Tiedän paikan armahan?

Virallisen totuuden mukaan pienen lapsen paras paikka on kunnallisessa päivähoidossa. Nyt tätä totuutta haastaa Aino Saarinen huomenna tarkastettavassa väitöskirjassaan. Hesari otsikoi pääkirjoituksensa aiemmin tällä viikolla ”Tutkimus haastaa käsitykset päivähoidosta ja koulusta.” (HS 9.11.).

Kirjoituksen mukaan ”Suomessa vallitsee varsin yksioikoinen käsitys, jonka mukaan kaikkien lasten pitää päästä osallisiksi varhaiskasvatuksesta päiväkodeissa. Päiväkodeissa vietetyn ajan uskotaan parantavan lasten sosiaalisia taitoja ja oppimiskykyä. Varhaiskasvatusta pidetään suorastaan pelastuksena lapsille, joiden kotitaustassa on ongelmia.”

Hesarin pääkirjoitus kirjaa väitöskirjan tuloksia toteamalla, että varhaiskasvatus voi parantaa koulukypsyyttä, mutta liian varhainen päivähoidon aloitus voi kasvattaa riskiä aggressiiviseen käytökseen. ”Tämä on osoitettu lukuisissa kansainvälisissä tutkimuksissa, mutta Suomessa siitä ei juuri puhuta”. Kirjoitus toteaa edelleen, että alle kaksivuotiaat voivat viettää Suomen päiväkodeissa jopa 40-50 tuntia viikossa, kun muissa maissa lapset viettävät päiväkodeissa yleensä lyhyemmän ajan. Päiväkodit painottavat Suomessa pedagogisia ohjelmia, kun muissa maissa oleellisena pidetään keskittymistä lapsen emotionaaliseen kehitykseen.
_ _ _
Ihanne lapsen tiedollisten taitojen kehittämisestä ja kouluun valmistamisesta on sinänsä hyvä. Todellisuutta leimaavat väitöskirjan mukaan liian isot lapsiryhmät, työntekijöiden uupumus ja vaihtuvuus sekä epäpätevien suuri määrä. Melu ja vaihtuvat aikuiset voivat aiheuttaa lapsissa stressiä. ”Jos lapsen kotona on ongelmia, ne eivät katoa laitamalla lapsi päivähoitoon.” Henkilökunnan ammatillisuuden ja pedagogisten painotusten rinnalla olisi syytä muistaa, että kaksivuotias tarvitsee turvallista aikuista, huomaamista ja syliä.

Pääkirjoitus muistuttaa siitä, että yhden totuuden sijaan pitäisi olla erilaisia vaihtoehtoja, koska lapset ja perheet ovat erilaisia. ”Lapsen kotihoitokin ansaitsisi enemmän arvostusta.”

Nykytodellisuutta rohkeasti haastava pääkirjoitus tiivistää, että ”kaikki käsitykset varhaiskasvatuksesta eivät perustu tutkittuun tietoon, vaan näkemyksiin vaikuttavat myös myytit. Sama pätee myös koulujen uusimpiin opetusmenetelmiin.”

Tutkimus poikkeaa sen verran radikaalisti nykyisestä totuudesta, että vastareaktiot olivat odotettuja, kuten varhaiskasvatuksen professorin haastattelu ja Saarisen väitöskirjan esitarkastajien kannanotto (HS 11.11.) osoittavat.
_ _ _
Mitä kenties on nykyisen yhden totuuden takana? Naisten työssä käymisen lisääntyminen 1960-luvulta alkaen on nostanut kunnallisen päivähoidon tarpeen. Keskustelu on jatkunut viime aikoihin asti esimerkiksi siitä, että subjektiivinen päivähoito-oikeus koskee myös kotona olevien vanhempien lapsia.

Naisten ansaintamahdollisuus kodin ulkopuolella ja eteneminen työelämässä ovat mielestäni ilman muuta tärkeitä ja kannatettavia asioita. Ne luonnollisesti edellyttävät lasten päivähoitoa, joka samalla mahdollistaa lasten kasvuun vaikuttamisen myönteisellä tavalla. Asioilla on puolensa.

Vasemmistoradikalismin aikana 1970-luvulla päivähoidon mallia otettiin DDR:stä, jossa nähtiin poliittisen vaikuttamisen kannalta tärkeäksi erottaa lapset perheistään. Tästä on voinut jäädä jäljelle ajatus, että päiväkodeilla olisi parempaa tarjottavana kuin kodeilla tai että lapsia olisi suojeltava kotiensa haitallisilta vaikutuksilta.
_ _ _
Ideologisen taistelun tulilinjalla oli aikanaan esimerkiksi edellisten sukupolvien käsitys kodista ja perheestä, semmoisena kuin sen kuvasi seminaarin rehtori Konstantin Raitio (1855-1924) rakastetussa koululaulussaan:

”Tiedän paikan armahan, rauhallisen ihanan, joss’ on olo onnekas, elo tyyni, suojakas.

Sepä koti kulta on, koti kallis verraton. Eipä paikkaa olekaan, kodin vertaa ollenkaan.

Siell’ on isä rakkahin, siellä äiti armahin, siellä siskot, veikkoset, riemurinnat iloiset.

Suojaa Herra kotini, anna sille armosi, anna olla enkelein, vartijana kodillein”.

Nykyisin tätä laulua tuskin otetaan päiväkodin tai koulun ohjelmaan, koska se kuvaa perheen rooleja heteroseksuaalisen ydinperheen ideaalin mukaan ja liittää siihen vielä uskonnon. Perheiden todellisuus teollistumisen ajan muuttoliikkeen ja sosiaalisten ongelmien aikana ei ollut näin auvoinen. Ajan henkeen ihanne haluttiin kuitenkin ottaa tavoitteeksi ja siten vahvistaa perhekäsitystä, joka tukisi sekä perheiden että yhteiskunnan selviämistä.

Sama ihanne kahden vanhemman ja useiden lapsien perheestä olisi nytkin tarpeen, ainakin laskevan syntyvyyden ja hyvinvointivaltion sekä eläkejärjestelmän ylläpidon kannalta. Ihanteen syyllistävä vaikutus on kuitenkin niin raskauttava, että pidetään mieluummin kiinni nykytilanteesta, jolloin laskeva väestökehitys ja hyvinvointivaltion mureneminen jatkuvat.
_ _ _
Uskon, että totuus löytyy eri näkökulmien hyväksymisestä. Tasokas ja sopivan kestoinen päivähoito on lapsille hyväksi. Lasten ja perheiden tilanteet ja tarpeet kuitenkin vaihtelevat ja toisille lapsille kotihoito on hyvä vaihtoehto.

12 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kiitos blogistille hyvästä kirjoituksesta! Meillä päin on paljon isoja perheitä ja erityisesti monet äidit ovat pitkään kotona. Tällaista puheenvuoroa on kaivattu, koska osa vanhemmista on kokemut, ettei lasten ja perheen hoitamista arvosteta yhteiskunnassa tarpeeksi nimenomaan ideologisista syistä. Tosin yhtälössä on aina monta muuttujaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Miesten ansaintamahdollisuus kodin ulkopuolella ja eteneminen työelämässä ovat mielestäni ilman muuta tärkeitä ja kannatettavia asioita.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Miehiä on hyvä muistuttaa arvojärjestyksestä.

      1. Kristillisyys 2. Koti ja perhe 3. Työ

      Muuten on ihan hyvä, jos on leipää lapsille tuotavaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

    Pienen lapsen kasvun tulisi jokaista yksilöä katsoen olla asiansa itseisarvo.

    Joillekin perheille varhainen päiväkoti on hyvä asia katsoen perheen jaksamista haasteissaan.

    Mahdollisuuden salliessa useammassa perättäisessä raskaudessa on koti oiva paikka kun vanhemmat ovat enemmistä huolista suht vapaita.

    Varhaiskasvatus ymmärtää sitten useita asioita katsoen koulukypsyyden asiaa eteenpäin menemisessä. Muistaa tai huomata saa kuinka usea nuoristamme lukee kotimaista tyydyttävästi koulun jälkeen.

    Nykyinen Komissaarimme Eduskunnan puhujatuolista sanoi aiemmin; aiemmin, nopeammin, ja pitempään. Nyt lapsen äitinä Hän varmasti ei tahtoisi sitä omalle lapselleen.

    Poliittiset intohimot ovat asiaa missä kovasti harkitsevat Ihmiset tekevät sukkeluuksista asiaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kun katsotaan nyt esillä olevan väitöksen tuloksia niin kyllä aiemmin on haluttu ymmärtää kuin huomata selbstwärdigkeit asiaa jolloin enempi tuputtaminen tiedollisesti häiritsee lapsen emotionaalista kehitystä jolloin tärkeässä asiassa on Ihmisen emotiioiden kehittyminen kun oppiminen muutenkin on nopeaa.

      Näin turvallinen, katsova, ymmärtävä, ja rakastava ympäristö olisi lapselle paras ennen kuutta ikävuotta. Kun edelliset sekoitetaan sekoitetaan sitten muutakin tulevaisuuteen katsoen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Näin lapsen kasvun häiritseminen on yhdenlaista kaltoinkohtelua ennenkuin kypsyys useanlaisten eri tarkoituksia varten oleviin ärsykkeisiin niiden vastaanottamisessa yhtaikaisesti on saavutettu.

      Lapsen tulee siis saada kasvaa lapsena, äärettömän nopeasti oppivana, ainutkertaisena Ihmisenä, jonka kehitystä poliittiset intohimot eivät saa ohjata.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      “selbstwärdigkeit “, lyhensin alkuperäistä jättämällä ständigkeit sanan keskeltä pois, mutta asia tuskin ketään häiritsee.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Meillä olisi ihan riittävästi tutkimustietoa siitä, että pieni lapsi tarvitsee ennen kaikkea syliä, jossa hän voi vuorovaikutuksessa hoitajiensa kanssa oppia tunnetaitoja. Hän oppii siinä tunnistamaan omia – ja samalla muidenkin tunnekokemuksia. Ilman opittuja tunne – ja vuorovaikutustaitoja elämässä pärjääminen jää nyrkkien ja kyynerpäiden varaan. Taaperoiden laumoissa opitaan toisilta niitä taitoja, joissa voimakkain pärjää parhaiten.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kyllä, ja lapsen ensimmäiset “rakkaussuhteet” ovat kyllä lähimmissä kavereissa.

      Näin yhden lapsen asia ilman säännöllistä kaverisuhteiden asiaa on haasteellinen yhden lapsen perheessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Isoperheenäiti on aivan ihmellinen olento ja ylivertainen uskonnollinen vaikuttaja. Hän tekee 2-3 päiväkotihoitajan, siivoojan, keittäjän työn 24/7. Ja säästää kuskaamisen ja vähäkäyttöisen päiväkotikiinteistön jota käytetään 7 tuntia 5 päivänä viikossa. Josta ei tiedä tarvitaanko rakennusta 17 vuoden kuluttua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Päiväkodin idea on vanha . Jo 20-30luvulla niitä oli olemassa lastentarhan nimillä. Suomessa innostuttiin lisäämään päiväkoteja Ruotsin mallin mukaan. Syynä Ruotsissa oli naisten, joiden työllisyysaste oli kansainvälisesti alhainen, saaminen työmarkkinoille. Tämä tapahtui toisaalta yhteisverotuksen romuttamisella , suurten avointen työpaikkojen ja valtavan suuren ja nopean päiväkotien valimistamisen avulla.

    Suomessa päiväkotien tarve liitty maalta kaupunkeihin muuttamisessa ja naisten tulojen tärkeydestä perheille kaupunkiasumisessa. Jotkut vasemmistoideologit saatoivat ihannoida DDR ää mutta suurempi idealiosinti oli Israelilainen kibbuts- systeemi.

    Päiväkotien ja esikoulujen tekeminen koulua valmistavaksi oli rationalisointi joka mm lievitti perheiden syyllisyyden tunteita. Lasten hoidontarve on aina ollut tiedostettua. Päiväkodit ja esikoulut ovat kompromissi joka mahdollistaa modernin elämän ennenkaikkea kaupungeissa. Ne mahdollistavat myöskin naisten virkauran ja sitä myöten kohtuullisen eläkkeen saamisen.

    Päiväkodit ovat peruuttamattomasti täällä. Vaihtoehto olisi huoltajan palkka lasten ollessa alta kouluikäisiä. Tämä ei ole kansantaloudellisesti mahdollista. 70- luvulla lapsuutensa päiväkodissa viettäneet ovat 50- 40 vuotiaita ja perheellisiä tänäpäivänä. Onko tehty jatkotutkimuksia siitä kuinka nuo ikäluokat kokivat lapsuutensa?

    Ainakaan tilastolliseti ei voida näyttää että agressiivinen käyttäytyminen ja siihen liittyvä rikollisuus olis kasvanut. Päinvastoin , murhat, tapot ja pahoinpitelyt ovat vähentyneet yhteiskunnassa. Numerollisesti niitä on saman verran mutta samaan aikaan väestö on kasvanut joten niiden suhteellinen määrä on pienentynyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Lisäyksenä viellä. Vielä 50-luvulla kaupungeissa kotiapulaiset olivat tavallisia ja katsoivat lastenperään. Helsingissä paremmissa kaupunginosissa vielä kolmekymmentä luvulla rakennetuissa taloissa oli erityisiä palvelijan huoneita. Siis, porvai ja virkamiesperheiden lastenhuolto oli uskottu ei-perheenjäsenten käsiin.

    Suuri kaupunkeihin muutto muutti myös asuntojen rakentamisen arkitehtuurin. Palvelijan huoneet katosivat ja pien- ydin-perheet tulivat normiksi. Naisten koulutustaso olimiestentasolla jo 40-50luvun vaihteessa . Kaupunkimaiset kotiäidit tulivat harvinaisuuksiksi. Lopulta päiväkotien valmistuminen ratkasi pulman ja jopa kahdella tavalla. Lapsilla oli päivähoita mutta samalla työllistettiin hyvin suuri joukko koulutettuja naisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö
    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.