Toivo selviämisestä kantaa läpi vaikeuksien

Eilen vietettiin perinteistä Puolustusvoimien kirkkojuhlaa Helsingin tuomiokirkossa. Sibeliuksen juhlavuosi kuului sekä Kaartin soittokunnan että Somnium -kamarikuoron ohjelmistossa. Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon merkeissä Raamatun tekstejä lukivat ortodoksi,katolilainen sekä vapaakristitty. Väkeä oli saapunut juhlaan yli 300.

Liitän oheen juhlassa pitämäni saarnan:
Sisaret ja veljet, on hyvä yhdessä teidän kanssanne viettää kirkkojuhlaa ja toimintavuoden alkua. Tunnen kiitollisuutta menneen vuoden töistä ja kohtaamistani ihmisistä. Jumalan apu ja siunaus ovat antaneet voimia kaikkeen.

Nyt seisomme vuoden kierron huipulla ja tähyämme eteenpäin, tuntemattomaan. Voimme vain aavistaa eteen tulevia asioita. Toisaalta tiedämme, mihin meidän kansakuntana on pyrittävä. Tasavallan presidentti nosti uudenvuoden puheessaan esille turvallisuuden, talouden ja ympäris-tön. Jokaisella alueella on voitettavana historiallisen suuret haasteet.

Puolustuksen on säilyttävä uskottavana, samalla kun valtion taloudessa on löydettävä säästöjä. Suomi lähtee nousuun syntyvyyden kasvulla, työpaikkoja lisäämällä, kilpailukyvyn parantumisella ja velkaantumisen pysäyttämisellä. Kaiken tämän keskellä on siirryttävä hiilineutraaliin yhteiskuntaan. Voitettavien kysymysten paino tuntuu rusentavalta.

On selvää että päättämättömyys ja mukavuudessa kiinni riippuminen eivät vie perille. Olisi synnyttävä yhteinen tekemisen meininki ja toivo paremmasta. Siksi toivon näkeminen on nyt tärkeää, että emme vajoa toivottomuuden pimeään.

Loppiaisaika puhuu Jumalan antamasta valosta, johtotähdestä. Pimeyden sijasta on katsottava tähteä. Äsken kuulimme profeetan sanoja: ”Siionin tähden minun on puhuttava, Jerusalemin takia en voi vaieta, ennen kuin oikeus nousee siellä kuin aurinko ja pelastus kuin leimuava soihtu, ennen kuin kansat näkevät sinun vanhurskautesi ja kuninkaat sinun kirkkautesi.”

Tähti ei ole vain johdattaja vaan se on päämäärä. Kristus itse tuli toivon ja pelastuksen valoksi maailmaan, voittamaan pimeyden vallan.

Hoppet är en kraft som driver människan framåt och åtföljs av tro och kärlek. Hoppet om något bättre får oss att hålla uppe viljan och önskan att ta oss över hinder som känns omöjlig.
Toivo on ihmistä eteenpäin kuljettava voima, saattajinaan usko ja rakkaus. Toivo paremmasta pitää yllä tahdon ja halun ponnistella läpi mahdottomiltakin tuntuvien esteiden.

Luin hiljattain brittiläisestä naparetkeilijästä, Schakeltonista. Hän oli miehineen juuttunut etelänavan jäihin, jotka murskasivat heidän purjealuksensa. Uskomattomien vaikeuksien jälkeen he selvisivät asutulle saarelle, läpi pakkasen ja myrskyävän meren.
Toivo selviämisestä kantaa ihmistä vaikeimmissakin oloissa.

Hyvät ystävät. Ristiriidat ihmisten kesken nousevat samalla kun yhteinen jaettava vähenee. Siksi on etsittävä aina enemmän keskinäistä yhteyttä. Vietämme parhaillaan Kristittyjen yhteyden Ekumeenista rukousviikko. Suurten haasteiden keskellä on etsittävä yhdistäviä asioita. Me kristityt olemme liikaa tuijottaneet erottaviin yksityiskohtiin, vaikka meitä yhdistävät Raamattu, rukous ja ennen kaikkea usko Kolmiyhteiseen Jumalaan, Häneen, joka on armollinen.

Bästa vänner. Konflikterna mellan människor ökar samtidigt som det gemensamma som vi kan dela minskar. Därför måste man söka alltmer ömsesidig gemenskap. Vi firar som bäst ekumeniska böneveckan i den kristna gemenskapen. När vi står inför stora utmaningar, måste vi söka sådant som förenar oss. Vi kristna har alltför mycket stirrat på detaljer som skiljer oss åt, även om vi förenas av Bibeln, bönen och framför allt tron på Den treenig Guden, på Honom som är barmhärtig.

Jeesus jätti meille seuraajilleen tehtävän rakentaa yhteyttä. Kristittyjen yhteys on samalla tärkeä todistus Jumalan rakkauden voimasta: ”siitä teidät tunnetaan minun omikseni, että teillä on keskinäinen yhteys”.

Nykyisessä entistä hajanaisemmassa maailmassa on etsittävä yhteyttä myös uskontojen kesken, vaikka erottavat asiat säilyisivätkin. Puolustusvoimien kirkollinen työ on kaikkia varten. Positiivinen uskonnonvapaus on perusoikeus. Tämä koskee myös niitä varusmiehiä, jotka tunnustavat muuta kuin kristinuskoa. Heitä on n. 1 prosentti.

Vaikka sananvapaus antaa mahdollisuuden satiiriin, jopa pilkkaan, en pidä toisten uskontojen pilkkaamista rakentavana. Jeesus kehotti hyvän puhumiseen: ”siunatkaa, älkääkä kirotko!” Kiroaminen vain kiihdyttää sivilisaatioiden törmäystä.

Minusta tuntuu siltä, että uskonnonvapautta katsotaan nykyisin lähinnä pienen uskonnottoman vähemmistön kannalta. Tämä ei saa johtaa siihen, että oikeus omaan uskontoon kapenee.
Kristillisiin kirkkoihin kuuluvia varusmiehiä on vielä lähes yhdeksän kymmenestä. Uskonto on tärkeä voimavara, erityisesti kriiseissä ja kuoleman vaarassa.

Sisaret ja veljet. Lopuksi menemme vielä Nasaretin synagogaan. Evankeliumissa Jeesus on mennyt sinne tapansa mukaan ja noussut lukemaan profeetan sanaa.

Näitä Jesajan sanoja Jeesus luki: ”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”

Jeesuksen kautta nämä sanat saavat laajemman merkityksen. Keitä ovat köyhät, vangit ja sokeat – paitsi kirjaimellisesti mitään omistamattomat, vapautensa menettäneet ja mitään näkemättömät?
Köyhiä ovat he, jotka omistavat yltäkylläisesti, mutta joiden elämän sisältö ja tarkoitus puuttuvat. Vankeja ovat he, jotka luulevat olevansa vapaita, mutta ovat omien turhien ajatustensa, riippuvuuksiensa ja syntiensä sitomia. Sokeita ovat he, jotka näkevät, mutta eivät kuitenkaan näe lähimmäisiään, omaa tilaansa, eivätkä Jumalan mahdollisuuksia.

Jeesus sanoi, että tänään, teidän kuultenne on tämä kirjoituksen sana käynyt toteen. Jeesus on maailman pelastus. Hänessä myös me saamme yltäkylläisen elämän, vaikka emme omistaisi mitään. Hänessä me vapaudumme itsekkyyden ja pahan vallasta. Hänessä me näemme maailman uudella tavalla. Silloin voimme avautua vastuuseen maailman hätää kärsivistä. Silloin syntyy halu toimia Jumalan työn välikappaleina ja auttaa sorretut vapauteen.

9 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Joku taisi sanoa jossakin viestiketjussa, että hyvä puhe on sellainen, johon ei tarvitse sanoa muuta kuin Amen. Siispä Amen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Kiitos Pekka hyvästä kirjoituksesta. Rukous on tärkeää, etenkin vaikeina aikoina. Marsalkka Mannerheimin ainakin yhdessä päiväkäskyssä kehotettiin rukoilemaan. Kansakuntamme lähtee nousuun, kun turvaamme Jumalaan. Jumala kuulee kaikki rukouksemme ja voimme luottaa Hänen apuunsa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Rukous on tärkeä mahdollisuus yksityiselle kristitylle. Esirukous yhteisten asioiden puolesta kantaa koko yhteiskuntaa. Piispat antoivat ennen talvisotaa julkilausuman, joka painettiin lehdissä ja luettiin kirkoissa: ”Kansamme on aina tärkeinä ratkaisunhetkinään kokoontunut Jumalan sanan ääreen. Niin on tapahtuva nytkin. Kuulukoon tämän ajan tarpeita vastaava evankeliumin julistus runsaana ja voimallisena kaikissa temppeleissämme, tuottakoon se parannusta ja uskoa, voimaa ja toivoa.” Mannerheim kiitti papistoa talvisodan jälkeen päiväkäskyssään 30.11.1940: ”Puolustustahdon murtumattomana säilymisessä oli sotilassielunhoidolla ja kotiseudun hengellisellä mielialan huollolla perustava merkitys.” Hän mainitsi sotarovastin Johannes Björklundin, ”joka tarmokkaasti järjesti sotilaspapiston sielunhoito- ja huoltotehtävät sekä merkittävällä tavalla lähensi ja kehitti armeijan ja kirkon yhteistyötä.” Björklund sai presidentti Rytiltä kenttäpiispan arvon 11.7.1941.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    ”Vankeja ovat he, jotka luulevat olevansa vapaita, mutta ovat omien turhien ajatustensa, riippuvuuksiensa ja syntiensä sitomia. Sokeita ovat he, jotka näkevät, mutta eivät kuitenkaan näe lähimmäisiään, omaa tilaansa, eivätkä Jumalan mahdollisuuksia.”

    Tässä onkin jokaiselle ajattelemista kun ”katsoo” omaa vaellustaan niin ”näkeekö” hyvää hedelmää?

    Vai onko ”sokea” jolla on paatunut sydän ja ei kuule Jeesuksen kutsua ”tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”, kutsun kuullessa esittää ”pelastustodistuksena” jotain omaa esim lapsikastetodistuksen ja ihmisten lupauksia pelastuksesta.

    Kuka hylkää Jeesuksen kutsun ja luottaa ihmisten antamiin lupauksiin VAIKKA Jeesus Sanoo selkeästi:

    Joh. 12:48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Ari, itsensä tutkiminen Jumalan edessä on kristityn pysyvä paikka. Ainakaan minulla ei ole tuotavana parannuksen tekoa tai muuta sellaista, vain köyhyyteni. Eihän Jumala voi tehdä armollaan rikkaiksi muita kuin köyhiä? Monet virret puhuvat tyhjyytensä tuntevasta ihmisestä, joka kaipaa Jumalan armo, kuten virressä 124: ”Tunnethan köyhyyteni, näin olen avuton. On kylmä sydämeni, tyhjä ja valoton. Vaan kylmyyteen ja vaivaan nyt pyydän tulta taivaan, toivoni siinä on.” (vk. 124.2) Kuin vastaus tähän kaipaukseen on toisessa virressä 367: ”Myös minun köyhän luokseni / käy, Jeesus Vapahtaja,/ ja ota asunnoksesi / sydämen halpa maja. / En löydä muusta iloa, /saan rikkauden sinussa, / oikean juhlariemun.” (Vk 367.4)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuire Kajasvirta sanoo:

    Kiitos!

    Minua puhutteli eniten näkemys tämän päivän köyhistä, sorretuista ja vangituista. Itsetutkistelun paikka: missä määrin minäkin olen sidottu vääriin asioihin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Tuire kommentista. Nykyisen hyvinvoinnin pitäisi olla hitoriallisen suurta, mutta silti pahoinvointia ja tyytymättömyytä tuntuu olevan joka paikassa. Onko etsitty elämän sisältöä vääristä asioista ja tultu vain tyhjemmiksi samalla kun Jumala on jäänyt syrjään?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Katsoin juuri TV7:stä Cafe Raamattu-nimisen ohjelman. Siinä oli haastateltavana Vuosaaren seurakunnan diakoni. Hänen kauttaan sai laajan näkemyksen kirkon diakoniatyöstä. Haastateltavasta heijastui aito Jumalan rakkaus ja välittäminen asiakkaita kohtaan. Kiitos hänestä ja muista kirkon diakoniatyöntekijöistä, jotka kohtaavat ja auttavat hädänalaisia ja kärsiviä ihmisiä. He ovat toivontuijia monen elämään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    ”Kun yhteinen jaettava vähenee … on etsittävä aina enemmän keskinäistä yhteyttä”. Edellinen sopii elintarvikkeisiin, rahaan ja muuhun materiaan, kun alkuseurakunta Jerusalemissa tasasi ulkoista hyvinvointiaan. Vilpillisen mielen seuraamus pelotti niin paljon, ettei ulkopuoliset uskaltaneet vain liittyä heihin muuttumattomalla sydämellä. Pyhä Henki valvoi kasteelle menijöiden sydämen tilaa.

    ”Me kristityt olemme liikaa tuijottaneet erottaviin yksityiskohtiin, vaikka meitä yhdistävät Raamattu, rukous ja ennenkaikkea usko Kolmiyhteiseen Jumalaan, …” Oikeita sanoja, mutta kenelle? Niille muutamalle prosentille Jeesuksen seuraajia (uskovia), joita Evlut kirkkoon kuuluu! Se muutama prosentti on Pyhästä Hengestä uudestisyntyneitä, loput ehkä 95 %, kuuluu Evlut kirkkoon lapsikasteen perusteella, vailla omaa halua seurata Jeesusta opissa ja elämässä. Tämä tylytys, tarkoitan Jeesuksen seuraajien vähyys, perustuu Suomen Evlut kirkon omaan tutkimukseen, noin neljä vuotta sitten.

    Jeesus lähetti Pyhän Hengen, mutta Pyhä Henki toimii vain uskovissa, niissä, joilla on uudestisyntymässä saatu Pyhän Hengen sinetti. Tämä Henki yhdistää. Pyhä Henki ei ole moottori ekumenisessa liikkeessä. Jo sen nimi alkukielellä; ”oikumene/maailma”, vahvistaa tämän. Tästä syystä ei voida viitata Joh. 13:35, niinkuin teet, joka puhuu agape-rakkaudesta ja joka on mahdollista vain uudestisyntyneissä, koska se on Jumalalta saatua, omien lastensa sydämiin vuodattamaa Rakkautta.

    Ihmisten välinen toisistaan välittäminen on filadelfia-rakkautta, jonka vaalimista ei Raamattu julista, koska se ei yhdistä uskovia yhdeksi Ruumiiksi. Siitä mainitsee Paavali, että ”veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis kirjoittaa ..”

    Oikumene on tämä maailma, eikä Jumala voi vuodattaa, yhdeksi itsensä kanssa tekevää rakkautta, agape’a, tälle maailmalle. Oikumene ja filadelfia ”pelittävät” keskenään, mutta siellä missä filadelfia yhdistää, se ei voi olla Jumalan Seurakunta. Sen hurskain muoto on laitoskirkot.

    Joh. 17:11,21,22,23-jakeissa Jeesuksen rukouksessa omiensa puolesta, Hän toistaa näissä jakeissa , että he olisivat yksi (kreik. heis), ei yhtä tai yhdessä tai yhteys. Olla yksi Jeesuksessa, niinkuin Hän yksi Isän kanssa, ei rohkaise hakemaan yhteyttä niiden kanssa, joiden pelastusoppi ja opetus ei ole Jumalan Sanasta, Raamatussa.

    Niin RKK, Evlut, Anglikaanit ja muutama kirkollisesti järjestäytynyt herätysliike tutkivat ekumenisessa liikkeessä, että mitä heillä olisi yhteistä. Näillä laitoksilla on autuuttava kaste yhteistä, 99 prosenttisesti se toteutuu lapsikasteena. Vapaakirkolle on viime vuosiin asti sopinut lapsikastekin ja Metodistikirkolle se sopii tästä eteenkinpäin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.