Jos uskontoja arvostellaan ja niiden epäkohtia tuodaan esille, aletaan usein tuuletella uskonnonvapaudella ja halutaan estää muiden puuttumista omaan uskontoon liittyviin asioihin. Halutaan turvata se ideologia, mitä itse edustaa ja muilla ei ole puuttumista siihen.

Noh, miten sitten tuota hommaa ajatellaan noin niin kuin yhteiskunnallisesti? Saako esimerkiksi maallista lakia määrätä uskonnolliset vain uskonnottomat? Molemmat haluaisivat pistää näppinsä lakipykäliin, jotta oma ajatusmaailma saisi lainvoimaa. Miksi usein uskonnolliset loukkaantuvat ihan agressioihin asti joidenkin lakipykälien takia, nyt esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain takia? Miksi he ajattelevat, että maassa täytyy tapahtua heidän tahtonsa?

Usein uskonnollinen ihminen ajattelee, että uskonnottomat kuitenkin hyötyvät uskonnollisista käytänteistä ja että heidänkin elämällään on siunausta, kun he noudattavat esimerkiksi kristillisiksi miellettyjä ohjeita.

Vanhoillislestadiolaisuudessa ajatellaan, että kirkko ilman vanhoillislestadiolaisia on kuollut kirkko ja että he ovat ainoita valontuojia ja oikeita evankeliumin julistajia siellä. Kirkko taas ajattelee, että kun sen arvomaailma saa jalansijaa kansakunnan keskuudessa, uskonnottomissakin, asialla on hyvät seuraamukset.

Nyt uskonnottomat ovat alkaneet nostaa päätään tässä asiassa. Enää ei hyväksytäkään kakistelematta sitä, että heidän elämäänsä saa määrätä aina jollakin tasolla uskonto, Suomessa enimmillään tietty evankelisluterilainen kansankirkko. Ei halutakaan enää, että oma lapsi kuuntelee koulussa suvivirttä tai osallistuu uskonnontunneille. No tästäpä sitten taas uskonnolliset älämöimään. Kaikkien olisi hyvä osallistua kristilliseksi miellettyihin tilaisuuksiin ja opetukseen, uskonnottomienkin.

Mistä tämmöinen pakko-opetuksellinen ajatusmalli? Raamatusta? Miksi on olemassa uskonnonvapaus, mutta ei vapautta olla uskonnoton?

Vanhoillislestadiolaisuudessa ajatellaan, että heitä ei saa loukata puhumalla heidän uskonyhteisöstään kritisoivasti, vaikka he itse saavat kuinka varoitella, puhutella ja peloitella liikkeen sisällä uskossaan epäilyttäviä ja liikkeestä erkaantuneita ihmisiä. Heidän pitää antaa rauhassa toteuttaa uskoansa, pitää käsityksensä ja toimintamallinsa, mutta muut eivät saa niin tehdä. Opettaako Raamattu moiseen?

Raamatussa kehotetaan lähetystyöhön ja esimerkiksi Paavali ojensi erinäisiä seurakuntia aika rankastikin, mutta ylettivätkö he käsityksiänsä ja toimintamallejansa yhteiskunnan eri elimiin ja lakeihin?

Olisiko tämä nykyinen keskustelu avioliitosta vähempi kirkkoa repivä, jos kirkko ei olisi koskaan ottanut itselleen vihkioikeutta?

Olin tässä vastikään Rovaniemellä eräässä tilaisuudessa puhumassa kirjastani ja siellä nousui keskustelun aikana esille sellainen asia, että Pohjoisen ihmiset kokevat lestadiolaisuuden vaikuttavan heidän kaikkien elämään, vaikkeivät ole koskaan vanhoillislestadiolaisia olleetkaan. Asia tuntui olevan monelle kipeä ja kipunoiva. Tavallaan he eivät voi elää vapaasti irti lestadiolaisuudesta. Ymmärrän heidän kiukkunsa. Voin myös kuvitella, kuinka vl-liikkeessä ollaan mielissäänkin tällaisesta asiasta. Se koetaan siunauksellisena.

Ainakin työpaikoilla ja kouluissa lestadiolaisuus näkyy ja tuntuu Pohjoisessa aika tavalla. Vl-esimiehet ottavat uskonsisaria ja -veljiä työpaikoillen töihin ja kouluissa ohjelma järjestetään joillakin kouluilla vl-liikkeen opetusta silmällä pitäen, jotta vl-oppilaat eivät joutuisi usein tilanteisiin, joista heidän on uskontonsa takia kieltäydyttävä. Joistakin kouluista liikkeen ulkopuoliset vanhemmat ovat halunneet lapsensa pois, koska he ovat kokeneet koulukiusaamista ja syrjintää. Lapsi laitetaan mielummin vaikka kauemmaksikin käymään koulua, jotta ei tarvitse laittaa häntä kouluun, jossa enemmistö on vl-oppilaita.

Minua jäi huolestuttamaan tämä asia, siellä se tuntuu aiheuttavan aika paljonkin vihamielisyyttä paikkakunnilla, joilla on paljon vl-ihmisiä. Minusta tämä olisi hirveän tärkeä asia ottaa huolellisen tarkastelun aiheeksi vl-liikkeessä. Hyvä aihe tulevaan puhujainkokoukseen? Tai oishan tuossa Erkkien kaplakassakin hyvää matskua puhujainkokouksen alustukseen ja keskusteluun.

Oma napa on se suurin, kaunein ja läheisin, mutta saako se olla niin suuressa määrin sitä, että muilla menee vapaus olla oma itsensä ja elää tavallansa?