Tunnustuskirjat – Yksimielisyyden ohje

Eivät ainoastaan muutamat meikäläiset vaan jo vanhat kristilliset kirkon opettajat ovat eri tavoin selittäneet sitä uskonkohtaa, jonka mukaan Kristus astui alas helvettiin. Niinpä me tässäkin kysymyksessä jäämme pitämään kiinni yksinkertaisesta kristillisestä uskostamme ”Minä uskon Herraan Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on kuollut, haudattu ja astunut helvettiin.” Noudatamme näin tohtori Lutherin neuvoa, jonka hän meille antaa siinä Kristuksen helvettiin astumista käsittelevässä saarnassa, jonka hän v. 1533 piti Torgaun linnassa. Tunnustus erottaa Kristuksen hautaamisen ja helvettiin astumisen eri uskonkohdaksi. Siinä lausumme julki yksinkertaisen uskomme, jonka mukaan Kristuksen koko persoona, Jumala ja ihminen, on hautauksen jälkeen astunut alas helvettiin, voittanut Perkeleen, kukistanut helvetin vallan ja riistänyt Perkeleeltä koko hänen mahtinsa. 

Me emme saa ”rasittaa itseämme yrittämällä syvällisesti ja terävästi pohtien saada selville, kuinka se oikein tapahtui”, sillä tämä uskonkohta ei ole ”järjen ja viisauden aistin” tajuttavissa. Yhtä huonostihan me ymmärrämme edellistä uskonkohtaa, sitä kuinka Kristus istuutui Jumalan kaikkivaltiaan voiman ja majesteetin oikealle puolelle. Meidän on määrä vain uskoa ja pitää kiinni sanasta. Niin säilytämme asian ytimen ja sen lohdun, että ”helvetti ja Perkele eivät saa vangikseen eivätkä pysty vahingoittamaan” meitä eivätkä ketään Kristukseen uskovaa.
Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje/9. Kristuksen laskeutuminen helvettiin (sivu 450) 

b2ap3_thumbnail_Jeesus-polki-rikki-krmeen-pn.jpg

Miksi Jumalan Poika tuli Taivaasta tänne maanpäälle?

Miksi Jumalan Pojan piti käydä Helvetissä?

Miksi Jumalan Pojan ylösnousemus ja Taivaaseen astuminen on meille tärkeää?

Miksi meidän on (tai ei ole) helppo uskoa Taivaan ja Helvetin olemassaoloon?

Pitääkö meidän pelätä Herraa vai Helvettiä vai molempia?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Luterilainen kasteteologia on kyllä melkoista eestaassahauksen teologiaa: Ensin lapsikasteessa lapsi lapsi tulee uskoon. Sitten hän myöhemmin lähes aina menettää tämän uskonsa. Sitten hänen pitää taas tulla uskoon tai palata ”kasteen armoon.” Sitten hän voi taas menettää tämänkin uskon, jolloin hänen pitää taas palata jne.

    Miten erilainen onkaan Raamatun opetus uudestisyntymästä: ihminen uudestisyntyy kerran ylhäältä, jolloin hänestä tulee uusi luomus ja hän saa sinetiksi Pyhän Hengen. Tässä uskossa, joka perustuu Jumalan kutsun ja työhön, on turvallista vaeltaa, eikä tarvitse sahata eestaas.

    Lukuisia ihmisiä on vieraillut sekä Taivaassa että kadotuksessa. Kukaan kadotuksessa käyneistä ei ole koskaan kertonut nähneensä siellä lapsia. Sellaista, että pienet lapset jouituisivat kadotukseen, ei myöskään Raamattu opeta.

  2. Perisynnin kadottavuus on vapaiden suuntien mielestä hoidettu sillä, että yleinen vanhurskauttaminen sovittaa lasten syyllisyyden: “Kun Jeesus kuoli ristillä, maksettiin perisynti siellä. — Koska Jumala on sovittanut kaikki itsensä kanssa, hän ei lue lapsille heidän perisyntiään — Niin kuin Aadamin lankeemus koitui luonnostaan lapsille kadotukseksi, samoin koituu “yhden ihmisen vanhurskauden teko” heille elämän vanhurskauttamiseksi (Room. 5:18).
    Tämä on esimerkiksi helluntailaisten teologiaa.
    Näin sekä p a k a n a k o d i n , että kristityn perheen lapsi pelastuu Jeesuksen sovitustyön tähden luonnostaan…”. Eikö silloin ole ” puurot ja vellit” pahasti sekoittuneet keskenään ? Miksi Jeesus olisi käskenyt kastaa kaikki kansat hänen opetuslapsikseen ( Matt. 28: 19- 20 ) Tämä kehoitus koskettaa myöskin lapsia, sillä ei ole olemassa sellaista kansaa, jossa ei ole lapsia lainkaan.
    Minä en halua jatkaa pidemmälle keskustelua kasteesta, sillä blogin teemassa ei käsitellä lainkaan kastetta.

  3. Pienessä lapsessa on perisynnin osallisuus, mutta hänessä ei ole perisynnin syyllisyyttä. Siten kun hän tulee sellaiseen ikään ja kehitystasoon, että hän on vastuussa teoistaan, hänelle tulee myöskin syyllisyys, silloin kun hän tekee väärin. Tämä ikä ja kehitystaso vaihtelee eri lapsilla, ja sen, milloin lapsi on vastuullinen teoistaan, tietää yksin Jumala. Tällöin hän myöskin tarvitsee anteeksiantoa synneistään, joka ei tietenkään tapahdu lapsikasteen kautta, vaan uskon kautta.

    Raamattu ei missään kehota kastamaan lapsia, vaan pelkästään uskoon tulleita ihmisiä. Silloin kun kastetaan lapsia, silloin menee puurot ja vellit sekaisin.

  4. Pienessä lapsessa on perisynnin osallisuus, mutta hänessä ei ole perisynnin syyllisyyttä. Siten kun hän tulee sellaiseen ikään ja kehitystasoon, että hän on vastuussa teoistaan, hänelle tulee myöskin syyllisyys, silloin kun hän tekee väärin. Tämä ikä ja kehitystaso vaihtelee eri lapsilla, ja sen, milloin lapsi on vastuullinen teoistaan, tietää yksin Jumala. Tällöin hän myöskin tarvitsee anteeksiantoa synneistään, joka ei tietenkään tapahdu lapsikasteen kautta, vaan uskon kautta.

    Jari (t), ymmärrän jotenkin tämän teidän ajatuskulun, mutten täysin.

    Jeesus sanoo: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”. (Joh. 14:6)

    Tänäpänä kehitysmaissa kuolee paljon lapsia. Onko teidän käsityksenne mukaan suurin osa Taivaaseen matkaajista kastamattomia lapsia? Onko käsityksenne mukaan Taivaaseen Isän kotiin kaksi tietä?

  5. Et ole, Jari Raappana nähnyt asian ytimeen. Se ON USKO:
    Luterilainen kasteteologia on mielestäni ihan kohdallaan. Jari R. vain sekoittaa siihen asioita, jotka eivät siihen kuulu.
    Mitään eestaassahausta ei ole, mutta uskonkasteen yksi pointti on tuo itsevanhurskaus. Siitähän kerskataan, vaikka ainoa kerskauksen aihe pitäisi olla Kristus.
    Perustelen asian.

    Herätysliikkeissä on enemmistö ns. lapsuuden kristittyjä.
    He ovat saaneet kodissaan opetusta. He ovat lapsena kastettuja. He elävät kristillisesti.
    Arin ja Jarin ongelma on siinä, että he eivät ota tätä asiaa huomioon. On kysymyksessä opetus ja kristitty koti.
    Vapaissa suunnissa eletään herätysliikkeiden tavoin myös koko ajan ”valikoidussa populaatiossa”, kaikki saavat opetusta & kaikki o at uskossa.
    Jari voi Arin tavoin kerskailla tällä pyhällä elämällään, mitä pyhyyttä he eivät kirkon lapsena kastetuissa ihmisissä noin keskimäärin näe.
    Ikävä kyllä, vapaiden suuntien argumentointi on tältä osin valheellinen.
    Vikaa haetaan kasteesta, mutta vika onkin opetuksen puutteessa.

  6. Sitten tämä uusisyntyminen.
    Tässäkin asianomaisten Arin ja Jarin näkökulmaa vääristää todellisuuden tietty huomiotta jättäminen.
    Kirkon jäsenistö muodostuu uskovista ja ei-uskovista. Esim. hellareiden vastaava seurakuntapopulaatio muodostuu aktiivisista uskovista, se on homogeenien.
    Aivan samanlainen tilanne on, kuten jo sanoin, herätysliikkeissä, vaikka vanhoillislestadiolaisisa. Kaikki ovat kasvatuskristittyjä.

    Aivan mahdottomia puhutaan siinä, etteivätkö vapaiden suuntien uskovat lankeasi ja joutuisi myös vakaviin synteihin. Onhan siellä tapauksia, jossa erotetaan seurakunnastakin.
    En ole missään kirkon herätysliikkeessä vielä tavannut tuollaistaa Jarin esiintuomaa ajatusta., että uudestisyntynyt ihminen olisi sen jälkeen koko loppuelämänsä synnitön. Aivan kuin tuhlaajapojan vertausta ei ollsi olemassakaan!!!
    Paavalin kirjeet taas tuovat kuvan syntistitä mutta armoitetuista syntisistä kristityistä.

  7. Taivaassa kaikki uskovat Jeesukseen.

    Jari, tästä olen kanssasi samaa mieltä, koska tämä on tosi. Kerroit jossain kommentissa, että on joitain henkilöitä, jotka ovat käyneet Helvetissä. Kirjoitit, että nämä henkilöt eivät ole koskaan kertoneet nähneet siellä pieniä lapsia. Tunnetko jonkun Helvetissä käyneen? Tiedätkö syytä, miksi joku muu kuin Jeesus on käynyt Helvetissä? Mikä merkitys tällaisella todistuksella on sinulle?

    Tiedän Jeesuksen käyneen, mutta en tiedä ketään täällä meidän joukossa joka olisi käynyt siellä.

Kirjoittaja

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.