Kaipaamme uusia kielikuvia, jotka ammentavat nykyajasta, eivät maanviljelyskulttuurista. Näin kirjoittaa Tommi Uschanov Hesarissa: ”Työpaikat häviävät kuin nyhtökaura kylmäaltaasta” – ”Sote-uudistuskin on sotkussa kuin nappikuulokkeiden johto”.
Samaan rukousmyllynpyöräytykseen voisi uudistaa uskonnollista ja kirkollista sanontoja. Ei enää sydänten polvien notkiskelua tai hengellistä sadonkorjuuta.
Keskustelun pohjaksi pari ehdotusta:
yhtä luotettava kuin liberaalin rukous
jouhevaa kuin kirkon hallinto
vaihtaa Jumalaa kuin teleoperattoria
luterilaisempi kuin Luther-säätiö
tuli outo olo kuin viidesläisellä sateenkaarihäissä
sivistynyt kuin kielilläpuhuja
kestää pitkään kuin diakonaattiuudistus
väärään aikaan kuin kirkonmenot
aitoa kuin avioliitto
– Olli Seppälä –
Ikävää, että tämän vakavan aiheen kautta yritetään hyväksyttää homoseksuaalien parisuhteita.
Se on yksi asia, että syntinen armahdetaan ja hän kelpaa Jumalalle.
Toinen asia on se, että homoseksuaalisuus on synti.
kuinka homoseksuaalisuus voi olla synti, jos kerran olemme jumalan luotuja, vai onko Jumala valikoiva kenet hyväksytään
Kun Kristus kärsi ja kuoli syntiemme puolesta, häntä matkalla Golgatalle pilkattiin ja ivattiin. Hän kärsi silloin myös häpeän tunteen puolestamme. Näin uskon, mutta häpeän tunne on kuin vahva liima, se voi siirtyä sukupolvelta toiselle.
Ihminen joka hyväksyy itsensä geeniperimän ja ympäristön suhteen ei tunne minkäänlaista häpeäntunnetta. Hän ymmärtää elämänsä tilanteen ympäristöineen.
Valitettavasti vain kirkko perisynti – ja muine oppeineen on tuomitsemassa ihmisiä häpeäntunteeseen.
Häpeän tunne voi kyllä tulla itsekullekin jostakin tapahtumasta, mutta se on anteeksi pyydettävissä.
Syyllisyyden ja häpeän tunne ovat eri asioista, näin olen olen kuullut opetettavan.
Syyllisyys nousee siitä, mitä olen tehnyt väärin. Häpeän tunne voi olla seurausta siitä, että olen syyllinen/toiminut väärin, se on tervettä häpeää.
Häpeä voi nousta myös siltä pohjalta, miten kokee itsensä persoonana, se siis liittyy siihen, millainen olen. Esim. Vanhemmat ovat voineet odottaa vahvasti poikalasta mutta syntyykin tyttö. Tyttö saa kannettavakseen häpeän, että on vanhempien mielestä väärää sukupuolta.
”Kettusen mukaan sen, että homoseksuaalit ovat toivoneet parisuhteidensa hyväksyntää myös kirkon piirissä, taustalla on häpeään liittyviä kysymyksiä. ”
Mietin, että ratkeavatko/loppuvatko homoseksuaalien häpeän tunteet sillä, että heidän parisuhteensa siunataan tai heidät vihitään avioliittoon kirkon piirissä?
Kyseessä on vrmasti paljon laajempi yhteiskunnallinen asia.
Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvat, samoin kuin punatukkaiset, vasenkätiset, cp-vammaiset, lyhytkasvuiset ja kuulo-näkövammaiset ihmiset eivät ole itse valinneet ominaisuuttaan. Kaikki haluavat tulla hyväksytyiksi perheensä, läheistensä, työelämänsä parissa omana itsenään, juuri sellaisena kuin on. Tulla rakastetuksi, ei hyljeksityksi.
Jos kirkko ilmaisee ensin mainituille, kuten kaikille muille, hyväksyvänsä heidät omaan joukkoonsa täysivaltaisina armon kerjäläisinä, heidän häpeäntunteensa varmasti vähenee.
Valitettavasti vain kaikki tuntemani ovat eronneet kirkosta jo aikapäivää sitten ja osalla myös heidän perheensä.
Suomen ulkopuolelta näyttäisi, että häpeä ei ole ehkä ”aikamme ihmisten kysymys” vaan erityisesti suomalaisten ongelma. Suomessa myös kristillisen julistuksen ytimessä näyttäisi olevan sanoma ihmisen arvosta ja hyväksymisestä, todennäköisesti koska sille on yleisesti niin suuri tarve (ei siis vain erityisryhmissä). Ongelma taitaa olla aika vanha, koska se näkyy myös suomalaisissa virsissä, joissa korostuu ihmisen arvottomuus.
Riitta Bonny,
Häpeään liittyvää kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta on saatavilla hyvin paljon. Ongelma ei ole vain suomalainen.
Suvaitsevaa kuin Tulkaa Kaikki-liike
Varmaa kuin Agnostikkoillan opetus.
Harvinaista kuin ortodoksinen ekumenia.
Tökkii kuin fundamentalistien logiikka.