Uskonto ahdistaa?
Olemmeko siinä vaiheessa, että häivähdyskin uskoon liittyvästä alkaa ahdistaa? Olisiko huono, jos ihminen tunnistaisi sen Jumalan kutsuksi yhteyteensä? Eikö ole vaikeaa paeta koko elämänsä?
49 kommenttia
Bror Osvald Nyman :”Toisin sanoen: kun tieto lisääntyy niin kristinusko esittäytyy melkoisen ikävässä valossa.”
Niinkö? http://www.inkerinkirkko.fi/dikoni/
No eikö se nyt ole aika luonnolista että tuolainen kiristysuskonto,joka uhkailee jokaisen maailman ihmisen jotuvan lähtökohtaisesti ikuisesti kuidutettavaksi tulisen helvettiin (ellette/jollette/jos ette jne jne), koeta ahdistavaksi etenkin kun ko uskonnon peruskirja vielä julmistelee että vain vähäinen joukko noista ihmiskunnan historian kymmenistä miljardeista ihmisistä pelastuu.
Seppo Heinola :”No eikö se nyt ole aika luonnolista että tuolainen kiristysuskonto,joka uhkailee jokaisen maailman ihmisen jotuvan lähtökohtaisesti ikuisesti kuidutettavaksi tulisen helvettiin…”
Onko pakko uskoa kaikkea mitä sanotaan? Omasta lähipiiristäkin löytyy hyvnkin läheisiä, jotka ovat jättäneet evl.kirkon mm. siksi, että puhe universaalista Rakkaudesta (jota 1. Kor. 13 mielestäni edustaa) on tuomittu pahan hengen puheeks, mutta uskostaan he eivät ole luopunet.
Ei kai siinä sitten mitään, jos tiedätte varmasti, ettei Raamatun Jumalaa kannata ottaa huomioon. Olkoon jokainen oman onnensa seppä! Tulipahan mieleen.
Ensin usko oli vain elämää, sittemmin se kehitettiin opiksi (uskonnoksi) ja lopuksi siitä tehtiin tiedettä. Matkan varrella se siis menetti ytimensä. Nyt se on kirkko, instituutio, jolla on veronkato-oikeus. Veroja maksamalla taivaspaikka ?
Jeesus mainosti aikanaan sanomaansa sellaisena, joka helpottaisi ihmisten arkista eloa: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon”(Mat11:27,28)
Jotkut ahdistuivat kuitenkin tavattomasti Jeesuksen opetuksesta. Erään hienoon lopputulokseen päättyneen demonstraation jälkeen ”fariseukset menivät ulos ja ryhtyivät suunnittelemaan, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä”.(Mat12:14)
Blogisti kysyy, että ”olemmeko siinä vaiheessa, että häivähdyskin uskoon liittyvästä alkaa ahdistaa?” Siltä se kyllä joskus näyttää. Mutta olisiko myös niin, etteivät uskonnolliset opettajat ole linjassa Vapahtajan sanojen kanssa, jotka kannustavat ottamaan huomioon vastaanottajan lähtökohdat: ”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan.”(Joh16:12)
Se, että kristinusko voidaan kokea ahdistavana on minulle aina ollut käsittämätön arvoitus. Evankeliumin ydin kun on sanoma siitä, että oletpa töppäilyt elämässäsi kuinka kamalasti tahansa, voit saada kaiken menneen anteeksi uskomalla Jeesuksen kuolleen sinun puolestasi ja todistaneen ylösnousemuksellaan, että kuolema ei ole lopullinen vaan voimme odottaa autuutta taivaassa sitten kun tämä elämä on loppuun eletty. Mikä tässä voi olla ahdistavaa?
Jos lähtökohta on se että ihminen on syntynyt sattumalta, eikä hänellä ole luojaa elämän antajaa eikä myöskään mitään elämän tarkoitusta, niin silloin Raamatun sanoma voi ahdistaa. Miksi sitten usko ahdistaa, jos se on kuvittelua, eihän siihen silloin voi olla usko syynä, koska ihminen itse luo ne elämän arvot jotka luovat hänet onnelliseksi ja riippumattomaksi Jumalan olemassa olosta.
Ne henkilöt jotka uskovat Jumalan luoneen heidät ja hänen ylläpitävän elämää luovat vapauttavan kokemuksen, eikä siihen silloin kuulu ahdistus, pelko, eikä epävarmuus tulevaisuudesta. Tämän takia on turha syyttää uskoa ahdistuksestaan, vaan se luo ahdistusta, kun tuntee että elämä tyhjän päällä ja turhaa ilman mitään tarkoitusta.
”Olemmeko siinä vaiheessa, että häivähdyskin uskoon liittyvästä alkaa ahdistaa?” Ymmärrän tämän niin, että ihmistä alkaa ahdistaa, jos hän kuulee puhuttavan Jumalasta ja hänen sanastaan. Raamattu on kokonaisuus alusta loppuun saakka, ja siellä puhutaan myös kadotuksesta, ei sieltä voi mitään karsia pois, jos uskoo tai sitten ei usko. Ihmiselle tuntuisi olevan mieleen se, että uskoisi vain osaan raamattua sillä tavoin että jättäisi sopimattomat kohdat pois, noukkisi kuin rusinat pullasta. ”On omahyväistä ja ylimielistä luulla Kauppinen että kaikki kristinuskosta tietämättömät tai muuten uskottomat olisivat siksi ahdistuneita.” Tätä en ole väittänytkään, ainoastaan siinä tapauksessa, jos joku sanoo että usko on hänen ahdistukseensa ainoa syyllinen.
Kirjoittaja
Lauri Lahtinen
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, kun kokoontuminen ei nyyt onnistu kasvotusten...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.
Lauri, voisikohan olla niin, että ne perusdogmit jotka kristinuskoon liittyvät ahdistavat. Jos ajatellaan, että paras usko on sellainen joka on lähimpänä totuutta voidaan kyllä sanoa, että kristinusko on auttamattomasti usko huonommasta päästä koska se sisältää liian paljon uskoa. Toisin sanoen: kun tieto lisääntyy niin kristinusko esittäytyy melkoisen ikävässä valossa.
UYskonnollisuus on eri asia. Siitä ihminen ei koskaan pääse eroon. Se taas taitaa johtua siitä, että uskonnollisuudessa ei ole mitään dogmeja. Ei voi olla, koska jumalasta kukaan ihminen ei voi tietää yhtään mitään.
Ilmoita asiaton kommentti