Uskomme perustus ja kirkkomme tunnustus

”Jumala ei unohda kansaansa, vaan antaa kirkolle uudistumisen aikoja ja niitä ihmisiä, jotka auttavat meitä palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin, Raamattuun ja sen julistamaan uskonvanhurskauteen.”. Näin lukee kirkkovuosikalenterin tämän päivän johdantotekstissä. Päivän teemana on uskon perustus. Päivää kutsutaan myös uskonpuhdistuksen muistopäiväksi.

Kirkollinen reformaatio 1500 -luvun historiallisena tapahtumasarjana antoi meille ne asiakirjat, joiden kautta jäsennämme Pyhään Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoamme. Luterilaisittain ajateltuna kirkkomme usko on yhä nytkin sillä perustallaan, johon se reformaatiossa palautettiin. Ellei olisi, niin olisi varsin epärehellistä kutsua kirkkoamme luterilaiseksi kirkoksi.

Kirkkohallituksen täysistunto äänesti kokouksessaan 20.10.2020 siitä, tulisiko viittaus edellä mainitsemiini asiakirjoihin, siis kirkkomme tunnustuskirjoihin, säilyttää kirkkolaissa, vai riittääkö että niihin on yksiselitteinen viittaus kirkkojärjestyksessä.

Olennaisempaa kuin se, missä säädöksessä tunnustuskirjoihin viitataan, on tunnustuskirjojen yksiselitteisesti normatiivinen asema kirkossamme. Pitää siis olla selvää mitä kirkkomme näistä asioista opettaa ja miten kirkkomme näistä asioista opettaa. Sikäli kun opetusta jostakin asiasta on tarpeen tulkita uudelleen, tehdään se kirkolliskokouksessa asianmukaisen valmistelun jälkeen.

Myös kirkkomme ykseyden kannalta on olennaista, että kirkkomme tunnustuksella on kirkossamme yksiselitteisesti normatiivinen asema. Vaikka kirkkomme ykseyden vaaliminen on ensi sijassa piispojemme vastuulla, voi kuka tahansa luterilaisen seurakunnan jäsen tunnistaa selkeimmän poikkeamiset kirkkomme tunnustuksesta ja tarvittaessa myös antaa asiasta suoraa palautetta.

Tokin niinkin, että esimerkiksi jumalanpalvelusaarnassa tunnistetusta tunnustuksesta poikkeavasta opetuksesta on parempi keskustella ensin kyseisen henkilön itsensä kanssa, kuin että ryhtyy asiaa suoraan julkisesti puimaan. Julkiset hereesia väitteet eivät siis ole se ensimmäinen asia, jolla opetusta yritetään korjata takaisin kirkon yhteisen uskon perustalle. Asian julkituominen ei sekään kuitenkaan ole poissuljettua asia. Kun tunnustuskirjoilla on kirkossamme normatiivinen asema, ei ilmiselvästi hereettisen opetuksen kutsuminen hereettiseksi täytä kunnianloukkauksen tunnusmerkkejä.

Tunnustuskirjojen normatiivinen asema luo myös turvallisuutta kirkon työntekijöille ja jäsenille. Esimerkiksi kirkkoherran vaihdos ei voi merkitä sitä, että seurakunnan rippikouluissa ryhdyttäisiin jostakin kirkon uskoon ja oppiin kuuluvasta asiasta opettamaan täysin toisella tavoin kuin aikaisemmin. Näin siis siinä tapauksessa, että myös edellinen kirkkoherran on tehnyt oman työnsä asianmukaisesti, niin kuin pitääkin.

Kirkon organisaatioita ei ole asetettu työlainsäädännön soveltamisalueen ulkopuolelle. Kirkon tunnustuksessa pitäytyvään työntekijään ei voida tästä syystä kohdistaa mitään kurinpidollisia toimia. Kyse olisi silloin työsyrjinnästä. Eri asia sitten, jos taustalla on työntekijän omintakeinen tulkinta kirkon tunnustuksesta. Kirkon tunnustuksesta olennaisesti poikkeavaa työntekijää voidaan ja tuleekin ojentaa asiassa. Kyse ei tällöin ole työsyrjinnästä. Myös edellä viittaamani seikan vuoksi on olennaista, että kirkon tunnustus on dokumentoitu ja sillä on yksiselitteisesti normatiivinen asema.

Uskontunnustuksessa ja kirkkomme tunnustuskirjoissa on siis Raamattuun perustuvan uskomme perustus ja vain pysymällä tunnustuksessaan kirkkomme pysyy perustallaan. Uskomme ilmaisua ja todeksi elämistä voimme ja meidän tuleekin uudistaa, mutta uskomme perustan tulee pysyä muuttumattomana.

17 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Yrjö Sahama ja Jukka Kivimäki. Luther lähti siitä, että pappien kurinpito tapahtuu periaatteella uskonoppi ensin ja elämäntapa sitten (vaikka kummatkin ovat tärkeitä). Joka tapauksessa tähän tarvitaan selkeät kriteerit, jotta kurinpito ei ole mielivaltaista simputusta. Kuka tahansa voi “vetää herneen nenään” ja pahentua melkein mistä vain. Harmaata vyöhykettä taitavat olla papiston (ja muiden työntekijäryhmien) aviorikokset, avosuhteessa asuminen sekä joissakin tapauksissa seurakuntalaisilta saadut rahalahjat. Nykyään piispat voivat joskus delegoida epävirallisen rangaistuksen antamisen medialle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Kun käytetään noin komeaa sanontaa kuin ‘uskomme perustus’, on varmaan syytä katsoa ohi renessanssin teologisen keskustelun suoraan Raamattuun. Siellä ilmaistaan mielestäni selvästi, että ei ole kysmys normatiivisiksi katsotuista teksteistä vaan jostakin ihan muusta. “Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. – – – Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jukka Kivimäki
    Jukka Kivimäki

    Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.