Tuoko some alkukirkon takaisin?

Miten digitaalisuus muuttaa maailmaa – ja kirkkoa. Tätä tutkailtiin Tampereella alkuviikosta (5.10.2015) Tietotyön askeleet –tapahtumassa.

Mieleeni tuli ajatus, että olemme palaamassa alkukirkon aikaan, jolloin hallinnolliset rakenteet olivat vielä ohuita. Kirkon seinät paksuuntuivat vasta keskiajalla. Nyt sosiaalinen media ja muut nettisovellukset merkitsevät kirkolle samanlaista murrosta kuin kirjapainon keksiminen aikoinaan.

Johtopäätöksiäni päivän jälkeen olivat 1) digitaalinen viestintä ja sosiaalinen media muuttavat radikaalisti seurakunnan, kirkon ja uskonnon olemusta, seurakuntatyön tekemistä sekä kirkon paikkaa yhteiskunnassa, 2) muutos on vasta alkamassa ja se kiihtyy, mutta sitä ei vielä täysin nähdä tai tunnusteta. Uskomisen loppua se ei tarkoita.

Netin ja sosiaalisen median kautta syntyy yhtä todellista ihmisen välistä yhteyttä kuin kasvokkain tavattaessa. Nuorilla ei enää ole eroa sillä, tapahtuuko läsnäolo fyysisessä tilassa vai netissä.

Tämä tarkoittaa sitä, että fyysisen sijainnin ja maantieteellisten rajojen sekä kaikenlaisten rakenteiden merkitykset vähenevät. Uskonnon merkitys on muutakin kuin samaan paikkaan kokoontumista.

Kirkossa ajatellaan vielä usein, että seurakunta on neljän seinän sisäpuolelle kokoontunut joukko. Uudet yhteisöt syntyvät eri perusteilla.

Usein kysytään, ”miten seurakunta kohtaa ihmiset”, kun pitäisi pohtia sitä, miten ”ihmiset kohtaavat seurakunnassa”. Seurakunta ei ole vain sen palveluksessa olevat työntekijät, vaan sen kaikki jäsenet. Ei ”te kirkossa” vaan ”me kirkossa”.

Viestintä on yhä enemmän monenkeskistä ja henkilökohtaista. Sosiaalinen media ja muu nettiviestintä tekee seurakunnalle hyvää: tasavertaisuus, avoimuus ja henkilökohtaisuus lisääntyvät. Sosiaalisessa mediassa tavoitetaan paljon enemmän ihmisiä kuin kasvokkain.

Seurakunnan työssä siirrytään hierarkkisesta ja työalalähtöisestä työskentelystä verkostomaiseen toimintatapaan. Mielenkiintoinen oli ajatus jaetun osaamisen soveltamisesta niin, että tuotetaan yhdessä hyvä lopputulos. Olisiko sellainen yhteistyö mahdollista?

Muutos on jo keskellämme, sillä tulevat sukupolvet – siis nykyiset nuoremme – tulevat toimimaan ja ajattelemaan meistä poikkeavalla tavalla.

 

  1. ”digitaalinen viestintä ja sosiaalinen media muuttavat radikaalisti seurakunnan, kirkon ja uskonnon olemusta”

    En kyllä usko, että kirkko pelastaa tulevaisuuttaan juuri digitalisoimalla tuotteensa. Aito ja rehellinen tahto vuorovaikutukseen ja sosiaaliset taidot taitavat kuitenkin olla ne alueet, joiden vahvuuksilla tai heikkouksilla kirkko voi joko voittaa tai hävitä.

    Onko sitten hyvä, että Ihmiset jäävät/tyytyvät yhä herkemmin prosessoimaan ja muodostamaa kysymyksineen käsitystä uskosta tai kirkosta monen totuuden tarjoavan nettimedian syövereissä – yksikseen.

  2. Paavo, pointti on juuri siinä, että ihmiset eivät koe nettimediassa (itse asiassa kyse ei ole mediasta vaan olotilasta, torista) olevansa yksin, vaan se on yhtä todellista kuin fyysisesti samassa tilassa kohtaaminen.
    Kyse ei ole siitä, että kirkko digitalisoisi ”tuotteensa”, vaan ihmisten, myös kirkon jäsenten toiminta ja elämäntavat muuttuvat, vähitellen.

  3. Markku Jalava :Sosiaalinen media ja muu nettiviestintä tekee seurakunnalle hyvää: tasavertaisuus, avoimuus ja henkilökohtaisuus lisääntyvät. Sosiaalisessa mediassa tavoitetaan paljon enemmän ihmisiä kuin kasvokkain.”

    Kaipa se soveltuu ”ajanhenkeen”, että maailmankaikkeuden Luojastakin rakennetaan vain pinnalliseen small talk -viestintään soveltuvaan mainosrahoitteiseen pimeään bittiavaruuteen mielikuva eli ”brändi”, missä palvelun tarjoajien taustayhtiöt keräävät tietoja käyttäjistä, joista tehdään erilaisia mainostajille myytäviä paketteja, että palvelua rahoittavat mainostajat voivat kohdentaa mainontansa sopiviksi katsomiensa ”ostopakettien” Jumalaa kaipaaville sisällöille.

  4. ”Tuoko some alkukirkon takaisin?”

    Ei tuo some eivätkä mitkään muutkaan!

    Pikemminkin tulisi olla huolissaan, että nykyinen aika ”someineen” ja muine moninaisine ”homeineen” ovat viemässä ja tuhoamassa kaikki uskonpuhdistuksen hedelmät muinaismuistoiksi johonkin bittiavaruuteen (sinänsä oivaltava uusionimi helvetille)!

    Olisikohan paikallaan, että luterilainen, uskonpuhdistuksen kirkko ennen poistumistaan lopullisesti historian hämärään (mihin aikain merkkien tarkkailu väistämättömästi viittaa!), päivittäisi tunnustuskirjansa eroon syntyaikaisista poliittisista kirkkoratkaisuistaan?

    Aina parempi, jos lut. kirkko raatsisi luopua kokonaan tunnustuskirjoistaan, noista Raamatun rinnalle jopa joskus Kirjoitustenkin yläpuolelle kivunneista ja vanhentuneista ratkaisuistaan! Eiköhän niihinkin Raamatun auktoriteetti riittäisi?

    • ”ovat viemässä ja tuhoamassa kaikki uskonpuhdistuksen hedelmät muinaismuistoiksi johonkin bittiavaruuteen (sinänsä oivaltava uusionimi helvetille)!”

      Olen samaa mieltä, niinhän siinä käy. Muinaismuistojahan uskonasiat ovat nyky-yhteiskunnassa, kun tieto lisääntyy, kehitys kehittyy ja hyvä niin.

      Tuosta helvetin oivaltavasta uusionimestä en nyt tiedä, mutta jos se hyvältä tuntuu nykykäsityksen mukaan, niin olkoon minun puolestani sitten niin. Eikös se helvetti ole uskonpuhdistuksen muinaismuiston mukaan joku tulinen järvi johon syntiset pannaan kuolemansa jälkeen pulikoimaan? Mukavampi paikkahan se bittiavaruus on. Luulisin.

  5. Alkukirkkoon palaamisella tarkoitan ohuempia hallintorakenteita, vähemmän omia kokoontumistiloja, ihmisten verkostoitumista, keskinäistä kanssakäymistä hierarkkisen rakennelman sijaan. Tekniikka antaa siihen mahdollisuuden samalla tavalla kuin kirjapainotaito edesauttoi reformaatiota aikoinaan.
    Maailma muuttuu (tieto lisääntyy, liikkuminen ja tiedonvälityskehittyvät jne) ja kirkon toiminnan on muututtava siinä mukana, jotta sen ydinsanoma välittyisi ihmisille samalla tavalla kuin kristinuskon syntyessä.
    Kristinuskon ja kristillinen kirkko elävät ajassa ja ihmisten keskellä, eivät historiassa.

    • Kyllä se taitaa tosiasiassa olla niin, että uskon vähyys on se suurin syy, joka tekee mahdottomaksi palata alkukirkon aikaan – nimettävistä keinoista ja välineistä ei liene pulaa ja niiden luettelo elää ajassa ja ajankin mukaan. Nyt vuorossa on laaja-alaisen hallintorakenteen karsiminen. Ainakin näennäisesti nykyisen hallintomallin on voitu osoittaa sitoneen kohtuu paljon ihmisiä seurakunnan osallisuuteen ja toimintaan. Se kiinnostaa, miten paljon lopulta uuden rakennemallin hierarkiassa köyttä uskalletaan löysätä. Onnistunut lopputulos voi ensimmäinen pieni merkki yleisemmästäkin tahdosta palata juurille, alkukirkoksi.

    • Jalava: ” tarkoitan ohuempia hallintorakenteita, vähemmän omia kokoontumistiloja, ihmisten verkostoitumista, keskinäistä kanssakäymistä hierarkkisen rakennelman sijaan. Tekniikka antaa siihen mahdollisuuden samalla tavalla kuin kirjapainotaito edesauttoi reformaatiota aikoinaan.”

      Olen täsmälleen samaa mieltä. Maailma todella muuttuu ”ja kirkon toiminnan on muututtava sen mukana”.

      Mutta kenties on syytä kysyä, onko Suomen luterilaisella kirkolla nykyään sitä ”ydinsanomaa”, joka välittyisi näitten hyödyllisten ja tarpeellisten muutosten kera ihmisille? Onko nykyinen evlut. kirkko Suomessa enää uskonpuhdistuksen kirkko, jonka historiallisena olemassaolonsa viestinä kuuluttaa maailmalle ja toisille kristityille, että ecclesia semper reformanda est, seurakuntaa (kirkkoa) on alati uudistettava, sillä Raamattu on ainoa ylin ojennusnuora ja auktoriteetti uskonelämän kysymyksissä!

  6. Mieleeni tuli ”Nojatuolikirkko”. Sehän on ikäänkuin jumalanpalvelus, mutta ei kuitenkaan jumalanpalvelus, mielestäni.

    Kun sunnuntain messu lähetetään jostain kirkosta, niin siinä on mukana kaikki messun elementit seurakuntalaisten joukkoa myöten. Siinä voi kotisohvallakin osallistua ja elää mukana. Nojatulikirkko on mielestäni esitys, jota seurataan nojatuolista.

    Taisi mennä ohi aiheen, mutta näin.

  7. ”Jumala tietoteknisin vertauksin”- kirjani vuodelta 2003 tuo Jumalan olemuksen Sanana, Voimana ja näkymättömänä erilaisesta näkökulmasta monin vertauksin esille. Olen nyt uudistamassa kirjaani ja pohdiskelen tuota seurakunta-asiaakin ehkä vielä uudesta näkökulmasta, jos Herra suo. Jumalan voiman ja Hengen valtakunta avaa uudenlaisen yhteyden. Kuka ymmärtää Jumalan luomistyön sanan ja opetussanan eron? Tätäkin käsittelen kirjani uudistetussa versiossa.

Kirjoittaja

Markku Jalava
Markku Jalava
Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen Nurmijärven seurakunnassa sekä ex-kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.