Urheilua, päätöksiä seurataan

Seuraamme tarkkaan, mitä maailmalla tapahtuu. Jalkapallon MM-kisat ovat alkaneet. Mietimme mahdollista voittajaa aina neljän vuoden välein. Jukolan kansainväliset suunnistustapahtumat myös kiinnostavat. Tänä vuonna 2018 on vuorossa 70:s Jukolan viesti ja 41:s Venlojen viesti, joiden  vastuullisina järjestäjinä ovat Hollolan Urheilijat -46 ja Lahden Suunnistajat -37.

Lahti – Hollola Jukola on seurattavissa 16. – 17.6.2018. Viestitapahtuma on   huomattavaa toimintaa perinteen jatkuvuuden ja liikuntakulttuurin kehittämisen kannalta.

Lahti – Hollola Jukola  -suunnistuskilpailuissa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. SSL:n lajisäännöt on luettavissa Suomen Suunnistusliiton internetsivuilta. Suunnistuspiikkareiden käyttö on kielletty, nastarit on sallittu. Tarkoitus on varjella luontoa, johon kansainvälisenä ympäristöpäivänä kiinnitettiin huomiota.

Yhteiskunnan tavoitteita, kulttuuria ja Jukolan viestikilpailuja pohtiessa muistuu mieleen merkkihenkilöitä, joita nostetaan esille juhlavuosina, esimerkiksi Mikael Agricola ja  Martti Luther. Uuden testamentin suomennos on kulttuuriteko sivistyksen kannalta.

Lukutaidon ja kielen kehittäminen on ollut tärkeä, että nyt osataan itsenäisesti perehtyä Lahti – Hollola Jukolan  kilpailuja koskeviin kirjallisiin esitteisiin. Suunnistajat ymmärtävät myös luonnon merkityksen, ettei luontoa roskata. Suunnistustapahtumien jälkeen huomataan, millainen on ollut yleisön käyttäytyminen.

Järjestäjien nimeämät joukkueet saavat GPS-seurantalaitteet, mikä helpottaa suunnistustapahtuman seurantaa ja lisää kiinnostavuutta viestintävälineiden kautta.  Kyseiset joukkueet käyttävät numeroliivejä. Harjoituskieltoalue on nähtävissä Lahti – Hollola Jukola  internetsivuilla.

Tapahtumien merkitystä arvioidaan. Kuopion kaupunki järjesti perustamisajankohdan 1775 kunniaksi Kuopio – Jukolan palkitsemistilaisuuden. Aloite oli tullut ylimmältä poliittiselta taholta ja virkamiesvalmistelusta. Suunnistuskilpailuissa oli toteutunut ”kaupunkiorganisaation ja päättäjien kokema myönteinen yhteistyön henki” ja ”itse tapahtumassa tärkeilyvapaa ilmapiiri esimerkillisenä ryhmäsuorituksena”.

Vuonna 2017 järjestettiin Joensuu – Jukola 2017-suunnistuskilpailut. Jukolan viestin ja Venlojen viestin vastuullisena toimijana oli Kalevan Rasti ry. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tehtävänä oli ottaa vastaan Jukolan viestin sanoma, joka osoitettiin 100-vuotiaalle Suomelle. Rouva Jenni Haukio oli suunnistustapahtuman suojelija.

Jukolan suunnistustapahtumista on mainittu historiajulkaisussakin, joka julkistettiin 14.3.2017 Kuopion kaupungintalolla. Teoksessa on tekstiä Kuopio – Jukola 2014 viestitapahtumasta, jossa olin vapaaehtoisena toimihenkilönä.

Rouva Jenni Haukio oli myös kiinnostunut historiateoksesta, joka esittää Kuopion Reserviupseerikerhon vaiheita vuodesta 1929 vuoteen 2014. Kerho on ”vastuullinen”, ”perinteitä arvostava”, ”aatteellinen” ja ”edunvalvonnallinen” reserviupseeriyhdistys.

Juhlavuosina toimitaan aktiivisesti kulttuurin hyväksi, johon kuuluu edellä mainittu historiajulkaisukin. Tuntuu hyvältä, kun teos on löydetty verkkotarjonnasta, kirjastoista ja on vieläpä presidenttiparin luettavana. Vuorovaikutus kirjoittajien ja lukijoiden välillä on tärkeää.

Maakuntavierailun aikana tasavallan presidentti Sauli Niinistö sivusi Kuopion torilla kiusaamiskysymyksiä ja ulkopolitiikan asioita, jotka ovat ajankohtaisia. Ulkopolitiikan asioiden ollessa kunnossa voidaan sanoa, että ”maamme  purjehtii luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä”.

Sosiaali- ja terveydenhuolto ja maakunta-asiat askarruttavat.  Päätöksenteossa kiire vaikeuttaa hyvän lopputuloksen syntymistä. Perustuslaki määrittää suunnan ja valvoo sitä, miten asioiden tulee olla turvattaessa ihmisten hyvinvointi oikeudenmukaisesti. Yhteiskunnassa pohditaan sitä, miten ulkopolitiikan ja sisäpolitiikan toiminta hoidetaan ja  miten yksimielisiä ollaan tavoitteista. Laaja-alaisia asioita, tilanteita, päätöksiä ja komiteoiden merkitystä on arvioitava päätöksenteossa.

Demokraattisessa järjestelmässä päätökset kertovat siitä, miten hyvin on onnistuttu saavuttamaan yhteisesti hyväksytyt tavoitteet. Päätöksentekoa koskettaa ajankohtainen kysymys: – Mitä tarkoittaa ”notifikaatio”? Toiminnan ymmärtämisen kannalta olisi hyvä käyttää käsitteen sanavastineina – ”ilmoitus”, ”tiedotus”, ”tiedonanto” ja ”viesti”.  Päätöksentekijät ajattelevat ehkä samaan tapaan.

 

Menestystä  Lahti – Hollola Jukola 2018 -suunnistustapahtumalle.

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

 

Kuopio

Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.