Tsundoku – oodi kotikirjastoni lukemattomille kirjoille!

 

Jos et rakasta kirjoja, jos et omista kirjahyllyä tai kirjoja ollenkaan, niin lopeta heti alkuunsa tämän tekstin lukeminen! Ja jos olet joku hikinen konmarittaja, niin suorastaan kiellän sinua lukemasta seuraavia rivejä, sillä ne eivät ole sinua varten! Sen sijaan jos huushollisi suorastaan tulvii kirjoista, jos niitä kirjahyllyn lisäksi löytyy läjäpäin yöpöydältäsi, kaapeistasi, ikkunalaudoiltasi  ja kaikilta muilta  mahdollisilta eli mahdottomilta laskutasoilta, niin toivotan sinut sydämellisesti tervetulleeksi tsundokun ihmeelliseen maailmaan…

* * * * * *

Japanilaisella tsundoku-termillä tarkoitetaan ihmistä, joka haalii kirjoja reilusti yli sen, mitä ehtii elämänsä aikana lukea. Japanin kieleen termi tuli jo 1800-luvun puolivälissä, joten mistään uudesta trendistä ei todellakaan ole kyse. Käsitettä on alun perin käytetty pilkkanimenä opettajista, jotka eivät olleet lukeneet omistamiaan kirjoja.

Toki tsundoku-ilmiö levisi myös meidän länsimaalaiseen elämäämme, ja etenkin Ameriikassa ihmiset tunnustautuvat iloisin ja reippain mielin tsundokuiksi.

Tsundoku-ihminen minusta tuli jo papinkoulussa. Halusin kerätä kotikirjastooni hyvän teologisen käsikirjaston. Koska aavistelin, että vuosikymmenien saatossa kirjahyllyjä tarvitaan monta, päätin, että esimerkiksi romaaneja en kotiini kanna. Teologian lisäksi eteisen kynnyksen sai ylittää psykologinen, filosofinen ja elämisen taitoa käsittelevä kirjallisuus. Sekä teokset, joista löytyi paljon opettavaisia tarinoita.

Laajimmillaan kirjastoni käsitti 50 kirjahyllymetrillistä opuksia. Muuttojen yhteydessä olen keventänyt kantokuormaa kymmenellä metrillä. Saarna-apujakin löytyi omasta hyllystä niin paljon, että yleisiin kirjastoihin ei tarvinnut koskaan tukeutua, vaan saatoin sulkeutua työhuoneeseeni ja tulla sieltä tuntien kuluttua ulos valmiin saarnan kanssa. Myöhemmin kirjoituskone toki vaihtui tietokoneeseen ja internet mullisti koko saarnanvalmistusprosessin.

Teologihan lukee harvoja kirjoja ihan kannesta kanteen. Yleensä erilaisista  käsikirjoista otetaan juuri se, mitä kulloinkin tarvitaan. Olin ajatellut, että minulla on niin hyvä kirjasto, että voin jatkaa studeeraamistani ja rakkaisiin kirjoihini tutustumista vielä eläkkeelle päästyänikin. Kyse olisi ns. elinikäisestä oppimisesta, nääs. En ole koskaan ajatellut omaa kirjastoani statussymbolina tai todistuksena siitä, mitä jo tiedän. Uusia polkuja ja ajatuksia sen sijaan rohkenin toivoa vanhuuden, raihnaistumisen ja aikanaan jopa kuoleman kolkutellessa ovelle.

Aina ei kuitenkaan käy niin kuin haaveillaan. Kukaan ei olisi voinut etukäteen aavistaa tai ennakoida, että työurakin tulisi jäämään pari vuotta suunniteltua lyhyemmäksi näkövammautumiseni takia. Silloin jouduin kriisiin ja miettimään, mitä ihmettä sokko noin isolla kirjamäärällä tekee.

Kun vielä työelämässä ollessani satunnaiset kodissani vierailleet ihmiset mieluusti tutkivat kirjastoni kirjoja, havaitsin heidän olemuksessaan jonkinlaista pelonsekaista kunnioitusta. Kysymys oli aina sama vakio: ”Oletko lukenut kaikki nämä kirjat?” Vastaus oli aina yhtä rehellinen eli että en tietenkään ja tuskin tulen koskaan lukemaankaan.

Kirjojen lukeminen on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on olla tietoinen niistä kirjoista, jotka jäävät lukematta. Nöyryyttähän siinä väkisinkin oppii, kun tajuaa, mitä kaikkea ei tiedä ja miten paljon elämässä jää kesken, lukematta, näkemättä, kokematta. Jo filosofi Sokrates piti antiikkisena aikanaan kaiken viisauden lähtökohtana ihmettelyä, kysymistä ja sitä, että osaa myöntää oman tietämättömyytensä.

Tänä päivänä ajattelen, että omia ylitsepursuilevia lukemattomien kirjojen pinojani ei kannata suuremmin murehtia. Divarit eivät niitä huoli, niistä ei saa edes kantopalkkaa, mutta kaikkein arvokkaimpia ne ovat omassa kirjahyllyssäni. Siksi suhtaudun kirjakavereihini nykyään lämmöllä. Myös tutkimukset ovat osoittaneet, että kirjojen keskellä eläminen tekee hyvää. Onko liian paljon sanottu, jos väitän, että jo kirjojen läsnäolo rauhoittaa, tyynnyttää yöpuulle kävijän mieltä yöpöydältä käsin päin?

* * * * * *

PS: Tsundokistina minua on Raamatussa aina kiehtonut Johanneksen evankeliumin viimeinen lause, joka tuntuu samaan aikaan ihanalta, kaihoisalta, kutkuttavalta ja sangen salaperäiseltä. ”On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa” (Joh. 21:25).

Olisi mukava lukea, millaisia  ajatuksia ja tuntemuksia tämä Raamatun jae teissä muissa tsundokisteissa herättää!

 

Kuvassa teemaan liittyvänä mannekiinina toimii Kettusen Matti eli Kalle, bibliofiili, antikvaari ja tsundokisti. Foton hänestä ja muutamasta kirjasta nappasi Matti karppinen.

37 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Lohdullistaon kuulla, etten Tsundokina tarvitse vaatia itseltäni kirjoen läpi lukemista. Romaanit saavat myös jäädä rauhaan. Harmittaa vain, kun aina muutossa tulee jotain hävitettyä ja niitä muuttoja on ollut keskimäärin liki kolmen vuoden välein. Miten onkaan pois tullut laitettua aina jokin sellainen kirja, jota myöhenmin aivan erityisesti ja jopa välttämättä tarvitsisi. Jotenkin siinä muutto tressissä ajatus vain herpaantuu ja tekee pahoja ja anteeksisantamattomia virheitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kiitoksia Hannu Kiuru; itse aikanaan innostuin lukemaan nuorena, toki Viisikkojen ja vastaavien jälkeen, kun sattumalta otin käteeni Tolstoin Ylösnousemuksen kirjahyllystä. Toki lukemiseeni vaikutti tauot soittamisen ohella kun äitini aikanaan mahdollisuuden antoi.

    Tänä päivänä käytin äitini pesulla saunassa, toki suihkussa, kun liikkuminen hidastuu 90.ä lähestyttäessä. Odottaminenkaan ei ole vaiva kun kävin samalla löylyissä. Rappuset ylöspäin ensimmäiseen kerrokseen käy sitten muutaman kilon työntövoimalla kainalon alta ja vartalosta ohjaamalla.

    Aihehan ei ole helppo mutta jäljet kirja jätti, enkä vieläkään tiedä asian merkitystä uskoakseni sen totuutena kausaalisuudessa.

    Sitten lukiessani eteenpäin huomasin miten ihanaa kertomista näissä kirjoissa on otinpa seuraavan mistä välistä tahansa.

    Lukeminen hoitaa Ihmisen sielua, ja ikäkaudesta riippumatta kirjat vaikuttavat myöhemminkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka, tämä oli hyvin sanottu: “Lukeminen hoitaa Ihmisen sielua, ja ikäkaudesta riippumatta kirjat vaikuttavat myöhemminkin”. Joittenkin tutkimusten mukaan se, että lapset saavat kotonaan nähdä ympärillään paljon kirjoja, vaikuttaa jälkikasvuun, vaikka he eivät noita vanhempien kirjoja edes lukisi.

      Itse luin lapsilleni kolmen kirjaston miltei kaikki ns. perinteiset satukirjat. Ja katso: Molemmilla lapsilla on erinomaisen hyvä sanavarasto ja vilkas mielikuvitus. Luulen, että se oli parasta, mitä lasteni hyväksi onnistuin tekemään.

      Tätä nykyä kuuntelen sattuneesta syystä äänikirjoja. Se on muuten lystiä, mutta paljosta jää silloin paitsi, kun ei voi aineetonta kirjaa lehteille, plärätä ja taaksepäin palaaminen on myös melko konstikasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Minun elämässäni on paljon lukemattomia kirjoja ja vähän luettuja, silti ei ole kuin yksi josta on hyötyä, Raamtattu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Varmasti näin mutta olivatko kaikki Vanhan Testamentin todistukset aieellisina tarkoitettu sitten Uuteen Testamenttiin todistukseksi todellistumisesta ajan historiassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Pekka Väisänen nyt en ymmärrä kysymystäsi, ottaisitko esimerkin?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Esimerkkinä on uhrin asia todistuksessa joita Vanhassa Testamentissa hyvin on kuvattu.

      Eläin ja Ihmisuhrit ovat vihkimyksissä korkeampaan tavoittelua meidän nyt alempaa huomaamista mutta missä säilytettiin Ihmisuhri korkeimmaksi asiaksi tulla yhteyteen Jumaluuden kanssa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Pekka Väisänen VT.n uhrit eivät antaneet voimaa syntiä vastaan vaan niitä tuli suorittaa yhä uudestaan ja uudestaan, Jeesus on uhri jonka kautta saa voiman, Pyhän Hengen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pentti Tepsa sanoo:

    Kiitos Hannu, olipa hieno kirjoitus ja lohdullinen.

    Muinoin kun kirjat olivat vielä käsin kirjoitettuja rullia, ne usein osattiin. Esimerkiksi samuraikouluilla oli koulun (Ryu) tekniikat talletettuina omiin rulliin. Jos koulu hävisi jonkin haasteottelun, myös rullat (kirjat) täytyi luovuttaa voittajalle.

    Painotekniikka merkitsi kirjan saatavuuden paranemista. Yksityiset kirjastot alkoivat kukoistaa.

    Itsekin olen sitä teologipolvea, joka on kerännyt kotikirjaston, jossa saarna ja vaatimattomampi teologinen artikkelikin on mahdollista kirjoittaa.

    Internet ja e-kirjat ovat todella parantaneet tilannetta edelleen. Hyllymetreittäin tutkimuskirjallisuutta mahtuu kännykkään. Mikään ei silti korvaa kirjan painoa kädessä ja tuoksua nenässä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pentti: Fyysiset kirjat eivät myöskään piittaa pätkääkään sähkökatkoista, akkujen tyhjenemisestä, nettiyhteyksien kaatumisista tai formaattien muuttumisesta. Oikeita kirjoja kehtaan kutsua ystävikseni, mutta vaikka minulla on ollut monta kännykkää, niin yhdenkään kanssa en ole kunnolla ystävystynyt, pikemminkin vastoinpäin olen monta kertaa ollut vihainen moisille rakkineille.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Vastaava tilanne on täällä. Joskus olen jättänyt kirjoja tahallaan lukematta, siltä varalta jos joku kysyy oletko lukenut tämän kirjan, saan vastata, vain osittain, sillä tieto paisuttaa ja on vaarana tulla ylpeäksi. Keskeneräisyydellä vastustan omaa ylpeyttä.

    Kristinuskossa on myös suullinen traditio joka näkyy käytännössä, Johannes ei kaiketi halua toistaa niitä samoja asioita jotka lukijat jo tietävät.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami: Sanoit hyvin: “Keskeneräisyydellä vastustan omaa ylpeyttä”.

      Ja hyvä, kun tartuit tuohon evankeliumin loppukaneettiin.

      Johannes kirjoitti evankeliuminsa paljon myöhemmin kuin Matteus, Markus ja Luukas, jotka katselevat asioita ikään kuin samasta näkökulmasta. Johannes on toista maata, evankeliuminsa on selvimmin teologinen kuvaus kuin historiallinen esitys Jeesuksen persoonasta ja elämästä.

      Johannes tiesi jo, millainen ensimmäinen kristillinen vuosisata oli. Hän tiesi myös kirjoittavansa tuleville sukupolville. En siis usko, että hän olisi jättänyt jotakin kirjoittamatta sillä perusteella, että Kyllähän te tiedätte. Muitten evankeliumien kohdalla taas aikalaistodistajia oli paljon, joten nämä evankelistat eivät voineet kirjoittaa ihan mitä sattuu, koska asioitten todenperäisyys oli helppo selvittää.

      No, mahtuihan joukkoon tietysti myös kirjoittajia, joiden motiivit kirjoittaa olivat enemmän tai vähemmän sieltä tänne päin. Vaan kirkkopa ei näitä sepustuksia kanonisoinutkaan.

      Voi olla, että evankelista Johannes liittyy tässä lopputöksäytyksessään antiikin kirjallisuuden tapaan liioitella asioita. Villi ajatus täyttää maailma Jeesus-aiheisilla kirjekääröillä!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Eteisessäni on muiden kirjojen lisäksi kattoon yltävä kirjapino. Joka kerran ulosmennessä ja sisääntullessa kirjat katsovat syyttävästi. Olen kirjoistani mustasukkainen. Kerran vuosia sitten muuton yhteydessä vein kirjani divariin, mikä vieläkin harmittaa. Olen myös lahjoittanut pois. Muistan ne, kuin olisivat olleet ystäviä.

    Kerään vanhoja kirjoja, minulla on muutama aarre : kansalaisotaan osallistuneen oma kertomus sekä valkoiselta, että punaiselta puolelta. Minulla on myös Mannerheimin sisaren kirjoittama kirja niiltä vuosilta, kun perhe hajosi isän lähdön jälkeen. Kirjassa on myös piirroksia tärkeistä tapahtumista. Vanhoissa kirjoissa onsellaista tietoa, jota historia ei tunne. Itseasiassa kaikki kirjani ovat aarteita (synti).

    Yhteen aikaan harrastin uutta kirjallisuutta (esimerkiksi palkittuja teoksia) , mikä tuotti pettymyksen. Samoja, muodissa olevia ilmaisuja oli kaikissa. Siirryin takaisin vanhaan kirjallisuuteen. Vanhoissa kirjoissa on sanoja, joita ei enää käytetä. Kieli on köyhtynyt. Niissä on raskaita ihmiskohtaloita, joiden vuoksi nykyisin istuttaisiin terapeutin pakeilla vuosikausia. Ennen ihmiset ottivat vaikeutensa itsestään selvinä kohtaloina, eivätkä valittaneet. Nyt kerään jälkipolvia varten naisista kertovia kirjoja yhden joka vuosikymmeneltä. Vanhin kertoo 1600-luvulla eläneestä Emmasta.

    Kaikki ovat päässäni, tuhannet tarinat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti T. Kettunen sanoo:

    Jahas! Että tällainen juttu siitä tuli. Kiitos Hannu! Annoit uuden sanan käyttööni. Kun Rouva, herättyään seisahtuu huoneeni ovelle, katselee pinoja lattialla ja tuoleilla, puistelee päätään ja huokaisee jotakin siivoamisen tarpeesta, yllätän hänet sanomalla: stop tykkänään, ei saa häiritä tsundokistia harrastuksensa parissa. Minähän siivoan koko ajan, käyn hylly kerrallaan kirjoja läpi, imuroin kirjat ja pyyhin kostealla liinalla hyllylaudat.

    En voi sille mitään että välillä istahdan joku kirja kädessäni, selailen sitä ja muistelen lukukokemusta sen äärellä tai henkilöä jolta kirjan olen saanut. Saatanpa uppoutua vain lukemaan ja unohdan pieneksi hetkeksi tuon tylsän imuroimisen.

    Herään todellisuuteen vasta lievästi sanoen käskevän äänen ilmoittaessa käsillä olevasta päivän happihypystä ulkoilmassa. Nöyrästi käskyä totellen ulkoistan itseni. Lenkin jälkeen on ilo palata avoimin aistein kirjojen ihmeelliseen maailmaan.

    Antikvaari, bibliofiili ja tsundokisti – pojan unelma kirjojen täyttämästä elämästä on toteutunut.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kalle: Et yllättyne, jos sanon, että olit ajatuksissani koko tämän bloginkirjoitusprosessini ajan. Mielessäni oli myös tuo kuva, joka on Facebook-profiilissasi ja nyt tässä blogissa.

      Mannekiiniksikin tohdin sinua kutsua. Mahdatko kirjallisuudesta muistaa, kuka esitteli itsensä Tikkakosken mannekiiniksi?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Ali-Rekola sanoo:

    Ruttopuiston arvoisa kirjanrakastajarovasti Hannu Kiuru!

    On hoitavaa kuulla, että muillakin on lukemattomia lukemattomia kirjoja. Ja että kirjoja voi rakastaa loputtomasti. Ne jopa vaikuttivat erään tuttavani vaimohankinnoissakin. Häneen oli tehnyt suuren vaikutuksen tulevan vaimon kirjahyllyt. Niitä oli metritolkulla, sisältö laadukasta. Hän puhui ihastuneena tästä. Onneksi sain pidettyä suuni kiinni. Olisin kysynyt, kenen kanssa olet naimisiin menossa?

    Tämän päivän lapsia ei samalla tavalla opeteta kirjojen maailmaan kuin aikanaan meitä ja lapsiamme. Luimme heille paljon. Opetimme loruja, rikastutimme sanavarastoa, mielikuvitusta ja nautimme itsekin noista hetkistä olla yhdessä. Sen valtavan rikkauden ei voi muulla tavalla välittää kuin lukemalla. Ei videot eivätkä muut vastaavat voi sitä kokemusta korvata. Niinhän sinä Hannu ja me muut teimme. Siirsimme itse saamaamme eteenpäin. Suren sitä, että tämä perinne on nykyajassa katkennut.

    Kun menin itse alle 10- vuotiaana kirjastoon, en suinkaan mennyt enää tyttökirjojen, viisikkojen ja seikkailukirjojen pariin. Ne olin lukenut aikoja sitten. Suuntasin suoraan historian- ja tietokirjojen hyllyille. Raahasin kotiin paksuja historiallisia eepoksia. Lasti oli pienelle tytölle melkoinen. Kirjastonhoitaja kysyi, että “isällesikö noita lainaat”? Siihen vastasin, että “ei kun itselleni, mutta kyllä isäkin saa nämä lukea. Ensin luen itse”. Enteellisesti evankeliumissaan Johannes sanoo Jeesuksesta nuo sanat, joihin lopetat: ” Etteivät koko maailmaan ei mahtuisi kirjat , jotka pitäisi kirjoittaa”. Niitä on kirjoitettu ja kirjoitetaan edelleen, eivätkä ne mahdu kirjahyllyihimme eivätkä tajuntaamme. Vain se, jolla on merkitystä, on säilynyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Riitta: On totta, että kyllä kotikirjahyllyt jotakin kertovat ihmisten arvo- ja ajatusmaailmasta, sikäli kuin ei ole kyse vedätyksestä eli että hyllyssä onkin pelkkiä kirjasarjojen selkämyksiä.

      Toinen kirjafeikkaus, johon tutustuin tätä nykyistä asuntoani etsiessäni, on muuten kalustamattoman asunnon stailaus kukilla ja muutamalla huolellisesti valitulla ja strategisesti tyrkylle asetellulla kirjalla. Ostajakandidaatit eivät kerta kaikkiaan voi olla tsekkaamatta, mistä kirjoista on kyse. Ja sitten he ovatkin jo joutuneet viritettyyn mielikuva-ansaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Hannu

    Kiitos hyvästä jutustasi. Tosi upeaa.

    Toivottavasti en vie ihmisten iloa itse löytää vastaus kysymykseesi tuomalla oman lusikkani yhteiseen hernekeittoon enkä joudu siitä Linnaan , jos kerron että jo Viljam Pylkkäsen kerrotaan nimittäneen itseään Tikkakosken mannekiiniksi, kun saksalaiset antoivat hänelle rautaristin.

    Lukemattomia kirjoja on minullakin.

    Jotenkin niitä vain ajautuu luokseni ja päätyvät kotikirjastooni, eikä loppua ole vielä näkynyt.

    2000-luvulla niitä on lisääntynyt yli 8000 teoksella, tänä vuonna heinä-elokuun vaihteen saldo oli 414 kirjaa lisää alkuvuoden 2020 aikana.

    Kirjoja on myös useammalla kielellä, yksistään erilaisia Raamattuja tai sen osia jonkin verran yli 150 eri kielellä ja muuta vielä sen lisäksi monilta elämän eri aloilta, osa opuksista sisältää tekstiä useammalla eri kielellä.

    Hannu

    Kiitos blogistasi ja siunausta elämääsi!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Anteeksi kömmähdys sukunimen muuttumisesta. Tuon yllä mainitsemani kelpo maanviljelijän sukunimi piti olla Pylkäs.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121