väliseen eroon! Oikeastaan saman tyyppinen sanojen merkityksellä pelaaminen oli koko blogipostauksen taustalla, eli huomio on erittäin osuva.
Erilaisissa medioissa esitetyissä puheenvuoroissa, reaktioissa ja vastauksissa näyttäisi mättävän usein se, etteivät henkilöt puhu samalla tavalla. Vaikka asiasta oltaisiin samaa tai lähes samaa mieltä, keskeiset termit ja käsitteet saatetaan ymmärtää eri tavoin. Siitähän sitä sotkua sitten syntyy.
Yllättävillä määritelmillä voi haastaa sekä itseään että lukijaansa. On vain oltava tarkkana, että muistaa tehdä määritelmät ja kirjoittaa ne riittävän selvästi auki. Tekstin pitäisi olla tulkittavissa ilman erillistä sanakirjaa.