Piispa on yksi kirkon johtajista. Häntä ei valita siksi, että jonkun uran täydentyisi tai muista vastaavista syistä vaan kirkon ja evankeliumin palvelijaksi. Hiippakuntamme piispanvaali vaikuttaa, mihin suuntaan kirkon elämä omassa hiippakunnassamme ohjautuu tulevina vuosina. Me, TT Mari Parkkista kannattavat, näemme seuraavia tärkeitä kirkon tulevaisuuden osatekijöitä, joihin piispa voi vaikuttaa.
Kirkon viestin tulee olla ymmärrettävä ja ihmisläheinen. Viestinnän ammattilaisena Mari kykenee puhuttelemaan ihmisiä ja ohjaamaan kirkon toimijoita välittämään viestiä, joka kutsuu, rohkaisee ja koskettaa ihmisiä. Marille Raamattu ja kirkon oppi ovat tärkeitä, samoin niiden tekeminen ihmisläheiseksi ja ymmärrettäväksi.
Kirkossa tarvitaan uuden sukupolven johtamista. Kirkon työntekijöiksi tulee hyvin erilaisista taustoista olevia ja myös nuoremman sukupolven edustajia. Kirkon työ ei menesty enää entisellä johtamistavalla vaan tarvitaan kuuntelevaa, vuorovaikutteista ja mahdollistavaa johtamista. Marista saamme kirkkoomme tällaisen johtajan.
Kirkossa tarvitaan erilaisuuden ja yhdenvertaisuuden hyväksymistä. Kirkon piirissä on eri tavoin ajattelevia, mikä on osaltaan rikkaus. Samalla tulee huolehtia, että kaikilla kirkon jäsenillä, toiminnan piirissä olevilla ja työntekijöillä on turvallinen olla kirkossa. Tähän Mari haluaa erityisesti panostaa, yhteyteen ja kunnioitukseen erilaisuudessa!
Johtaminen kirkossa nousee vahvasta osaamisesta ja ammatillisuudesta. Samalla se nousee myös johtajien persoonasta. Marista kirkkomme saa johtajan, joka synnyttää ympärilleen ilon, rohkaisun ja luottamuksen henkeä. Kirkon kasvot ovat jokaisessa kirkon jäsenessä, mutta johtajana Mari antaa kirkon työlle evankeliumin hengen mukaiset kasvot.
Mari sai ensimmäisellä kierroksella vahvan kannatuksen, joka edelleen laajenee ja josta tukijoina olemme kiitollisia ja iloisia. Monet tavalliset seurakuntalaiset eri puolilla ovat iloinneet Marin ehdokkuudesta ja kokeneet siinä siunausta ja rohkaisua kristittynä elämiseen.
Toivomme ja vetoamme suurena tukijajoukkona näiden ja monien muiden seikkojen perusteella, että hiippakuntamme tulevaksi piispaksi valitaan TT, Imatran kirkkoherra Mari Parkkinen.
Toivo Loikkanen, rovasti, Marin vaalipäällikkö
”– Suomalaisten sisällä on reseptori, joka avaa heidät tekemään hyvää ja hyödyllistä. Mielestäni on terveen kulttuurin merkki, että asioita halutaan panna kuntoon yhdessä.”
Tämä on virheellinen väittämä. Ihminen itsessään ei omaa voimaa tehdä oikein, vaan tilanne on kuten Paavali kuvaa: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.” (Room. 7:18-19).
Vasta kun ihminen ottaa Kristuksen vastaan ja häneen tulee asumaan Pyhä Henki, ihminen saa voiman todella tehdä hyvää. Halua siis kyllä on, mutta Voima puuttuu.
Tämän blogikirjoituksen, piispaehdokkaan kannatuskirjoituksen mahdollisen keskustelun ja kommentoinnin osalta pyydän käyttämään kunnioittavan keskustelun periaatteita. Vaalikampanjointi on pysynyt tukijoiden ja ehdokkaiden osalta asiallisena ja toisiamme kunnioittavana. Toivomme Marin tukijoina sen jatkuvan loppuun saakka samanlaisena.
Marilla on vahvuutena ihmisen kohtaaminen sellaisella tavalla, että se jää hyvällä tavalla mieleen. Kontakti on kokonaisvaltainen. Kysyin häneltä, mitä hän ajattelee vapaaehtoisten omaehtoisesta toiminnasta. Mari kysyi mitä se on ?
Kerroin tapahtumasta, joka järjestetään kokonaan ilman viranhaltioita pelkästään vapaaehtoisten voimin. Marille tämä näytti olevan täysin uusi tapa toimia, jollaisesta hänellä ei käsittääkseni ole kokemusta. Omaehtoinen toiminta on kuitenkin aivan keskeinen toimintamuoto tulevaisuudessa. Tämä tapaus kertoi minulle Marin melko lyhyestä urasta ja siksi melko suppeasta käsityksestä seurakuntalaisten itsenäisestä osallistumisesta kirkon toimintaan.
Ei se ole Marille tuntematonta. Kysymys nousee kaiketi Marin aidosta kiinnostuksesta siihen, mitä hänelle kerrotaan. Joka tapauksessa Mari on avoin kaikelle tuollaiselle toiminnalle. Hän haluaa toteuttaa ja korostaa mahdollistavaa johtamista.
Ja vielä toisena kommenttina: Marilla ei ole lyhyt ura vaan pitkä ura ensin viestinnän ammattilaisena ja sitten jo reilun 10 vuoden ura kirkon tehtävissä. Lisäksi hän on toiminut kehitysyhteistyössä Väli-Amerikassa ja lähetystyössä Jerusalemissa. Harvinaisen monipuolinen ura lisättynä sillä, että hän on ehtinyt noidan lomassa tekemään väitöskirjankin.
Kymmenen vuotta samassa tehtävässä voi antaa hyvän perehtyneisyyden kyseiseen työhön. Siinä ajassa jo alkaa syntyä hiljaista tietoa, jota voi hyödyntää muissakin tehtävissä. Parissa kolmessa vuodessa voi ajaa itsensä sisään työyhteisön kiemuroihin. Varsinainen työn sisäistäminen alkaa vasta siitä. Papin työ kun ei ole muutenkaan sieltä helpommasta päästä.
Siinä tarvitaan hyvin kokonaisvaltaista näkemystä koko elämän kirjosta. Mitä sitten vaaditaankaan Piispalta, joka näitä pappeja joutuu hoitamaan ja paimentamaan.
Realistiset näkemykset ajan asettamista rajoista mahdollisen uuden työn haltuunotosta näyttäytyvät juuri siten, kuten asiaa kuvaat Pekka.
Vaalipäällikön tehtävä on tietysti tuoda ehdokas näytille täydellisenä osaajana kaikilla eri osaamisalueilla.
Kari, Kyllä Mari on itse todennut nöyrästi, että hänellä on paljon opeteltavaa, jos hänet valitaan piispaksi ja että hän ei osaa ennalta edes ajatella kaikkea, mitä tehtävässä tulee vastaan. Ei kyllä kukaan mukaan ehdokas, vaikka toinen ehdokas onkin ollut kenttäpiispana. Piispalla on lisäksi avustajia ja asiantuntijoita sekä piispakollegoja, joilta saa neuvoja ja apua.
Vaalitulos tulee olemaan hyvin tasaväkinen. Kaksi erinomaista ehdokasta. Tällä hetkellä vaikuttaisi, että kamppailu kääntyy kokeneemman ja ehkä lähempänä keskiviivaa olevan ehdokkaan eli Särkiön eduksi. Miksi? Siksi, että tuloksen ratkaisevat a) ne, jotka eivät ensimmäisellä kierroksella löytäneet omaa ehdokasta ja joista pieni osa äänestää nyt b) Huokunaa äänestäneet. Molemmissa ryhmissä todennäköisesti enemmistö äänestää ”varman päälle.”
Varmasti näinkin.
Ehdokas Särkiön on viime vuodet kaitsennut sotilaspappiemme todistusta etiikasta sotaan liittyen kun tunnustuksellisuutta vähennettiin armeijan harmaissa. On Hänellä nyt kokemus kirkkoherrana olosta vaaliin tultaessa. Aiempaa en nyt kehtaa katsoa.
Kilpakumppani on nuorempi, ja eri tavalla pätevöitynyt haasteeseen.
Kumpaakin katsoo kuitenkin lupaukset, tahtomiset, ja tunnustukset kirkkomme opissa. Onko näin Etiikalla väliä.
Huomatakseni Ehdokas Särkiön kannattaa vanhassa mallissa pysymistä, Ehdokas Parkkinen luotaa ehkä enemmän eteenpäin, ja voisi näin olla kirkkomme eteenpäin katsovaa polvea ulostuloissa an.
Moraalifokusointia valinnan premisseissä ei tarvitse katsoa kun muistaa moraaliarvostelmia tarvittavan ja käytettävän kun ymmärrys muuten on jäänyt kehnoksi.
Pääargumentti Itselläni katsoa Ehdokas Parkkista on Naiseus. Enempää yksikään Mies lajitoveriltaan ei voi toivoa.
Toki Paavalia Kirkon Isänä katsovat muistavat Hänen todistuksensa naisesta.
Vapaasti kirjoittaen, ”parempi miehen olla naiseen ryhtymättä, suurempien syntien välttämiseksi sekin menee”.
Matrialkaaisuus on kuitenkin kirkkomme Toivo eteenpäin katsomisessa. Ilman Naisten hyvää sanaa ymmärryksessä miehet eivät koskaan tavoita Äitisynnättäjän fokusta eteenpäin katsomisessa mikä on sukumme jatkumisen elinehto niin käytännössä kuin filosofisessa pohdinnassa mikä usein kallistuu miehille kirkossamme.
Monilla Miehillä voi ja saa olla epämukaviakin muistoja tuntemuksissa kuka siellä kotona lopuksi toimii ja häärää järjestyksen asiassa. Ei se huonoa asiaa ole, ja ei kerätyssä mihin uskottu ja tarvetta katsottu eteenpäin, ole lopuksi suurta tuskaa luopuakaan.
Mari Parkkinen oli erinomaisen hyvä, edistyksellinen ja täsmällisen määrätietoinen radio Dein haastattelussa.
Kiitos, Seppo! Osuva kuvaus!
Toisen ehdokkaan tukijat tai jotkut muut ovat nostaneet esille Marin (mukamas) vähäisen kokemuksen. Kuten edellä olen jo vastauskommenteissa todennut Marilla on varsin laaja ja monipuolinen työkokemus ja elämänkokemus. Kirkon tehtävistä hänellä on paljon enemmän kokemusta kuin monella ennen häntä piispana toimineella. Heistä voi mainita vaikkapa Eero Huovisen, mutta monia muitakin on, joilla ei ollut kirkon töistä eikä luottamustoimista kokemusta. Olivat silti mainioita piispoja,
Luin tuoreesta Kotimaasta piispskandidaattien vastaukset kuuten kysymyksen. Niistä huomiota kiinnitin erityisesti viimeiseen: ”Mitä asioita piispana aiot edistää kirkossa?”
Minusta vastausten ero on huikea. Pekka Särkiön vastaus on tavanomainen. Omana – positiivisena – korostuksena on ympäristövastuun alleviivaaminen. Mari Parkkisen vastaus on tuore ja persoonallinen, Esimerkiksi: ”On hyväksyttävä, että kirkossa eletään sovitetussa moninaisuudessa.” Tai: ”Jos kirkon viesti on vain tuomioita ja sanktioita, meillä on uskottavuusongelma.”