Turku

Suomen kirkollisessa hallintolainsäädännössä on yksi kummallisuus. Voi siellä olla useitakin, mutta nyt tarkoitan Turkua. Turun kaupunkia Varsinais-Suomessa.

Turun hiippakuntaa kutsutaan arkkihiippakunnaksi, siellä on kaksi piispaa, joista toista kutsutaan arkkipiispaksi. Arkkipiispalla on valtaa ja vastuuta koko kirkon ylitse ja valintaan saavat osallistua muutkin kuin Turun hiippakunnan papit ja seurakunnat.

Luterilaisilla kirkoilla ei yleensä ole arkkipiispaa. Sellainen on vain Suomessa, Ruotsissa, Latviassa ja Virossa. Näihin kaikkiin liittyvät enimmäkseen poliittis-historialliset syyt.

Turun asema johtuu pelkästään historiallisista syistä. Mitään erityistä pyhyyttä ei Aurajoessa virtaa. Ei ainakaan sellaista, joka nostaisi juuri Turun kaupungin muiden yläpuolelle. Historian gloriakin on kovin kyseenalainen.

Arkkihiippakunta tarkoittaa sitä, että nykyisen Suomen alueella Turku oli ensimmäinen piispan ja hänen hallintonsa sijoituspaikka. Tai ei ollut, koska sinne se siirrettiin Nousiaisista. Muut hiippakunnat ovat itsenäistyneet Turusta.

Suomen kirkon itsenäistyessä kaksisataa vuotta sitten sen arkkipiispa oli ollut Upsalassa ja Suomessa kaksi hiippakuntaa, Turussa ja Porvoossa. Pohjoisin Suomi eli Lappi ei kuulunut kumpaankaan näistä, vaan Härnösandiin. Porvoo taas oli peräisin Viipurin hiippakunnasta, eikä se ollut sama kuin nykyinen Porvoon hiippakunta. Jota ei muuten varsinaisesti ole olemassa, vaan se on Borgå stift. Vanha Porvoon piispanistuin on 1920-luvulla siirretty Tampereelle.

Jos et pysynyt perässä, älä huoli. Tuo oli aika vaikea kirjoittaakin.

Piispanistuinten vaeltelu on muuten aika yleistä. Kuopion hiippakunta on nykyään Oulussa, eikä nykyinen ole sama kuin se alkuperäinen Kuopion hiippakunta. Pitkän aikaa, eli 23 vuotta, Oulussa hallitsi kirkonjohtaja, jonka arvonimi ja virka oli Kuopion piispa. Savolaista huumoria vai pohjalaista suoruutta?

Viipuri taas on siirtynyt ensin Porvooseen ja sitten Tampereelle. Viipurissa on ollut toinenkin hiippakunta, joka perustettiin aluksi Savonlinnaan. Sen takia Savonlinnassa on edelleen tuomiokirkko, mutta ei piispaa eikä tuomiokapitulia. Savonlinnasta se siirtyi Viipuriin ja sattuneesta syystä sieltä Mikkeliin. Suomen kirkon historia on varsinkin savolaisilta vaiheiltaan varsinainen kieron huumorin eldorado.

Paras kun en kirjoita piispoista mitään.

Mutta historia on mennyttä ja nyt elämme ja ihmettelemme Turun kirkollista asemaa. Osaltaan se kertoo kirkon jälkeenjääneisyydestä ja museaalisuudesta. Kirkon jumiutuminen Turkuun paljastaa, että historia on ollut sille tärkeämpi perustelu kuin vaikuttaminen nykyajassa.

Tilannetta voisi verrata sellaiseen jääkiekkoliigaan, jossa pelattaisiin täysi otteluohjelma runkosarjoineen ja pudotuspeleineen, mutta jossa Turun Palloseura TPS olisi arkkiseura ja siksi aina asemansa puolesta Suomen mestari. Tai Miss Suomi-kilpailun (onko sellaisia enää?) voittajaksi julistettaisiin aina asemansa puolesta arkkimissi, eli Turun kaupungin edustaja. Tai presidentinvaaleissa voittaisi aina se ehdokas, joka on Turusta.

Vastoin ylistä luuloa, Turku ei ole ollut koskaan Suomen pääkaupunki. Aiemmin se oli Tukholma. Haminan rauhan ja Porvoon maapäivien jälkeen Suomen hallinto oli hetken poikkeustilassa ja kenraalikuvernöörin esikunta sijaitsi väliaikaisesti Turussa, joka oli maan suurin kaupunki. Vuonna 1812 keisari-suuriruhtinas vihdoin nimitti maalle pääkaupungin, Helsingin. Turkuun jäi edelleen yliopisto ja se oli kaupan ja merenkulun keskus sekä suurin pienistä kaupungeistamme. Vuonna 1827 Turku paloi ja yliopisto perustettiin uudelleen Helsinkiin.

Vain kirkko jäi Turkuun.

Nyt olisi hyvä tilanne korjata historiallinen jälkeenjääneisyys. Ei valita uutta arkkipiispaa. Kirkonhan pitää varautua henkilöstön vähenemiseen, joten harvennetaan piispakuntaakin. Turun piispana voi hyvin jatkaa Kaarlo Kalliala.

Suuri säästö olisi jo vaalin peruminenkin. Kuinka paljolta asiattomalta väännöltä, loanheitolta, epäpäteviltä pyrkyreiltä ja osapuolikiistoilta säästyttäisikään! Eikä tarvittaisi prameita vihkiäisiä. Riittää, kun poistuvalle piispalle tarjottaisiin lähtökahvit Qvenselin terassilla. Näihin aikoihin vielä tarkenee, ja voihan sitä mennä sisälle, jos sataa.

Miten sitten järjestettäisiin kansallinen kirkollinen yleishallinto? Mahdollisuuksia on monia. Jos kirkolla on pakko olla arkkipiispa, mitä suuresti epäilen, sen voisivat piispat valita keskuudestaan äänestämällä. Tai vuorottelemalla kahden vuoden jaksoissa. Jos olisin keksinyt tämän aiemmin, olisi voitu valita Helsingin piispa saman tien arkkipiispaksi. Tai jättää valitsematta ja yhdistää Espoon hiippakunta takaisin Helsinkiin.

Historiasta löytyisi lisää vaihtoehtoja. Upsalan arkkipiispa voisi ottaa Suomenkin hiippakunnat nimelliseen kaitsentaansa. Tai jos mennään kauemmas, Hampurin piispa vähän päälle katsoisi koko Pohjolaa. Tai Rooman paavi.

Vanha Benedictus XVI oli luterilaisempi kuin suurin osa luterilaisista papeista, joten ainakaan  suurta vahinkoa ei olisi tapahtunut. Tästä Franciscuksesta en sano mitään, kun en osaa kieliä. Paavi-ratkaisu olisi Suomen kirkolle pysyvä säästötoimi, koska hän saa palkkansa Vatikaanista ja kuulemma asuu edullisesti.

  1. Olen täysin samaa mieltä. Suomen kirkko ei tarvitse arkkipiispaa. Piispakollegion keskuudesta sitten eri alojen parhaiten tuntevat nousisivat sitten luonnostaan kommentoimaan kutakin esiin nousevaa asiaa. Käytännön järjestelyissä, kuten kirkkohallituksen puheenjohtaja, piispainkokouksen puheenjohtaja (ja liekö nykyinen arkkipiispa myös kirkon ulkoasiainosaston pi virkansa puolesta), näihin tehtäviin voisi piispainkokous valita keskuudestaan piispan, ja kirkolliskokouksen puheenjohtajan voisi kirkolliskokous valita keskuudestaan, toki siihen voisi panna rajauksen, että yhden puheenjohtajista tulisi olla piispa ja selkeästi opillisia asioita käsiteltäessä tämä piispa toimisi kokouksen puheenjohtajana.

  2. Joukkoja johdetaan edestä. Tässä olisi nyt piispakunnalla todellinen tilaisuus näyttää esimerkkiä siitä, miten kirkon henkilöstörakenteita ja hallintohimmeleitä lähdetään ihan konkreettisesti purkamaan. Jostain se on aina aloitettava. Miksi siis ei itsestään eikä naapurin organisaatiosta.

    Pakko sanoa Teemu, että ihailen kansalaisrohkeuttasi. Tällaisella turkulaisten mollaamisella kaivat kyllä verta nenästäsi. Mutta perustelusi ovat vahvat ja historialliset. Tässä on sellaista näkyä, että melkein voisin kuvitella, että ilmoittaudut mukaan arkkipiispan vaaliin. Siis ohjelmalla, jolla tekisit itsesi arkkipiispana tarpeettomaksi.

  3. Joo, arkkipiispalle ei oikein löydy teologisia tai raamatullisia perusteita. Ei niitä ole kyllä meidän kirkko-organisaatiollekaan, ei ainakaan ilman tulkintaa. Piispa ja piispan kaitsenta-alue taas liittyvät olennaisesti yhteen. Pitäisi olla vain hiippakuntien piispoja. Kirkon keskushallinnon tehtävät kiertäisivät piispalta toiselle. Kannatan muuten paavin alaisuuteen siirtymistä – ilman että kirkkomme lakkaa olemasta – jos vain Vatikaani ja paavi suostuvat. Jälkimmäinen voisi suostuakin, ensimmäisen kohdalla ”eppäillä soppii”…

  4. Nyt olisi kai aika tarkastella piispan viran tarkoitusta. Toki jotain väliportaan hallintoa tarvitaan, mutta kaisenta on saanut erikoisia muotoja. Piispoilla on päässyt vissiin pallo hu´kkumaan ja sitten useat papit ovat alkaneet pelata omaa peliään. Sehän on kyllä urheilutermein sanottavissa. Jokainen pappi tekee omaa suoritustaan ja sitten joskus katsotaan mihin se riittää. Varmaan ainakin yksi piispa on hyvä olla niin kauan, kun papit vihitään nykyisellä käytännöllä.

    • Teemun puheenvuoron kaltaisia spekulointeja olen kuullut lähinnä ”ultrakonservatiiveilta”.
      Paavin johdossahan ei olisi ongelmaa sukupuolineutraakista avioliitosta, ei naispappeudesta, ei eronneiden vikimisestä, jne.
      Hajauttamalla Kirkko ”piispakunniksi”, kirkolliskokous poistuisi ja piispa päättäisi opista ja käytännöistä, pieni ryhmä voisi vallata helposti piispanistuimen kuten halla-aholaiset Persujen puolueen ja sitten vetää omaa linjaa em. asioissa. Jotkut ”piispakunnat saattaisia päätyä liberaalien haltuun. Lopulta piispat eivät enää istuisi samaan pöytään joka tarkoittaisi Kirkon jakaantumista useaksi kirkoksi.
      Vaikka Kirkon organisaatio on raskas, sen etuna on ollut että muutokset on tehty pitkän keskustelun jälkeen jolloin vähintään määräenemmistö on ollut muutoksen takana, Se on suojellut Kirkkoa hajaannuksilta.

Kirjoittaja