Huomattava osa kansastamme saa henkisiä näppylöitä kuullessaan sanan ”uskova”. Syynä ovat sanan saamat kielteiset sivumerkitykset.
Monen mielikuvissa kun uskova viittaa tympeään, itseriittoiseen, omahyväiseen, muita tuomitsevaan ja kapeasta putkesta maailmaa arvioivaan hahmoon.
Se on toki eräänlainen irvikuva tai karikatyyri, mutta mistä se on tullut? Ellei sillä olisi yhtymäpintoja todellisuuteen, se unohtuisi pian. Jossakin on siis sekä savua että tulta.
Ehkä takana muhii myös taju siitä, että häviävän pieni prosentti meistä on laatinut tiukat ohjeet siitä, mikä muiden rauhaan sopii.
Mitä sopii ajatella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, mitä tasa-arvosta ja demokratiasta. Keitä voi äänestää. Sopiiko olla mukana politiikassa, rauhanliikkeessä, ympäristöasioissa? Voiko itse ottaa kantaa vai kysytäänkö aina kellokkaalta? Montako lasta tulee vähintään olla? Mikä tiukkaan napitettu raamattukäsitys on oikea?
En toden totta usko olevani itse läheskään aina oikeassa. Siinä uskon kuitenkin olevani oikeilla jäljillä, kun otan etäisyyttä heti kun kohtaan porukan, joka julistaa olevansa aina ja yksin oikeassa, oli asia mikä hyvänsä.
Totuus, oikeus ja kohtuus harvoin löytyvät junttaamalla. Ennemminkin sillä, että eri näkökantoja edustavat saataisiin saman pöydän ääreen ja oikeasti kuuntelemaan toisiaan.
Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Mikäli mahdollista on ja teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.
Minä lienen jonkinlainen esimerkki ihmisestä joka voi saada ”näppylöitä”. Mutta aivan vieraalta tuntuu ajatus siitä että mielipide siitä monta lasta saa/pitää olla ja mikä poliittinen mielipide jne. on vaikuttaisivat.
Se ei ole mielipide. Se on se käytös. Se on se tapa jolla asia tuodaan esille. Se on se hyvien tapojen puute, johon reagointi tasapuolisuudella järkyttää. Että minun röyhkeilyä jonka uskonnonvapaus suojaa ei saa tulla sensuroida. Suurin harha syntyy jo siitä että luulevat että kyse olisi mielipiteestä. (Kyllä se on mielipide sekin jonka röyhkeästi, kaikki hyvien tapojen rajat unohtaen, palautan palveluksen.)
Hymy ja kohteliaat sanavalinnat eivät riitä. Sillä kun asenne muita kohtaan on syvästi vialla, niin se asenne on vialla eikä sitä millään kikkailevalla kosmetiikalla korjata. Kosmetiikan huomaa, ja jos joku haukkuu sinua sivistyssanoilla, kosmetiikka huutaa ”asennevammaisen” sijasta ”asennevammainen valehtelija”.
PS. Kun minä aikanani aloitin uskontokeskustelun, luulin että leppoisasti voisi vedellä. Harhautunut olin. Mikään, siis mikään, taho ei ole yhtä aggressiivinen ja mikään muu aihe ei esimerkiksi kirvoita yhtä helposti uhkailuja. (Joita olen saanut ihan riittämiin, kiitos.) En usko että mikään teologia oikeuttaa, mutta kun katsoo hedelmiä joita uskonto näyttää tuottavan, niin tämä on enemmän de facto uskonnon luonne, ei se teologinen korrektius joka ei elä ns. ”elävässä elämässä”. (En tiedä mitä kuollut elämä tarkoittaa, mahdollisesti näiden uskovaisten lähimaastossa eläminen?) Ja ei voi miettiä tässä muuta kuin sitä yleistä haluttomuutta tarttua ja puuttua näihin ongelmiin jotta asiantila voitaisiin muuttaa. (kiitos teillekin arvon liberaalipapit, ei mistään ; Teillä yhtenäisyys ja suvaitseminen menevät oikein tekemisen ja yhteisöllisyyden yli).
Marja-Sisko: Olipa hyvä kirjoitus! Kiitos siitä.
Oikein hyviä mietteitä Marja-Siskolta.
”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Mikäli mahdollista on ja teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.” Tätä olen harrastanut koko uskossa oloni (ja sitä ennen) ajan. Mutta, entäs jos rauhassa eläminen ei riipukaan minusta ja ei siten ole mahdollista, vaikka kuinka itse haluaisin elää rauhassa toisten kanssa?
Jeesuskin tosin ilmoitti jo etukäteen, että maailmassa hänen omillaan on ahdistus, mutta Hän antaa sen keskelle yli ymmärryksen käyvän rauhan.
Vaikuttaa, että täälläkin eniten näppylöitä saavat he, jotka kertovat itse kaikille tiedoksi, etteivät usko mihinkään yliluonnolliseen tms. Sitten he kommentoivat toistuvastii pilkallisesti uskovien mielipiteitä ja vakaumusta. Retoriikasta puuttuu toisen vakaumuksen kunnioittaminen.
”Ehkä takana muhii myös taju siitä, että häviävän pieni prosentti meistä on laatinut tiukat ohjeet siitä, mikä muiden rauhaan sopii.” blogisti
Tuo on totta. Jokainen eläköön kuten tarhtoo, mutta antakoon myös muiden elää ja pitää vakaumuksensa ilman ”aivopesua ja uudelleen koulutusta”.
”Vaikuttaa, että täälläkin eniten näppylöitä saavat he, jotka kertovat itse kaikille tiedoksi, etteivät usko mihinkään yliluonnolliseen tms. Sitten he kommentoivat toistuvastii pilkallisesti uskovien mielipiteitä ja vakaumusta.”
Minustakin on sanottu kaikenlaista ateismista vapaa-ajatetlun kautta skientismiin. Onko kenties niin että kaikki uskontokriittiset lausunnot tulkitaan väkisin tietyssä skeemastossa? Että tosiasiassa innolla tungetaan lokeroon ja sanotaan että vihjeet joilla lokerointi on tehty ovat itse asiassa julistamista? Mikä siinä muuten on että bussimainos ärsyttää mutta kohteliasta ja kunnioittavaa on tunkea Jeesuslappua kadunkulmassa?
Asiaa pahentaa se, että kannustetaan ja kehotetaan ottamaan selvää. Tungetaan linkkejä ja jumalatodistuksia haasteiksi. Ja kun ne osoittaa virheellisiksi, niin sitetten muka haukkuu uskovaisia idiooteiksi. No, jos perustelu on tyhmä sanon sitä tyhmäksi. Se on ajanhaaskausta tunkea roskaa. Kun Jumala on järkevä uskomus niin toki todistus on top notch -filosofiaa eikä siitä löydy aukkoja, ristiriitoja tai petitio principiitä.
Jostain syystä on kunnioittavaa sanoa ateismia ”sisäisesti ristiriitaiseksi” ja ”vähemän todennäköiseksi kuin Jumalaa”. On asiallista vihjata nihilismiin ateismin ainoana loogisena seurauksena. Vihjata eugeniikkaan. Puhua arvotyhjiöydestä ja miten elämästä tulee onnetonta. (Tällä lähestymistavalla ei saa muuta kuin vaikeuksia ja uskovaisten saama moite onkin itseääntoteuttava ennustus.)
”Retoriikasta puuttuu toisen vakaumuksen kunnioittaminen.”
Se paistaa kyllä omastakin kommentistasi. Onko rakentava vai repivä? Yrittääkö rakentaa siltaa vai lapioida kuilua?
PS. En tiedä miksi uskovat aina väittävät olevansa kohteliaita. Jopa sen jälkeen kun ovat olleet epäkohteliaita ja tästä on heille huomautettu. Miksi en oikein kohtaa kohteliaisuutta ja asiallista kohtaamista vaikka vuosia ja tuhansia tunteja on hakemalla haettu? Ja minä en jukolauta edes ole ateisti! Siksi että internetissä kohteliaat poistuvat? Näin ei voi olla koska siinä vaiheessa ”näppyläateistit” olisi pakko huomioida samaksi osioksi kuin ne ”rageuskovat”. Että katsotaanko tässä nyt koko ilmiötä vai lokeroidaanko? Olisiko helppoa sneerata ja syyttää?
Tuomo, blogistin teksti käsittelee ainakin otsikon mukaan sitä, saako joku näppylöitä sanasta ”uskova” ja oletettavasti myös uskovaisista. En tiedä, mitä aatesuuntaa edustat, olet sen verran uusi täällä. Joten en kohdistanut kommenttiani sinulle vaan yleisellä tasolla. Joten, mikäli minusta riippuu, ja sen muuten on mahdollista, niin eletään rauhassa toistemme kanssa.
Yritetään toki olla rauhassa.
Otin asian esille siksi, että olen varmasti juuri niitä jotka saavat näppylöitä. Luultavasti railakkaasti keskivertoa pahemmin. En kuitenkaan ihan annetulla tavalla. Ja tietääkseni olen täällä sitä pahinta näppylälinjamaa. (Pahempia pitää hakea muulta kuten suomi24:sesta.)
Mutta haluaisin tietää mitä väliä on sillä onko asia kohdistunut minuun vai johonkuhun muuhun. Kun puhut ”noin yleisesti” tarvitsee vain miettiä sitä että ”onko siinä ihmisiä”. Aika itsekästä olisi pahastua vain omasta puolestaan.
Rakentavammin asian voisi kenties muokata siten, että kun uskovainen puhuu kohteliaisuudesta ja reilusta keskustelusta, tämä määritelmä näyttää ainakin itselleni todella vieraalta. Enkä puhu pelkästään siitä että joku tuomitsee – se nyt on sitä sielunmaisemaa että sen ymmärtämiseen ei tarvitse kuin peiliin katsoa. Toki tämän puolen ymmärtäminen on sinänsä oleellista, että valtaosa uskontokeskustelusta joka tapahtuu on juuri näiden tekemää. Ja sitä voi kutsua ihan suoraan ”hakkaamiseksi”.
Parhaimmillaan uskontoskene tuntuu tarjoavan jotain joka tuntuu suunnilleen samalta kuin spontaani yllätysseksi tuntemattomalta ohikulkijalta. Ei minulla ole mitään spontaania seksiä vastaan, tuntemattomia ihmisiä vastaan, yleistä pervoutta vastaan … mutta.
Olisi kenties hyvä ihan oikeasti miettiä mikä on reilua toisista eikä pelkästään itsestä. ”Ihan vaan yleisellä tasolla uskovaiset monesti sanoo tosi kökköjä asioita” ei olisi varmaan kovin kohtelias lopuke. Kenties se pitäisi jättää sanomatta. Mutta ymmärrän. Eihän sitä malta.
Niin samoja tuntemuksia minulla on Tuomon kanssa, että voisi olla minun kirjoittamaa tekstiä. Kokemukseni uskovista on kieltämättä samanlaiset – ja kuitenkin myös katson voivani sanoa, että uskon. Mutta Tuomon kuvauksen tavalla käyttätyviä ja ajattelevia uskovia en jaksa yhtään enempää.
Minut on keskustellessa lähetetty kadotukseen lukemattomia kertoja ja yhtä monta kertaa olen tullut löytämään edestäni sekä sitä että tätä. Ei siitä sen enempää, mutta kyllä se semmosen jännän olon ja oman jälkensä jättää. Sen vain huomaa, että uskovilla on pakonomainen oikeassa olemisen tarve. Pitää koko ajan pysyä yläpuolella ja opettaa toisia. Siksi keskusteluun ei synny mitään vuorovaikutusta, kun toinen osapuoli tietää kaiken täydellisesti.
Kiitos, Marja-Sisko, erinomaisesta blogista.
Onko teksti parodiaa tai pilakuvan esittämistä? Tiedätte varmasti ne piirrokset lehdissä, joissa kuvattavan hahmon joitakin ominaisuuksia on liioiteltu kyseisen ominaisuuden saamiseksi näkyville. Minusta näyttää siltä, että Marja-Sisko Aallon teksti oli samanlaista. Toki tunnen itsekin huonokäytöksisiä ihmisiä, jotka tunnustautuvat uskoviksi. Pelkään kuitenkin, että parodian varjoon jää todellisuus evankeliumin suhteen. Onhan se tunnettua, että evankeliumi ei ole jokamiehen ja tämän sanominen saa aikaan itkua ja hammasten kiristystä. Minusta olisikin tarpeen erotella kuvattu ongelma tarkemmin, niin että lasta ei heitettäisi pesuveden mukana pois.
Onneksi omassa elinpiirissäni olen tavannut vain sellaisia uskoavia, jotka eivät elämöi uskollaan taI oikeassa olemisellaan, vaan elävät uskoa todeksi arjessa auttamalla ja kunnioittamalla muita ja tekemällä paljon vapaaehtoistyötä.
Kannatan sananvapautta, mutta siinäkin tasapuolisuutta. Koen, että Kotimaa24 on ensisijaisesti tuonut esiin raadollisen puolen uskovista. Olisiko aika jo tuoda esiin jotain positiivistakin? Sitäkin löytyy paljon. Ongelmana vain on, että sitä harrastavat eivät välitä olla parrasvaloissa.
On heitä, etsiä vaan saa. Kotimaa on tosiasiassa netin sitä lempeintä suuntamaa. Se on raadollinen. Tämä olkoon ihan oikeasti kontrastina sille arjelle jota eikirkossakäyvät kohtaavat. Kun sellaisessa maailmassa ja siinä kommenttiympäristössä tulee sosiaalisesti haastetuksi siten että tilanteet tulevat kotiin asti (internet tapahtuu maailmassa, ihmisille jotka esimerkiksi asuvat tietyissä lokaatioissa) voi miettiä mitä se tekee psyykelle.
Tosiaan, ei pidä hämmästyä mistä se kuva tulee. Itse asiassa se mitä uskovaisissa olen huomannut, on se että he korostavat avomielisyyttään. Se ilmenee vierailuina toisten instituutioihin. Siis ikään kuin viralliseen fasadiin tutustumista. Todellinen uskonelämä eletään kuitenkin esimerkiksi siinä kodissa joka on tietyssä lokaatiossa. Ja nähdäkseni valtaosalla uskonnottomista ja ateisteista on kyllä hyvinkin paljon kokemusta uskovaisista. ; Itse asiassa näyttää siltä että on vaikeaa löytää ateistia joka ei siteeraisi ”Raamattua” loukkaavissa piloissaan. Mutta on todella vaikeaa löytää kristittyä joka seuloisi lainauksia ”Jumalharhasta” väittäen niitä ristiriitaisiksi. Tuntemusta ei ole tasapuolisesti.
Osittain varmasti siksi että meillä on uskonnonopetus joka tekee hyvää työtä (mielestäni se on arvokasta, ja ennen kaikkea tärkein kreationismin este maassamme). Osittain varmasti siksi että ilman instituutiota ja kouluopetusta ainut tapa oppia ateismista olisi pyöriä netissä. Ja jos minun pitäisi opetella teologian hienoudet tuolla strategialla, olisin varmasti aikaa sitten ruvennut isännäksi joka ”tanssii kolme senttiä ilmassa” (A. W. Yrjänää lainatakseni.)
”Varmistimia” (ajatusvarmistin ?) ei tarvita ihmisten kesken. Uskovissa (mitä sillä tarkoitetaan) on tyhmiä, älykkäitä ja kaikkea siltä väliltä. Uskontopornoa esiintuovat ne, jotka eivät muuhun kykene. Suotakoon se heille. Ei tarvitse provosoitua.
Uskonto on kylmä teoria, josta voidaan kiistellä loputtomiin. Mutta sydämen usko Jeesukseen on aito ja henkilökohtainen. Kun syntinen saa armon ja syntiensä anteeksiantamisen, niin elämä on ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä” (Joh.14:17). Aidon uskon tunnusmerkki on nöyrä rakkaus, koska usko on Jumalan lahja (Ef.2:8-10). Vanhurskaus on sydämen puhtautta, kun Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1Joh.1:7). Jumalan Sana tulee rakkaaksi, siinä Pyhä Henki kirkastaa siinä Jeesuksen. Siitä seuraa rauha ja ilo. Näistä asioista ei tarvitse väitellä, sillä nehän on uskovaiselle elämän todellisuutta. Joku voi loukkaantua tällaisesta ”itsevarmuudesta”, jota se ei kuitenkaan ole, vaan se on sydämen usko Jeesukseen. ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen” (1Tim.4:9).
Totta on, että sanoilla uskova ja uskovainen on yleisessä kielenkäytössä Marja-Siskon havaitsemia sävyjä. Neuvostoliitossa ei ole paljoa hyvää, mutta sana ”uskovainen” oli siellä oikeassa ja täsmällisessä käytössä. Neuvostokielessä uskovaisella tarkoitettiin henkilöä, joka uskoi Jumalaan ja kävi ainakin joskus kirkossa. Tämä on vallan erinomainen uskovaisuuden määritelmä, jota voi suositella myös meille ”porvarillisille demokraateille”.
Tuota Tuomo, lienenköhän menettänyt ajattelukykyni, mutta en kerta kaikkiaan kaikin osin oikein päässyt sisälle esimerkiksi kommenttiisi 04.03.2014 00:36. Muutoinkin tuossa lukiessani tektejäsi, huomasin, että ajatusmaailmasi käyttää vertauksia, joihin en oikein pääse sisälle. Eli näin erilaisissa ’ympyröissä’ me ihmiset jo kielen tuomien kuvien ja sisältöjen suhteen elämme.
Siis mulla pyyhki yli, ja toisaalta aistin ja ymmärsinkin kait jotain, mutta…….