Vaalien lähestyessä syntyy vaalihiljaisuus
Täällä K24:ssa keskustellaan kirkosta nyt myös kirkolliskokousvaaleja ajatellen, kiitos keskustelijoille! Mutta keskustelupiiri voisi olla laajempi, kyse on sentään kansankirkosta, jonka jäseniä on yhä lähes 70 pros. suomalaisista, ja jonka merkitys yhteiskunnassamme on tätäkin suurempi.
Isoissa medioissa kyllä arvostellaan kirkkoa vaalien välillä. Moititaan ja kehotetaan kirkkoa tekemään tai olemaan tekemättä sitä tai tuota. Mutta nyt, kun olisi aika vaikuttaa, ollaan hiljaa. Onko Ylessä tai muissa valtamedioissa perinteisen koulujen joulujuhladebatin jälkeen ja ylipäätään laajemmin ollut kirkkoaiheita esillä?
Tuntuu, että kun kirkon vaalit lähestyvät, syntyy vaalihiljaisuus. No, vaalirauha on tietysti hyvä asia. Emme kaipaa skandaaleja, mutta asiallinen keskustelu olisi paikallaan.
****
Kirkossa on paljon hyvää ja muuttumatonta, mutta myös paljon petrattavaa. Siksi halutaan tehdä työtä seurakunnan ja kirkon luottamushenkilöinä.
Kirkon perustehtävä on ihmisten hengellisen elämän ja ihmisten yhteisön tukeminen, pitää yllä armon ja toivon näkymiä.
Entäs, mitä pitäisi petrata? Parannettavaa on välittämisessä. Voisimme tehdä enemmän heikoimmassa asemassa olevien lähimmäistemme hyväksi. Yhteiskunnassa arvot ovat koventuneet; kirkon on toimittama siinä vastavoimana lähimmäisenrakkauden ja yhteisvastuun puolesta.
Tarvitaan enemmän aitoa yhdessä tekemistä. Se kuuluu koko kirkon ja sen seurakuntien olemukseen. Välitämme ihmisistä ja ympäristöstä, lähellä ja kaukana. Kristuksen kirkko on maailmanlaajuinen.
Parannettavaa on suvaitsevaisuudessa. Kirkossa on hyväksyttävä erilaisuus ja jokainen ihminen riippumatta hänen syntyperästään tai vaikkapa sukupuoli-identiteetistään. On löydettävä sovintoratkaisu avioliittokysymykseen.
On pidettävä huoli taloudesta, jotta rahat riittävät laadukkaan toiminnan järjestämiseen. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että hallintoa on kevennettävä. Lausetta käytetään paljon, mutta sitä on toteutettava niin isoissa rakenneratkaisuissa kuin monissa pienemmissä päätöksissä.
On toimittava entistä tehokkaammin koko kirkkona, eikä tilannetta helpota, jos tiukkuutta siirrellään kirkon ja seurakuntien välillä.
On vahvistettava jäsendemokratiaa. Ajattelen, että kirkko kasvaa seurakuntalaisista, alhaalta ylöspäin, jos sitä ajattelee organisaatiokaaviona. On lisättävä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
On edelleen kehitettävä viestintää ja käytettävä kaikkia kanavia sekä lisättävä sähköisiä palveluja. Monimutkaiset kirkon vaalit kaipaavat selkeyttämistä. Annetaanko seurakuntalaisten oikeasti vaikuttaa vai eikö?
Kulttuurienvälisyys on yksi keskeinen trendi. Kulttuurienvälisyys ei liity enää vain maahanmuuttoon, sillä myös oman maan sisällä on erilaisia kulttuureita, joiden keskellä kirkolla ja kristinuskolla on oltava oma sijansa.
Minusta kirkon on elettävä tämän ajan ihmisten arjen keskellä, elettävä todeksi omaan sanomaansa. Se tarkoittaa, että kirkkoa on koko ajan uudistettava, jotta sen alkuperäinen tarkoitus toteutuisi.
13 kommenttia
Kummastelinkin jo tuota mihin kakki hyvät keskustelut ja keskustelijat ovat kadonneet.
Seppoa harmittaa se ettei kakki kirkon jäsenet vielä ole uskossa. Ihan hyvä harmi. Entäpä jos kakki ne kirkon jäsenet, jotka ei vielä ole uskossa lähtisivät. Se merkitsisi silloin sitä, ettei heillä olisi edes mahdollisuutta kuulla hyvää sanomaa. Nyt kukin heistä voi tulla kirkkoon silloin kun heillä on siihen tarve.
Muistelen lukeneeni Anglikaanisen kirkon jossain artiklassa, opinkohdan selityksessä, kasteen ymmärrettävän työvälineenä kirkossa, millä Ihminen tulee tai saatellaan seurakunnan, tahi kirkon jäseneksi, ja samalla Hänelle luetaan lupaukset joita kirkko pitää asialle olennaisena jäsenenä olemiseen. Näihin kuuluu myös lupaus toivosta katsoa ja uskoa iankaikkisuuteen matkan täällä päättyessä.
Sitä en tiedä katsotaanko Englannissa opettamista ja hengellistä tiennäyttöä yhtä välinpitämättömästi tarpeelliseksi kuin täällä Suomessa. Sunnuntaisin heillä on kuitenkin useampia mahdollisuuksia katsoa osallistumistaan kuin täällä missä papit työstä huolimatta katsovat hyväksi pyhittää myös kristillistä lepopäivää harkinnalla.
Esimerkiksi lauantai iltapäivän kohtaaminen kirkossa olisi semmoinen missä Ihminen kauppakassiensa, ja mahdollisten lasten kanssa tulee kirkkoon, jättää enimmät vaatteet penkkiin, ja tulee sen jälkeen Ehtoollispöytään lastensa kanssa.
Edellämainittu asia hoitaisi nyt pitkän 1200·1300.aa luvun loppuun katsotun ymmärryksen sinänsä hyvistä osista välttämättöminä Ehtoollisen asiaan, mutta ei Ehtoollisvieraan asian ymmärtääkseen täydy olla todistamassa Sen asettamista ollakseen oikeudellisesti läsnä, ja ymmärtääkseen sen henkilökohtaisesti koskettavan juuri Häntä kuten muita osallistujia.
Toki sunnuntaisin klo 10.n voitaisiin asiaa katsoa perinteen mukaan ja sallia ja kuunnella siihen koko viikon kestänyt papin saarnan valmistelu tuotoksena.
”jonka jäseniä on yhä lähes 70 pros. suomalaisista.”
Kuinka suuri prosenti näistä on aidosti uskossa ja moniko kuuluu kirkkoon vain muodon- ja/tai siirtymäriittirituaalien vuoksi?
Ilmoita asiaton kommentti