Riitta Sistonen kertoi edellä yhden uskoon tulon. (harmi, ettei siinä ollut kommetoimiseen mahdollisuutta)
Tuo kohta: ”Jumala antaa voiman tulla Jumalan lapseksi” käsitetään usein silti ratkaisukeskeiseksi, vaikka minusta siinä lukee selvästi että Jumala antaa voiman sen ratkaisun tekoonkin. Pappien julistusta ja kehoitusta kuunnellessaan joku avaa sydämensä Pyhä Hengen kutsulle ja saa voiman tulla ja omistaa Jumalan lapseuden. Ei kukaan silti voi itse ratkaista sitä, että ryhtyy tästä päivästä lähtien uskovaiseksi.
Se vain ei kertakaikkiaan onnistu, koska Jumalan voima ei sitä saa aikaan. Yritin sitä lapsena, ja huomasin miten vähän aikaa se uskovaisuus kesti.
Jeesus sanoi Nikodemukselle että jokaisen on synnyttävä uudesti ylhäältä. Käsitä uudestisyntymisen niin että kun koin Jumalan kutsun ja vastasin siihen myöntävästi, niin Jumala antoi minulle voiman tulla Jumalan lapseksi. Sain uskoa syntini anteeksi ja halun elää Jumalan tahdon mukaan. SEllaista halua ei minulla sitä ennen ollut. Joten jotakin ainakin oli muuttunut.
Nyt käsitän uudestisytymisen syvällisemmin, mutta vain vähän. Ajattelen ,että se on yksi salatun Jumalan yksi salattu työ. Voin johtaa jonkun uskoon , mutta en voi aikaansaada uskoa kenessäkään. Sen saa aikaan Pyhä Henkin. Uskova kokee uskossa olon samoin kuin Jeesus vertaisi sitä tuuleen, joka tulee jostakin ja menee jonnekkin, mutta ihminen ei tiedä mistä ja minne.
Uudestisyntymisen täytyy olla jotain, joka muuttaa jotain siitä mitä aiemmin on ollut. Jotain uutta tulee tilalle. Jotain joka selkeästi kertoo siitä, että uudestisyntyminen on tapahtunut.
Raamattu kuvaa uudestisyntymistä monin tavoin ja se on uuden elämän alkua , kuolemasta elämään heräämistä , Jumalan lapseutta , vedestä ja hengestä syntymistä jne . Siitä tulee seurata armossa kasvamista , pyhitystä , joka on Jeesuksen tuntemista hänen lapseudessaan Kristuksen ruumiin yhteydessä . Uudestisyntyminen on Junalan teko joka on Jumalan puolelta syyttömäksi julistamista Kristuksen tähden kun meidät yhdistetään Kristuksen ristinvoittoon kun meidät yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulitaan kun meidät kastetaan Kristuksen kuolemaan ja saamme elää jo täällä ajassa ylösnousemuselämää jo nyt mutta emme vielä näkyvänä uudessa ruumiissa ilman syntiä . Vanhurskauttaminen on Jumalan teko ja Kristus on pyhityksemme ja se tie on enenevää synnin ja armon tuntoa . Lapsen tulee kasvaa aikuiseksi myös hengellisessä mielessä joka vie aina minun vähenemiseen ja hänen kasvamiseen ja Jeesuksen sisälliseen tuntemiseen .
Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta. Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.
Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet — taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
Emme voi perustusta uudelleen laittaa ja uudestaan ristiinnaulita Kristusta . Kristus kuoli ristillä ja voitti synnin perkeleen ja kuoleman ja ylös nousi totisesti nousi ! Tähän voittoon kristillinen kaste perustuu ja sitä ei tarvitse uusia mutta tähän armoon saamme aina palata ja meidän uskomme perusta on yksin Kristuksen ristinsovitustyö johon saamme turvata ja luottaa aina , emme omiin tekoihin eikä kokemuksiimme vaan aina Jumala tahtoo armahtaa syntinsä tunnustavia ja pestä syntimme pois , ei kerran vaan jatkuvasti ja opettaa meille tie , totuus ja elämä joka on koko Kristuksen täyteys . Ylösnousseen Vapahtajamme seurassa saamme käydä uskalluksella hänen armoistuimen eteen tänäkin suurena päivänä .
74. UUDESTISYNTYMINEN JA UUSI ELÄMÄ
Kun Jumala vanhurskauttaa meidät, hän synnyttää meihin uuden elämän. Tämä on hengellisesti kuolleen uudestisyntyminen.
Uudestisyntymisessä alkaa jokapäiväinen taistelu syntiä vastaan. Pyhä Henki herättää meissä halun täyttää Jumalan tahtoa ja seurata Herraamme Kristusta. Usko yhdistää meidät Kristukseen.
Ei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa. 1 Kor. 15:20.
Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Joh. 3:7,
Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. Gal. 2:-20.
Kristus asuu uskon kautta teidän sydämissänne. Ef. 3:17.
Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. 2 Kor. 5:17. (Katekismus, kristinoppi)
Augsburgin tunnustuksessa (CA, II) opetetaan seuraavasti:
Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.
Luther ja luterilaiset teologit käyttävät käsitettä uudestisyntyminen synonyymina kääntymykselle, uskolle ja vanhurskauttamiselle. Sana uudestisyntyminen kätkee sisäänsä ihmisen koko pelastuksen. Ihminen ohjataan aina kasteen lupauksiin, jotka ovat uudestisyntymisen perusta. Kastamaton ihminen, joka Sanan kuulemisen kautta oli tullut uskomaan Kristukseen, ohjattiin kasteen luo, jotta hän saisi osallisuuden kasteen siunauksesta.
Aikaisemmat luterilaiset teologit olivat yksimielisiä siitä, ettei ole olemassa ristiriitaa kasteen tai Sanan kautta tapahtuneessa uudestisyntymisessä. Tämä johtuu siitä, että molemmissa tapauksissa Pyhä Henki vaikuttaa Sanan kautta. Kastetta kuitenkin painotettiin sinä ainoana turvallisena ja objektiivisena paikkana, jossa voimme olla täysin varmoja siitä, että Jumala on uudestisynnyttänyt meidät Kristuksen kirkon jäseniksi.
Pietismin vaikutuksen myötä syntyi erilaisia käsityksiä siitä mitä uudestisyntyminen on ja milloin se tapahtuu. Subjektiivisesta pelastuskokemuksesta tuli tärkeä ja painotettiin sitä ajankohtaa/hetkeä jolloin uudestisyntyminen tapahtui koettavalla tavalla. Tämän seurauksena alettiin myös erottamaan Pyhä Henki armonvälineistä ja uudestisyntyminen kasteesta. Sen sijaan uudestisyntyminen liitettiin usein johonkin sellaiseen tilanteeseen, kun ihminen Sanan kautta heräsi tuntemaan tilansa ja rukoili syntien anteeksiantamista. Kasteen arvostus usein väheni ja lopulta se nähtiin jonakin sellaisena mikä ei vaikuta ihmisen tilaan. Tästä poiketen Raamattu opettaa selkeästi, että me kasteessa saamme kaiken minkä Kristus on meille voittanut.
Yhteenvetona voimme todeta, että uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan Sanan kautta. Kasteessa Jumalan Sana yhdistyy veteen ja uudestisynnyttää Kristuksen kirkon jäseneksi.( LUTERILAINEN.NET)
Aamen edelliseen , vesi henki ja veri todistavat yhtä , kuten Johannes kirjoittaa . Nämä kaikki ovat läsnä kasteessa todistuksena Kristuksesta ja meille lahjoitettuna sanan lupauksen ja Jeesuksen asetuksen mukaan .
Valitettavan usein käy niin, että kaste jää ikäänkuin ”erilliseksi” toimenpiteeksi, jonka merkitys jää helposti kovin etäiseksi tai ulkoiseksi.
”Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: »Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!” (Room 10:14-15).
(Kuten itsellenikin kävi. Onneksi tapasin ”pietistisesti suuntautuneita”.).
Lieko pietismin taustana ollut juuri se, että ajtus ja ymmärrys kasteesta oli usein jäänyt kovin ”ulkoiseksi”? Epäilemättä pietismin piirissä on toisimaan menty ”överiksi” ja vaadittu tietyntyyppistä ”ratkaisua” tai kokemusta. Siitäkin on kokemusta.
Milloin minä (tai joku muu) sitten ”oikeaoppisesti määritellen” syntyi uudesti, jääköön minun puolestani pohteeksi. ”Ratkaisuja” me joka tapauksessa päivittäinkin joutunemme tekmään elämämme kuluessa. Toisinaan paremmin, toisinaan ongelmallisemmin seurauksin. Onneksi emme kuitenkaan oman ratkaisumme varassa pelastu.
Uudestisyntyminen on Jumalan Pyhän Hengen työ ja meidän ymmärrykseltämme salattu. Siinä on yhdessä kääntyminen, syntyminen ja uudestiluominen, jotka kaikki ovat yksin Jumalan työtä ja vaikutusta.
Meidän aikanamme kaste on jälleen joutunut ”Baabelin vankeuteen”. Yksinkertaisesti siksi, että emme uskalla opettaa selkeästi siitä, mitä kasteessa meille lahjoitetaan emmekä kehottaa uskoon ja muistamaan kasteeseen sisältyvää kutsua jokapäiväisessä parannuksessa elämiseen. Liian avoin julistus siitä, että kaste on ”pelastukseen välttämätön” ja että ”Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä” ja ”lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta otettaisiin Jumalan armoon” puhumattakaan siitä, että ”tuomitsemme kasteenuusijat, joiden mielestä lapset pelastuvat ilman kastetta” synnyttää aivan taatusti kunnon primitiivireaktioita. (Nimim. ”Kokemusta on”).
Muroman mielestä kasteessa ei lapsi uudestisynny. Se tapahtuu uskoontulossa.
Uskoontulon vaikutus näkyy selvästi. Jotakin heisä tapahtuu.
Joidenkin rippikoululaisten kaste tapahtuu vasta rippikoulun aikana. Näin he saavat oikeuden konfirmaatioon, mutta
mitään näkyvää muutosta, jota voi kutsua uudestisyntymäsi ei heissä näy.
Urho Muroman kastekäsitys kuuluu teologianhistoriaan ja siitä ei tarvitse enää välittää. Muroma eli ja opiskeli teologiaa aikana, jota kutsutaan sakramentaalisen ajattelun kriisiksi luterilaisessa kirkossa. Muroma oli myös riippuvainen Antti J. Pietilän sekavista näkemyksistä. Pietilä ajatteli, että pieni lapsi on ”tajuisen ekämän ulkopuolella” eikä missään tapauksessa voi uskoa. Lisäksi Pietilä vieroksui uudestisyntymisen sijoittamista kasteeseen, jota piti ”ulkonaisena kulttitoimituksena”. Pietilä salli jopa uudestikastamisen äärimmäisenä sielunhoidollisena toimenpiteenä ja piti aikuiskastetta suositeltavana, vaikka ei lasten kastetta vastustanut. (Tein aikanaan graduni Pietilän kastekäsityksestä ja osoitin sen olevan sekava kopio Saksassa esitetyistä näkemyksistä sekä erään ruotsalaisen teologin ajatuksista).
Se, voidaanko ja pitääkö uudestisyntyminen aina todistaa tapahtuneeksi vaikkapa nyt elämässä näkyvänä muutoksena, on hankala kysymys. Katsoin hiukan, mitä Aksel Valen-Sendstad (Olav V-S:n poika) sanoo näistä asioista kristillisessä dogmatiikassaan. Hän erittelee minusta asioita aika hyvin: ”Niin kuin on oikein puhua uudestisyntymisestä kasteessa, on myös oikein puhua kääntymyksestä Sanan julistamisen vaikuttamana… Raamattu on liittänyt uudestisyntymisen lupauksen kasteeseen, ja siksi viemme lapsemme kastettaviksi… korostamme kääntymisen ja uudestisyntymisen välistä eroa, niin kuin Raamatussa sanotaan, ja samalla korostamme niiden ykseyttä.” (Kristillinen Dogmatiikka, s. 384-385).
Raamattu monessa kohdin liittää kasteen uudestisyntymiseen ja se on ollut juutaiskristityille hyvin selvä asia , että Jumalan lupaama liitto on ankkuroitu selvästi Jumalan lupaukseen . Kaiken lähtökohta on Kristuksen kuolema ja ylösnousemus , Kristuksen kuolema on meille elämä , johon meidät ja ylösnousemus toivo iankaikkisesta elämästä . Karin lainaama ( luterilainen.net ) teksti kuvasi suhdetta kasteeseen miten se käsitetty eri aikoina . Historia kertoo selvästi 1600 vuoden ajalta yhtenäväinen käsityksen kritillisyydessä kasteeseen ja ehtoolliseen pienin käsityseroin . Ei keksinyt Muroma omaa kastekäsitystä vaikka heilui tosin siinä , ei Riekkinenkään ole keksinyt mitään uutta vaikka kopioi harhaoppia . Kristityn tulee elää elämää ja turvata yksin Kristukseen ja silloin myös Kristus tulee suuremmaksi ja itse pienemmäksi . Aina on Jumalan liitto voimassa ja vaikuttaa myös ja on vaikuttanut taustallakin vaikka ihminen ei aina sitä niin ymmärtäisi kun vaan turvaa syntiensä tunnustaen Jumalalle .
Olen Viidesläisen liikkeen tuotos ja Muoroman opetukset on sen liikehdinnän pohjavirettä. Josta johtuen kyllä siitä minun täytyy välittää.
Varsinkin kun olen tässä sairastellessani flunnsaa lueskellut Heikki Haatajan väitöskirjaa Muroman käsityksestä uudestisyntymisestä ja pyhityksestä.
Uskoontulo oli elämäni suuri käännekohta, mutta nyt vasta tajuan ettei katekismus puhu sellaisesta mitään.
Ryhdyin tätä keskustelua avaamaan tältä pohjalta. Näin voin selvittää samalla omia ajatuksiani, jotka on lievästi sanottuna hämentäviä.
Jeesus käski tehdä kaikki kansat opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla. Golgatalla synnit sovitettiin jo ennen kastettamme. Jeesus sovitti syntimme jo ennen kuin olimme syntyneet.
Vaikka uskoontulo on monille (mm.sinulle ja minulle) voimakas kokemus, emme voi ohittaa Kristuksen selvää opetusta kasteesta. Sana ja Pyhä Henki ovat yhtä.
Saamme olla kateellisia niille sisarille ja veljille, joille usko on ollut selvä asia katkeamatta lapsena saadusta kasteesta asti.
Tuhlaajapoika oli syntynyt Isän kodissa. Isä kertoi, että ”poikani oli kuollut”. Näin mekin, sitten maailma ei enää riittänyt meille. Jotain puuttui. Isän rakkaus veti puoleensa väkevästi. Meidän heräämistämme, uskoon tuloamme kutsutaan mm. ”kasteen armoliittoon (Isän kotiin) palaamiseksi” tai ”hengellisesti kuolleen uudestisyntymiseksi”. En pyri sinua opettamaan millään tavalla. Nämä termit ovat tuttuja asioita sinulle.
Samojen asioiden kanssa olen paininut, jaan todella kokemuksesi.
Pekka P. Ja minä olen entinen viidesläinen :). Muroman kastekirja on mielestäni yksi parhaita lapsikasteen puolustuksia joita on olemassa. Mutta Muroma meni harhaan tehdessään sen eron vesi- ja henkikasteen välillä, minkä teki, irrottaessaan uudestisyntymisen kasteesta ja ajatellessaan, että aivan pieni lapsi ei voisi uskoa.
Uskoontulon asemesta vanhat herätyskristityt (1700- ja 1800- luvuilla) ovat puhuneet kääntymyksestä, parannuksen teosta tai uudestisyntymisestä kuten tuossa Kari P:n lainaamassa luterilainen.net -kirjoituksessa todetaan.
Vuoden 1948 kristinoppi oli näissä asioissa hyvin paljon parempi kuin nykyinen. Valitettavasti. Siinä todettiin viisaasti, että jos Pyhä Henki ei saa hoitaa lapsena kastettua, maailman henki valtaa sydämen. Lapsena kastettu ja siinä uudestisyntynyt liukuu pois uskosta ja tarvitsee parannusta (”uskoon tuloa”).
Ongelmia tässä on taitanut aiheuttaa juuri se, että on kauan pidetty mahdottomana pienen lapsen uskoa. Nykyään ongelma on siinä, että kaikki puhe uskoon tulosta ja omakohtaisen Jeesus-uskon tarpeellisuudesta koetaan niin hankalaksi, että siitä vaietaan. Toinen ongelma on ollut se, että Muroma-tyyppisen uskonratkaisun vaatiminen on – periaatteessa oikein – ymmärretty luterilaisen uskon vastaiseksi. Samaan aikaan ei kuitenkaan ole osattu ja haluttu puhua selkokielellä parannuksen ja omakohtaisen uskon tarpeellisuudesta. Vaikka itse Luther antaa siihen hyvät eväät Isossa katekismuksessa. Ja lopuksi on hyvä muistaa, että on myös ihmisiä, jotka kasvavat tai kypsyvät uskoon vähitellen. Ei koko ikänsä pyhäkoulussa, seuroissa ja jumalanpalveluksissa käyneitä kristittyjä kansanmiehiä ja -naisia tarvitse patistaa parannuksen tekoon. Jos sanan saarna on selvää lakia ja kirkasta evankeliumia, asia hoituu sitä kautta. Monella on joka tapauksessa ollut nuoruusiässä jonkinlainen ”taitekohta”, jossa joukon jatkona oleminen on luontevasti muuttunut omakohtaisemmaksi uskomiseksi. Sitten on tietenkin niitä, jotka ovat eläneet vuosia kriminaaleina tai päihteiden orjina kunnes ovat vähitellen tai kertaheitollakin tulleet uskoon/palanneet kasteen armoon/tehneet parannuksen.
Paranemisia!
Olen niin umpiluterilainen, että minulle” uudestisyntyminen liitetään kasteeseen, jossa vesi ja Jumalan sana yhdistyvät. Se on kerran tapahtuva asia, joka kantaa läpi elämän”.
Mites Seija kun me on nyt ajauduttu samalle puolelle 🤣
😂
Lopulta me kaikki olemme tuhlaajalapsia !
Voisi sanoa että luterilainen opetus on ollut heikkoa maassamme ja olen myös huomannut että herätysliikkeissä saattaa olla joskus heikompaa tuntemusta kasteen merkityksestä kuin kansankirkon osallisuudessa . On ollut maassamme pappeja jotka ovat rippikouluissa ja kinkereillä opettaneet kasteen merkityksestä nuorille ja ovat ikänsä ymmärtäneet kasteen . Varmaan suurin osa kritityistä käy jonkintasoista kastekriisiä läpi ja historiassa se aika usein näyttäytynyt monelle niin että kansankirkko on mätä ja siihen on tullut lastekriisi ja sitä on myös buustattu ja sen johdosta meille on syntynyt iso uudestikastajien joukko . Se ei vaan tahdo avautua vaikka 10 kastekohtaa selvästi tuodaan esille , kun niitä ei kukaan uudestikastaja tahdo selittää – ei koskaan . Ne kaikki nivoutuvat Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen josta asiaa pitäisi lähteä tutkimaan . Olen kyllä ajatellut että uudestikastajien suurin ongelma opissa ei ole kaste vaan perisynnin kieltäminen joka tuottaa kristilliseen elämään vieraita piirteitä . Eräs vapaakirkon pastori oli hiljan luterilaiselle papille todennut että näkee ongelmana heillä että ei synnintunnustusta eikä lueta Isä meidän rukousta ja tämän kuultuani sydämen täytti ilo että pastori miettii ja kaipaa kristillisen elämän perusasioita . Uskon että Suomenkin kristikunnassa on liikehdintään monella suunnalla ; viidesläisyys on osin lähentynyt luterilaisuutta ehkä evankeelisuuden myötä osittain , helluntaipuolella on nuoria teologeja jotka tutkivat ja varmaan vapaakirkossakin . Voisi sanoa että tietynlaista Raamattuherätystä on olemassa . Ja myös vanhempia ihmisiä nähnyt joiden ”vankkumattomat ” kannat oppiasioissa on muuttuneet seurakunnan yhteydessä . Ei tule syyttää ketään mutta on vain todettava että huonoa opetusta on annettu tai ei ollenkaan . Viime vuosina on kenties ollut liikehdintä eri kirkkojen kesken suurinta aikoihin joka osoittaa että kaivataan Jumalan sanan väärentämätöntä maitoa .
Varsinkin amerikkalaistaustaisessa kristillisyydessä nähtävästi ymmärretään uudestisyntyminen jonkinlaisena uskovan ’loppusilauksena’. Minä näen toisin. Eiköhän juuri uudestisyntynyt ole kristittynä vasta taipaleensa alussa – kuin vastasyntynyt.
Minulle ei ole minulle ”amerikkalaisesta kritillisuudestä” tuollaista ”uudestisyntymisestä loppusilauksena” -kuvaa välittynyt. Toki on niin, että ”Ameriikan ihmemaassa” on toinen toistaan erilaisempia ”kristillisyyksiä”, enkä itse ole amerikkalaisen moninaisen kristitillisyyden erityistuntija. Olen kuitenkin elämäni varrella kuullut useitakin (erilaisia) amerikkalaisia puhujia, ja paljon heiltä oppinutkin. Sellaista, joka ei ole vain ja ainoastaan ”amerikkalaista”. Puhe ”amerikkalaisesta kristillisyydestä” on sangen epämääräinen käsite. Vallalla toki saattaa olla erilaisia median luomia ”stereotypiota”. Kaikki ”amerikkalaisuus” ei ole hyvää, mutta monesti on tullut mieleeni myös ajatus: ”Tuleeko Ameriikasta mitään hyvää?”
Martin kanssa olen samaa mieltä siitä, että juuri uudestisyntynyt on toki vasta uskontaipaleensa alussa.
Amerikassa on paljon eurooppalaistaustaista kristillisyyttä. Viittasin sellaiseen, mikä on amerikkalaisperäisenä rantautunut meille Suomeen.
Mistä voimme tietää mitä kasteessa oikeasti tapahtuu. Ei sitä tiennyt Luther, eikä sen ajan Luterilaiset teologit, jotka opin kasasivat yhteen. Kaste ja sen sisältö jää meille lopulta salaisuudeksi. Samoin kuin uudestisyntyminen ja uskoontulo.
Haluisimme kovasti tehdä niistä selkeää teologiaa ja ymmärtää sen kaiken täysin. Näin ei näytä kuitenkaan tapahtuneen. Jotakin jää aina Jumalan salaisuudeksi.
Kaste lapsena on ilman muuta tärkeä. En voinut ajatellakkaan sitä mahdollisuutta, että jättäisin omat lapseni Jeesuksen rakkauden ulkopuolelle jättämällä heidät ilman kastetta pienenä.
Väite että kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen on aika hankalasti ja mielestäni jopa keinotekoisesti perusteltu. Silti monet lapset kristillisessä kodissa kasvavat uskoon sisälle, eivätkä tietenkään tarvitse mitään uskoontuloa, niin kuin Markokin toi esiin.
Jo teini-iässä yhdellä heinäpellolla opin vanhalta Helluntailaiselta , ettei lapsia pidä liian aikaaisin pyrkiä saamaan uskoon. Etteivät ne tule uskoon liian aikaisin ja synny uudesti keskosina. Jolloin eivät uskossa kestä. Ehkä tuo satunnainen kohtaaminen antoi minulle rohkeutta olla puuttumatta lasteni uskoon, josta nyt saan iloita.
Kasteeseen ja sen merkitykseen en halua tässä ketjussa paneutua vaan siihen miten usko omistetaan omalle kohdalle.
Onko siinä tahdonratkaisulla tärkeä osa ? Vai onko se kokonaan Pyhän Hengen työtä, jossa ihmisellä ei ole mitään osaa itsellään?
Pekka, kristillinen kaste on hyvin perusteltu. Jumalan armo voima on juuri aineellisessa materiassa. Roomalaiskirje 6. on varsin hyvä luku. Lisäksi on hyvä itselle selvittää mikä on sakramentti, mitä se tarkoittaa.
Jos olet vain Muroman varassa, selvyyttä tuskin löydät. Yleensä jako menee niin, että protestanttisessa kristillisyydestä nousee näitä kasteen, lapsi kasteen kieltäjiä. He eivät ymmärrä koko sakramentti teologiaa. Tämä on se karkea jako. Ja initaatio prosessista löytyy kyllä selvät lähteet kanoneista. Joten ei ole olemassa mitään ongelmaa. Ongelma on lähinnä raamattuopisto opetuksessa ja se jatkuu niin kauan kuin sitä syö. 🙂
Pekka kirjoitat; ”Kasteeseen ja sen merkitykseen en halua tässä ketjussa paneutua vaan siihen miten usko omistetaan omalle kohdalle.”
Tämä on täysin virheellinen näkemys. Se on sitä teologisesti, uskonopillisesti ja kirkon historian valossa. Irroitat uudestisyntymisen kristillisestä kasteesta, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kirkko ei ole ikinä tehnyt näin. Raamattuopisto ja monet protestantiset lahkot kylläkin.
Pekka kirjoitat; ” Jo teini-iässä yhdellä heinäpellolla opin vanhalta Helluntailaiselta , ettei lapsia pidä liian aikaaisin pyrkiä saamaan uskoon. Etteivät ne tule uskoon liian aikaisin ja synny uudesti keskosina. Jolloin eivät uskossa kestä.”
Jeesushan torjuu tälläisen ajatuksen mitä helluntailainen esitti. Mistä tämmöiset ajatukset ja opetukset sikiää. Kirkko tuntee perkeleen hyökkäykset.
Pekka P. On hienoa, että pohdit näitä asioita!
Kasteessa tapahtuva uudestisyntyminen on koko Vanhan kirkon ja kristikunnan yhteinen ymmärrys. Oikeastaan kyse on itsestään selvästä asiasta. Tämä yhdistää meitä luterilaisia katolisten ja ortodoksien kanssa yhä edelleen. Varhaisin kasteteologiaa selvittelevä Uuden testamentin jälkeen kirjoitettu teos on kirkkoisä Tertullianuksen kirja ”Kasteesta” ja siinä T toteaa kasteen olevan uudestisyntyminen ja lahjoittavan syntien anteeksiannon.
Luther ja luterilaiset teologit eivät ”kasanneet kokoon” kasteteologiaa vaan liittyivät nimenomaan kasteessa tapahtuvan uudestisyntymisen osalta katkeamattomaan, Uudesta testamentista (Joh. 3:5, Tit. 3:5 ym.) alkaneeseen ymmärrykseen. Sen sijaan Luther arvosteli Rooman kirkkoa (ja epäsuorasti myös ortodokseja) siitä, että nämä antoivat kasteelle hänen mielestään liian pienen tai heikon merkityksen korostaessaan parannuksen sakramenttia eli rippiä. L:n mielestä kasteen vaikutus ei jää sillä tavoin lyhytaikaiseksi, että kasteen jälkeiset synnit voitaisiin saada anteeksi vain ripissä. Lisäksi Luther korosti kasteen käyttöä uskossa. Hän EI siis ajatellut, että kaste ilman uskoa pelastaisi, mutta kyllä, että kaste pelastaa uskovan.
Koko tämä kasteessa tapahtuvan uudestisyntymisen epäily on seurausta 300 viime vuoden aikana harrastetusta järkeilystä ja uskon ymmärtämisestä ihmisen tietoisena vastauksena Jumalan kutsuun. Suomessa se alkoi toden teolla joskus 1850-luvulla, yliopistopiireissä 1700-luvun lopussa.
Samille voisin todeta, että kasteopetuksen ongelma ei ensisijaisesti ole moneen vuosikymmeneen koskenut niinkään Raamattuopistoa vaan Kansanlähetystä ja evankelioimiseen painottuneita allianssikristillisiä järjestöjä, joiden kanssa ne ovat tehneet yhteistyötä. Opiskelijalähetyksen linjasta en tiedä mitään.
Pekalle suosittelen luettavaksi Matti Väisäsen ensimmäisiä kastekirjoja ”Pyhä Kaste Raamatussa” ja ”Pyhä Kaste Kirkossa” sekä David P. Scaerin kirjaa Pyhä
Kaste. Pointti on lyhyesti tämä: Jeesus itse tulee meidän luoksemme kun meidät kastetaan ja synnyttää meissä sen pelastavan uskon, joka tarttuu häneen. Uskon menettänyt tekee parannuksen (katuu syntejään ja uskoo ne anteeksi) ja palaa tällä tavoin kasteeseensa. Kastamaton nuori tai aikuinen voi vastustaa Jeesusta, vaikka tulee kastetuksi, mutta saamme silloinkin luottaa Jumalan työhön ja saarnata lakia & evankeliumia kyselemättä liikaa sitä, kuinka tosissaan ja millä motiiveilla he tulevat kasteelle.
Marko, luther ei tietenkäön ymmärtänyt kasteen ja katumuksen sakramentin kiinteä liittymistä toisiinsa. Hänen arvio ei ole minkään arvoinen.