Tulppa tiellä papiksi

 Suomessa on edelleen kohtuullisen paljon halukkuutta tulla papiksi. Maistereita myös valmistuu Helsingistä, Turusta ja Joensuusta.

Useimmilla heistä on korkea motivaatiotaso päästä papin virkaan ja käytännössä soveltamaan opittua.

Tässä maisterit törmäävät tulppaan.

Vihkimystä ei heru, koska ei ole osoittaa virkaa, jossa voisi palvella vähintään kuusi kuukautta.

Kun vihkimys on ollut ja mennyt, nämä sitä vaille jääneet maisterit lukevat lehdestä, että se ja se eläkeläinen on saanut määräyksen hoitaa sitä ja sitä virkaa. Osa ärtyneistä soittaa notaarille ja tekee klassisen kysymyksen HÄH?

Notaari kertoo, että seurakuntaan tuli ennalta arvaamaton sijaistarve eikä vihittyjen pappien reserviä tässä hiippakunnassa juuri ole. Kun ei työikäisiä työttömiä pappeja ole, on huudettava apuun eläkeläisiä, joista joku vielä jaksaa. Kaunis kiitos heille palvelualttiudesta.

Työttömiä maistereita vain jurppii se, että he olisivat käytettävissä, jos vain olisi vihkimys. Mutta niin se vain on, että vihkimystä ei tule, kun ei ole työtä, ja työtä ei tule, kun ei ole vihkimystä. Ollaan kuin sadun harakat vasta tervatulla sillalla. Kun saa nokan irti tervasta, pyrstö tarttuu kiinni, kun pyrstön saa irti, tupsahtaa nokka kiinni.

Tiedän, että joissakin etelän hiippakunnissa ihmetellään, etteikö muka ole valmiiden pappien reserviä. No ei ehkä siellä olekaan. Täällä raukoilla rajoilla on.

Tunnetusti ihmiset ovat eteviä tietämään, mitä muiden pitäisi tehdä, joten toistan aiemmin esittämääni: mitä jos rohkeasti vihittäisiin pappeja vähän yli tarpeen tai alle kuuden kuukauden työjaksoihin? Vihityn papin – vaikka työttömänkin – on helpompi työllistyä kuin ehkä jo kauan odottaneen maisterin.

Kommentoijille voin valmiiksi sanoa, että tiedän myös muihin kirkon ammatteihin nyt olevan vaikea työllistyä ja että monilta osin ongelma koskee koko yhteiskuntaa.

 

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Risti suojaa vain, jos ristille astuu. Vasta risti antaa tiedon ja ymmärryksen. Mutta tätähän ei voi tietää eikä ymmärtää ennen kuin on itse ristillä. Ulkoapäin risti on vain kaksi toisiaan kohtisuoraan leikkaavaa viivaa, mutta sisältä päin se avaa näkymän iankaikkiseen elämään.

    Oletteko koskaan olleet ristillä? Kokeilkaapa! Näkymä on huikeampi kuin Hattelmalan harjanteelta konsanaan.

  2. Voi veli Kiuru mitä liverrät! Syksyllä 1977 Helsingin tuomiokapituli antoi 5-6 seurakunnan listan. Josko näistä löytyisi mieluinen…
    Nyt käännellään kivet ja kannot ja kuulostellaan edes huhun tynkää, josko jossakin jotakin aukeaisi.
    Seurakuntien tarpeet eivät aina osu yhteen vihkimysajankohtien kanssa. Erityisesti tämä koskee pitkiä, ennalta arvaamattomia sairauslomia.

    • …mutta loppuvuodesta 1979 mulla oli vain kaksi vaihtoehtoa: Joko Korso tai Vanhakirkko. Tein valintani nopeammin kuin salama ehtii iskeä kirkkaalta taivaalta…

      Nikolainen ei suostunut vihkimään muualle kuin seurakuntaan, yhdistykset eivät tulleet kyseeseenkään.

  3. Kotiseurakunnassani on tilanne, että pari vuotta sitten seurakuntapapin siirtyessä kappalaiseksi toiseen seurakuntaan kirkkovaltuusto päätti jäädyttää – säästösyistä – viran täytttämisen. Entisen neljän papin seurakunnassa päätettiin tulla toimeen kolmella papilla.

    Roopeankan metodi ei aivan toteudu. Kotiseurakunnassani asuu kolme eläkepappia, joista minä olen yksi. Meistä jokainen saa säännöllisesti seurakunnan kutsuja virantoimituksiin: jumalanpalveluksiin, toimituksiin, jopa lyhytaikaisiin sijaisuuksiin. Ei siis kertakaikkiaan pärjätä yhden papin vajauksella. Tämä lienee tuttua monessa muussakin seurakunnassa.

    Arkkihiippakunnassa on tietääkseni useamman kymmenen henkilön jonotuslista työtä odottavista teologian maistereista. Kun riski viisi vuotta sitten – siis ennen eläkelöitymistäni – toimin vajaan kolmen vuoden ajan erään arkkihiippakunnan seurakunnan kirkkoherrana, sain pappispulaamme tuomiokapitulin notaarilta listan sekä virkaa vailla olevista vihityistä papeista että virkaa pyytävistä teologian maistereista. Kummistakin listoista sain tarvittaessa täydennyksiä seurakuntamme papistoon, kaksi kumpaisestakin eli alle kolmessa vuodessa neljä pappia.

    Miksi nyt seurakunnat haluavat jättää täyttämättä avoimeksi jäävät pappisvirat? Mihin ovat tiitisen tai schindlerin listat häipyneet? Miksi ei palkata uusia, tuoreita voimia kirkkomme palvelukseen? Me eläkeläiset kyllä pystymme hoitamaan palveluksia, toimituksia, lähetyspiirejä jne. Mutta miksi me? Kun tulossa olisi kymmeniä, satoja (valtakunnallisesti) oman aikamme ihmisten elämän paremmin tuntevia nuoria ja koulutettuja teologeja.

    Palvelen yhä iloiten seurakuntaani emeritusrintamassa, mutta paljon mieluummin näkisin paikallani virkaa, tulevaisuutta ja elämäntehtäväänsä toteuttavaa nuorta naista tai miestä julistamassa keerygmaa kiinteässä seurakuntavirassa.

Marja-Sisko Aalto
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!