Terveyden ylläpito on noussut elämän tavoitteeksi
Tämä Marja Jylhän kolumnin otsikko saa ajattelemaan ihmisen elämän tarkoitusta. Kehittyneessä osassa maailmaa olemassaolemisemme tarkoitus koko ajan korostuu ruumiilliseen hyvinvointiin. Jaksetaan ja pysytyään terveinä ja satavuotiaitten luku lisääntyy.
Mooseksen Psalmi 90 kertoo ajallisesta elinkaaresta:
10 Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois.
Mooses itse eli 120 vuotiaaksi, mutta uskon, että tässä kerrottu elämisen kesto on hyvä ihmiselle ja ollut sitä vielä viime-vuosituhannen lopuille asti.
Tämä ajallinen aika, parhaimmillaankin on aina vaiva ja turhuus. Eli parhaimman ponnistelun tulos ikäänkuin haihtuu ilmaan, lentää pois.
Siksi Paavali, muunmuassa, kehottaa kiinnittämään mielemme näkymättömiin, koska ne ovat iankaikkisia. Kun ihmisellä on varmuus kuolemanjälkeisestä statuksestaan, niin se on seurausta sitä, että näkeekö hän olemattomat iankaikkisina. Eli ollaanko uskossa.
En voi valittaa siitä, mitä elämäni on minulle antanut. Olen nyt 76 vuotias ja ruumiillis-henkinen kunto on sen verran hyvä, ettei liikunta ja ajattelu tuota ongelmia. Olemmekin vaimoni kanssa lähes päivittäin kiitoksissamme Hänelle anoneet, että ruumiillinen kunto ei aiheuttaisi muille kohtuutonta vaivaa. Samoin todella olemme pyytäneet armoa, että mielemme pysyisi kohtuullisessa kunnossa, lähinnä muiden, läheisten vuoksi.
Eli elinvuosien venytys yli ”säädetyn” ajan ei ole etu eikä ilo kenellekään, ei edes valtiolle!
12 kommenttia
Mika,
näin olen minäkin päätellyt.
Vaikka ihmiselle on asetetu syntymä- ja kuolinpäivä, niin ottaen huomioon Jumalan ihmiseen luoman vapaan tahdon ja, että jokaisessa ihmisessä on Jumalan puhaltama iankaikkisuus, eli osa Jumalaa, niin tässäkään mielessä, siis kuolinpäivä-mielessä, se on jotenkin Jumalan ja yksilön välinen asia.
Raamattukin viittaa kuinka päivämme luku on joustava. Me omalla tottelemattomuudellamme voimme siihen vaikuttaa, joko niin, että että ne ovat Herran armosta lyhyemmät tai samasta armosta johtuen niitä pidennetään, jotta parannukseen mahdollisuus -aikaa tulisi lisää.
Kolumnistin halu saavuttaa elämänsä loppupuolta edustavia on ollut merkittävää. Arvostin suuresti, kun hän huomioi joitakin vuosia sitten pienen telttakatoksemme Tammelan torilla, ja ilmaisi arvostuksensa seurakuntamme haluun saavuttaa, etenkin vanhempia, ihmisiä, joiden edessä ei ollut voinnillisesti parempaa, etenkään fyysisesti.
Hän ei ottanut esille hengellistä puolta, mutta meidän pelkästään hengellinen ”metodi” toimi ilmeisesti hengettömästikin hänelle. Eli hengellisyydestä on hyötyä kaikkeen.
Kun aloitin papintehtävät 1970 luvulla, niin hautajaisista suurimmalla osalla vainajia ikä alkoi seitsemällä, mutta nykyisin jo yhdeksiköllä tai kahdeksikolla. Viimeksi onnittelukäynnin tein 100 -vuotiaalle.
Valmistautumisesta puheen ollen, olen toisinaan sanonut, että valmistaudumme Kristuksen toista tulemista varten. Kuolema on vain välivaihe, ylösnousemus taivaan iloon on kirkon päämäärä, johon Pyhä Henki meitä johdattaa ja vie.
Kirjoittaja
Reijo Mänttäri
Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.
1.Mooseksen kirja: 6:3 Silloin Herra sanoi: ”Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta.”
Ajattelen, että tämä 120 vuotta on aikalailla ihmisen maksimi-ikä. Ja että 70 taikka enintään 80 vuotta olisi ihmisen keski-ikä ainakin nykyisin. Voisiko näin ajatella?
Ilmoita asiaton kommentti