Tänä kesänä on noussut kauhea älämölö Suomen Lähetysseuran kahdesta toisiinsa liittyvästä rekrytointipäätöksestä. Päätös vastaa 100%:sti sitä, mitä SLS ilmoitti, kun kysyttiin sen kantaa homoseksuaalissa suhteessa elävän rekrytointiin:
Suomen Lähetysseuran kotimaantyön johtaja Markku Laine uskoo, että järjestön ulkomaisen työn osalta parisuhde samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa voisi olla rekrytointia heikentävä tekijä. Tämä taas johtuu siitä, että henkilön työhön ottaminen on yhteistyökirkon päätös. Sen sijaan kotimaisessa työssä se ei Laineen mukaan voi estää työllistämistä. Lakia ei voi rikkoa. Rekrytoinnissa ei kysytä, millaisessa parisuhteessa työnhakijat elävät.
– Enemmän vaikuttavat muut tekijät, tämä asia ei voi olla ratkaisuperuste työsuhdetta puntaroitaessa, Laine sanoo.
Lähetysseuran ulkomaantyön johtaja Rolf Steffansson selventää, että ulkomaan työntekijät toimivat suoraan yhteistyökumppanin alaisuudessa. Koska kumppanin pitää hyväksyä lähetystyöntekijä, homoparisuhteessa eläminen voisi nousta rekrytointiin vaikuttavaksi tekijäksi. Steffansson sanoo, ettei Lähetysseura kysy ulkomaan työhönkään rekrytoitaessa henkilön parisuhteesta. Hän kuitenkin toivoo, että työnhakijat olisivat avoimia asiassa. Tämä taas johtuu hänen mukaansa siitä, että joissakin maissa homoparisuhteessa eläminen voisi koitua vaaraksi työntekijälle. (Kotimaa24 22.10.2011)
Miksi silloin ei nostettu meteliä siitä, että SLS jätti oven auki parisuhteensa rekisteröineiden rekrytointiin? Silloin myös työntekijät, joihin Simojoki viittaa, olisivat voineet nostaa kissan pöydälle. Tuntuu kuin silloin olisi ajateltu, että tämä on täysin teoreettinen kysymys. Mutta se ei ollut sitä silloin esittäjilleen ja nyt jokainen on havahtunut tajuamaan, että kysyjät tarkoittivat täyttä totta. Ja vastaajat myös.
On ihmisillä muutakin ajattelemista.
Ei ole hyvä jos sanoo jotakin eikä ole hyvä jos jättää jotakin sanomatta. Joidenkin ihmisten kohdalla mietitään mitä tuli sanottua ja joidenkin kohdalla mitä tuli jätettyä sanomatta. Minkähänlaisen leiman joku olisi saanut jos olisi tuolloin esittänyt että noiden kannanottojen perusteella olisi joku takaportti jätetty raolleen rekisteröidyssä parisuhteessa oleville.
Tämä on kamala sotku. Itselleni on vieläkin epäselvää kuka on siunattu mihinkin tehtävään ja mikä on lähettien/lähetin/työntekijän suhde vastaanottajamaan kirkkoon. Mitä on se lähetystyö jota perillä tehdään ja kuka sitä tekee ja mikä on kohde? Odotan innolla viestejä lähetyskentältä.
Minusta se sotku on jossain ihan muualla kuin Kambodzassa.
…sitähän minä tarkoitinkin.
Mistä me puhuttiin, ennen kuin oli Floraa?
Tarkoitin tällä sitä, että noita asioita tuskin kyseltäisiin, jos kyseessä olisi heteropariskunta. Ei tämä käsittääkseni ole ensimmäinen kerta, ei edes lähelle ensimmäinen, kun lähetystyöhön siunataan ihmisiä, joiden työstä suurimman osan rahoittaa ulkoministeriö ja joiden työnkuva koostuu pääasiassa tai kokonaan kehitysyhteistyöstä. Aiemmin sitä ei vain ole pidetty kummallisena.
En tiedä montako lähettiä on siunattu ulkoministeriön projekteihin, mutta sen tiedän, että kovin montaa ev.lut kirkon virallisten lähetysjärjestöjen lähettiä ei ole lähetetty vastoin kohdemaan ev.lut kirkon toivetta. Tai tietoisina siitä, että yhteistyö on hankalaa. Käsittääkseni.
No, tästä asiastahan on käyty keskustelua jo yli 10 vuoden ajan kirkossa. Tässä linkki vuoden 2003 uutiseen. http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1073926112/Kirkolliskokous+otti+pitkan+aikalisan+suhtautumisessaan+parisuhdelakiin
Vuonna 2003 Kirkolliskokoukselle oli tehty 2 aloitetta, joista toisessa esitettiin virkakieltoa parisuhteensa rekisteröineille. Perustevaliokunta laati mietinnön ja esitti kirkolliskokoukselle, että molemmat aloitteet jätettäisiin raukeamaan. Näin kirkolliskokous myös päätti luvuin 99-5. Mietintöön liittyi eriävä mielipide, jossa ”korostettiin Raamatun suhtautuvan yksiselitteisen kielteisesti homoseksuaalisuuteen, kritikoitiin mietintöä luomisteologian ja kristillisen etiikan etäännyttämisestä toisistaan ja alistumisesta yhteiskunnalliseen status quohon sekä painotettiin, että kirkon on estettävä homoseksuaalisen elämäntavan tunkeutuminen sen työntekijöiden keskuuteen.”
Kirkossa näyttää vallitsevan sellainen kulttuuri, että kirkolliskokouksen tekemiin päätöksiin ei sitouduta vaan tehtyyn päätöksen kohdistuva protesti jatkuu aivan kuin asia olisi vielä auki. Vieläkin, 10 v tehdyn päätöksen jälkeen, asia nousee kohuksi asti ikäänkuin mitään päätöstä asiasta ei olisi ja aivan kuin SLS olisi nyt tehnyt jonkin uuden linjauksen tai päätöksen ohi sen, mitä on 10 v siitten päätetty. Nyt on sanottava, että tämä on mielestäni kummallista. Vertaus: Demokraattisesti valitun eduskunnan säätämän lain jälkeen lakia noudatetaan. Voidaan toki käydä keskustelua siitä, että pitäisikö lakia muuttaa, mutta olisihan se nyt ennenkuulumatonta, että lakia noudattavaa tahoa alettaisiin syyttämään siitä, että se noudattaa lakia. Niin näyttää nyt käyvän.
Mitä epäselvyyteen tulee, minulle tässä ei ole sen enempää epäselvyyttä kuin samaan aikaan Kambodzaan siunatun London pariskunnankaan kohdalla. Tietoa ja vastauksia on saatavilla netissä runsain mitoin.
Markku Virta, eikös se ole kerrottu jo ihan alunalkaen selvästi, että asiasta on neuvoteltu ja sovittu kohdemaan kirkon kanssa ja että sikäläiselle kirkolle sopii, että kyseiset henkilöt tulevat hoitamaan kehitysyhteistyötehtäviä. Heitä ei siis ole lähetetty vastoin kohdemaan kirkon toivetta. Eikö tämä ole myös aivan linjassa tuon Heikin blogitekstin lainauksen kanssa?
Eikö ole hyvä seikka, että tulee näkyväksi sekin totuus, että hengellistä työtä tekevät seks.vähemmistöt ja se, että myös heillä on hengellistä elämää, tavoitteita ja alalle ammatillinen pätevyys? Ehkä tämä olikin se kaikista järkyttävin seikka. Miksi se nyt niin järkyttää?Jos toiset ovat joutuneet sitä aikaisemmin pelolla piilottelemaan, niin nyt ei enää tarvitse. Voisi kysyä, että kuka on kasvatettu patterin välissä märkä kireä pipo päässään.