Toiminta- ja toimistokirkosta oikeasti kohtaamisten kirkoksi

Oman kirkkomme uusin strategia on mielestäni onnistuneesti nimeltään Kohtaamisen kirkko. Sen alaotsikkona on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnan suunta vuoteen 2020. Asiakirjaa ei ole haluttu myöskään korostaa strategiana, koska ainakin joidenkin mielestä perinteisten strategioiden aika on ohi.

Kohtaamisen kirkko on siis minusta onnistunut teema ja myös itse asiakirjan sisältö on hyvä. Toisaalta asiakirjan valmistuttua totesin hieman huvittuneena, että kohtaaminen otettiin kirkon toiminnan perusteemaksi merimieskirkossa jo noin 25 vuotta sitten! Silloin kohtaamisen teologiaa sanoitettiin esimerkiksi hieman mystisellä tavalla sanomalla, että ”kahden kohtaamisessa on aina läsnä Kolmas” (Jumala). Näin ainakin silloin, kun on kyse kirkon työssä tapahtuvasta laadukkaasta kohtaamisesta. Samoin tietysti täytyy asianlaita olla ihmisten keskinäisen kohtaamisen kohdalla seurakuntayhteisössä.

Kirkossamme on siis löydetty hyvä teema, joka voisi olla toiminnan suuntana. Mutta onko se sitä? On ja toisaalta vahvasti ei ole! Kirkossamme tehdään paljon hyvää työtä. Joillakin tahoilla on myös vahvaa uudistamisen draivia. Peruskuva kirkostamme on kuitenkin, että se on toimisto- ja toimintakirkko. Kohtaamiset tapahtuvat valtaosin järjestetyn toiminnan tai kirkon ”pakollisten” toimintojen (esim. kirkolliset toimitukset) yhteydessä.

Kirkossamme ja sen seurakunnissa on mielestäni suuri toimintaympäristön muutoksen luoma strateginen tarve muuttaa toimintatapoja ja työtapoja. Se on vain äärimmäisen vaikeaa, kun olemme tottuneet toiminaan tietyillä tavoilla ja kun niissä tietyissä tavoissa on ihan hyvää työtä. Se ei vain enää riitä tai riittää jäsenmäärältään jatkuvasti pienenevään kirkkoon.

Suurin osa tekemästämme työstä tapahtuu työn tausta-asioissa ja usein toimistotiloissa ja erilaisissa kokouksissa ja palavereissa sekä järjestämässämme toiminnassa. Näistäkin valitettavasti taitaa monella työntekijällä ajankäyttö painottua suhteessa 60/40. Itse olen samassa kuviossa mukana.

Tässä on myös oltava realisti, sillä työ vaatii tietyt puitteet ja työssä tarvitaan niitä taustatöitäkin. Yksi ilmiö on myös se, että suuret seurakuntayksiköt tukevat työtä tarjoamalla vahvat kokonaisresurssit ja samalla ne tuottavat ehkä suhteessa enemmän organisaation sisäistä työtä kuin pienemmät yksiköt.

Miksi työtapaa pitäisi muuttaa? Juuri mainitun toimintaympäristön muutoksen vuoksi: Ihmiset äänestävät jaloillaan eli jättävät kirkon jäsenyyden. Monet ”nykyajan ihmiset” eivät tulee enää siihen toimintaan, mihin ihmiset ovat tulleet vuosikymmenten ajan.

Johtopäätöksen pitäisi olla edellisestä yksinkertainen. Kun ihmiset eivät tule toimintaan ja työntekijöiden luokse, pitäisi työntekijöiden mennä ihmisten luokse. Toiminta- ja toimistokirkosta pitäisi päästä kohtaamisten, elämän jakamisen ja yhdessä tekemisen ja elämisen kirkoksi. Tiedän, että tämä on osin idealismia, mutta tämä voisi olla myös mahdollista. Se vaatisi vahvaa visiota ja johtamista ja mahdollisimman monen seurakunnan ja työntekijän lähtemisen uudenlaiseen tapaan olla seurakunta ja tehdä työtä. Samalla omia suunnitteluprosessejamme ja muita vastaavia pitäisi tehostaa ja keventää olennaisesti. Muuten tuollainen ei olisi mahdollista.

Onko tämä haaveilevaa ja realismista irronnutta paluuta nuoren papin idealistisiin näkyihin vai vanhenevan rovastin höpinöitä? Uskon, että vahvasti toisenlainen työtapa ja seurakuntana olemisen tapa toisivat kaivatun lääkkeen niihin ongelmiin, joiden kanssa nyt kipuilemme vailla vastauksia.

Toivo Loikkanen

 

 

  1. Lauri Lahtinen :”Olisi vain henkiöitä, jotka ottavat vastuun siitä, että kirkon tiloja käytetään asiaan soveltuvalla tavalla ja paikat pysyvät kunnossa.”

    Ajatus soveltuu varmasti hyvin kaupalliseen markkinayhteiskuntaan, mutta se jättää ulkopuolelle meidät, joiden usko arkipäivässä on ollut enemmän kuin pelkkää hedonistista viihtymistä. Kun pidimme perhekeskustelun siitä, että ainakin muutamat evl.kirkon papit sanovat olevansa ”näyttelijöitä”, puolisoni totesi, että tuolla lausunnolla he vetävät maton uskottavuutensa alta.

    • En tiedä mistä tulit tuohon hedonia-ajatukseen. Kerron vastahakoisesti oman kokemukseni.
      Aikoinaan harjoitimme Alf-kurssien järjestämistä Turun vankiloissa, se nyt ei kuulu tähän, mutta siitä rohkaistuneina päätimme järjestää omassa lähiössämme vastaavia.

      Meillä oli tiimit ja alustajiksi pyydettynä kokeneita ja paikkakunnalla kristityiksi tunnettuja henkilöitä, mukana joku pappikin. Yhden kurssin saimme asiallisesti järjestää niin, että seurakunta maksoi meillä yhden päivän eräässä leirikeskuksessa.

      Toisen kurssin olisimme saaneet järjestää, mutta rahaa siihen yhteen päivään ei enää löytynyt. Emme siis kyenneet omilla varoillamme maksamaan sopivia tiloja.

      Kurssilaiset toivoivat jatkoa. Hyvä, me anoimme kahta iltaa kuukaudessa jäsjestää hengellisiä tilaisuuksia. Yhden saimme, vaikka tilat olivat tryhjillään suuren osan ajasta.

  2. Lauri Lahtinen :”Hyvä, me anoimme kahta iltaa kuukaudessa järjestää hengellisiä tilaisuuksia. Yhden saimme, vaikka tilat olivat tryhjillään suuren osan ajasta.”

    Tarkoitin sitä, että ilmeisesti kurssinne ei ollut riittävän kaupallinen. En tiedä olisiko ollut, jos ”teema” olisi ollut esim. ”Ensitreffit Alf-kurssilla” tai ”Nyt virsiä ja viiniä Alf-kurssilla”. Kumpikaan noista teemoista ei mielestäni edusta sitä, mitä evankeliumeissa tarkoitetaan. Evankeliumeissa pyritään käsitykseni mukaan siihen, että ihmiset oppivat ensin ”tuntemaan itsensä” ja tuon oppimisen myötä rakastamaan ja näkemään samanlaisen olennollisuuden myös lähimmäisissään. Tämä on se perusta, miksi 70-luvullakin halusin seurata vanhempieni antamaa opetusta ja esimerkkiä lapsistaan huolehtivana perheen äitinä, vaikka kuulinkin sen vuoksi olevani ”irtolainen tai muu loinen”.

  3. Kari-Matti Laaksonen :”Sinänsä paradoksi, että juuri luterilainen kirkko on mitä suurimmassa määrin edelleen pappien kirkko. Kaiken todellisen kohtaamisen perusta on tasavertaisuus, mikä ei hierarkisessa organisaatiossa, kuten evl kirkossa, onnistu.”

    Juu. ”Tasavertaisuuttahan” oli se, että ei 70-luvulla suostunut jättämään lapsiaan yksin avaimet kaulassa kotiin, kun muita vaihtoehtoja ei ollut, vaan mieluummin luopui esimieskoulutukseen tähtäävästä palkkatyöstään ja jäi hoitamaam sekä omia että muita alle kouluikäisiä lapsia, joista joitakin ei hyväksytty edes saatavilla olleeseen laitoshoitoon, kun heitä pidettiin ”epäsosiaalisina”. Niin että revi siitä.

  4. Kiitos tähänastisesta keskustelusta ja kommenteista. Palaan niihin huomenna tarkemmin. Risto Rautkoskelle totean, että opettaminen on tärkeä asia, mutta ihan ensimmäinen asia on ihmisen kohtaaminen ja kuunteleminen. Se oli myös Jeesuksen toimintatapa. Eikä Jeesuksen yksittäisiä ihmisiä kohdatessaan kauheasti opettanut. Hän ei aloittanut sanomalla, että ”nytpä minä opetan sinua” vaan hän kuunteli ja antoi tilaa. Hän lohdutti, rohkaisi ja armahti. Siinä olikin sitten se tärkein opetus eli Jumaln rakkauden avaaminen ihmiselle.

    • Opetusta saivat Jeesukselta halukkaat ja ne jotka tulivat Jeesuksen luo saadakseen terveyden itselle tai läheisilleen. Toisaalta ne, joita Jeesus kohtasi ja jotka avasivat ovensa Jeesuksen tulla sisälle.

      Syntiselle naiselle Jeesus kertoi hänen syntinsä tiedon sanojen armolahjan eli Hengen ilmoituksen kautta ja Sykarin kaivolla tapahtui yksi nopeimmista uskoon tuloista. Armolahjan profeetallisuus ja elävä vesi toivat armon kokemuksen.

      Tämän tapahtui jälkeen naisen uskosta uskottavasti todistaminen siitä, että Jeesus tiesi hänen salaisuutensa. Muutama kaupunkilainen uskoi naisen todistuksen johdosta Jeesukseen ja monet tulivat kuulemaan Jeesusta ja uskoivat Jeesuksen opetuksen johdosta.

    • Jeesus opetti huolella opetuslapsiaan ja lähetti heidät opettamaan taloihin kaksittain ja pysymään talossa pidemmän aikaa eikä jatkuvasti vaihtamaan taloa. Jeesus opetti opettamaan opetuslapsiaan, joihin itsekin voisin kuulua vai kuinka?!

    • Ennen vanhaan kotikasvatusta valvottiin pitämällä kinkereitä seurakunnan eri osissa. Olisiko mahdollista luoda kinkereille aikaamme sopiva muoto?

    • Kimmo

      Tästä kotikasvatuksen elvytyksestä olemme liikuttavan yksimielisiä. Toimenpiteet asian hyväksi ovat haastavia ja aikaa vieviä, kun mm. saarna-aiheet eivät kovin hyvin tue muutoksen aikaansaamista kodeissa. Muutokseen ohjaaminen saarnojen tasolla on jähmeä ja hidas tie. Moni muu organisaatio toimii muutostilanteessa nopeammin, kun tarve on tunnistettu.

    • Saarna.aiheet? Kirkoissa saarnataan kirkkovuoden tekstien pohjalta. Ne ovat Raamatusta. Mistä löytyisi parempia aiheita?

  5. Toivo voisi vasta myös epäilyyni, että virkoihin on kasvanut luovuttamisen mieliala. Enää ei kyetä seuraamaan, mistä kirkon johto tahtoo pidettävän kiinni ja missä saa ns. positiivisesti toimintoja uudelleen järjestellen sooloilla. Onko sitten enää alkuunkaan yhtä totuutta tai oikeata tapaa toimia, olemassa. Tällöin vastuu joutuu kysymään itseltään, onko enää paloakaan olemassa – ja jos se on kadonnut, se ei jää huomaamatta – on vain viranhoitoa. Silloin puhutaan ilkeästi leipäpappeudesta.

    • Paavo, Kyselet tärkeitä kysymyksiä. Varmaan on niin, ettei yhtä oikeaa tapaa toimia tarvitse tai voi olla olemassa. Silti pitäisi löytää yhteinen muutoksen suunta ja sen toteuttamistavat voivat eri seurakunnissa vaihdella ympäristö huomioiden. Kirkossa voi olla yksi totuus, jos tarkoitamme uskon aivan peruskysymyksiä. Muuten pitää suostua siihen, että meitä on ”moneen junaan” eli ei ole tarvetta, että kaikki ajattelevat kaikesta samalla tavalla – paitsi ytimestä. Ydin olkoon Kristus ja armo.

    • Toinen tärkeä aihe on tuo ”palo”. Pitää löytää tapoja innostaa ja innostua. Rutiineissa junnaaminen ei vie kirkon asiaa eteenpäin. Toki niitäkin työssä on. Niiden rinnalla tarvitaan uusia avauksia, innostumista ja välillä varmaan myös epäonnistumista.

  6. Lähettikö Jeesus julistamaan inhimillistä humaania tasa-arvoa vai Jumalan valtakuntaan pelastumista ristintyön kautta ihmisen maallisesta asemasta ja tilanteesta riippumatta? Moniäänisyys tuhoaa kirkkoa ja vie voimia sekä rohkeutta tehdä lähetystyötä kotimaassa ja ulkomailla.

    Pelastus nöyrille, jotka tulevat syntisinä ristin juurelle, ja tekevät parannuksen synneistään? Jumalan valtakuntaa eivät peri .. (ks. esim. 1 Kor. 6:9-10)

    Opeta kunnioittamaan isääsi ja äitiäsi on Jumalan käsky. Nyt sitä on muutettu lainsäätäjän käytännössä uudeksi eli kunnioita isiäsi (homovanhemmat) tai äitejäsi (lesbovanhemmat) sekä hylkää toinen vanhempasi, jolta äitiys ja isyys on poistettu siirretty ns. tasa-arvoisen avioliittolain nimissä pois.

    Toivottavasti uusi aito avioliittolakialoite muuttaa tämän laittomuuden Jumalan sanaa kohtaan.

    • Jeesukselta kysyttiin hänen sukulaisistaan. Hänenkin mukaansa on kysymys muusta kuin biologisesta sukulaisuudesta. ”Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.”

    • Martti Pentti :”Hänenkin mukaansa on kysymys muusta kuin biologisesta sukulaisuudesta. “Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.”

      Nyt on vain niin, että ”taivaallisen isän tahdon” piiriin kuuluvaksi halutaan marssittaa myös kaikki, jotka ilman fyysisiin vaistoihinsa ja vietteihinsä kohdistuvaa ”kilvoittelua” haluavat eläinten tavoin noudattaa noita vaistoja ja viettejä, ja tehdä ihmisistä kaupallisen median avulla vain kaupallisia ”tuotteita”.

      Ymmärrykseni mukaan ”taivaallisen isäni” tahto on, että Jumalan rakkauteen sitoutuneet ihmiset nauttivat myös seksistä, mutta pelkkä seksuaalisen himon tyydyttäminen ei ole rakkautta. Tuon ”taivaallisen isän tahdon” mukaisesti halusin myös lapsemme kasvattaa, kun 70-luvulla ”irtolaiseksi tai muuksi loiseksi” leimattunakin jäin silloin lehtien palstoilla ”kotikanaksi” haukutuksi perheen äidiksi, joka halusi kantaa vastuun lapsistaan ja tehdä omalta osaltaan ”lihaksi” kohdallamme toteutuneen biologisen sukulaisuuden.

    • Lapsesta rakastavaa huolta pitävä vanhemmuus ja biologinen isyys tai äitiys eivät ole ennenkään kulkeneet kaikkien kohdalla käsi kädessä. Raskaus ja syntymä ovat voineet aina saada alkunsa ’eläinten tavoin noudatetuista vaistoista ja vieteistä’. Kunnioituksen ansaitsevat vanhemmat ovat niitä, jotka antavat kasvavalle lapselle aineellisen ja henkisen ympäristön kehittyä ehjäksi ihmiseksi. Useimmiten he ovat biologiset isä ja äiti, mutta eivät aina.

  7. Minusta näyttää siltä, että toisaalta kirkko on tullut suvaitsevaiseksi ehkä vähän väärissäkin asioissa, mutta toisaalta kirkot junnaavat kuin ravihevoset laput silmillä.

    Uusi kristillisyys muotoutuu pienten yksiköiden tiiviiseen yhteyteen ja vielä tarvitaan ainakin osittain verkostoituminen. Itsekkin olen nykyisin mukana noin pariinkymmeneen rajoittuvassa porukassa. Kokoonnumme kerran viikossa rukoilemaan ja rupattelemaan asioistamme. Toisen kerran kokoonnumme sanan äärelle, jossa on aina opetusosio ja keskustelu. Varsinaiseen kirkkoon yhteyteni on ohut, mutta en ole ainakaan vielä katsonut tarpeelliseksi katkaista sitä kokonaan. Maksan siis veroni. En kuitenkaan tykkää, niistä asuntosijoituksista. Kuka niitä sitten ostaa, kun tulee se paha päivä.

  8. Minun suurin huolenaiheeni on tällä hetkellä miten opettaa kiireiselle nykyihmiselle olennainen tieto Jeesuksen opetuksista. Sain sydämelleni 1978 uskoon tullessani tehdä noin 10 sivun tiivistelmän olennaisesta Raamatun opetuksesta. Olen tehnyt myös yhden A 4 kokoisen tiivistelmän Raamatun keskeisestä opetuksesta. Nyt eläkeläisenä rukoilen miten voisin käynnistää kahden hengen joukkueella opetustyön kodeissa. Ensin harjoituskertoina ja sitten kehittäen toimintaa.
    Tämä on minun ”kohtaamisen kirkkoni” ja yksi sisälähetystyön sovellutus, jos Herra suo.

    • Ota A4 mukaasi ja soita naapurin ovikelloa heti huomenna. Siitä se lähtee, jos on lähteäkseen.

    • Martti.

      Menen tänään keskustelemaan ja puhumaan aiheesta miestenpiiriin. Kehitän toimintatapaa, jolla on edellytykset toimia pitkällä aikajänteelläkin. Rukoillen valmisteltu on tärkeää ja sitä teen parhaillaan.

      Valmistelun jälkeen kokeilut ja edelleen kehittäminen ja sitten toiminnan laajentaminen. Minulla on kokemusta erilaisesta ihmisten kohtaamisesta ja kutsumisesta kampanjatoiminnan yhteydessä mukaan seurakunnan toimintaan (mm. Tässä elämä -kampanjan aluepäällikkönä) sekä myös vastaanottamisesta pienryhmien vetäjänä ja ryhmien vetäjien ohjaajanakin. Koko prosessista on hyvä olla näkemyksiä eli opetuksesta kotona sekä opetuksen jälkeisistä vaihtoehdoista saada ihminen juurtumaan seurakuntaan ja hengelliseen kasvuun.

      Etsin ja rukoilen myös itselleni miespuolista kumppania, koska Jeesus lähetti kaksittain opetuslapsia taloihin julistamaan evankeliumia ja sitä, taivasten valtakunta on tullut lähelle.

    • Martti
      Rukoilen kumppania myös kehittämään toimintamallia, koska tiedän suurten hankkeiden toteuttamiskokemuksesta, että valmistelu on tärkeää. Olen ollut mm. hallitusohjelman valtakunnallisen hankkeen projektijohtajan vuosia ja vastasin myös sen suunnittelusta. Lisäksi olen ollut useiden maakunnallisten hankkeiden vastuuhenkilönä virkani puolesta .

      En tee suunnittelua vain itseäni varten, vaan rukoilen kehitystyöni tuloksena uutta valtakunnallista toimintamallia asian tiimoilta. Herra voi johdattaa oikean henkilön ja tarvittavat henkilöt sekä taustavoimat, missä tahansa ja siihen johdatukseen luotan. Monta rukousaihetta minulla on.

    • Miestenpiirissä todettiin hetki sitten kotilähetys ja kodeissa opettaminen ja kohtaaminen kehittämisen arvoiseksi, mutta haastavaksi.

    • Eteneekö Jumalan valtakunta suurten hankkeitten kautta? Uskon enemmän pieniin alkuihin: – Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” Eräälle toiselle Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.” Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”

Kirjoittaja

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.