Mikä pappi? He kutsuvat itseään palvelijoiksi ja paimeniksi, mutta kulkevat ympäriinsä voivottelemassa ja kyselemässä, mitä heidän omatuntonsa juuri sillä hetkellä sanoo. Että mitä voi tehdä ja mitä ei, että vihkiäkö vai ei, kastaa vai ei, sanoa päivää vai ei, väistää vai ei, olla vapaapäivällä vai ei. Oi, laupias taivas!
Jos on seurannut kirkollista keskustelua sateenkaariparien vihkimisestä – eikä nyt oteta kantaa itse asiaan – niin päällimmäiseksi on noussut pappien omatunto. Keskustelua on menty oudosti pappeus edellä. Että jos tuntuu luontevalta kohdata sateenkaariseurakuntalainen niin hyvä, jos ei, sekin on hyvä. Papiston omatunto möyryää kuin entisen rengin vatsa.
Pappien asema on ylikorostunut. Sen seurauksena he luulevat itsestään liikoja. Eikä tämä ole nyt pappisvastaista puhetta, kyllä reippaalle pastorille seurakunnassa aina käyttöä löytyy, vaan havainto kirkollisesta omantunnonpalvonnasta. Pappi sitä, pappi tätä. Give me a break!
*
Kotimaa julkaisee viikoittain yhden teesin reformaation merkkivuoden innostamana (5.11.2017 saakka). – Teesien kirjoittaja/kokoaja on Olli Seppälä. – Keskustelu sallittua, jopa toivottavaa.
Kahdeksan punakaarti seurakuntaa tahtoo kaataa kirkon. Näin historia toistaa itseään.
”He kutsuvat itseään palvelijoiksi ja paimeniksi, mutta kulkevat ympäriinsä voivottelemassa ja kyselemässä, mitä heidän omatuntonsa juuri sillä hetkellä sanoo. ”
Teesin jatkoa: kirkon ongelma näyttää yhä olevan ns. kaksinapainen johtaminen, jossa pappien vastuulla on hengellinen regimentti ilmeisesti ilman taloudellista päätösvaltaa, joka on valtuustoilla ja neuvostoilla, joita puolueet käyttävät ”ponnahduslautoina” kunnallisiin luottamustehtäviin ja sitä kautta poliittisiin tehtäviin ja ”liksoihin”. Kun ja jos pappien kutsumuksen lähtökohta ei ole taloudellisen tuottavuuden maksimointi, he noudattavat Raamatussa olevan esikuvansa mallia ja kääntävät tilannetta hyväksikäyttäville valtaanpyrkijöille ”toisenkin poskensa” niin monta kertaa kuin vain jaksavat. Sanon tällaista tilannetta ”Jeesus-syndroomaksi”.
Papin ”omatunto” tehdä sitä tai tätä tai olla tekemättä kuulostaisi vitsiltä ellei monet etenkin nuoremmat papit ottaisi asiaa ihan vakavissaan. Pappihan on kirkonsa pappi, seurakuntaa pappi on kutsuttu palvelemaan, ei ns. omatuntoaan.
Omatunto on muuten melko virheellinen nimitys – ”omaa” siinä kun on hyvin vähän.
Juu. omatunto on oltava sidoksissa Raamattuun tiukasti.
”Oma”tunto on yleensä sidoksissa elämän aikana olleisiin/kulloisiinkin merkityksellisiin toisiin/viiteryhmiin.
Omatunto on monissa kielissä sukua latinan sanalle ’conscientia’. Se tarkoittaa yhteistä tietoa tai tuntemusta.
Jos papit luulevat liikoja itsestään, luullaan papeistakin kaikenlaista. Monelle tavalliselle seurakuntalaiselle on yllätys huomata, että pappi onkin ihan tavallinen ihminen, kun sellaiseen pääsee tutustumaan lähemmin. Nämä luulot taitavat ruokkia toisiaan.
Pappeihin liimataan odotuksia ja näkemyksiä, siitä mitä papit ovat. Hyvä esimerkki on tuo teesi 16.
Miten papit ja pappeus voitaisiin määritellä muutamalla tuon kaltaisella lauseella. Toisaalta me herkästi liimaamme heihin stereotypioita, joita he sitten alkavat pahimmassa tapauksessa elää todeksi. Taitaa tuo teesi mennä sinne muunnetun totuuden puolelle. Mikä nyt on tullut muotiin.
Kiitos Olli Seppälälle, riemukas kirjoitus ja NIIN TOTTA!
Juuri näin!
60 Silloin ylimmäinen pappi nousi ja astui esille ja kysyi Jeesukselta sanoen: ”Etkö vastaa mitään? Mitä nämä todistavat sinua vastaan?”
61 Mutta hän oli vaiti eikä vastannut mitään. Taas ylimmäinen pappi kysyi häneltä ja sanoi hänelle: ”Oletko sinä Kristus, sen Ylistetyn Poika?”
62 Jeesus sanoi: ”Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä”.
63 Niin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Mitä me enää todistajia tarvitsemme?
64 Te kuulitte hänen pilkkaamisensa. Mitä arvelette?” Niin he kaikki tuomitsivat hänet vikapääksi kuolemaan.
65 Ja muutamat rupesivat sylkemään häntä ja peittivät hänen kasvonsa ja löivät häntä nyrkillä ja sanoivat hänelle: ”Profetoi!” Oikeudenpalvelijatkin löivät häntä poskelle.
66 Kun nyt Pietari oli alhaalla esipihassa, tuli sinne muuan ylimmäisen papin palvelijattarista;
67 ja nähdessään Pietarin lämmittelevän hän katsoi häneen ja sanoi: ”Sinäkin olit Nasaretilaisen, tuon Jeesuksen, kanssa”.
68 Mutta hän kielsi sanoen: ”En tiedä enkä käsitä, mitä sanot”. Ja hän meni ulos pihalle. Ja kukko lauloi.
69 Ja nähdessään hänet siellä palvelijatar rupesi taas sanomaan lähellä seisoville: ”Tämä on yksi niistä”.
70 Mutta hän kielsi uudestaan. Ja vähän sen jälkeen lähellä seisovat taas sanoivat Pietarille: ”Totisesti, sinä olet yksi niistä, sillä olethan sinä galilealainenkin”.
71 Mutta hän rupesi sadattelemaan itseänsä ja vannomaan: ”En tunne sitä miestä, josta te puhutte”.
72 Ja samassa kukko lauloi toisen kerran. Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut hänelle: ”Ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät”. Ja hän ratkesi itkuun.
Blogisti on oikeassa. Huomio olisi syytä siirtää vihkijöistä vihittäviin eli samaa sukupuolta olevan parin oikeuteen saada kirkollinen vihkiminen seurakunnastaan. Tämä oikeus pareilla on kirkkojärjestyksen perusteella.
Vesa Hirvonen
Ei ole tällaista oikeutta.