Tavalliset vai taivaalliset vaalit?

ilman armoa

Elämä on pelkkää valinnantekoa. Tämän otan, tuon jätän, syön tuon rotan.  Jos et tahdo tehdä valintaa, niin sekin on jo valinta. Eli annat jollekulle toiselle luvan valita puolestasi.  Silloin tosin joku muu vyöttää sinut ja vie sinut sinne, minne et tahdo.

Uskontojen suhteen ihminen tahtoo näinä aikoina olla villi ja vapaa. Hän kulkee arvojen ja katsomusten tavaratalossa etsien mieluista ostoskorintäytettä. Tämän otan ja tämän, tuon ja tuon jätän. Kaikille passaisi varmaan, että se, mikä on hyvää, totta ja oikeaa, olisi heidän puolellaan. Mutta vain ani harva meistä rohkenee tietoisesti asettua hyvän, toden ja oikean puolelle.

Viime päivinä mediassa on puhuttu nepotismista eli sukulaisten suosimisesta viranhakuprosessissa. Toinen epärehellinen menettelytapa on simonia eli viran ostaminen itselleen. Apostolien tekojen 8. luvussa kerrotaan, miten Simon-niminen noita vaikuttui apostolien tekemistä ihmeistä. Hänkin tahtoi samanlaiset ihmevoimat. Ne saadakseen hän olisi ollut valmis maksamaan huomattavat summat rahaa. Lieneekö simoniaa yritetty harrastaa kirkossa muulloinkin kuin vain alkukirkon aikana?

Apostolien tekojen alussa kerrotaan, miten kavaltaja-Juudaksen tilalle valittiin uusi apostoli:

Ehdolle pantiin kaksi miestä: Joosef Barsabbas, toiselta nimeltään Justus, sekä Mattias.  Sitten kaikki rukoilivat: "Herra, sinä joka tunnet kaikkien sydämet, ilmoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut  astumaan tähän palvelutehtävään ja apostolin virkaan, josta Juudas luopui mennäkseen sinne, minne kuului."  Sen jälkeen he heittivät miehistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiakselle. Näin hänet valittiin ja liitettiin kahdentenatoista apostolien joukkoon.

* * * * * * * *

Kun tuumailen tätä Usko hyvän tekemiseen 2014-seurakuntavaalikampanjaa kokonaisuutena, niin näin varsinaista vaalipäivää edeltävänä ehtoona minulla on sellainen hytinä, että panos oli paljon suurempi kuin mitä tuotos tulee olemaan. Paljon porua, vähän villoja.

Lusikkani olen toki tähän soppaan pistänyt, oikeastaan kaksikin. Viran puolesta vaalit ovat työllistäneet, mutta kun ensimmäisen kerran toiseen hiippakuntaan kuuluvana minulle tarjoutui tilaisuus ottaa osaa vaaleihin myös ehdokkaana, niin tein työtä käskettyä ja asetuin ehdolle. Muuta vaalityötä en sitten ole tehnytkään. Olen heittänyt Herran haltuun koko asian. Jos Tapiolan seurakuntaneuvoston ehdokas numero 77 saa riittävästi ääniä, niin käärin hihat ja käyn töihin. Jos en tule valituksi, niin ei maailma siihen kaadu. Olenpahan ollut kerryttämässä listani yhteistä äänipottia edes jonkin verran.

Kyseenalaistan tällaisen ”vanhanaikaisen” kirkollisen äänestämiskulttuurin mielekkyyden. Näen siinä kolme suurta heikkoutta:

1)   Millä ihmeen konstilla ihmiset saataisiin vaaliuurnille.

2)   Miten ihmeessä ehdokkaat tehdään tutuiksi äänestäjille.

3)   Tasavaltalainen demokraattinen vaalitapa toimii huonosti Jumalan valtakunnassa, joka on kuningaskunta, monarkia. Taivaallinen vaalisysteemi on paljon maallista simppelimpi: Jumala ja Poikansa Jeesus valitsevat ihmiset eri projekteihin sisäisen eikä niinkään ulkoisen kutsun avulla: Tuota, tuota ja tuota tarvitsen nyt.

Taivaallisen kutsun saaneille annetaan voima ja viisaus ylhäältä, niin että he selviävät tehtävissään. Taivaalliset rekrytoijat myös tuntevat valitsemansa ihmiset hyvin.

Voisimmeko me siis jatkossa kutsua 120 seurakuntalaista rukoilemaan vaaliehdokkaitten puolesta ja sitten annettaisiin arvan ratkaista. Tai lottopallokoneen.

* * * * * * * *

Jäniskevennys: Kallis konsultti tuli firmaan tekemään ratkaisua johtajavalintaan. Kun hän näki esikarsitun hakupaperipinon, hän muitta mutkitta nappasi sieltä välistä yhdet hakupaperit ja sanoi:

-  Tässä on uusi työntekijänne! Hakijat ovat suunnilleen yhtä päteviä, mutta vain yksi voidaan palkata. Miksi juuri tämä hakija tuli valituksi? No, hänellä vain sattui olemaan pikkuisen parempi onni kuin muilla.

 

Kuvateksti: Pelkään ensi yönä näkeväni unta, jossa Jeesus sanoo minulle, että ei siitä pienestä vaivannäöstä olisi ollut ollenkaan haittaa...

 

 

 

 

5 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Hannu Kiuru :”2) Miten ihmeessä ehdokkaat tehdään tutuiksi äänestäjille.

    3) Tasavaltalainen demokraattinen vaalitapa toimii huonosti Jumalan valtakunnassa, joka on kuningaskunta. Jumala ja Poikansa Jeesus valitsevat ihmiset eri projekteihin sisäisen eikä niinkään ulkoisen kutsun avulla: Tuota, tuota ja tuota tarvitsen.”

    Mielestäni ainakin sinä olet tehnyt itsesi tutuksi äänestäjille. Tasavaltalainen demokraattinen äänestystapa ei henk.koht. käsitykseni mukaan koske muuta kuin ”maallista regimenttiä”, jossa asioita mitataan ”tieteellisinä” vain kvantitatiivisina yksikköinä, jollainen on esimerkiksi raha. Mielestäni hengellinen regimentti perustuu kvalitatiivisiin ikuisiin arvoihin, joita ei voi empiirisesti mitata, joten näkemykseni mukaan olet ikäänkuin ”puun ja kuoren välissä”.

    Toivon sieluni pohjasta, että äänestäjät ymmärtävät tämän eron ja valitsevat luottamushenkilöiksi henkilöitä, jotka arvostavat kirkkolakia ja -järjestystä niin paljon, että myös luottamushenkilöinä haluavat valinnoissaan tukea kirkkoa.

    Henk.koht. ainakin täältä vähän ”vääräoppiselta” puolelta toivon, että olet yksi luottamushenkilöiksi valituista.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Nettikirjoittelu tuntuu noin yleisesti ottaen taannuttavan ihmisiä kamalasti. Erilaiset raivopäiset nettipuheet ovat kuin vanhempiinsa pettyneiltä lapsilta, jotka syyttävät Taivaallista Isää ja Kirkko-äitiä kaikesta kokemastaan pahasta, väärästä, epäoikeudenmukaisesta Vielä ei ole kovin kehittynyt tuo tapa vastata itse omista huudoistaan….

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Hannu Kiuru :”Erilaiset raivopäiset nettipuheet ovat kuin vanhempiinsa pettyneiltä lapsilta,..”

      Erilaisena, ulkopuolisena olen samaa mieltä. Olen samaa miltä kuin Paasikivi oli sodan jälkeen siitä, että ”suomalaisten piti heittäytyä maahan ja tunnustautua yksin syylliseksi sotaan”. Paasikiven mielestä epärehellisyys ja valehtelu tuhoaisi kansan sielun.

      Mielestäni lapsilla tulee olla oikeus kunnioittaa edellisiä sukupolvia ja sitä mitä he ovat puolustaneet. 70-luvun keittiövallankumous ”taaniloineen jne.” vei mielestäni heiltä tuon ”kunnioittamisen oikeuden”. Tilanne on sama, kuin joskus junassa matkalla Helsingistä Lahteen, kun keskustelin silloisen ”julkkiksen” kanssa, joka suri ”militarismiaan”, kun oli lapsena ihaillut lentävää taistelijasankari Battler Brittonia, ja yritin lohduttaa häntä sanomalla, että ei hän ollut samaistunut sotaan ja tuhoon, vaan puolustukseen ja sankariuuteen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Lauri Lahtinen sanoo:

    Ehkä olisi parasta, jos ehdokkaaseen olisi tutustuttu seurakunnan tilaisuuksissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121