Niin kuin vastasyntyneet lapset
tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa,
jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.
(1. Piet. 2: 2)
Muuttuuko ihminen uskoon tullessaan? Onko usko turha asia, jos se ei muuta elämää ja ihmistä? Raamatussa korostuu toisaalta Jumalan armo Kristuksessa mutta toisaalta myös parannusta vaativa laki. Elämän ohjeeksi tarkoitettu laki tulee esiin esimerkiksi kymmenessä käskyssä ja muissakin parannukseen kehottavissa Raamatun kohdissa. Ehkä armoakaan ei voi olla olemassa, ellei ole lakia.
Efesolaiskirje kutsuu voimakkaasti uuteen elämäntapaan: Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon.( Ef. 5:8-11 )
Uskoon tulleen kokemus on usein se, että asiat muuttuvat. Kun Jeesus saa olla sisimmän valtias; tuntuu siltä, että parannus ja muutos hyvään vain tapahtuu. Monet synnit jäävät pois. Muutenkin tuntuu, että löytyy rakkautta lähimmäisiä kohtaan, kiusauksia on helppo vastustaa ja uskonelämä on voittoisaa. Itsepetoksen vaara oman muutoksen tarkkailussa on kuitenkin suuri, ja myös toisilta saatu kehu saattaa nostaa väärää hengellistä ylpeyttä. Tekopyhyyskin on synti.
Tosiaan, ajoittain uskon kilvoituksessamme saamme iloiten kokea hiukan sitä, mitä Jumalan kuvana oleminen meidän kohdaltamme olisi. Luterilaisen ajattelun mukaan tosin vain Jeesus Kristus oli täydellinen Jumalan kuva ja ylsi myös Jumalan kaltaisuuteen. Hän on Jumala. Näin siis uskomme, että se hyväntekijä ja rakkauteen kykenevä meissä onkin Jeesus Kristus, joka on uskossa läsnä.
Luterilaiselta kannalta pyhitys on enenevää synnintuntoa. Pyhä Henki kasvattaa meitä nöyryyteen osoittamalla todellisen luontomme, joka on itsekäs ja taipuvainen pahaan. Tämä varjelee meitä hengellisestä ylpeydestä. Hengellisen matkanteon kannalta on terveellistä elää päivä kerrallaan: Minun on joka päivä palattava tyhjin käsin Herran tykö, sillä Hän voi antaa lahjansa vain tyhjiin käsiin.
Psykologisestikin on viisasta, että tulemme yhä enemmän tietoisiksi myös omasta varjostamme. Meissä ei kenessäkään ole vain valoa, meissä on myös varjoa, joka tekee meistä alttiita pahaan. Tämä lienee sitä perisynnin turmelusta meissä, jumalankuvina olemme rikki. Teen näemmä edelleen syntiä, eli lankean. Rohkenen silti päivittäin uskoa itseni autuaaksi. Jokapäiväiseen parannukseen kuuluu synnin tunnustaminen ja anteeksi uskominen. Joskus on hyvä ripin muodossa aivan erityisellä tavalla tuoda päivänvaloon omaatuntoa painavat asiat.
Lutherin sekä monien muidenkin kirkon hengellisten opettajien peruslöytö on syntisen vanhurskauttaminen yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Pelastus ei siis ole oma tekomme. Puu kuitenkin tunnetaan hedelmistään. Siksi mielestäni kilvoittelua ei saisi luterilaisuudesta saarnata pois, mutta puhe kilvoituksesta ei saa peittää alleen armoa, joka on ansioton rakkaus meidän osaksemme.
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
Muutos on pelkästään siinä että pahat teot sovitetaan ja pyyhitään pois. Se mitä Vapahtaja kertoo sydämestä jää entiselleen. Se ei muutu miksikään. Sydän jopa rakastaa juuri sitä mitä Jumala vihaa. Se on kuitenkin kristityn suurin murhe ja hätä. Sen hädän hän uskaltaa viedä Jeesuksen ristin juurelle, koska tietää saavansa armon sieltä. Kristityllä on usein asiaa armon etsimiseen, sillä hän uskaltaa nähdä oman pahuutensa syvimpiin kuiluihin asti. Kristityn suurin vaara on juuri siinä, että hän unohtaa oman sydämensä petollisuutta varoa.
Pekka-V.,
“.. kertoo sydämestä..”
Viittaat ilmeisesti Jeesuksen vastaukseen kirjanoppineille ja fariseuksille, vt. Matt. 15:19.
Näkisin tämän Jeesuksen sanomisen liittyvän lihaan, mitä uusi elämä, eli uskoontulo ei muuta, koska se ei voi tulla uskoon. Se vain vähenee ja alistetaan, kuoletetaan uudestisyntyneelle, uskoontulleelle hengelle kuuliaiseksi.
Luther suositteli lihan, ihmisen, hoitamista, sensijaan että se matkustaisi, roikkuisi meissä ja vähensi, kuolettuisi.
Psykologia on teologian opiskelussa oleellinen osa ja sitten näitä kahta filosofioidaan matkaseurana.
Reijo M. Eikö liha sitten enää vaikuta yhtä aktiivisesti, kuin ennen uskoontuloa? Minusta sillä on nykyisin paljon enemmän tarjottavana houkutuksia, kuin aiemmin. Jopa saa kompastumaan. Sellaisiinkin mitä ennen pidin aivan luonnollisina asioina. Enkä niistä välittänyt mitään. Nyt nuo samat asiat kertovat minulle oman sydämeni olevan yhä se sama, jollaiseksi Vapahtaja se kuvasi. Se, uudistui, kun tulin uskoon, mutta se ei muuttanut sydäntä paremmaksi.
Muutos on siinä, että nyt on asiaa ristin juurelle usein, tai oikeastaan jatkuvasti. Syvä sydämen turmeltuneisuus näkyy niin monin selvin tavoin. Ennen sydän oli kova, eikä Pyhä Henki osoittanut syntiä synniksi. Nyt se on herkkä, kuin avoin haava.
Pekka-Veli,
“..enemmän houkutuksia tarjottavana.. ”. Vihollisen houkutukset on yhtäkuin leijonan karjunta, kun niitä uskoontullut kuuntelee., eli eivät houkuta.
Ne muuttuvat seireenien lauluksi, jos sydän luopuu Jeesuksen yhteydestä. Luopuneesta sydämestä, eli lihasta, kun siitä pidetään “huolta”, nousee kiusaukset. Niitä on koko ajan tarjolla, jopa toinen toistaan ihanampia. Meidän sydämemme, ihminen, psyke, on houkutusten tartuntapinta. Niitä ei harrasteta ei etenkään hoideta.
Room.13:14, vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.
Uskoontullut ihminen pukee päälleen Jeesuksen ja panee pois synnin. Tämä on mahdollista Jumalan avulla, ei omassa voimassa, mutta Voiman vaikutus on sallittava.
Ef.4:
22 että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,
Huom. jonka mukaan te ENNEN vaelsitte.
Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, eli se sydän, josta lähtee kaikki pahat teot. Ei ole kysymys sinun, uskovan, myöntymisestä kiusauksiin. Siksi Jeesuksen runkorukousmallissa on kohta: “äläkä saata/ salli meidän joutua kiusauksiin.
Tämän kohdan on mm. paavi ja piispa Huovinen ymmärtäneet, että se on väärä käännös, jonka he ovat huomanneet nyt, n. 2000 vuoden jälkeen, kun Jeesus sen antoi. Jumala kyllä sallii meidän altistautua “tahtomattamme” kiusauksille, eli saamme poiketa ja langeta niinkuin huvittaa, koska meillä on vapaa tahto. Siksi meidän tulee valvoa ja rukoilla etukäteen, eikä katsoa mihin päin se meidän “tahdoton pallo” pyörii.
Room.8:
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
Kysymys tietenkin kuuluu, että miksi te syytätte Juudasta kavaltajaksi ja koko kansaa Kristuksen murhaajaksi, vaikka teille tällainen ihanuus on koitunut?
Sinne vaan ristin juureen saa kaiken saastan kantaa, se on hengellinen kaatopaikka.
Lajittelu tapahtuu kotona; joko veisin tuon ja tuon, vai vieläkö sitä mahtaa tarvita. Jeesus sitten polttaa kärsimyksen tulessa kaikki muovit, biot ja sekalaiset, tai valmistaa niistä uusia tuotteita. Ehkä taidetta, uusia vaatteita, liittoja tai armoja.
Kierrätysmekkoja. Koska mekkoon teidän on pukeuduttava taivaan vainioilla.
Kirkasta, valoa ja valkoista, kierrätetty Zarathustralaisuudesta, essealaisuuden kautta itäiseen kirkkoon ja sieltä läntiseen kirkkoon ja viimein katolisuuden kautta protestanttisuuteen Lutherin pöydälle ja sieltä Pohjan perille . Verivirtojen vieriessä milloin maahan, milloin suuhun, tai vaatteiden valkaisuun.
Veressä on voimaa.
Intiassa kaikki moska, vainajien tuhkat ja synnit kannetaan Gangesiin, koska uskotaan, että Ganges on äiti ja äiti puhdistaa kaiken. Mutta todellisuudessa ne eivät katoa, vaan kerääntyvät rannoille ja saastuttavat koko virran, saavat aikaan sairauksia ja epidemioita.
Pohjoismaisista kirjoittajista aina Piispan tuoliin asti väkevimmin verisyntiopista on kirjoittanut ruotsalainen Esaias Tegner.
Tähän ei tohdi asiaa laittaa mutta hänen habitukseensa kuului myös herkkyyttä ja näin pappimme eivät sinnepäin katso edes asian todistelun muodossa aposteriori.