Oman kirkkomme uusin strategia on mielestäni onnistuneesti nimeltään Kohtaamisen kirkko. Sen alaotsikkona on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnan suunta vuoteen 2020. Asiakirjaa ei ole haluttu myöskään korostaa strategiana, koska ainakin joidenkin mielestä perinteisten strategioiden aika on ohi.
Kohtaamisen kirkko on siis minusta onnistunut teema ja myös itse asiakirjan sisältö on hyvä. Toisaalta asiakirjan valmistuttua totesin hieman huvittuneena, että kohtaaminen otettiin kirkon toiminnan perusteemaksi merimieskirkossa jo noin 25 vuotta sitten! Silloin kohtaamisen teologiaa sanoitettiin esimerkiksi hieman mystisellä tavalla sanomalla, että ”kahden kohtaamisessa on aina läsnä Kolmas” (Jumala). Näin ainakin silloin, kun on kyse kirkon työssä tapahtuvasta laadukkaasta kohtaamisesta. Samoin tietysti täytyy asianlaita olla ihmisten keskinäisen kohtaamisen kohdalla seurakuntayhteisössä.
Kirkossamme on siis löydetty hyvä teema, joka voisi olla toiminnan suuntana. Mutta onko se sitä? On ja toisaalta vahvasti ei ole! Kirkossamme tehdään paljon hyvää työtä. Joillakin tahoilla on myös vahvaa uudistamisen draivia. Peruskuva kirkostamme on kuitenkin, että se on toimisto- ja toimintakirkko. Kohtaamiset tapahtuvat valtaosin järjestetyn toiminnan tai kirkon ”pakollisten” toimintojen (esim. kirkolliset toimitukset) yhteydessä.
Kirkossamme ja sen seurakunnissa on mielestäni suuri toimintaympäristön muutoksen luoma strateginen tarve muuttaa toimintatapoja ja työtapoja. Se on vain äärimmäisen vaikeaa, kun olemme tottuneet toiminaan tietyillä tavoilla ja kun niissä tietyissä tavoissa on ihan hyvää työtä. Se ei vain enää riitä tai riittää jäsenmäärältään jatkuvasti pienenevään kirkkoon.
Suurin osa tekemästämme työstä tapahtuu työn tausta-asioissa ja usein toimistotiloissa ja erilaisissa kokouksissa ja palavereissa sekä järjestämässämme toiminnassa. Näistäkin valitettavasti taitaa monella työntekijällä ajankäyttö painottua suhteessa 60/40. Itse olen samassa kuviossa mukana.
Tässä on myös oltava realisti, sillä työ vaatii tietyt puitteet ja työssä tarvitaan niitä taustatöitäkin. Yksi ilmiö on myös se, että suuret seurakuntayksiköt tukevat työtä tarjoamalla vahvat kokonaisresurssit ja samalla ne tuottavat ehkä suhteessa enemmän organisaation sisäistä työtä kuin pienemmät yksiköt.
Miksi työtapaa pitäisi muuttaa? Juuri mainitun toimintaympäristön muutoksen vuoksi: Ihmiset äänestävät jaloillaan eli jättävät kirkon jäsenyyden. Monet ”nykyajan ihmiset” eivät tulee enää siihen toimintaan, mihin ihmiset ovat tulleet vuosikymmenten ajan.
Johtopäätöksen pitäisi olla edellisestä yksinkertainen. Kun ihmiset eivät tule toimintaan ja työntekijöiden luokse, pitäisi työntekijöiden mennä ihmisten luokse. Toiminta- ja toimistokirkosta pitäisi päästä kohtaamisten, elämän jakamisen ja yhdessä tekemisen ja elämisen kirkoksi. Tiedän, että tämä on osin idealismia, mutta tämä voisi olla myös mahdollista. Se vaatisi vahvaa visiota ja johtamista ja mahdollisimman monen seurakunnan ja työntekijän lähtemisen uudenlaiseen tapaan olla seurakunta ja tehdä työtä. Samalla omia suunnitteluprosessejamme ja muita vastaavia pitäisi tehostaa ja keventää olennaisesti. Muuten tuollainen ei olisi mahdollista.
Onko tämä haaveilevaa ja realismista irronnutta paluuta nuoren papin idealistisiin näkyihin vai vanhenevan rovastin höpinöitä? Uskon, että vahvasti toisenlainen työtapa ja seurakuntana olemisen tapa toisivat kaivatun lääkkeen niihin ongelmiin, joiden kanssa nyt kipuilemme vailla vastauksia.
Toivo Loikkanen
Erikoinen otsikointi. Siis ikäänkuin olisi paha asia, jos hengellisiltä kesäjuhlilta jää jotakin järjestön muuhun toimintaa. Järjestökentässä on monenlaisia toimijoita. Osalla on vuosien saatossa kertynyt omaisuutta, joiden tuotolla voidaan osa toiminnasta rahoittaa. Mutta on myös monia järjestöjä, joiden toiminta lepää valtasosin vapaaehtoisen kannatuksen varassa. Ja silti näilläkin järjestöillä on omat kulunsa. Työntekijöiden palkkakulut, toimisto, hallinto. Jostakin näihinkin pitää raha löytyä ja jos kesäjuhlien talkootyö tuo rahaa kassaan, niin eikö se ole pelkästään hyvä asia. Kirjanpito, tilintarkastus, hallinto sitten takaa sen, että raha käytetään järjestön sääntöjen mukaisesti. Aika erikoinen otsikointi olisi sekin, jos todettaisiin, että Kotimaa -yhtiöt tekevät jopa voittoa. Ei sekään tappioilla voi toimintaansa jatkuvasti pyörittää.
Ja ajatelkaapa sitä, että näillä ev.lut kirkon sisällä toimivien liikkeiden juhlilla kävijät maksavat vapaaehtoisesti myös kirkollisveronsa eli osallistuvat kotiseurakuntansa menojen kattamiseen. Uhrimieltä siis on!
Eiköhän hengellisen kesäjuhlan ”voitto” ole siinä, jos joku saa parannuksen armon ja ennen uskoneet saavat uskolleen vahvistusta, epäilevät luottamusta Jumalan sanaan ja kilvoituksessa väsyneet voimaa. Otsikko noudattaa tosiaan Kotimaan outoa otsikointilinjaa.
Onkohan käsitystä, millaisista budjeteista on kyse? Paljonko rahaa kiertää kesän aikana?
Eiköhän tuo otsikointi kerro siitä, että hengellisten kesäjuhlien ja muiden hengellisten tapahtumien järjestäminen niin, että tilaisuuden kulut saadaan katettua tilaisuuden tuotoilla on erinomaisen vaikeaa – otsikointi kertonee positiivisesta hämmästyksestä.
voiton tavoittelu on kyllä raamatun mukaan häpeällistä.samoin kuin yleensä rahan kerääminen on kielletty.selitykset tietysti on miksei näissä asiossa tarvitse totella raamattua.ne on kyllä kuultu,mutta toistakaa vain nekin.
Voitto johtuu siitä, että yhteistyösurakunta maksaa kulut ja herätysliike kuittaa tulot eli kolehdit. Seurakuntien köyhtyessä tämä kulissi romahtaa.
Taitavat ne kululaskujen esittäjätkin jotain tienata?
Seppo. Kulut maksoi seurakubtayhtymä Pori. Tulot kuittasi herätyaliike. En minä vielä höperö ole.
Osmo, en mää ottanut kantaa siihen kuka kulut maksaa vaan siihen että maksaa ne kuka hyvänsä joku siinä rahaa saa…
Seppo. Saa rahaa se herätysliike. Ei se joka juhlat maksaa, siid seurakunta (tyhmä).
Älä Osmo puhu paskaa. Ainakaan Evankeliumijuhlien kuluja ei maksa järjestävä seurakunta.
Kun ei ole sitä kotimaa lehteä missä kenties on erittelyt. Onko kyse koko tapahtuman todellisesta voitosta, jossa kaikki kulut on laskettu yhteen vai siitä, että ei tullut pahempaa tappiota. Nimittäin mielestäni todellinen voitto voidaan laskea vasta kun kaikki järjestelyihin menevät eurot on laskettu riippumatta siitä kenen pussista ne on maksettu. En tätä nyt ihan niin muotoilisi kuin Osmo Kauppinen eli en ihan siinä hengessä, mutta vähän samantapainen on kysymykseni siitä onko kaikki kustannukset laskelmissa.
Olinpa kerran 1993 Porin herättäjäjuhlien taloustoimikunnan puheenjohtaja. Jotain jäi nykyisin jo hömerölle ukolle mieleenkin.
Voitto meni herätysliikkeelle. Kulut maksoi seurakunta.Että siihen malliin hoidelkaa niitä ”kesäjuhlia” toivoo herättäjäjuhlien taloustoimikunnam puheenjohtaja 1993. Osmo.
Ukki ei tietysti ole kaikista herätysliikkeistä satavarma, mutta luulee, että systeemi toimii samoin: valitaan höveli kohdeseurakunta kulujen maksajaksi. Sitten buukataan juhlat. Seurakunta maksaa kulut. Herätysliike saa kolehdit. Seurakunta maksaa kulut. Herätyslike nettoaa tulot.
Osmo kirjoitti: ”Voitto johtuu siitä, että yhteistyösurakunta maksaa kulut ja herätysliike kuittaa tulot eli kolehdit. Seurakuntien köyhtyessä tämä kulissi romahtaa.”
Eipä yleistetä noita kustannuksia ja kuluja koskemaan kaikkia kesäjuhlia! On herätysliikkeitä, joiden kesäjuhlien kuluja seurakunta oikeasti maksaa – ja jopa edellyttää työntekijöidensä olevan juhlilla töissä. Ja on kesäjuhlia, joissa paikallisen seurakunnan kulujen osuus on kaikille avoimen ehtoollistilaisuuden ehtoollisaineiden lahjoittamisessa.
Taloudellinen ”voitto” kertyy kolehdeista ja muista lahjoituksista sekä esim. seuraravintolasta. Maanomistajille ja kiinteistöjen omistajille maksettavat vuokrat ovat yksi esimerkki juhlien järjestäjien kuluista.
Uskoisin, että näistä saa ihan oikeaa tietoa jokaisen kesäjuhlan tilinpäätöksestä jos vain haluaa.
Olen Osmon kanssa samaa mieltä siitä, että seurakuntien ei tule maksaa herätyskiikkeiden kesäjuhlia. Ehtoollisaineet on erillinen asia, sillä kesäjuhlia viettävät herätysliikkeet toimivat kirkon sisällä eivätkö ”ota sakramentteja omaan hallintaansa”.
Olin minäkin töissä ihan oikeesti monta viikkoa. Seurakunta maksoi palkan. Herätysseura ei mitään. Mutta ei se haittaa. Eläkettä kertyi siltäkin ajalta. Sellasi on ne herätyshommat.