{"video":"http://www.youtube.com/watch?v=3uYHCmB3Elw","width":"400","height":"225"}
Martti Luther se opetti, että ihminen rakastaa, kun rakkauden kohde itsessään herättää rakkauden. Ihminen rakastaa ainoastaan jo olemassa olevaa. Jumala on ihmistä etevämpi, sillä hän katsoo tyhjyyteen ja luo itse rakkautensa kohteen. Ihminen rakastaa vain sitä, mikä tai joka on rakastettava.
Joudun tuottamaan Lutherille pettymyksen, sillä kyllä ihminenkin luo rakkautensa kohteen. Se tässä ongelma onkin. Emme näe toisiamme sellaisina kuin olemme vaan heijastamme ihmisiin omia fantasioitamme. Jokainen katseemme luo ihmisen omissa mielikuvissamme. Todellisuus paljastuu sitten aikanaan. Tämä on nimittäin nyt eroaikaa. Erityisesti te siellä Eckerön suunnalla likellä Ruotsia pienessä 952 asukkaan kunnassanne olette suhteellisesti laskien erittäin uutteria eroamaan huonoista avioliitoistanne.
Kun ihminen rakastaa jotakuta, hän myös hienoa kyllä rakastaa ominaisuuksia, joita hän ei tunnista itsessään. Tai ainakin hän salaisesti toivoisi olevansa vähänkään samanlainen kuin se, jota hän rakastaa. Rakastava ihminen näkee toisessa ihmisessä siis ominaisuuksia, joita hän huomaamattaan ihailee myös itsessään. Hieno sana tälle on projisointi. Kiitos kuuluu Feuerbachille, jolta moderni psykologia tämän idean sai.
Todellisuudessa asiat ovat tietenkin monisäikeisempiä, ja näin yksinkertainen ei ole tämä rakkauden asia.
Myös vastenmielisyyden tunteiden tunteminen ja suoranainen inhoaminen ja vihaaminen ovat mielenkiintoisia asioita. Kun te ihmiset vihaatte Päivi Räsästä, ei siinä ole kovin paljon kerrottavaa Päivi Räsäsestä vaan teistä itsestänne. Vihatessaan ja arvostellessaan jotakuta ihminen itse asiassa ei vain voi sietää itsessään ihan niitä samoja asioita, joita hän ojentajalihastaan harjoitellen osoittelee muissa. Inhotkaa vain Päivi Räsästä, teissä itsessänne on jotakin, mitä ette voi sietää. Aina. Poikkeuksetta. Kategorisesti. Jotakin menneisyydessänne on, mihin henkilö nimeltään Räsänen kolahtaa.
Tätä tapahtuu koko ajan, ja olen aivan vakuuttunut, että se historian lihaa ja verta oleva Jeesuskin ärsyyntyi. Jos hän kerran oli sataprosenttisesti ihminen niin kuin kirkko opettaa, niin hän myös projisoi. Se on psyykkinen puolustusrakenne, ja jokaisella sataprosenttisella ihmisellä on tämmöisiä defenssejä, muuten ihminen ei olisi ihminen. Ihmisiä myö kaikki ollaan.
Päivi Räsäsen mielipiteet ovat joskus tai osittain järkeviä ja loogisia, mutta niiden oletukset ovat virheelliset, ja sen takia koko mielipide johtopäätöksineen, raamatunjakeineen ja muine lillukanvarsineen on kestämätön.
Hyvä – kansalainen Räsänen saa olla mitä mieltä tahansa.
Milloin tahansa vääriin tosiasioiden tulkintoihin perustuva mielipide, jota henkilö lakkaamatta jankuttaa, saa minut raivon partaalle, koska minulle tulee yksinkertaisesti turhautuminen. Uskoisin, että omassa ärtymyksessäni on kyse juuri tästä, että Räsänen toistaa mekaanisesti aina samoja lauseparsia, ja minusta tuntuu, ettei hän kuuntele muita. ”Tätä on kristinusko”, hän opettaa homoillassa, vaikka juuri Räsäsen selittämässä muodossa se on ollut kristinuskoa vain hyvin vähän aikaa ja vain fundamentalisteille.
Fundamentalismi tuli Suomeen ilmeisestikin Englannista, siellä se f. myös syntyi. Tämä niin sanottu ”klassinen kristinusko” on hirveän nuori ilmiö. Siinä on myös eri vivahteita. Olen tullut ymmärrykseen, että Suomen Raamattuopisto, joka on yksi viidesläisyyden linnake, ei pane arvoa kokemukselle, kun taas vanhan kansan kansanlähetysläisyydessä kokemuksella oli paikkansa. Dogmeja koskevassa tiedonkäsityksessään nämä kyllä noudattavat tuttua fundamentalistista empirismiä ja skottilaista common senseä, ja siinä mielessä kaikki nämä lafkat kuuluvat samaan laariin.
1990-luvulla viidesläisyys muuntui, se pukeutui dogmaattiseen kaftaaniin, alettiin korostaa virkaa samassa hengessä kuin sleyläiset, sitä ollaan muutenkin ruvettu hirveän ”opillisiksi”. Luther-säätiön piispat ovat molemmat nimenomaan kansanlähetysläisiä.
Mutta varsinainen kansanlähetysläisyys ja viidesläisyys. Siinä pitää tehdä ratkaisu, tulla uskoon. Edelleen on viidesläisiä rippileirejä, ainakin yksi ollut tässä parin vuoden sisään, kun iltahämärissä isoset todistavat uskostaan, niin että poloiset leiriläiset tekisivät uskonratkaisun. Kyseinen metodi tulee metodismista, joka sai nimensä metodista. Teltta pystyyn, jengi sisään, ja eteen joku todistamaan uskostaan. Ennen elämäni oli kurjaa, mutta liityin puolueeseen, ja niin kaikki muuttui – muun muassa USA:n nykyisiä republikaaneja edeltävä Whig-puolue omaksui tämän jäsenmäärän nostattamistaktiikan juuri metodisteilta. Reippaina metodistit ratsastivat hevoisillaan uudisraivaajien perässä. Telttakokous on protestanttisen kristinuskon haaran tunnusmerkillisimpiä piirteitä.
Ihmisiä tosiaan kiusattiin henkihieveriin tenttaamalla jumalasuhdetta ja vihjailemalla helvetillä. Lisäksi tuli hirveä lista kaikista asioista, jotka ovat uskovalle kiellettyjä. Sekin tulee kalvinistisvaikutteisesta ”klassisesta kristinuskosta”. Kun Jeesus Nasaretilainen julisti vapautta ja riemuvuotta, uskovaiset Suomessa tekivät uskonnosta kahleen.
Ja tämä ankeuttajajengi on aiheuttanut vuosikymmenten ajan sen mielikuvan, että hengellisyys paitsi, että se on muutenkin terveen järjen vastaisten asioitten totena pitämistä, on vain näennäismoraalinen kokoelma kieltolauseita. Eikä riitä, että uskovainen pitäisi elämäntapansa omana tietonaan, hän vaatii samanlaista käytöstä kaikilta.
Kansanlähetysläisen opiston rehtori Niilo Räsänenkin puhuu siitä, että ”minun jumalani” on minun hedonistisen mieleni mukainen epäjumala. Suomeksi tuo puhe kuulostaa siltä, että kaikki, joilla on nautintoja, ovat uskossaan väärässä. Oikeasti ihmiset ovat irtautuneet uskosta, koska he ovat irtautuneet lakihenkisyydestä.
Ihmisten elämässä valitettavasti on joka tapauksessa niin paljon materiaalista ja henkistä huolta, että ei tähän nyt enää kaivata yhtäkään moralistimäkättäjää neuvomaan ja ojentamaan. Ei yhtäkään ylemmyydentuntoista tehojeesusta kertomaan, millaisia hedonisteja te olette. Tämäkin on projisointia. Jokin uskovaisissa ottaa ankarasti pannuun, jos joku toinen häikäilemättä nauttii muustakin kuin murtomaahiihdosta.
Päivi Räsäsen hahmo valitettavasti herättää tämän muiston uskonnosta. Ja se trauma on kaikissa niissä, jotka juuri Räsäsen takia hermostuvat uskontoon ja sen formaalisiin rakenteisiin. Jos ihmisillä ei olisi uskovaisten jättämää uskontotraumaa, Päivi Räsänen ei harmittaisi niin paljon.
Tärkeää on tajuta, että Päivi Räsänen ei ole syypää ihmisten kokemuksiin. Hän vain herättää muiston. Ja se muistijälki – se on uskovaisten aiheuttama. Eihän pieni lapsi itse aiheuta itselleen uskontotraumaa. Tässä mielessä on totta, että syntyessään lapsi ei ole uskovainen. Vastasyntynyt ei ole viidesläinen moralisti, mutta viidesläisellä moralismilla voidaan myrkyttää lapsen mieli.
Moni maakuntalehden pääkirjoittaja on tehnyt huteran analyysin tilanteesta, kun sanoo, että eihän Räsänen ole kirkon ääni. Se ei ole asian ydin. Ydin on tämä: Kun Räsänen painaa mentaalista play-nappia, ja tuttu puhetapa pamahtaa langoille, ihmiset keksivät, että ai niin, uskovaiset, haluankos minä kuulua tuohon porukkaan. Edellä mainittuihin traumoihin viitaten, kuka voi arvostella henkilöä, joka ei halua?
Ihminen, joka on täysin uskonnoton ja myös säilynyt tuputukselta, ei hermostu Räsäseen, koska täysin uskonnottomana – siis sellaisena, jolta on aina puuttunut uskonto-tunne tai -asenne – hänessä vain ei herää mitään. Monille ihmisille Räsänen ja Kansanlähetys ja TV7 ja muut tämmöiset tarjoavat ainoastaan hieman perverssin viihteen muodon.
Vastustan sitä, että kaikki oma paha mieli purettaisin juuri Räsäsen persoonaan. Emme useimmat luultavasti tiedä hänestä yhtään mitään. Eikä oman pahan mielen purkaminen instituutioonkaan ratkaise asiaa. Tai se ratkaisee sen samalla tavalla kuin burkhapakko: poissa näkyvistä, poissa mielestä. Luurangot eivät kuitenkaan poistu. Se uskovaisen äidin tai naapurinsedän jättämä uskonnollinen väkivalta olisi tärkeä hoitaa. Uskontojen uhreille on tarjolla apua! Se on vähän niin kuin tuolla Eckerön tai vaikka Luhangan suunnalla, että erota voi, mutta erostakin pitää selvitä. Tai voi tulla uusi ero sitten myöhemmin.
Mielenkiintoista muuten on, että Luther taas siinä ensimmäisen käskyn selityksessään sanoo, että usko luo jumalan. Se on samantyyppinen ajatus kuin se, että rakkaus luo kohteen. Rakkaushan meidät muutenkin synnyttää: ehjä ihmisyys syntyy siitä, että ihmistä katsotaan ehdottoman hyväksyvästi ja rakastavasti. Se on hengellisyyden ydinsanoma, ehdoton rakkaus. Se, joka rakastaa, uskoo. Kun vanhemmat ja sukulaiset rakastavat lasta, he uskovat lapseen. Siinä mielessä juuri uskolla ja rakkaudella he luovat lapsen. Valitettavasti myös epäuskolla ja rakkaudettomuudella, pelottelulla ja uhkailulla, luodaan – särjettyjä sieluja, rikkinäisiä mieliä.
__________
Ps. se prometheus-leirin sekasaunahässäkkä on rajattomuutta. Se on seksuaalista häirintää ja toisten yskityisyyden loukkaamista. Jos rippileirillä tapahtuisi sama, ihmiset suuttuisivat.
Laaja ja hyvä analyysi yhdesta ja ehkä keskeisestä mekanismista, joka pamahtaa päälle räsähdyksen yhteydessä. Itse tunnistan tuon ainakin itsessäni. Monet varmaan ärsyyntyvät myös siitä, että Räsänen meille epätyypillisellä tavalla sekoittaa hengellisyyden ja politiikan tai ei sekoita vaan ne ovat hänelle yhtä ja samaa kokonaisuutta. Muuten pystykorvaluterilaisuutemme on painottanut, että kirkko hoitaa Jumala-jutut ja armopuolen ja että valtio hoitaa sitten lait ja muut yhteiskunnan säädökset ja että viime mainittuja ei perustella ensimmäisenä Raamatun lauseilla.
Jari Raappana kirjoitti mielestäni edellä hyvin.
Ratkaisu on tietysti sekin, että jää omahyväisellä mielellä ikävöimään.
Samoihin aikoihin kun körtit hukkasivat rippeetkin pietismistä ja liikkeen identiteetti ohentui epämääräiseksi humanistiseksi mössöksi, nousi viidesläisyys eli uuspietismi väkevästi esiin. Se osaltaan selittää körttien jatkuvaa eronteon tarvetta herätysliike-identiteetiltään selkeästi vahvempaan kansanlähetykseen.
Osasyy siihen, että esim. Päivi Räsäsen lausumista jää joillekin vaikutelma ”kirkon äänenä” on ehkä se, että arkkipiispa ei ole kovin vahva mediavaikuttaja, pikemminkin päinvastoin.
Ei voi panna viidesläisyyden piikkiin kaikkea, Timo Pöyhönen on siinä asiassa oikeassa. Enemmän totta puhutaan, kun katsotaan, ketkä olivat mukana esim. Anni-videossa. Vanhoista herätysliikkeistä rukoilevaisuus on niin kuollut ja vailla mitään julkisuutta, että sen olemassaolosta ei edes tiedetä. Muutoin vanhoista liikkeistä ainoastaan herännäisyys jaksaa yllättää herätysliiketutkija Hanna Salomäkeäkin, kun hän oli niin ihmeissään siitä, että körttien moraalihan on ihan tämä ihmisten moraali.
Mutta asiaan! Suosittelen tutustumaan YouTubessa käyttäjän ”Sanottavaa” kanavaan! Aivan posketonta tavaraa, toivon, ettei tekijä ikinä ota pois mainioita teoksiaan netistä.
KLIKKAA TÄSTÄ!
Jos tämä on vaihtoehto…
http://www.youtube.com/watch?v=IBUEj8fIbwA&feature=c4-overview&list=UUOagHltd6FxsMsdubJ_JcZA
…niin mieluummin todellakin jatkan ikävöimistä omahyväisellä mielellä.
”Klassinen kristinusko” ei ole nuori ilmiö eikä se tarkoita viidesläisyyttä. Se ei ole suomalaista pietistista herätysliikemaailmaa ja sen sisäisiä kiistoja kuvaava käsite.
Viidesläisyys ja körttiläisyys ovat pohjimmiltaan yhden ja saman pietismin ilmentymismuotoja. Ne ovat sisaruksia. Myös rukoilevaisuus, lestadiolaisuus ja jopa evankelisuus ovat yhden ja saman pietismin muunnelmia. Kaikilla on sama kysymyksenasettelu.
Nykykörttiläisyys on viidesläisyysriippuvaista. Sen identiteetti on ei-viidesläisyys. Körttiläinen viidesläisyys on feuerbachilainen projektio.
Suomessa ei ole ollut eikä ole luterilaista, klassiseen kristinuskoon sitoutunutta herätysliikettä. Sitä ei tarvita. Kirkko ja sen paikallisseurakunnat ja niitä palveleva keskussydeemi riittävät.
Kun luterilainen tunnustus puhuu kristittyjen yhtedestä, se puhuu yhdestä, pyhästä, katolisesta ja apostolisesta Kristuksen kirkosta, jossa julistetaan evankeliumia ja jaetaan sakramentteja – eikä mistään järjestöistä tai yhtiöistä.
Kimmo Saastamoinen: ”Nykykörttiläisyys on viidesläisyysriippuvaista. Sen identiteetti on ei-viidesläisyys. Körttiläinen viidesläisyys on feuerbachilainen projektio.”
Just näin.
Teltta pystyyn Aholansaareen, jengi sisään ja Raamattu ulos.
Körttiläisyyden (tai ainakin sen nykyisen julkisuuskuvan) ongelma onkin juuri tuossa, että se määrittelee itsensä negaatioiden kautta, kertoen mitä se ei ole, mutta jättää kertomatta, mitä se on. Meiltä puuttuu körttiläisyyden apologia.
Kiitos Juhani Huttunen hyvästä analyysistä. En halua siitä mitään pois, vaan lisätä pienen detaljin. Agitaattorit puhuvat aina jotakin vastaan, ei puolesta.
AY-johtajat kapitalismia vastaan, Soini euroa vastaan, ei markan puolesta. PR puhuu aborttia vastaan, ei kaikkein ihmisoikeuksien puolesta.
Kun puhutaan omille on puoluejohtajien tehtävä koota rivejä. olla agitaattori.
Tuollainen ”eiks-oo-kauheeta” hengenravinto kihantaa päähän nopeasti kuin taskulämmin.
Komppaan Kimmo Saastamoisen kommenttia kirkosta ”herätysliikkeenä” ja sitä, että ”klassinen kristinusko” on muuta kuin pietismin peruja. Puhtaana tuota klassista kristinuskoa ei ole ollut minään tiettynä aikana, mutta ymmärrän sen ensimmäisen vuostituhannen kirkkoisien ja mm. Lutherin ajattelun ja opetuksen kokonaisuutena. Se on kirkkomme toiminnan lähtökohta ja keskeisin sisältö. Siitä on tehty nyt vain vastapooli liian liberaaliksi leimattua kirkkoa kohtaan.
Kun kirkko on nyt löydetty herätysliikkeeksi, missä ovat sen heränneet?
Minusta suuri osa kirkkokansaa elää synnin unessa, osa heistä kasteeseensa sokeasti luottaen. Aktiivisimmat todistelevat, ettei Raamatsta löydy totuutta.
Merkittävä osa papeista ei usko keskeisiin opintotuuksiin, monessa vaalipaneelissa herättää jo Apostolinen uskontunnustus vaivautunutta yskintää.
Ei ole ainoastaan yksi kirkkoherra sanonut temppelissään: ”näiden seinien sisältä ei mikään näytä kulkevan ulos ihmisten elämään…”.
Herätys taas on merkinnyt sisäistä muutosta. Tuo muutos on poikkeuksetta kestänyt kauemmin kuin kulloinenkin messu tai sanajumalanpalvelus.
Ihmiset ovat uudestaan löytäneet Jumalan ja siitä voimasta korjanneet ihmssuhteitaan tai väärintekojaan. Ei sellaista juuri tapahdu.
Kuoleman kosketuksesta kertoo myös se suuttumus, jonka Päivi Räsänen on aiheuttanut. Uskontoa ja politiikkaa ei saisi yhdistää. Miten kristitty voi harjoittaa oman uskonsa vastaista politiikkaa….?
”Herätyskirkkomme” likainen kuva tulee esille siinä, että ministeriä moititaan siitä, että hän kristittynä puhuu lapsenmurhaa eli aborttia vastaan.
Aika rohkeasti minusta rinnastettiin kansanlähetys ja körttiläisyys, joka on täysin menettänyt herätyskristillisen ominaispiirteensä ja asettunut niin sanotusti keskelle maailmaa. Vaikka lestadiolaisus on laitostunut ja kaavoiihinsa kangistunut, on ´liikkeessä edelleen suhteellisesti ja kenties absoluuttisestikin enemmän kilvoittelevia kristittyjä kuin kansankirkossa.
Yllä kuolleeksi julistetulla rukoilevaisuudella on meneillään suvijuhlat Kokemäellä messuineen ja saarnoineen. Kestää 3 päivää.