Tulisiko seurakunnan rukoilla avoparin puolesta ja heidän kanssaan?

Eräs seurakunnassamme aktiivi tuttavani on useita kertoja yrittänyt nostaa seurakunnassa julkiseen keskusteluun kysymyksen avoliitosta. Jostain syystä seurakunnan viralliset edustajat ovat kerta toisensa jälkeen väistäneet kysymyksen. Tuttavani itse ja hänen pitkäaikainen kumppaninsa ovat kumpikin olleet aiemmin avioliitossa ja kokevat etteivät halua tulla vihityksi uudelleen.

Vastaus on toki eettisesti vaikea, varsinkin sellainen vastaus, joka ei tavalla tai toisella loukkaisi asiaa tiedustelevaa. Tulisiko seurakuntalaista ja hänen puolisoaan neuvoa astumaan uudelleen vihittäväksi vastoin omaa vakaumustaan, vai kehoittako heitä eroamaan tästä uudesta rakkaasta puolisostaan? Kolmas vaihtoehto voisi olla rukoilla pariskunnan kanssa ja heidän puolestaan pyytäen Herran itsensä vastausta juuri tälle pariskunnalle. Mikä siis neuvoksi?

 

Täydennys:

Mainitsin kyseisen tuttavani, jotta lukijoille selviää kysymyksen olevan todellinen. Toivon kuitenkin, että keskustelu pysyy yleisellä tasolla siten että avoliittokysymystä pohditaan yleensä, eikä siis ryhdytä julkisesti puimaan juuri tätä nimenomaista suhdetta.

  1. Jos uudelleen avioituminen ei tule kysymykseen missään olosuhteissa, tuntuisi siltä, että on synti, jota ristin veri ei puhdista. Ensinnä täytyy olla varma, että rikkoutunutta liittoa ei voida uudistaa. Sitten pitää tunnustaa ero synniksi ja saada siihen synninpäästö. Sitten irtisanoudutaan entisestä liitosta lopullisesti ja samalla annetaan anteeksi, jos anteeksiannettavaa on.

  2. Missä nyt tässä asiassa on yleinen kirkon vastaus ja lupaus kasteen armoliiton merkityksestä ja siinä pysymisen merkityksestä niinsanotun tapajäsenen pelastuksen asiassa, huomioon ottaen kuitenkin sen, onko siinä tahdottu pysyä. Mitenkä sitten on asia Jumalan armoon tarrautumisen asiassa, mistä usein myös tapajäsenille muistutetaan kuitenkaan kertomatta miten asiat suhtautuvat omaan tunnustukseemme tai Augsburgin tunnustuksen sisältöön. Kyllähän asiassa jonkinlaisen vastauksen luulisi löytyvän. Niin, tulisi rukoilla.

    • Mainitsin kyseisen tuttavani jotta lukijoille selviää kysymyksen olevan todellinen ja koska hän on asian itse julkisesti esiin nostananut. Toivon kuitenkin, että keskustelu pysyy yleisellä tasolla, eikä siis ryhdytä puimaan juuri tätä nimenomaista suhdetta.

  3. Parin tulee miettiä, mikä heidän tilanteessaan on Rakkautta. Mikä heidän tilanteessaan suojelee elämää, edistää ja rakentaa kaikkea hyvää.

    Ei noita asioita oppikirjasta lueta. He eläkööt täyttä elämää päivä kerrallaan yhdessä ja erikseen, miettivät ja hyväksykööt epävarmuutensa kunnes ovat varmoja siitä mitä haluavat. Eikä työntekijä voi asettua auktoriteettiasemaan tietämään paremmin toisten puolesta. Jos tämä on ”väistämistä”, olkoon sitten. Minusta se on toisten ihmisten kunnioittamista, että he saavat tehdä omat ratkaisunsa. Heidän vierellään ja tukenaan voi olla epävarmuuden keskellä.

    Miksei pariskunnan puolesta ja kanssa voisi ja pitäisi rukoilla?

  4. ’Tulisiko seurakuntalaista ja hänen puolisoaan neuvoa astumaan uudelleen vihittäväksi vastoin omaa vakaumustaan, vai kehoittako heitä eroamaan tästä uudesta rakkaasta puolisostaan? Kolmas vaihtoehto voisi olla rukoilla pariskunnan kanssa ja heidän puolestaan pyytäen Herran itsensä vastausta juuri tälle pariskunnalle.’

    Minä mietin, että onko tilanne kovin erilainen, jos parin yhdessäolo nähdään seurustelusuhteena tai avoliittona.
    Jos seurusteleva pari pyytää rukousta heidän ja heidän suhteensa puolesta, ei luulisi kellään olevan sitä vastaan. Jos sama tapahtuu avoliitossa, jonka KELA määrittelee yhteisen jääkaapin muodossa, pitäisi olla luonnollista, että heidän ja heidän rakkautensa puolesta voisi rukoilla.

    Ihmissuhteet ovat usein monimutkaisia. Varsinkin uusperheissä tai uusavoperheissä voi olla tekijöitä, joita ulkopuoliset eivät osaa arvioida. Parasta on olla neuvomatta muuten, kuin kannustamalla keskinäiseen kunnioittamiseen ja rakkauteen.

  5. Keskimmäinen poikani on elänyt onnellisessa avoliitossa jo reilusti yli 20 vuotta. Parilla on 5-vuotias poika. Liitto on kestävämpi ja onnellisempi kuin moni avioliitto huolimatta siitä, että sitä ei ole sinetöity enempää kirkossa kuin maistraatissakaan.

    Kestävä avoliitto perustuu parin todelliseen, vapaaehtoiseen sitoutumiseen ja keskinäiseen rakkauteen toisin kuin moni avioliitto, joka pysyy koossa vain papin aamenen tai maistraatin tuomarin sinetin voimalla.

    Jos pappismiehen – jopa arkkipiispaksi ehdolla olleen – kolmas avioliitto voidaan ihan pokkana siunata kirkollisen vihkimisen yhteydessä, en ymmärrä – vaikkei kai minulta sitä pakanana voi odottaakaan – miksei toisiaan rakastavan avoparin liiton puolesta voisi rukoilla, jos pari niin haluaa.

  6. Avioliitto on rekisteröity parisuhde. Minusta kirkkojen tulisi suhtautua parisuhteisiin samalla lailla riippumatta siitä, haluaako pari rekisteröidä sen vai ei. Rekisteröinti olisi monessa tapauksessa tuhoisa parin sosiaaliturvalle. Mutta jos kirkko siunaa parisuhteen, tulisi parilta edellyttää uskollisuutta toisilleen ihan riippumatta siitä, rekisteröidäänkö suhde vai ei.

    • Pitäisikö siis sana avoliittoo sijasta käyttää termiä ”rekisteröimätön avioliitto”?

      Voisiko siis ”rekisteröimättömän avioliiton” siunata kirkossa.

    • Voisiko siis “rekisteröimättömän avioliiton” siunata kirkossa.

      Jos sanon, että ’rukoilen sinun ja parisuhteesi puolesta’ tai ’siunaan sinua ja parisuhdettasi’, ne ovat eri asioita. Eikö vain?

Jukka Kivimäki
Jukka Kivimäki
Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.