Tämän päivän Helsingin sanomissa 14.4.17 on Vesa Sirénin arvostelu, joka on otsikoitu ensi näkemältä hieman monimielisesti ”Miten uskonto vaikuttaa johtamiseen?” Johtamistahan on monenlaista liike-elämästä taiteeseen. Sirén tarkastelee kritiikissään musiikin kapellimestarin työtä kiintopisteenään Herbert Blomstedtin johtama Radion sinfoniaorkesterin konsertti Helsingin Musiikkitalolla viime keskiviikkona, jossa esitettiin Sibeliuksen neljäs sinfonia ja Beethovenin viides sinfonia.
Kapellimestarin työ on itsessään taidetta ja tulkintaa säveltäjän taideteoksesta, sävellyksestä. Mielenkiintoista on, että Sirén, osin Blomstedtin itsensä viitoittamana, kytkee molempien säveltäjien tulkinnat tämän uskonnolliseen elämänkatsomukseen. Taustalla on Blomstedtin seitsemänen päivän adventismin tuoma valoisa ja optimistinen suhtautuminen elämän realiteetteihin. Traagisuus, epäitoivo ja epäilys eivät ole perimmäisiä elämän tuntoja.
Sirén näkee Blomstedtin uskonnollisen optimismin olevan ristiriidassa Sibeliuksen tarkoitusperän kanssa, ja tämä ilmeni myös konserttiesityksessä. Sibelius oli ambivalentti uskonnon suhteen ja halusi sinfonialleen traagisen päätöksen. Sen sijaan Beethovenin Jumala-uskoon Blomstedtin oma optimismi sovittui paremmin viidennen sinfonian riemullisessa, valoisassa huipennoksessa.
On aina riskinsä tulkita taidetta taiteilijan intentioiden sitomana. Teos voi synnyttää ja kestää erilaisia tulkintoja, toteutuksia, riippumatta kirjaimellisesti tekijän (tässä säveltäjän ja tulkitsevan taiteilijan) tunnetuista tarkoitusperistä tai elämänkatsomuksesta. Vastaanottajalla on osansa teoksen luovassa tulkinnassa. Hänen oma henkinen viitekehyksensä suuntaa myös havaintoja ja eläytymistä teokseen. Sirenilläkin omansa kuten myös kuulijoilla ylipäänsä.
Kaikkiaan konsertti näyttäytyy minulle oivalliseksi pääsiäisajan tuntojan herättelijäksi. Traagisuutta ei ole kuin alistumisen verran (Sibeliuksen a-molli sinfonian päätöksenä). Pitkäperjantain merkitys hiipuu lankalauantain hiljaisuuden ja surumielisyyden kautta pääsiäispäivän iloon ja riemastukseen (Beethovenin valoisa ja voimallinen riemu C-duurifinaalissa). Arvostelijakin näkee sen sopineen 89-vuotiaan kapellimestarin virtuositeettiin ja tulkintaan. ”Ripeästi ja silmät säihkyen hän innoitti orkesterin loistavaan musisointiin.” Ja yleisö palkitsi sen ”ponaisemalla seisaalleen” energisempänä kuin konserttiin mennessään.
Ylösnousemuksen juhlaa!
