Tästä eteenpäin, Kotimaa 110-v

Entisenä Kotimaan toimittajana ensinnäkin onnittelut nykyisille lehden tekijöille: ihan komean juhlalehden olette saaneet aikaan. Ja lehden, joka ei katso vain taaksepäin vaan näyttää suuntaa myös eteenpäin.

Hyvää tilannetajua osoittaa lehden avaaminen vapaasti luettavaksi verkossa. Eikä vain postilakon takia vaan muutenkin myös markkinointimielessä.

Muuten olen sitä mieltä, että Kotimaan omistajat Kirkkohallitus ja Kirkkopalvelut etunenässä saisivat miettiä uusiksi koko kirkollisen mediakentän tilanteen.

Tilattavalla ja painetulla lehdellä on arvonsa. Jatkuvasti pirstaloituvassa ja digitalisoituvassa mediamaailmassa kirkko tarvitsee vahvan pää-äänenkannattajan, vaikka Kotimaa ei ole koskaan oikein suostunut sitä roolia ottamaan. Mutta ehkä nyt aika olisi kypsä vahvistamaan Kotimaan roolia kirkon äänen välittäjänä, niin printtinä kuin vahvana verkkojulkaisuna, joka voisi toimia kirkossa vellovan moniäänisen keskustelun yhteisenä alustana.

Toki kirkossa ilmestyy lukematon määrä paikallisia tai yhden asian ympärille keskittyviä medioita, mutta ei niistä yksikään ole pystynyt nousemaan samalle tasolle Kotimaan kanssa kirkollisen ja yhteiskunnallisen keskustelun kanavana.

Säännöllisesti viikoittain ilmestyvä ja netissä 24/7 päivittyvä verkkojulkaisu vaatii vahvat taloudelliset resurssit. Kotimaan osalta tämä yhtälö ei ole oikein koskaan eikä varsinkaan viime vuosina toiminut. Siitä kertoo sekin, että 110-vuotisjuhlien kunniaksi yhtiö sai juuri päätökseen viiden työntekijän irtisanomiseen johtaneet yt-neuvottelut.

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta toistan taas. Minun mielestäni Kotimaan omistajien pitäisi herätä todellisuuteen ja vakavasti miettiä, mihin ja miten kirkko yhteisiä verovarojaan käyttää ja sijoittaa.

Viikoittain maan seurakunnissa kirkko tavoittaa sunnuntain pääjumalanpalvelukseen yhteensä noin 50 000 seurakuntalaista. Jos tätä suhteutetaan seurakuntien määrään, niin maan seurakuntien kaikissa 428 pääjumalanpalveluksessa käy viikoittain keskimäärin 80 henkeä.

Jokaisen näiden 428 messun toimittamiseen tarvitaan vähintään kolme kirkon työntekijää: pappi, kanttori, suntio-vahtimestari. Siis tarkkaan ottaen vähintään 1284 kirkon palkattua työntekijää joka sunnuntai.

Viime vuonna pelkästään Kotimaan printtilehden lukijamäärä oli 55 000. Eli enemmän, kun koko kirkon jumalanpalveluksiin osallistuu viikoittain. Ja tähän tietysti päälle K24 lukijat verkossa, Facebookissa, Twitterissä.

En nyt todellakaan ehdota, että jumalanpalvelusten järjestämisen sijaan kirkko tilaisi jokaiselle kirkossa kävijälle Kotimaan. Mutta sitä ehdotan, että kirkko pysähtyisi tosissaan miettimään, missä seurakuntalaiset luuraavat.

Ihan vakavasti ehdotan, että kirkon omistaman Kotimaan ympärille yhdistettäisiin todella vahva kirkollinen media, jonka runkona olisivat Kotimaan lisäksi seurakuntalehdet, niiden verkkojulkaisut, Kirkon tiedotuskeskus, Kirkonkello, Kirkkopäivät, tuomiokapitulit, kirkkohallitus ja mitä näitä toinen toisensa varjoon jääviä tasoja nyt onkaan. Kirkon Facebookista, Twitteristä, Instagramista ja striimeistä puhumattakaan.

Ja voisi se tarjota vahvan alustan myös esimerkiksi Teologia.fi sivustolle, Vartijalle, Kirkonkellarille, Seurakuntalainen.fi, Kyyhkyselle, järjestöille, herätysliikkeille. Ja voisi siellä ilmestyä myös Armoa2017!, joka on juuri nyt hyvä esimerkki kaikesta muusta kokonaan irrallaan olevasta sivustosta – vai onko joku kuullut siitä jotain.

Ja ennen kaikkea, sivustosta voisi muodostua todella merkittävä kirkollisen ja yhteiskunnallisen keskustelun foorumi, jolla olisi resursseja ylläpitää riittävän moniäänistä, moni-ilmeistä ja monipuolista avustajakuntaa ja blogisteja.

Siis todellinen kirkon ääni, moniäänisen kirkon yhteinen ääni.

Nyt joku kysyy, mihin häviää paikallisuus. Ei mihinkään. Kyllä nykytekniikka antaa mahdollisuudet modifioida yhteisen sateenvarjon alle vaikka mitä tahansa paikallisia seurakunta- tai järjestöpohjaisia sivustoja.

Kun taloudelliset resurssit vähenevät, ei niitä kannata ripotella nettitaivaan tuuliin. Vain voimat yhdistämällä voidaan tähän maahan saada aikaan elinkelpoinen kirkollinen media, jolla on mahdollisuus saada äänensä kuuluville myös digiajan myllerryksessä. Siellä kun ei pienellä ininällä enää pärjää.

Samalla se antaisi vastinetta myös koko touhun rahoittajille eli meille kirkollisveron maksajille.

Kirjoittaja

Hannu Kuosmanen
Hannu Kuosmanen

Olen eläkkeellä oleva sitoutumaton toimittaja ja tiedotuspäällikkö, aikoinaan Kotimaan uutispäällikkö ja Uuden Suomen kirkollisista vastaava toimittaja. Toisenlaista näkökulmaa tarjosi tiedotuspäällikön työ suomalaisen kuljetusvälineteollisuuden palveluksessa. Nykyisin katselen maailman menoa kaikkien kuplien ulkopuolelta Kehä III:n tuntumasta, josta näkee hyvin joka suuntaan. Kirkon menoja seuraan julkisuuden ja median muodostaman mielikuvan kautta.