Vaalijulistukseni

Kirkolla ei ole yhtään jäsentä, mutta seurakunnilla niitä on nelisen miljoonaa.

Kirkosta erotaan kirkon takia, mutta siinä pysytään seurakuntien takia. Kukaan ei eroa kirkosta siksi, että kirkkokahvi olisi jäähtynyttä ja pulla kuivaa. Kukaan ei eroa kirkosta siksi, etteivät päiväkerhot, perhekerhot, nuorten kerhot tai vanhusten kerhot olisi viihtyisiä ja asianmukaisesti järjestettyjä. Ei kukaan eroa kirkosta siksi, ettei hautausmaalla ole riittävästi istutuksia ja käytävät haravoituja. Kirkosta ei erota edes siksi, ettei jokainen pappi osaa kuunnella oikein omaisten hätää silloin, kun menetys on ollut kova. Virheitä toki näissä kaikissa asioissa tehdään, mutta eivät kirkosta eroajat ensisijaisesti niitä ajattele.

Kirkosta erotaan, koska julkisuudessa annetaan jäsenille lähtöimpulsseja. Kun arkkipiispa sanoo jotain – viisasta tai tyhmää, oikeaa tai väärää. Kun maahanmuuttajia on liian paljon tai liian vähän. Tai kun on pakkasta ja pimiää.

Usein sanotaan, että kirkko ja valtio pitäisi erottaa toisistaan. Se on jo tehty, mutta joskus käy mielessäni, että kirkko ja seurakunnat pitäisi erottaa toisistaan. Ainakin mielikuvissa.

Seurakunnat ovat siellä, missä kaivetaan hautaa, lämmitetään saunaa, keitetään kahvia, pidetään kädestä, viritetään kitara, jaetaan sanaa ja ehtoollista. Kirkko taas on ohutta yläpilveä.

Minä vierastan sellaisia kirkon julkkiksia, joilla on mielipide kaikkiin oman aikamme eettisiin kysymyksiin ja kova tarve painostaa kirkkoa joko lujaa eteenpäin tai lyödä yhtä kiivaasti jarrua pohjaan. Talking heads, puhuvia päitä.

Päiden sijasta rakastan tekeviä käsiä. Diakonissan käsiä, kun hän tukee vanhusta kynnyksen yli. Suntion käsiä, kun hän asettelee virsien numeroita taululle. Kanttorin käsiä, kun hän johtaa lapsikuoroa. Emännän käsiä, kun hän leipoo. Papin käsiä, kun hän jakaa Herran ruumiin ja veren. Lastenohjaajan käsiä, kun hän leikkii Jumalan kämmenellä.

Rakastan vapaaehtoisten käsiä pitämässä kiinni yhteisvastuulippaasta tai avaamassa ovia pienryhmän kokoontumiselle. Niiden seurakuntalaisten käsiä, jotka menevät ristiin vanhasta tottumuksesta, kun he ajattelevat messua, vaikka eivät enää itse jaksa osallistua.

Vielä useammille käsipareille olisi tarvetta ja tilaa. Tulkaa mukaan ja tuokaa intohimonne tullessanne.

Emme tarvitse unelmia, vaan rehellistä työtä. Emme tarvitse visioita power pointilla tai ilman ainuttakaan pointtia. Tarvitsemme ihmisiä, jotka seisovat tihkusateessa haudalla ja pitävät kohmeisin käsin kiinni virsikirjasta: Sun haltuus rakas Isäni. Tarvitsemme lauantai-illan viimeistelijöitä, jotka laittavat vielä valot pois ja hälyt päälle, vaikka kotona jo lämpiää sauna ja kohta alkaa Banks.

Olen asettunut ehdolle kirkolliskokousvaaleihin. Olen mukana ryhmässä, joka on nimennyt itsensä mahdollisuuksien mukaan. Mahdollisuuksien kirkko. En ole varma, kuinka paljon kirkkomme tarjoaa enää mahdollisuuksia, mutta seurakunnat ovat vielä niitä täynnä. Kannatan sellaisia uudistuksia, jotka antavat seurakunnille enemmän tilaa ja luovat niille voimavaroja. Kaikkea muuta sitten etupäässä vastustan.

En aja muutoksia, koska rakastan niin vietävästi tätä nykyistä. Ja vähän niin kuin tällaisenaan.

Uskoa ei tarvitse uudistaa. Se uudistuu kyllä, jos on kiinni sekä tässä ajassa että Jumalan sanassa.

12 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Hyvä kirjoitus, kiitos.

    Jotkut suomalaiset, jotka eivät käy aktiivisesti seurakunnan tilaisuuksissa, kokevat kirkon touhun liian etäiseksi. Tiedän, että joku on eronnut kirkosta, koska papilla ei ollut aikaa kun hän elämänsä hädässä halusi tavata papin purkaakseen sydäntään. Olisi pitänyt varata aika johonkin tulevaisuuteen. Hädässä oleva pettyi, koska ajatteli papin kuuntelevan ja auttavan kun yhteiskunnan avut eivät enää riittäneet.

    Ymmärrän, että papin aikakin on rajallista, varsinkin yhden papin seurakunnissa, mutta sielunsa hädässä oleva ihminen ei tätä välttämättä jaksa ymmärtää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Ennen vanhaan pettymys kirkkoon oli juuri pettymystä pappiin. Näin meitä 1980-luvulla muistutettiin, kun papin koulua käytiin. Ja voi niitä pettymyksiä syntyä vieläkin, ihmisiä kun vain ollaan. Mutta nykyajan eroajat eivät taida pappeja edes nimeltä tietää, hyvä jos tietävät, mihin seurakuntaan kuuluvat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Monilta osin asia on kuten kerrot, moni seurakuntalainen ei tosiaan tunne pappeja tai muita srkn työntekijöitä nimeltä tai ulkonäöltäkään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kuosmanen sanoo:

    Teemu, voisin sinua ja ohjelmaasi äänestää. Jos siis voisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    ”Emme tarvitse unelmia, vaan rehellistä työtä. Emme tarvitse visioita power pointilla tai ilman ainuttakaan pointtia. Tarvitsemme ihmisiä, jotka seisovat tihkusateessa haudalla ja pitävät kohmeisin käsin kiinni virsikirjasta: Sun haltuus rakas Isäni. – -Kannatan sellaisia uudistuksia, jotka antavat seurakunnille enemmän tilaa ja luovat niille voimavaroja. Kaikkea muuta sitten etupäässä vastustan.”

    Poimin yllä muutamia helmiä hienosta blogista. Tällainen vaaliohjelma motivoisi ainakin ak:n vaaliuurnille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Käsittämättömän hieno bloggaus. On varmasti rustaaminen vaatinut aikaa, tällainen ei synny ihan käden käänteessä. Tästä saa hyvän käsityksen Teemun seurakuntakäsityksestä. Teemu ei jää käsitteelliselle tasolle, vaan sanoo käsipäivää ihan tavallisille tallaajille ja tahtoo tietää, kuis käsi käy.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Jalava sanoo:

    Perustyön arvostamista, seurakuntalaisen lähellä ja rinnalla. Todella hyvin olet sitä kuvannut.

    Yhtä lausetta kommentoin: ”En aja muutoksia, koska rakastan niin vietävästi tätä nykyistä. Ja vähän niin kuin tällaisenaan.”

    Näin varmaan monet ajattelevat ja toivovat: ”Kunpa mikään ei muuttuisi”. Mutta kun maailma ei ole sellainen. Maailma ympärillämme ja elämän muodot muuttuvat. Kirkon on pysyttävä siinä mukana ja huolehditava, että ikiaikainen sanoma tavoittaa nykyihmiset. Tästä huolehtiminen on päättäjiksi valittujen tehtävä, muun muassa kirkolliskokouksen.

    Muotoilen itse näin: ”Koska rakastan tätä kirkkoa, yritän pitää sen ajan tasalla.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Tästä olemme hyvin eri mieltä. Muutosjargonia olen kuunnellut ainakin 70-luvulta asti, mutta en käy nyt sanomaan siitä sen ilkeämmin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Jalava sanoo:

    Teemu, ajattele kuinka paljon yhteiskunta ja kirkko ovat muuttuneet 1970-luvulta lähtien. Siitä taidamme olla samaa mieltä, ettei kannata – eikä ole syytäkään – sanoa ilkeästi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Kirkossamme on erilaisista näkökulmista eri tavalla ajattelevia ja kokevia ihmisiä. Koetin tuossa varsinaisessa blogitekstissäni avata omaa ajatteluani. Eiköhän se riitä tällä kertaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    Tämänkö takia todella … ”Kannatan sellaisia uudistuksia, jotka antavat seurakunnille enemmän tilaa ja luovat niille voimavaroja”.

    Kirkkoko on viemässä seurakunnissa tilan ja mahdollisuuden toimia. Minusta ehdokkaalla on varsin romanttinen ja jopa vääristynyt kuva, mistä kiikastaa: eli tosissaanko vapaudesta ja rahasta. Elävä ja toimiva seurakuntako tulee käsittää yhä yhtä kuin sen virkakunta, jonka hoksausten, voimien ja taitojen varassa se yksin elää tai kuolee.

    Kyllähän totuus on se, että kun kirkkoon kuuluu yhä 73% väestöstä, voimavarojen puutteesta ei edelleenkään voi olla kysymys. On vain liian vähän rehellistä yritystä nähdä nuo ympärillä olevat voimavarat ja samalla omistaa taito ja viitseliäisyys luoda sille aitoja palvelun ’työkuvia’ ja tehtäväpaikkoja. Ala-arvoista johtamista, heikkoa tehtäväymmärrystä ja suunnitelmien sekä strategioiden jalkauttamista kyllä eletään kirkossa todeksi – paljon julistuksia ja puhetta, vähän villoja.

    Mitä taas innovatiivisuuteen tulee, noilta osin kuulee hyvin vähän kirkossa moitteita ’kaavoista’ poikkeamisista jaetun ja karsintoja tapahtuneen. Vapautta (siis sitä tilaa) on siis hyvin tarjolla ollut, jos vain viitseliäisyyttä ja aidosti kuulevia korvia on ollut paikalla. Arki vain on usein tainnut olla toinen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Tekstiin ei pidä ajatella sellaista, jota sinä ei ole kirjoitettu eikä tarkoitettu. Kun on kysymys vaalijulistuksesta, kysymys on tietenkin asioista, jotka kuuluvat kirkolliskokouksen toimivaltaan ja ovat asioita, joista siellä päätetään. Paavo Eeron havainnot ja kokemukset ovat varmaan oikeita ja aitoja, johtopäätökset viisaita, mutten kirjoittanut niistä. Tarkoitin sitä, että kun tulevaisuudessa tulee vastaan uudistuksia, kannatan niissä sellaista linjaa, joka on seurakuntakeskeinen ja -lähtöinen. Tekee tilaa seurakuntien omille ratkaisuille ja paikalliselle päätöksenteolle. Uudistuksia, joissa pyritään asettamaan perustyön resursointi muiden intressien edelle. Nämä uudistukset koskevat lähinnä rakenteita ja lainsäädäntöä.

      Ilmoita asiaton kommentti