Työtä demokratian eteen - vai paljon melua tyhjästä?
Osallistuin tämänkertaisiin seurakuntavaaleihin vaalilautakunnan puheenjohtajana. Otin tehtävän, koska luvassa oli sopivan mittainen projekti, mainio lautakunta, asioiden huolellinen valmistelu, valtakunnallisesti ja paikallisesti hoidettu tiedotus vaalikoneineen sekä sokerina pohjalla Kirkkohallituksen ohjeet. Myös tosipaikan tullen palikat olivat paikallaan. Mutta.
Laajassa Rovaniemen seurakunnassa, joka suorakulmioksi muutettuna olisi 80 km x 100 km (siis 8000 km2) ennakkoäänestyspaikkoja oli 19. Etäisin niistä oli noin 75 km:n päässä kirkosta ja seurakuntakeskuksesta, ja monta muutakin paikkaa oli 50-60 km:n etäisyydellä. Tiheään asutulla kaupunkialueella välimatkat tietysti olivat lyhyempiä. Vaalitoimitsijoiksi rekrytoidut reippaat opiskelijat hoitivat pääosin ennakkoäänestyksen ja avustivat vaalilautakuntaa sunnuntaina varsinaisen vaalipäivän äänestystilaisuudessa sekä ääneten laskennassa perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Mainiot järjestelyt siis. Mutta.
Ääniä kertyi melkein 4000, joten askartelua riitti joka työvaiheessa. Mutta - ja tässä on se mutta: äänestysaktiivisuutta kuvaava luku oli vain 10,8 %.
Vaalin tulos saatiin vahvistettua sunnuntaina klo 23. Laahustin seurakuntakeskuksen edessä odottavaan autoon sekavin ajatuksin. Ihan kiva keikka, mutta kannattiko? Toteutuiko demokratia tällä aktiivisuudella? Paljonko saatiin vastinetta kaikelle panostukselle?
Ymmärrän, ettei näitä asioita ole helppoa mitata. Ja demokratiaan kuuluu tärkeänä osana myös mahdollisuus olla äänestämättä. Mutta sittenkin.
Tunnen suurta myötätuntoa etenkin seurakunnan viranhaltijoita kohtaan, sillä he ovat kaiken muun työnsä lisäksi tehneet valtavan työn vaalien toteuttamiseksi. Myös ne aktiiviset ihmiset, jotka kokosivat ehdokaslistat ja houkuttelivat jäsenet vielä vaalilautakuntaankin, ovat kiitoksen ansainneet.
Seuraava kirkolliskokous, joka reilun vuoden kuluttua valitaaan 1.5.2024 alkavalle nelivuotiskaudelle, voisi muiden ikuisuusaiheiden lisäksi ottaa käsiteltäväksi seurakuntavaalien muuttamisen. Olisiko vaikka postiäänestys mahdollinen? Olisiko se kevyempi tapa, joka kuitenkin tuottaisi suunnilleen saman määrän tai ehkä enemmänkin aktiivisuutta? Voisiko vaalien lisäksi jopa hallintoa keventää? (Kokemuksesta tiedän, että ei voi, mutta kysyn silti.)
En osaa vastata omiin kysymyksiini, mutta näppärät aloitenikkarit varmasti keksivät jotain uutta pohdittavaa uudelle kirkolliskokoukselle. Onnea matkaan!
20 kommenttia
Kiitos blogista, Pirjo P. Itse saan palvella seurakunnassa, jossa oli epätavallisen hyvä äänestysprosentti ja se kertoo, että seurakuntamme on lähellä ihmisiä ja näille tärkeä.
Kohtasin sunnuntaina naapurin, joka oli velvollisuudentuntoisesti menossa äänestämään. Kertoi, ettei hänellä ollut hajuakaan siitä, mitä eri ehdokkaat edustivat tai pitivät tärkeinä. Aikoi kuitenkin äänestää tiettyä henkilöä, jonka oli tullut tuntemaan jossakin ei-kristillisessä yhdistyksessä.
Yksittäistapauksista on vaarallista yleistää. Mutta eihän tällaisessa ole mitään järkeä: Äänestäjät eivät osallistu seurakunnan hengelliseen elämään ja äänestävät vaaleissa luottamushenkilöiksi puolituttujaan, jotka ovat aktiivisia eri tahoilla. Näiden pitää tehdä päätöksiä seurakunnan kiinteistöistä, työntekijöistä ja budjetista sekä vielä olla välillisesti päättämässä kirkon opista.
Kirkon hallintoa pitää voida keventää, koska nykyinen systeemi on aivan liian raskas ja säädelty monilla eri tasoilla. Olen jossain ehdottanut ”ylhäältä” tulevan ohjeistusten virran keventämistä.
Pekka Veli. Olen ymmärtänyt niin, että monet seurakuntiemme päättäjät haluavat nimenomaan toimia sellaisella tavalla mitä ihmettelet: tehdä päätöksiä, jotka virkamiehet ovat valmistelleet. Näin se on kunnallispolitiikassakin. Se käytännöllisempi työ ja pohdinta tehdään muualla kuin kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa: eri työalojen johtokunnissa tai tietysti työntekijöiden toimesta. Valtuuston valta on budjettivaltaa. Työntekijöiden valta on asiantuntijavaltaa ja he johtavat tai organisoivat vapaaehtoistyötä. Pienissä seurakunnissa homma voi sujua epävirallisemmin.
Ei eduskunta- ja kunnallisvaaleissa äänestetä summamutikassa vaan otetaan selvää puolueista ja ehdokkaista.
PIrjo P,
Mielenkiintonen pohdiskelu.
Toisaalta, ei todellisessa Kirkossa voi olla demokratiaa. Demokratiaan tarkoittaa, että enemmistö on aina oikeassa ja voi päättää mistä tahansa. Siis myös muuttaa opin kulloisenkin enemmistön päähänpistojen mukaan.
Ehkä rahanjakoon demokratia juuri ja juuri kelpaa, mutta ei olennaisten asioiden päättämiseen.
Ihmiset äänestävät hiljaa jaloillaan, parinpäivän sisällä näyttää kirkon helmoista lähteneen noin kolme ja puolisataa sielua vapauteen.
Kysymys on nimenomaan sisällöstä, joka on ehkä tarkoitettu holhouksenalaisille ja lukutaidottomille, mutta lukutaitoiset ja vastuulliset halauvat itse vastata teoistaan.
Kiitos Marko opastuksesta, jota kyllä tarvitsen. Valmistelu sinänsä on ihan jees, mutta mitä me muut siellä istutaan. Sekö se on sitä valtuuston valtaa, että saa kuulla, mitä on päätetty? Karrikoin tässä, mutta ilman sitä on hallinnon epäkohtia hankala tuoda esiin. Suurin osa päätöksistä kun tehdään esitysten mukaisena. Olen ollut aktiivisesti tässä seurakunnassa mukana lähes 30v. ja huomaan nyt miten vähän tiedän. Mitä sitten tietää, joku jolle ensimmäinen varsinainen kontakti seurakuntaan on valtuustopaikka. Ei nuorille pidä uskotella, että pääsee vaikuttamaan seurakunnan asioihin, kun tulee valituksi. Aika pian he näkevät todellisuuden, eivätkä pysy jatkossa mukana.
Kirkon ulkonainen hallinto on kautta aikojen mukaillut maallisen yhteiskunnan hallintorakenteita. Feodaaliyhteiskunnassa oli tavallista, että aatelisherroilla oli läänityksensä alueella ns. patronaattioikeus, siis oikeus pappien nimitykseen. Monarkian vahvistuminen toi hallitsijalle lisää valtuuksia varsinkin protestanttisten kirkkojen piirissä. Katolisessa kirkossa taas paavin valta on edelleen ratkaiseva. Ruotsissa ja siis myös Suomessa tuli 1700-luvulla käyttöön pitäjänkokoukset, joihin saivat talonisännät osallistua. Tosin alkujaan nämäkin perustuivat pappissäädyn privilegioihin. Vuoden 1869 kirkkolaki säilytti hallintovallan edelleen seurakunnan veronmaksajilla. Kun Suomessa oli valtiollisissa vaaleissa siirrytty säätyedustuksesta yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen syntyi painetta vastaavaan uudistukseen myös sekä kunnallis- että kirkollisvaaleissa.Tämä toteutui molemmissa vuodesta 1918 alkaen. Alkujaan tosin kirkollinen äänioikeus oli yleinen, mutta ei yhtäläinen, sillä avioituminen ja yli 40 vuoden ikä toi lisä-äänen. Jo vuosikymmeniä on toki äänioikeus ollut myös yleinen ja nykyisin äänioikeuden ikäraja on jopa alempi kuin maallisen yhteiskunnan vaaleissa. Mikä sitten kulloinkin onkin hallintojärjestelmä olennaista on kuitenkin se, että hallinto ei seurakunnassa saa olla itsetarkoitus, vaan sen on palveltava seurakunnan varsinaista tehtävää, evankeliumin esilläpitämistä.
30 vuoden virastotyön jälkeen tiedän heidän työpaineistaan jotain
Turha työ on turhauttavaa sielläkin
Kirjoittaja
Pirjo Pyhäjärvi
Kotipaikka Rovaniemi. Eläkkeellä oleva riviseurakuntalainen. Entinen kirkkovaltuutettu ja kirkolliskokousedustaja. Työura hallinto-oikeudessa esittelijänä, tuomarina ja ylituomarina. Harrastuksena monivuotiset kukat, kompostointi ja kirjat, muun muassa.
En vielä ole tajunnut sitä, miksi demokratia ei toimi vaalissa. Miksi kenenkään tulisi äänestää vaaleissa, jos kyse on vain tavan vuoksi äänestämisestä. Tavan vuoksi äänestämisessä ei paneuduta asiaan yhtään. Joten tämän äänen voi saada kuka tahansa ja millä perusteella tahansa. Jos sitten saataisiin äänestysprosentti nousemaan, niin miten se lisäisi demokratiaa? Valituksi tulisi kuka tahansa. Pätevyydellä ja sopivuudella ei olisi mitään merkitystä.
Nyt kun olen yhden kauden ollut varavaltuutettuna ja tutustunut hallintoon, niin en oikein näe demokratian tuntomerkkejä sielläkään. Esityslistalla on päätösehdotukset ja pääsääntöisesti niiden mukaan päätetään. Jollei ole valmistelussa mukana ei voi olla tietoinen siitä, miksi kyseinen päätös on valittu. Jokaiseen päätökseen kun kuuluu niin monia ratkaisevia asioita, että vain asiantuntijat kykenevät tunnistamaan mitä kaikkea niihin liittyy.
Iso osa valtuutetuista on valittu ihan muilla perusteilla, kuin seurakuntatyön asiantuntemuksen tähden. Josta seuraa se, etteivät he voi, eivätkä kykene päätösehdotuksiin kantaa ottamaan. Eikä edes kysyä niistä. Siellä sitten istutaan kokouksissa neljä vuotta ja juodaan kahvia ja syödään pullaa. Parasta kokouksissa on juuri toisiin tutustuminen.
Sitä vain en käsitä että, miksi kahvin juontiin tarvitaan se demokratiakin vielä. Eikö pulla riitä? Varavaltuutettuna en ole saanut mitään koulutusta tehtävään , joten ihmettelen tuota kaikkea, että miksi näin ja noin.
Ilmoita asiaton kommentti