Uudistuminen ja uudistaminen kirkoissa - kohti uutta missionaalisuutta

Lännen kirkot ovat vähintäänkin Ranskan vallankumouksesta v. 1789 alkaen olleet enemmän tai vähemmän puolustuskannalla "maallistumisen" (sekularisaatio) edessä. Asian kääntöpuolena ovat 1800-luvun suuret herätykset, esimerkkinä luterilaisen kirkkomme herätysliikkeet ja vapaakirkollisuuden synty, sekä 1800-luku lähetyksen vuosisatana. Erilaisia strategioita on sovellettu maallistumisen haasteeseen vastattaessa: antimodernismista assimilaatioon. Myös meillä on viimeistään 1960-luvulta alkaen vähitellen heretty muuttuneeseen kansankirkolliseen tilanteeseen ja etsitty uutta tietä kohti "Kohtaamisen kirkkoa".

Kirkkomme ei ole siten poikkeus läntisen Euroopan kirkkojen joukossa. Saksassa käynnistettiin Evankelisen kirkon neuvoston pj:n piispa Wolfgang Huberin johdolla v. 2006 ohjelma "Vapauden kirkko" (Kirche der Freiheit). Siinä edellytettiin kirkolta "hengellistä profiloitumista, painopisteiden asettamista, liikkuvuutta muotojen suhteen sekä suuntautumista ulospäin". Tavoitteena oli "kasvaa trendin vastaisesti". Ruotsin kirkossa puolestaan on panostettu voimakkaasti "Dela tro, dela liv" -ohjelmaan. Norjan kirkossa puolestaan on meneillään "trosopplaeringsreform" (uskonopetusreformi). Luterilaisessa maailmanliitossa puhutaan kirkon reformatorisuudesta tänään, reformaation merkkivuonna 2017. Englannin kirkko puolestaan käynnistelee "Reform and Renewal" -ohjelmaansa ja Katolinen kirkko pyrkii "uuteen evankeliointiin" erityisesti Euroopassa, uusimpana ilmenemismuotona paavi Franciscuksen apostolinen kehotuskirje Evangelium Gaudium sekä hänen julistamansa laupeuden vuosi.

Uusimmassa Ecclesiology-lehden numerossa pohditaan englantilaisten teologien voimin, mitä uutta on paavin Evangelium Gaudium -kiertokirjeessä ajatellen kirkon uudistumista ja miten sitä voitaisiin hyödyntää ekumeenisesti. "Reseptiivisen" eli "vastaanottavan" ekumenian kehittelijä Paul D. Murray näkee paavin kirjeen ennen muuta viisaan paimenen, ei niinkään akateemisen teologin kirjoittamana. Teologia on kiertokirjeessä kytkeytynyt orgaanisesti kirkon elämästä nouseviin teemoihin. Keskeistä on Vatikaanin II konsiilin - ja esimerkiksi ekumeenisen BEM-asiakirjan ja Porvoon julistuksen - esiin nostaman "koko kirkon apostolisuuden" tuominen keskustelun ytimeen. "Lähetys ei ole joidenkin harvojen erityinen kutsumus vaan jokaisen yksilön [kristityn] tavallinen kutsumus". Kasteen ja konfirmaation pohjalta kutsu "missionaariseen opetuslapseuteen" uskon tajun (sensus fidei) pohjalta kuuluu niille, jotka kynnelle kykenevät. Papisto tulee määritellä suhteessa maallikkoihin, joita he palvelevat ja varustavat. Erityisesti naisille tulee luoda entistä enemmän mahdollisuuksia olla läsnä kirkossa. Myös paaviuden ja kirkon keskushallinnon tulee ottaa osaa tähän "pastoraaliseen kääntymykseen". Ohjelma on muutoksen hengen nostattajana herättänyt myös vastustusta.

Olennaista Franciscuksen visiossa on, että se pyrkii rakentamaan koko kirkon teologiaa yli perinteisten aggiornamento- eli kirkon tradition päivitysteologien (Rahner, Küng) ja ressourcement- eli traditiosta uutta luoden ammentavien teologien (Balthasar, Lubac, Ratzinger). Katolinen teologia tarvitsee Murrayn analyysin mukaan molempia ääniä, vaikka virallisissa kannanotoissa ressourcement-teologien äänet ovat dominoineet. Kokonaisuutta halvaannuttaa, kun osa jumittuu pysyvään oppositioon kirkossa kuin kirkossa. Franciscus kieltäytyy vastakkainasettelusta teologisen haastamisen ja kriittisyyden sekä opillisen uskollisuuden ja kirkollisuuden lojaalisuuden välillä. Konservatiivin tulisi oppia, että tradition rikkauden artikulointi ei ole vastakkainen vaikeiden kohtien kriittisen analyysin kanssa ja "edistyksellisen", että jatkuva protesti ei kanna pitkälle, vaan tulee oppia esittämään rakentavia puheenvuoroja. Haasteena katoliselle kirkolle Murray pitää virkaopin kokonaisuuden hahmottelua post-konsiliaarisena aikana.

Englannin kirkon näkökulmasta Jeremy Worthen toteaa, että Englannin kirkon Reform and Renewal -ohjelma ei käytä termiä "kirkollinen uudistuminen", vaikkakin epäsuorasti se löytyy esimerkiksi toteamuksessa, jonka mukaan "reformin ja uudistumisen hengellinen haaste on sekä henkilökohtainen että institutionaalinen". Sana "kirkollinen" käsittää molemmat puolet. Evankeliumin vastaanottaminen syvemmin ja sen julistaminen täydemmin kuuluvat erottamattomasti yhteen koko kirkon uudistumisen kanssa. Worthen kysyy, voidaanko paavi Franciscuksen kiertokirjeessä tunnistaa yhdessä kirkkoina, jotakin, minkä "Henki on kylvänyt... joka on tarkoitettu olemaan lahja myös meille?" Hän kysyy edelleen, miten kirkot, jotka haluavat ottaa vastaan tämän lahjan, auttavat toisiaan päättämään, minkälaiseen reformaatioon ja transformaatioon niitä kutsutaan niiden vastatessa Kristuksen uudistavaan työhön evankelioinnissaan?

2 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Tomi Karttunen :”Olennaista Franciscuksen visiossa on, että se pyrkii rakentamaan koko kirkon teologiaa yli perinteisten aggiornamento- eli kirkon tradition päivitysteologien (Rahner, Küng) ja ressourcement- eli traditiosta uutta luoden ammentavien teologien (Balthasar, Lubac, Ratzinger)”

    Niin kuin 90-luvun laman jalkoihin jätetyt nuoret sanoivat: ”Moraalin on pakko tulla juppikulttuurin jälkeen” ja sen pitää näkyä myös talouselämässä ja politiikassa sekä lokaalilla että globaalilla tasolla, kirkkojen on mielestäni uskossaan vihdoinkin löydettävä ykseys ja ensin yhdessä tuomittava ja kitkettävä elämää tuhoava vallankäyttäjien väkivalta maailmasta.

    Katolinen kirkko viettää Laupeuden riemuvuotta 8.12.2015-20.11.2016 ja tärkein asia on ”teoin ja totuudessa” tehdä ihmiskunnalle selväksi, että Jeesus Kristuksen persoona on rakkaus, itsensä lahjoittava rakkaus. ”Maailma ei voi jättää huomiotta väkivallan ja aseellisten yhteenottojen synnyttämää valtavaa humanitääristä kriisiä, uskonnollisten tai etnisten vähemmistöjen kohtaamaa vainoa ja pakkosiirtoja, perheiden pakottamista pois kotoaan ja heidän ihmisarvonsa ja perustavien ihmisoikeuksiensa ja vapautensa loukkauksia.” (ote/Paavi Franciscus, patriarkka Bartolomeos ja Ateenan ja koko Kreikan arkkipiispa Hieronymos II:n julkilausuma 16.4.2016)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Tomi

    Kiitos sinulle erinomaisesta jutustasi.

    Tuot esille merkittäviä ja ajankohtaisia kysymyksiä samaan aikaan selkeästi ja monipuolisesti.

    Kiitos

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen
    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.