Uusi Kirkko on rajun reformin edessä
Kirkko on rajun reformin edessä ja haluan antaa siihen oman näkökulmani ex-lestadiolaisena, ex-kirkkouskovaisena ja organisaatioiden muotoilijana. Teksti on kovaa ja muutostarve on isolle ja jäykälle, Raamattuun nojaavalle organisaatiolle ehkä liiallinen haaste. Kirjoitukseni nostaa arvoituksellisen Luojan ylivertaiseen asemaan ja kyseenalaistaa kaikki kristinuskon suunnannäyttäjät ja instituutiot, joiden takana on ihminen.
Ideaalissa nostan uskon keskipisteeseen ihmisen ja Luojan parisuhteen ja samalla muotoilen mielessäni Kirkon nykyaikaan. Kiitos etukäteen, jos jaksat lukea kirjoitukseni ja toivon, ettet loukkaannu erilaisista mielipiteistäni.
Alla oleva kappale on lyhennelmä tekstistäni, jos et jaksa lukea sen pitkää versiota loppuun saakka.
Nykyaikaan vastauksia antava kirkko muistuttaisi sisällöltään kirjoitukseni ideaalia, josta lisää jäljempänä. Luettelen alla tärkeitä reformin elementtejä, jotta kirkolla olisi edessään hyvä tulevaisuus ja merkityksellinen, perusteltu asema yhteiskunnassa.
- Uskon keskipiste on ihmisen ja Luojan välinen yksilöllinen suhde, jota kukaan muu ei voi mestaroida. Mutta sitä kannattaa kaikkien kuunnella.
- Jumaluuden tarkka määritteleminen on turhaa, koska siihen ei ole kenelläkään osaamista. Jumalsuhde tarkoittaa eri ihmisille eri asioita ja pyhyyttä voi kokea monin tavoin.
- Raamattu ja muut tunnustuskirjat kumotaan kirkon ylimpinä auktoriteetteina, pyhiä kirjoituksia ei ole.
- Jeesus nähdään hyvänä ihmisenä, jonka viesti keskittyi välittämiseen. Pyhiä ihmisiä ei ole ollut eikä tule olemaan.
- Helvettiä tai kadotusta ei ole, eikä tuonpuoleisesta tiedä kukaan mitään. Käännytystyötä ei tarvita, sillä Luojan luomassa ja tässä on hyvä olla, jos kunnioitamme toisiamme. Taivas on tässä ajassa yhdessä ymmärtämistä, kasvua, välittämistä ja turvan tunnetta.
- Kirkko keskittyy monimuotoisen jumalsuhteen kuuntelemiseen ja ihmisen hyvinvointiin ja suuntaa resurssinsa auttamiseen. Se kerää vapaaehtoisia yhteisölliseen tekemiseen ja on vuorovaikutuksessa ihmisiin nykyaikaisin tavoin. Kirkko ja siinä toimivat ihmiset muuttuvat ajassa, jatkuvasti.
Alla oleva teksti selittää ideaaliani uudesta kirkosta ja avaa vanhan kirkon opillisen solmun
Kuvittelen mielessäni ideaalin uudesta kirkosta. Kirkollisesta uskosta luopuneena ajattelen, että Usko, Valaistuminen, Jumaluus tai Pyhyys on ihmisen yksilöllistä parisuhdetta arvoituksellisen Luojansa kanssa. Parisuhteeni ei ole yhdestä puusta veistetty muoto, jota voi mestaroida meitä – Luojaa ja Minua – paremmin toinen ihminen tai yhteisö. Luoja on Luoja ja ihminen on ihminen. Olkoon se ero iso.
Toiselle Luoja voi avautua elävänä luonnossa ja toiselle se on lohduttavaa vuoropuhelua ja itsensä tutkistelua tienhaarassa olevalle ihmiselle. Tuomio, pelastus, käännyttäminen tai tuonpuoleinen ovat vieraita sanoja ja erilaisen ihmisen ja luonnon kunnioittaminen ovat konkreettisinta uskon sisältöä. Ja sitten on yhteisö, jossa ihmiset voivat tuntea yhteenkuuluvuutta, jakaa kokemuksiaan, auttaa avun tarpeessa olevia ja siinä sivussa kasvaa ymmärtämään itseä ja toisia, pyhyyden ja jumaluuden monia kasvoja ja erilaisuutta. Toinen ihminen ei ole toista suurempi tai viisaampi. Usko on elämistä, ei kuolemista varten. Ja Sana, se ei ole kiemuraista ja ajastaan jäljessä olevaa keskiaikaista oppirakennelmaa, teologiaa tai vallan pitimiksi rakennettuja pyhiä lauseita, vaan yksinkertaista välittämisen viestiä, josta saa voimaa se pienempikin ihminen. Kirkko on yhteiskunnan pehmeä tyyny, sielu, yhteisöllisyyden ja välittämisen alusta ja tuki ihmisen kasvussa ja vaikeissa hetkissä. Taivas on tarjolla tässä ajassa.
Edellä kuvattu tilanne on tietenkin ideaali ja todellisuus näyttäytyy aivan toisenlaisena. Se toista suurempi ihminen on haistanut aikaa sitten vallan polttopisteen ja muotoillut sen tueksi Pyhät kirjoitukset, joissa ihmisen ja Luojan väliin vasta tarvitaankin, paljon ja kokonainen Hallintohimmeli, kirkko. Sen keskeinen päämäärä on ollut yksilöllisen jumalsuhteen murtaminen ihmisen ja kirkon väliseksi parisuhteeksi, jossa vasta mestaroidaankin. Toinen ihminen on nyt toista suurempi ja opettajan asemassa. Luojalle on varattu tarinassa sivuosa ja jokunen sivulause. Kuulostaa hullulta ja sitähän se kyllä onkin.
Palataan ajassa taaksepäin kirkkohistoriassa. Kirkon ja seurakunnan vallan vankkureiksi on pykätty suurten ihmisten kirjoittama tarinakooste, Raamattu, joka on kuulema Luojan sanaa kannesta kanteen. Myöhemmin kirjaa on täydennetty ja sanomaa viilattu, riidellen tosin, kasalla keskiaikaisia tunnustuskirjoja, nekin kaikki pyhiä. Omien kirjoitustensa saattelemana se Suurempi ihminen on saanut tehtävänsä suoraan itseltänsä Luojalta, kuinkas muuten. Jumala on tullut ihmiseksi Jeesuksessa ja näin valta ja sanoma siirtyy uskottavasti pieneltä luojalta suurelle ihmiselle, opetuslapsille ja lopulta kirkolliselle hallintohimmelille, joka mustasukkaisena haalii itselleen tehtäviä, asiakkaita, rahaa ja valtaa. Parhaansa mukaan se mestaroi vallan polttopisteessä, ihmisen ja Luojan välissä. Se opettaa, rakastaa ja pelastaa. Toisella kädellä se kurittaa, sortaa, syrjii ja tuomitsee kadotukseen.
Ihmisestä on tullut Luojaansa suurempi. Mestari. Primus inter pares. Ihmisen nimeen.
Pienen ihmisen narratiivissa perisyntiin langenneen ihmisen pelastaa Jumalan asettama hallintohimmeli, jonka sydämenä toimii sana, kaste- ja pelastusoppi, sakramentit, kirkkojärjestys, seurakunta, sanansaattajat ja mitävieläkaikkea. Pyhiä kaikki, vaikka ovatkin ihmisen tekosia. Seurakunta kaitsee kuulevia lapsiaan, lisääntyy käännytystyön seurauksena ja kurittaa uppiniskaisia. Kuuliaiset saavat palkintonsa ylhäältä ja kovakorvaisille käy köpelösti. Kuolemanpelko on hyvä konsultti.
Hämmentävää tässä tarinassa on se, että Luoja, joka on sopivissa väliköissä ja puheissa se kaikkein Suurin, ei olekaan lopulta yhtään mitään, vaan toimii vallan välineenä Luojaansa suuremman ihmisen tarpeissa. Kaiken Alku, Luoja, ei olekaan kykenevä aitoon parisuhteeseen luomansa pienen ihmisen kanssa; kuuntelemaan, ohjaamaan, lohduttamaan, neuvomaan ja toimimaan tienviittana risteyksissä. Luojan suuhun on laitettu sanoja ja kirjoituksissa Herra toimii maallisen pyhyyden takuumiehenä. Lohtua etsivälle armo on tyhjä sana, sillä usko tulee kuulemisesta, Sanasta, jonka ehdot ovat armottomat.
Näen asian näin; Jos Luoja tai Jumaluus on tosi, ihminen ei voi olla toista suurempi. Ihminen ei tarvitse pelastusta tai käännytystä Jumalan omasta työstä. Usko on kahdenvälistä vuorovaikutusta, jonka seurauksena me kaikki voimme paremmin. Kirkon tulisi palvella sitä suurinta, Luojan ja ihmisen välistä parisuhdetta, ja olla siinä asiassa oppipoika kaiken matkaa.
Uskallan sanoa tämän ääneen: Kirkko on aikamme Epäjumala. Hitaasti kypsynyt itsensä petos, jonka toimijat tarkoittavat ja tekevät kuitenkin hyviä asioita monin tavoin. Siitä huolimatta, Raamattuun, keskiaikaisiin kirjoituksiin ja pelastusoppiin pohjautuva, syrjintää harrastava ja Luojaa suurempi Hallintohimmeli on itsensä kanssa opillisessa solmussa, jonka avaaminen ilman isoa reformia on mahdotonta.
Solmu aukeaa, kun Luoja on ainoa ylivertainen, Pyhä pyyhitään pois kaikesta inhimillisestä, eikä toinen ihminen ole toista suurempi.
Hyvää Kesää ja terveisin, Heikki Halme
Tätä suurta tuskaa tuottaa väärä uskonnollisuus, lestadiolaisuus. Lestadiolaisuus on tiukka yhteisö jossa ihmisen oma tahto murretaan yhteisö palvelukseen ja vanhinten auktoriteetin alle. Joissakin lestadiolaisissa haaroissa Lapin vanhimmat ovat kunkkuja. Voimia sinulle Heikki.
Kiitos kommentistasi! Ei tässä kuitenkaan suuren tuskan äärellä olla. Minua on aina harmittanut se, että ihminen on nostanut itsensä jumalalliseen asemaan. Pienenä pysyminen on haasteellista ja joillain tuntuu olevan taivaalliset salat ja avaimet omissa taskuissaan. Lapin vanhimmat ovat tuttuja 40 vuoden takaa ja niissäkin taskuissa on ollut avaimet yläkertaan ja ihmistä suurempaa viisautta kosolti. Hyvää jatkoa sinulle, mennään kevyin mielin eteenpäin!
Kirjoitus on paluuta yksijumaluuteen . Ei syntiä ja sitä myöten ei pelastuksen tarvetta eikä messiasta , synnin sovittajaa.Ei pyhiä tekstejä eikä organisatioita pappeineen ja kirkkoineen.
Käytännössä tällaiset virtaukset ovat olleet tapetilla jo aika pitkään. New Age n eri suuntaukset , silloin kun heillä on Jumala kuvassa mukana, ovat sukua kirjoittajan näkemyksille. Taikka sitten aikaisemmat liikehdinnät , niinkuin atroposofia tai svedenbogilaisuus , jotka samalla tavalla haluavat vapautua dogmien ja hierakioiden maailmasta.
Tämä on hengeltään jonkinlaista uusgnostismia. Sellaisen ajattelun mukaan pyritään suoraan jumalasuhteeseen, sellaiseen joka vähitellen henkistää harjoittajansa ja samalla nostaa häntä korkeammalle moraaliselle tasolle.
Ihan tervetullutta tällainenkin haaste on ja varsinkin kirkko ja herätysliikeuskovaisille. Saa nähdä miten tällaiseen suhtaudutaan . Syntyykö oikeata keskustelua vai ainoastaan tuomitsevaa hylkäämistä..
Ajattelen, että syntiä me osataan tehdä kovastikin, mutta sen kanssa voisi opetella toimimaan jo tässä ajassa. Luulen, ettei nykynuoriso osta enää Jeesusta, Raamattua, helvettiä tai taivastakaan ja vielä vähemmän sitä, että joku toinen ihminen on niistä perillä. Raamatun teksti on ajassa vanhentunutta ja karua kuultavaa monen mietteliään mielissä ja useimpien kirkollisten riitojen lähde. Kirkon olisi syytä avautua kuuntelemaan ihmisten omia kokemuksia jumaluudesta ja pyhyydestä ja ammentaa sieltä uutta nöyrin mielin, kun kukaan meistä ihmisistä ei oikeasti tiedä mistään juurikaan mitään. Itse luottaisin Luojan kykyyn olla vuorovaikutuksessa luomansa kanssa. Hyvää alkanutta viikkoa ja kiva kun kommentoit.
Heikki H,
Kommentoin kohta kohdalta:
1. Uskon keskipiste on ihmisen ja Luojan välinen yksilöllinen suhde, jota kukaan muu ei voi mestaroida. Mutta sitä kannattaa kaikkien kuunnella.
Vastaus: Juuri näin Kirkko opettaa.
2. Jumaluuden tarkka määritteleminen on turhaa, koska siihen ei ole kenelläkään osaamista. Jumalsuhde tarkoittaa eri ihmisille eri asioita ja pyhyyttä voi kokea monin tavoin.
Vastaus: Ei kukaan kristitty tähänkään asti ole rohjennut määritellä Jumalaa.
3. Raamattu ja muut tunnustuskirjat kumotaan kirkon ylimpinä auktoriteetteina, pyhiä kirjoituksia ei ole.
Vastaus: Raamattu on ihmisten tuottamaa kirjallista Traditiota, joka on syntynyt Pyhän Hengen innoituksesta ja on kirkolliskokousten hyväksymä. Kristityille Raamattu ei tietenkään ole ylin auktoriteetti vaan Jumala.
4. Jeesus nähdään hyvänä ihmisenä, jonka viesti keskittyi välittämiseen. Pyhiä ihmisiä ei ole ollut eikä tule olemaan.
Vastaus: Jeesus on täysi ihminen ja täysi Jumala. Jos tästä luopuu, niin astuu kokonaan kristinuskon ulkopuolelle perustamaan omaa uskontoa. Tämä on tietysti täysin sallittua, vaikka selvyyden vuoksi olisi hyvä keksiä uusi nimi uudelle uskonnolle.
Pyhiä ihmisiä on! Katso heidän elämänkertojaan vaikkapa ortodoksisen Kirkon synaksariosta, alla pari linkkiä:
https://ort.fi/pyha-marttyyri-neaniskos-viisas
https://ort.fi/vanhurskaat-teofanes-ja-pansemne
https://ort.fi/uutishuone/2019-06-04/pyhittaja-johannes-valamolainen-5-kesakuuta
5. Helvettiä tai kadotusta ei ole, eikä tuonpuoleisesta tiedä kukaan mitään. Käännytystyötä ei tarvita, sillä Luojan luomassa ja tässä on hyvä olla, jos kunnioitamme toisiamme. Taivas on tässä ajassa yhdessä ymmärtämistä, kasvua, välittämistä ja turvan tunnetta.
Vastaus: Ketään ei saa eikö voi käännyttää. Kristityllä on kuitenkin eettinen vastuu kertoa uskon mahdollisuudesta lähimmäisilleen. Kun uskomme kerran lupaa ikuisen elämän, olisi eettisesti väärin salata se.
6. Kirkko keskittyy monimuotoisen jumalsuhteen kuuntelemiseen ja ihmisen hyvinvointiin ja suuntaa resurssinsa auttamiseen. Se kerää vapaaehtoisia yhteisölliseen tekemiseen ja on vuorovaikutuksessa ihmisiin nykyaikaisin tavoin. Kirkko ja siinä toimivat ihmiset muuttuvat ajassa, jatkuvasti.
Vastaus: Hyvinvoinnilla ja kristittynä elämisellä ei välttämättä ole yhteyttä. Jeesus lupasi peräti päinvastaista: ”Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ’Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.” (Joh. 15:20).
Vastaan muutamaan kohtaan kirjoituksessasi. Kohta 3. Aika moni pitää muuten Raamattua ylimpänä auktoriteettina ja niinpä tuo ihmisen kirjoittama hankala teos aiheuttaakin riitoja jatkuvasti. Luojan kuunteleminen ja toisten ihmisten kunnioittava kohtaaminen jää oppiriitojen alle. Pyhän Hengen innoittamaksi sen on mieltänyt moni kirkollinen johtohahmo, kirkolliskokous ja uskova, mutta onko asia niin? Minusta ei. Luoja on Luoja ja ihminen on ihminen. Kunnioitan silti toki mielipidettäsi.
Kohta 4: Hyvä huomio, kristinusko nimenä ei olisikaan relevantti enää. Jotain muuta tilalle. Kohta 5: Ikuista elämää lupaa kuulevalle muuten melkein kaikki uskonnot. Olet varmaan huomannut, että peruslogiikka lähes kaikkien uskontojen kohdalla on melkein sama. Suurempi ihminen on saanut jumalallisen tehtävän ja se pienempi tottelee, peloissaan. Kohta 6: Hyvinvointia syntyisi siitä, jos kohtelisimme toisiamme kunnioittavasti, kuten Jeesus monesti opettaa. Ehkä uskon keskeinen sisältö onkin vähemmän opillisissa asioissa ja enemmän käytännön asioissa ja toisen kohtaamisessa? Kiitos sinulle että vaivauduit kirjoittamaan.
Hyvä Heikki H,
Kirjoitit: ”Suurempi ihminen on saanut jumalallisen tehtävän ja se pienempi tottelee, peloissaan. ”
Tällä näkemyksellä ei ole mitään tekemistä kristillisen uskon kanssa. Jos joku näin opettaa niin kannattaa jättää huomiotta ja pysyä erossa.
Uskon ydin ja Jumalan rakkaus ihmiseen, ei mikään pelottelu.
Uusi kirkon oppi syntyy kun se toteuttaa tutkijoiden tietojen pohjalta Korkeimman sanansaattajan Jeesuksen mahdollisimman realistisen sanoman. Se tulee tapahtumaan seuraavien 50-100 vuoden sisällä.
Se merkitsee ihmisten kirjoitusten hylkäämistä Raamatusta alkaen. Myls ihmisten tekemien päätösten uudelleen arvioimista kirkolliskokouksista alkaen. Me emme valitse jumalia itsellemme.
Uskon käsitykseni perustuvat tutkijoiden mahdollisimman realistisiin tuloksiin. Kirkon olisi syytä kirjoittaa uusi realistinen lähestymistapa. Olen itse kirjoittanut yhden uuden reformaation lähtökohdista kirjan ” Kristinuskon kirja ”.
Olen valmis realistisesti perustelemaan näkemystämi.
Heikki Halmeen teksti on puhutteleva. Pieneen kommenttiini ei vaikuta blogistin kertoma taustansa.
Kyllä Me opetusta ja hengellistä tiennäyttöä tarvitsemme, ja aivan Uuden Testamentin Jeesuksen kolmen opetuksen mukaan.
Tarvitsemmeko sitten jokaviikkoista Kristuksen Uhrin jokaviikottaista uudelleen uhraamista uhraamisen ja nauttimisen merkityksessä tulevaisuuden kirkossa.
Itse katson ettei tarvita vaan tulevaisuudessa jokunen pappi vuorollaan keskenään hoitaa ko. sakramentin vanhana perinteenä.
Yksi asia on edellisessä myös se ettei tähän asti ole uskallettu katsoa vanhan perinteen jatkamista Ihmisen älyllisen toimintakyvyn ylläpitämisen asiassa mihin liittyy Ihmisen omien kykyjen mahdollisuudet toimia, ja toisaalta Jumalamme vastaukset silloin kun jotakin aikaan saamme.
Onhan tässä indoktrinaation asiaa kylliksi, mutta tänä päivänä kirkkomme elinkeinon harjoittamista asia ei haittaa.
Kyllä, varmasti asia tulee muuttumaan kun muutakaan mahdollisuutta ei ole.
Kirkon diakonia·, vanhus·, ja lapsityö saavat ja voivat säilyä.
Kadotustuomion ja perisyntikäsityksen tilalle tulee kertoa syntiinlankeemuksen suurista lahjoista mitkä silloin kahdeksannen päivän Ihmisen anomalian diskontinuiteetti sai kehittyäkseen hiljalleen kivun, kieltäymyksen, epäonnistumisten, ja tuskastumisenkin kautta yrityksen ja erehdyksen myötä eteenpäin historiassaan noustakseen ajan mittaan moraalisessa ymmärryksessään ja tämän kautta myös henkisessä tasossaan. Tässä huomatakseni on Jumalamme tarkoitus.
On hämmentävää kirkollisen statuksen tänä päivänä olevan voimissaan kansan kirkossamme kun osa Ihmisen voimavaroista menee sinne minne energiataloudessa ei olisi aihetta. Eihän Ihmisen ole tarkoitus kristittynä elämisessään ensin luopua kaikesta hyvästä saamastaan elämänsä lahjoina, ja sitten rukoilla samoja asioita Jumalalta takaisin
Jeesuksesta olisikin kiinnostava lukea tieteellistä tietoa lisää. Varmaankin ollut fiksu ja lähimmäistä rakastava saarnamies. Allekirjoitan kyllä kaiken sen, missä opetti kohtaamisen jaloa taitoa, eikä kannustanut kivillä heittelemään. Mutta että Jumalan Poika, sitä minä tässä epäilen. Mistä se tieto on peräisin? Varmaankin ihmiseltä, joka tietää enemmän ja on suurempi toista ihmistä. Ja hei, tässä kohdin on aika vaikeata vedota Raamattuun, jossa niin lukee. Sekin on ihmisen kirjoittama. Mutta sanomattakin on selvää, että kunnioitan muitakin mielipiteitä.
Niin, edellisessä oli asia mikä jäi kirjoittamatta, eli miksi Kristuksen kertakaikkista Uhria täytyy jäljitellen uudestaan toistaen uhrata jokaviikkoisissa kirkkomme palvelusmenoissa. Eikö sanallinen muistaminen riittäisi.
Kohtuullisesti katsoen asiassa ei ole hiventäkään muuta ajatusta kuin uhripappeuden ylläpitäminen kirkon laitoksen keskeisenä menona muodoissa.
Samalla tällä ylläpidetään Jumalanpalvelusta keskeisenä toimintaympäristönä minne kaiikien tulisi katsoa ja puhaltaa.
Jeesuksen historiallisuuteen liittyen voi huomata mitä Filon Aleksandrialainen jätti kertomatta.
Onko sitten kovasti merkitystä oliko Jeesus Jumalan adoptoima, vaikko oma Poika. Mielestäni ei ole Jumalan mahdollisuuksiin katsoen.
Adoptionaalisuudesta luovuttiin vuoden kuluessa kristinuskon tullessa Rooman Valtakunnan uskonnon harjoittamisen asiaksi.
Heikki Halme,
tieteellistä tietoa Jeesuksesta voisit löytää John Dominick Crossanilta: The Historical Jesus: The Life of a Mediterranean Jewish Peasant (1991); Jesus: A Revolutionary Biography (1994); Who Is Jesus? Answers to Your Questions about Historical Jesus (1999), ehkä myös The Essential Jesus: Original Sayings and Earliest Images (1994); Kaikkien kustantaja HarperSanFrancisco. Amazonilta löytyy, ja edullisesti pehmeäkantisina. Niitä odottaessa voit vilkaista myös girardilaista (Rene Girard: sosiologi ja kirjallisuudentutkija, joka näki Jeesuksen ymmärtäneen yhteisöllisen väkivallan syntyprosessit) ajattelua hyödyntävää, Daniel Nylundin Markuksen evankeliumin pohjalta kirjoittamaa (edelleen kesken) Jeesus-kuvaa: teoblogi.fi
Tervehdys Heikki Halme! Olen lähes kaikessa samaa mieltä siitä, mitä esitit blogissasi. En nyt vastaile kaikkeen mitä kirjoitit. Kirjoitanpahan vain jotain mikä minua tämäntapaisessa jumalsuhteessa eniten tuntuisi kiinnostavan.
Luulisin, että ihmisellä on silloin tällöin tarve kiittää tai moittia jumalaa. Joskus haluamme myös pyytää jumalalta jotain sellaista mikä on itse kullekin tarpeellista ja tärkeää. Kirjoitan sanan jumala pienellä alkukirjaimella ihan tarkoituksellisesti sillä kuten sinäkin totesit, niin jumalaa on ihmisen aivan turha yrittää määritellä mitenkään. Joku saattaa kiittää tai moittia jumalan sijasta elämääkin, eikä siinäkään mielestäni mitään väärää ole. Samalla tavalla asia tulee kuitenkin kuulluksi.
Muistuu mieleeni eräs sanonta, jonka olen monesti kuullut: ”Kyllä minä jumalaan uskon mutta en niin kuin kirkko opettaa”. Toinen sanonta joka pulpahti mieleeni: ”Minusta tuntuu, että jotakin muutakin on kuin tämä näkyvä maailma”.
Tuossa tuntuisi olevan jotakin, jota voisi uudessa kirkossa hyödyntää.
Heikki, tuntui hyvältä lukea kirjoitustasi.
Kiitos paljon! Äitini, 88, sanoo usein, että kun minulla on huolia, hiljennyn ja puhun suoraan jumalalleni.
Siinä välissä ei ole teologiaa eikä rakenteita, vaan suora tie paikkaan, josta hän löytää lohdun. Tämä äitini lause on osiltaan syy siihen, miksi kirjoitin tämän tekstini.
Parahin Heikki kirjoituksesi perusteella näyttää siltä että olet uskosi kadottanut kyllä Jumala sinutkin vielä pelastaa jos pyydät armoa ja pelastusta siltä oikealta taholta kaikkea hyvää sinulle. Ilman Herran Sanaa olet yksin ja onneton ja jos kaipaat keskusteluseuraa kadotuksen tiellä tule Kirkkoon kuuntelemaan sanaa joka ohjaa sinut taas tielle joka on Pyhä ja tapaamme taivaiden tykönä osoittaen kuuliaisuuttamme Jumalalle ainoalle Herrallemme.
Jumalan kokonaan ja peruuttamattomasti kadottaminen on kulttuurissamme todella haasteellinen asia, jolloin kovin harva vahingossakaan sen tekee.
Jumala ja Hänen siunauksensa pyytäminen on kuitenkin mukana useissa jäsenillemme tarjotuissa prosesseissa kirkon uskon asiassa jolloin pitäisi olla kovin pedantti asiassa Jumalan väistääkseen. Sosiaalisia suhteita kuitenkin harrastetaan olipa miten kylttuntoinen asian hengelliseen sisältöön.
Näin ymmärryksemme tie on kullekin Ihmiselle laisensa, ja mutkista huolimatta hyvääkin asiaa usein löytyy.
Rakkauskin on yhtä totta kuin se on olemassa. Miten uskon harjoittaminen poikkeaa edellisestä.
Ennen palautetta voi huomata käyttämäni sana rakkausasiassa. En siis kirjoittanut ”sitä vaan se”, on olemassa.
Hei Sanna, ymmärrän viestisi niin, että ihmisen ja Luojan välinen parisuhde ei ole riittävä, vaan uskoon tarvitaan lisäksi Sanaa ja ehkä kirkkokin. Minusta se on Luojan kykyjen aliarvioimista ja ihmisen kykyjen yliarvioimista. Eikös uskominen lopulta ole parisuhdetta Jumalaan? Vai parisuhdetta Sanaan? Haluan kirjoituksellani viestittää, että ihmisen olisi hyvä pysyä ihmisen kokoisena ja jättää suuremmat asiat, kuten pelastusasiat, taivaat, helvetit, kadotukset ja tuonpuoleiset Luojan haltuun. Jos kuka nyt sellaiseen uskoo. Hyvää illanjatkoa!
Sanna: Kerrohan – kun en itse ymmärrä – mikä kohta Heikin kirjoituksessa johti sinut päättelemään, että Heikki olisi uskonsa kadottanut? Minä puolestani näin hänen tekstissään syvällisen uskon. Sinun kirjoituksesi oli puolestaan aivan epäselvää pseudouskonnollista jargonia, josta suoraan sanoen ei pirukaan ota selvää.
On hyvä, että keskusteluun tuodaan uusia näkökulmia, mistä kiitos blogistille.
Jotkin kohdat pistivät silmään.
Blogisti: ”Pyhiä ihmisiä ei ole ollut eikä tule olemaan.”
Tästä olen samaa mieltä, kun pyhällä tarkoitetaan kirkon käsitystä pyhyydestä. Raamatussa pyhä tarkoittaa erotettua. Kuten Jumalan käyttöön. Erotettu ei viittaa ihmisen luonteeseen tai siihen, että omaa lihaansa paistamalla koetetaan se saada paremmin Jumalalle kelpaavaksi. Vt:n pyhät ovat tästä esimerkkejä. Aika paljon mokailtiin, kuten me kaikki teemme.
Blogisti: ”Helvettiä tai kadotusta ei ole.”
Helvetti, Gehenna, Hinnomin laakso on edelleen olemassa Jerusalemin ulkopuolella. Gehennassa oli Jeesuksen aikana kaatopaikka, jonka tuli on sammunut yli 1900 vuotta sitten. Kukaan ei voi voi joutua helvettiin eikä ole joutunut. Paitsi, että juutalaiset polttivat Vt:n aikana Gehennassa lapsiaan epäjumalille.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gehenna
Englannin kielisessä Wikissä on enemmän tietoa:
https://en.wikipedia.org/wiki/Gehenna
Kadotus taasen perustuu kirkon väärentämään Ut:iin. Kadotus on saatu syntymään siten, että tuhoa tarkoittava sana on käännetty kadotukseksi. Lisäksi kadotusta on läiskitty suruttomasti tekstin sekaan, vaikka tekstissä ei edes ole tuhoa tarkoittavaa sanaa.
Kirkot ja herätysliikkeet ovat rankasti huijanneet seurakuntalaisia. Pelottelemalla on helppo alistaa Raamatusta tietämättömiä ihmisiä, siis niitä, jotka ovat kirkon tmv. Ut:n varassa.
Kiva, että olet päässyt vapauteen lestadiolaisuuden orjuudesta.
Lähri epäselvä lause: Lisäksi kadotusta on läiskitty suruttomasti tekstin sekaan, vaikka tekstissä ei edes ole tuhoa tarkoittavaa sanaa.
jonka pitää kuulua: . Lisäksi kadotusta on läiskitty suruttomasti tekstin sekaan, vaikka ALKUtekstissä ei edes ole tuhoa tarkoittavaa sanaa.
Kirkossa käyntiä voi kiitoksen ja sisäisen pyynnön asian lisäksi katsoa myös kulttuurisena, ehkä vielä joitakin vuosia nykyisellään kestävänä asiana, koska vanhaa uhripappeutta vaatteineen, aineiden muuttamista toisiksi, niihin kuuluvia rukouksia henkivalloille, hengellisten substanssien välittämistä eteenpäin ei muualla kulttuurissamme juuri enää tapaa.
Vielä kun alboissa olisi huppu kiellettäisiin toiminta jo ristisaatosta alkaen ja heti kynttilöiden jälkeen. Ikärajoitus olisi kyllä nytkin aiheellinen, ja alin tulisi olla 7.v.
Heikki Halmeen esittämä uskonnollinen oppi ei ole kristinuskoa, joten tuommoista oppia tunnustavaaa yhteisöä ei pidä sanoa kirkoksi. Sana ”kirkko” tulee kreikankielestä ja tarkoittaa ”Herran oma, Herralle kuuluva”. Sen välttämättöminä tunnusmerkkeinä on usko kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, sekä usko siihen, että Jeesus Kristus on tosi ihminen ja tosi Jumala ”sekoittamatta, muuttamatta, jakamatta ja erottamatta”. Kirkkomme katekismus opettaa raamatusta, että siinä inhimillinen ja jumalallinen ovat yhdistyneet toisiinsa ja että raamatussa Jumala itse puhuu meille ihmisten kielellä. Luteilaisuuden keskeinen periaate on, että raamattu on kirkon uskon ja elämän ylin auktoriteetti. Luopuminen näistä periaatteista merkitsee irtautumista kristinuskosta.
Hei Yrjö, nimikritiikkisi on kohdallaan, tällaisen opin nimi voisikin viitata paremmin vaikka Luojaan tai vaikka Luontoon. Viittaan tällä nyt siihen, että Luoja on niin tuntematon ja moniulotteisesti käsitettävä ja koettava asia, ettei sitä ole helppo laittaa yksiin kansiin. Kysyisin sinulta, jos vielä näet viestini, että uskotko siihen, että Luojan tai Jumalan suhde ihmiseen ei voi riittää? Onko ihmisen kirjoittaman Raamatun ja sen tarjoileman kaste- ja pelastusopin kohdattava kohteensa, ennenkuin ihminen on kelpo kristitty? Kuinka kirjaimellisesti tulkitset Raamattua? Onko Lutherinkin teksti jumalallista ja virheetöntä.
Sitten ihan toiseen asiaan. Oletko huomannut, että kristittyjen yhteisöissä on karkeasti jaoteltuna kahdenlaisia uskovia. Toiset nojaavat teologiaan ja oppiin ja toisessa laidassa on uskovia, jotka ajattelevat uskon olevan enemmänkin toisen ihmisen ja elämän kohtaamista kunnioittavalla tavalla. Tyypillisesti nämä oppiin ripustautuneet keskittyvät riitelemään opin kappaleista ja unohtavat välittämisen sanoman, mistä Jeesus saarnasi useinkin. Tämä tällaisena käytännön huomiona muutaman vuosikymmenen kokemuksella. Kiitti viestistäsi ja vastaa, jos viitsit.
Raamattu ei ole ihmisen kirjoittama. Kirjoittajia on monta ja he ovat usein kirjanneet suullista tietoa ja perinnettä. Kirjoituksia on pitkän ajan kuluessa myös toimitettu, karsittu ja täydennetty. Luotetut henkilöt ovat kokoontuneet päättämään siitä, mitä kokoelmaan hyväksytään ja mikä jätetään sen ulkopuolelle. Jotain on määritelty harhaopiksi. Näin Raamattu on uskonnon – oikeastaan kahdenkin – luoma kirjoituskokoelma. Näin paljon voi sanoa vaikka ei uskoisi. Kristittynä voi lisätä, että se on uskon kirjoittama ja sitä kautta Jumalan Hengen ohjauksessa syntynyt.
Olen samaa mieltä kuin Martti. Raamattu on Jumalan Hengen ohjauksessa syntynyt kokoelma kirjoituksia uskon synnyttämiseksi luetun tai puhutun sanan kautta, kuka tuo sanan välittäjä sitten lieneekään. Siksi sanan kautta, että mikäli Jumala puhuisi valtasuuruudessaan, koko maailmankaikkeus vavahtelisi, kuten aikoinaan Siinain vuori, emmekä voisi sitä kestää.
Mitä tulee Lutheriin ja hänen saarnoihinsa uskonvanhurskaudesta, hän ei siinä erehdy. Mutta ei hän virheetön ollut, se on varsin selvä asia.
Arvostan sitä, että Heikki on valmis asialliseen keskusteluun. Luther ei tietenkään ole erehtymätön, mutta vapaasti siteeraamani katkismuksen kohta ei ole Lutherin tekstiä, vaan Eero Huovisen. Olisin voinut raamattukäsitystäni luonnehtia myös vuoden 1948 kristinopin sanoin, jotka lienevät Eino Sormusen kynästä: ”Pyhä Raamattu on Jumalan sana, jonka pyhät Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta.” Tätä pidän totena, mikä ei kuitenkaan tarkoita raamatun kirjoitusten erhtymättömyyttä historian ja luonnontieteen faktojen osalta. Näiltä osin kirjoittajat ovat kirjoittaneet oman aikansa tietämyksen pohjalta, ja nykytiede on monilta osin muuttanut käsityksiä. Pelastuksen asiassa raamattua pidän kuitenkin täysin luotettavana. Pelastuksen eli taivaaseen pääsyn lupaus kytkeytyy uskoon Jeesuksen ylösnousemukseen (esim. Room.10:9-10). Muuta ei Kristuksen kirkko voi luvata kuin sen, mitä Jeesus ja apostolit ovat jälkipolville julistettavaksi jättäneet.
Arvostan itsekin asiallista keskustelua, kiitos siitä. Se on jotain vähintä ”käytännön teologiaa”, mistä me ihmiset voisimme pitää kiinni. On kaiketi tullut jo selväksi se kantani, että en aseta samalle viivalle ihmisiä ja Luojaa, ja kun ihmisen tekele, jossa jaetaan tuomioita kovalla kädellä, julistetaan pyhäksi, niin se arveluttaa. Toinen asia; jos ihminen uskoo vain rakenteisiin ja oppiin, eikä uskolla ole juurikaan kosketuspintaa arkeen, mitä se sellainen on? Ao. Leinon runo on minusta hyvä esimerkki siitä, mitä ajattelen:
“Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk’ ei aina esille loista. Kas, hymy jo puoli on hyvettä ja itkeä ei voi ilkeä; miss’ ihmiset tuntevat tuntehin, siellä lähell’ on Jumalakin.”